GALLERIA

PERUSTA

nimi - ei varsinaista nimeä, yleensä esittäytyy nimellä Mätiäinen
kutsutaan - Mätiäinen, Mätä
laji / rotu - harjasusi
sukupuoli - naaras
ikä - neljä vuotta vanha
lauma - toistaiseksi laumaton
lahkolaisuus - ei ole tietoinen

Mätä on tosiaan ainakin toistaiseksi laumaton, sillä ei ole kokenut laumoja koskaan hyväksi vaihtoehdoksi. Pelien edetessä liittynee Femoriin tai Carmikseen, mutta puntaroi laumojen hyviä ja huonoja puolia peleissä ja tekee päätöksensä niiden pohjalta.

LUONNE

Tärkein asia tietää Mädästä on se, että naaras ei kuule. Fyysisesti sen korvissa ei ole kerrassaan mitään vikaa, ne ovat päinvastoin jopa harjasusien mittapuulla tarkat, mutta naaras on kehittänyt huippuunsa taidon olla kuulematta ketään. Harjasusi on elämänsä aikana saanut kuunnella niin paljon herjaa, pilkkaa ja loukkauksia, että loppujen lopuksi Mätä vain totesi, ettei niitä kannata kuunnella. Nykyään naaraan kyky jättää muut huomiotta on toisinaan hieman liiankin hyvä. Harjasusi on ylpeä, jopa kopeanoloinen tapaus sillä se kantaa kuononsa pystyssä ja häntänsä korkealla, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Mätää on täysin mahdotonta loukata, sitä voi herjata ja pilkata sydämensä kyllyydestä pahimmilla mahdollisilla termeillä, joita vain saattaa päästään keksiä ja silti naaraan kasvoilla pysyy lievästi kiinnostunut, rauhallinen ilme ja puheet menevät sen toisesta korvasta sisään ja tulevat samaa menoa toisesta ulos. Ylipäätään harjasusi ei ole liiemmin kiinnostunut kanssaeläjistään, sen tasaisen rauhallinen ja kohteliaahko luonne kyllä saavat Mädän yleensä ryhtymään sosiaaliseen kanssakäymiseen kohtaamiensa persoonien kanssa, mutta se ei suinkaan tarkoita naaraan puolelta mitään kiinnostuneisuutta. Mätä voi aivan hyvin unohtaa keskustelun sitä mukaa, kuin sitä käydään mikäli ei koe tarvetta sitä muistaa.

Kuten kerrottua, Mätä ei ole erityisen kiinnostunut yksilö. Vaikka pentuajan tapakasvatus ja kasvuolot olivat mitä olivat, naaraasta kasvoi siitä huolimatta vähintään etäisesti kohtelias tapaus, mikä näkyy sen käytöksessä muita kohtaan. Vaikka Mätä voikin jättää kuuntelematta kaiken, mitä sen keskustelukumppani sanoo harjasusi pyrkii ainakin ensialkuun kuuntelemaan ja virittelemään jonkinnäköistä keskustelua toisen kanssa. Sitä vain saa olla jollakin tavalla särmikäs, kärkäs, kärjistetty tai mielenkiintoinen persoona muuten vain, jotta Mätä vaivautuu jatkamaan kuuntelemista. Ensimmäiset viisi-kymmenen minuuttia (noin, Mätähän ei kelloa tai minuutteja tunne) naaras kuuntelee kanssaeläjäänsä vain saadakseen tietää, kannattaako sitä jatkaa. Mikäli ei, harjasusi vain sulkee korvansa ja miettii aamiaislinnunmunia tai muuta yhtä keskustelun kannalta relevanttia ja unohtaa sinut samalla hetkellä, kun katoat sen näköpiiristä. Mätä ei tuhlaa muistikapasiteettiaan tai ajatuksiaan yhdentekeviin persooniin, joiden kanssa se ei jaksa käydä edes kokonaista keskustelua vaikka kohtaamisen ajan sen naamalla pysyykin etäisesti utelias ilme.

Mätää on melko lailla mahdotonta suututtaa. Koska sitä on mahdotonta loukata, ei sitä juuri voi suututtaakaan, henkilökohtaisuuksiin meneminen ei auta, ei edes fyysisellä tasolla tapahtuva. Siis tappeleminen. Mätä ei juurikaan välitä tappeluista, sillä sitä ei kevytraajaisena kuikelona ole moiseen tarkoitettu, mutta naaras kyllä osaa puolustaa itseään tarpeen tullen. Joskaan hyökkäyspuolelle naaraasta ei juurikaan ole. Harjasusi ei koskaan aloita tappeluita oma-aloitteisesti, ei sanallisia eikä fyysisiksi mittelöiksi yltäviä. Se harvemmin yksinkertaisesti jaksaa kenestäkään kiinnostua tarpeeksi jatkaakseen sanaharkkaa, saati aloittaakseen sitä. Tästä johtuen Mädällä ei myöskään vihamiehiä harjasuden itsensä puolelta oikeastaan ole. Se, vihaako joku muu naarasta on aivan toinen asia, eikä tätä itseään edes oikeastaan kiinnosta, mutta Mätä ei vihaa ketään. Se ei vaivautuisi vihaamaan, vaikka löytäisi siihen jonkun pätevän syyn - ei löydä, mutta jos löytäisi. Naaraan mielestä viha on aivan liian kuluttava tunne kokea ja jos joku on vihaamisen arvoinen, se sama henkilö ei ole ajattelemisen arvoinen, eikä siis vihaamisenkaan arvoinen. Logiikka, joka toimii Mädän mielestä oikeinkin hyvin.

Samalla tavoin kuin Mädällä ei oikeastaan ole vihamiehiä ei sillä ole myöskään ystäviä. Syy on sama kuin ensiksimainittuun, naaras harvemmin kiinnostuu kenestäkään tarpeeksi pitääkseen tätä minään muuna kuin hyvänpäiväntuttuna, jos sinäkään. Sillä ei tähän mennessä ole ollut vielä yhtään ystävää tai muutakaan läheisempää suhdetta, joten Mätä ei oikein ole selvillä sellaisista. Se kyllä halutessaan osaisi muodostaa yhstävyyssuhteen, ei naaras mitenkään sosiaalivammainen ole. Ei ainakaan mitenkään erityisen paljon. Harjasuden mielestä sen vain ei kannata jaksaa sellaista alkaa solmia, tuhlata aikaansa ja muistiaan moiseen, kun havermpi henkilö on tarpeeksi kiinnostava edes niin, että tämän jaksaisi muistaa muutaman minuutin. Saati sitten, että pitäisi sama henkilö muista muutama vuosi tahi loppuikänsä. Mikäli Mätä joskus ystävyyssuhteen vai muun läheisemmän suhteen solmii, se ei merkkaa heti elinikäistä suhdetta. On pysyttävä mielenkiintoisena naaraan silmissä, sillä Mätää ei haittaisi läheisempiäänkin unohtaa sillä siunaaman hetkellä, kun nämä eivät sitä enää kiinnosta. Harjasusi ei siis ole sanan perinteisessä merkityksessä se lojaalein ystävä, mutta ei se kuitenkaan ole ketään hylkäämässä ensimmäisen tylsän hetken vuoksi.

Vaikka Mädän kiinnostuksen piiriin on äärettömän vaikea päästä ja se saattaa unohtaa syvällisemmänkin keskustelun sitä mukaa, kun sitä käy, naaras kuitenkin nauttii aidoista keskusteluista suunnattomasti. Mikään ei ole harjasuden mielestä yhtä mukavaa kuin syvällinen ajatusten vaihtaminen, kunhan aihe on kiinnostava. Naaras ei antaudu keskusteluun kenen tahansa kanssa ja voi olla varma tehneensä edes jonkinlaisen vaikutuksen, jos Mätä vaivautuu käymään minkäänlaisen oikean keskustelun. Silloinkin, jos harjasusi sen keskustelun häivyttää mielestään samaa tahtia, kun sitä käy. Ja silloin vasta vaikutuksen onkin tehnyt, jos Mätä vaivautuu muistamaan keskustelun vielä myöhemminkin. Se, että naaras unohtaa käydyn keskustelun tarkoittaa yleensä keskustelutoverin osuneen väärään oiheeseen. Harjasutta saattaa hyvin kiinnostaa - tosin Mädän kohdalla sana kiinnostaa on hieman väärä, sitä harvemmin kiinnostaa vaan se on vain lievästi utelias - toisen persoonam vaan aihe on herttaisen yhdentekevä.

NIPPELINAPPELIA

- Mädän mielestä on äärettömän epäkohteliasta lähestyä toista ilman lupaa, jos tällä on saalis. Tämä juontaa juurensa naaraan yhteisön toimintatapoihin, sillä ruoka oli kortilla ja saaliin kanssa liikkuvaa lähestyminen tarkoitti yleensä varkausaikeita.
- Syö pääasiassa hedelmiä, jos löytää niitä, mutta muutoin Mädän pääravintoa ovat linnut ja niiden munat. Myös kalasta harjasusi pitää kovasti.
- Mätä ei ole kaksinen kalastaja tai uimari, se osaa jonkin verran molempia, mutta linnustajana hakee vertaistaan. Naaras on aikanaan saanut kiinni pari kotkaakin, mistä se on erityisen ylpeä.
- Mätä on kotoisin merenrantakallioiden tienoilta metsästä, minkä vuoksi se tulee hyvin toimeen sekä metsässä, että kalliolla. Uida naaras ei juuri osaa, sillä meri oli kallion juurella parinkymmenen metrin päässä.

ULKONÄKÖ

Mikäli yhtään harjasusia tuntee, huomaa saman tien Mädän olevan hieman värivirheellinen yksilö. Muilta ulkoisilta seikoiltaan se istuu harjasuden malliin kuin nakutettu. Pitkät, kapeat koivet, kevyt rakenne, hoikka ja solakka ulkomuoto, jonka kruunaavat valtavankokoiset korvat. Naaraalla on perinteinen pitkä ja kapea kuono, sen koivet ovat sirot, hoikat ja jäntevät, kapeat kuin nuoret puunrungot. Kropan rakenne on ylipäätään hoikka ja jäntevä, eikä Mädällä ole painoa laisinkaan niin paljoa, kuin koko antaisi olettaa, se on jopa harjasuden mittapuulla melko laiha, vaikkei anorektinen tai aliravittu olekaan. Perusväreiltään Mätä istuu kyllä harjasuden malliin, mustaa, valkoista ja punruskeaa. Eikä naaras mitenkään erityisen virheellinen yksilö ole, harjasusia tuntematon pitää sitä varmasti täysin normaalina, mutta etenkin pienessä suljetussa piirissä eläneiden mielestä se ei istu harjasuden muottiin. Perusvärinä toimii punaruskea, jota Mädän kroppa edustaa. Kuonon yläosa, poskikarvat ja niskaharjas ovat mustat, niskasta lähtee myös kapea musta raita kaulan ympäri ja se jatkuu selän puolelle ja siitä juuri lavan takaa kylkeä pitkin vatsan alle. Musta karva peittää koko vatsan sekä reisien etuosat. Mädällä on jaloissaan mustat "töppöset", etujaloissa korkeammat kuin takajaloissa. Myös suunnilleen puolet sen hännästä on mustaa, samaten korvien sisäosat. Hännän pää on valkea, kuten myös alaleuka ja jalkojen keskivaiheet. Mädän silmät ovat vaaleansiniset ja hivenen toljottavat. Karvoitukseltaan naaras on ohutturkkinen ja silkkikarvainen. Kuonossa, korvissa ja jaloissa karva on lyhyttä, muualla se on taas pidempää ja etenkin vatsassa, kaulassa ja hännässä suorastaan mittavaa. Järin lämmin Mädän turkki ei kuitenkaan ole, sillä karva on ohutta ja naaras on muutenkin sopeutunut lämpimiin oloihin.

Niskaharjas viestittää harjasuden olotiloja, niskaa ja selkää pitkin levätessään naaras on neutraalilla tuulella ja siitä se sitten harvemmin mihinkään muuttuukaan. Harjan pörröttäessä Mätä on joko vihainen tai peloissaan - pörrötystä näkee hyvin harvoin ja lähes poikkeuksetta se viestii pelkoa tai lievää turhautuneisuutta, suuttumusta ei juuri koskaan. Harjasuden turkin alle on piiloutunut muutama pitkä arpi, jotka ovat perua sen kotkan kanssa painimisesta. Mätä ei fyysisiltä ominaisuuksiltaan juuri poikkea tavallisesta harjasudesta. Se ei ole erityisen nopea, kestävyyttä löytyy sillä Mätä jaksaa jolkotella pitkiäkin matkoja väsymättä. Voimaakaan ei kevytrakenteisella olennolla juuri ole, vaan Mätiäisen puolustautuminenkin perustuu enemmän sen ketteryyteen. Mätä on kuitenkin hyvä kiipeämään, toisin kuin monet koiraeläimet. Ihmeisiin ei toki naaras pysty, mutta sen erikoisalaa on kalliokiipeily, eivätkä jyrkätkään seinämät ole mikään erityinen ponnistus. Mätä osaa kiivetä myös puuhun, joskaan ei kovin korkealle, mutta sen elintavat ovat jo pitkään perustuneet sekä kallioilla, että puissa kiipeilemiseen. Tästä johtuen myös naaraan kynnet ovat muotoutuneet kiipeämiseen soveltuviksi ja se saakin niillä pitävän otteen kalliosta ja kaarnasta.

MENNEISYYS

Alkuun lienee syytä selittää hieman taustaa Mädän elämäntilanteen takana. Vaikka harjasudet eivät ole laumaeläimiä ja ovat erittäin reviiritietoisia, oli Brasilian rannikolla joukko harjasusia päätynyt pakon sanelemana elämään pienemmässä yhteisössä. Viljelysmaiden, kaupunkien ja salametsästäjien leviäminen pakottivat harjasudet entistä lähemmäs toisiaan ja lopulta nämä sopivat elävänsä tietyllä alueella sovussa erillään toisistaan, mutta kuitenkin kyllin lähellä, jotta tätä pientä klikkiä saattoi kutsua yhteisöksi. Yhteisölle muotoutui ajan mittaan tiettyjä tapoja, kuten vahtia myös vieraita pentuja, kunnioittaa toisten saalista ja muita pieniä, arkisia elämää helpottavia tapoja. Kaikki tämä edesauttoi sovun säilymistä, sillä harjasusilla ei ollut varaa kiistellä reviireistään kun aika ja voimat tuli keskittää ruoan hankintaan ja muuhun keskeiseen elinalueen käydessä ahtaaksi.

Vaikka pikku yhteisöä ei saattanut laumaksi kutsua, oli se - kuten yhteisöillä oli tapana - kuppikuntaistunut ajan mittaan. Ja keskelle kaikkea tätä syntyi kolmen pennun harjasusipentue, joista yksi oli pikku Mätiäinen. Ei naaraan kutsumanimi toki silloin ollut Mätiäinen, pennut elivät lähes pesästäpoistumisikään ilman nimeä. Lähinnä siksi, että pentukuolleisuus oli yleistä - Mädän ainut veli kuoli kolmiviikkoisena - ja nimiä oli turha muistaa kunnes oli suhteellisen varmaa, että jälkikasvu säilyi hengissä. Mätä oli hivenen poikkeustapaus. Naaras ei ollut se perinteisimmän värinen harjasusi ja yhteisö ei arvostanut erilaisuutta, samankaltaisuus piti heidät hengissä, he uskoivat. Mätää karsastettiin myös vanhempiensa toimesta heti ensimmäisistä päivistä lähtien, joskaan ei pentu sitä huomannut. Vanhempi väki piti mielipiteensä piilossa, eikä pentu edes yrittänyt saada mitään selville vaan leikki ikäistensä kanssa täysin tyytyväisenä.

Ajan mittaan Mätä kuitenkin huomasi muiden käytöksessä jotain omituista. Naaraalle ja tämän sisarelle opetettiin tarpeellisia taitoja, kohteliaisuutta, käyttäytymistä, saalistusta ja kaikkea, mitä nyt nuori ja vähän vanhempikin harjasusi saattoi tarvita hengissäselviämiseen. Mädälle nämä asiat opetettiin vain aina hivenen puolivillaisesti ja hutaisten. Kun sisar lopulta sai nimensä ja Mätä jäi ilman, naaras viimein sai varmuuden sille, että jostain kumman syystä oli se kaikkien sylkykuppi. Naaras siis kasvoi ilman nimeä, puolivillaisen ja kesken jätetyn opetuksensa avulla. Mädälle tuli tutuksi astella missä tahansa ja kuulla takaansa supatusta tai suoraa ivaa ja pilkkahuutoja. Alkuun nämä satuttivat naarasta syvältä - mitä pahaa hän muka oli tehnyt, harjasusi ei ymmärtänyt. Mätä käyttäytyi aina kasvatuksensa suomalla kohteliaisuudella, väisti vanhempia yksilöitä ja osoitti näille kunnioitusta, mutta siitä huolimatta pilkka vain jatkui. Yleisimmäksi kutsumanimeksi muodostui lopulta Mätiäinen ja siihen nuori harjasusi sopeutui, nimi mikä nimi, vaikka siitä ei Mätiäisen varsinaista nimeä koskaan saatukaan.

Mädän luonteelle ei kuitenkaan luovuttaminen soveltunut vaan tämä sitkeästi säilyi hengissä - muiden hartaista toiveista huolimatta - ja opetteli olemaan välittämättä muiden pilkasta, lopulta siihen pisteeseen asti, ettei naaras kuullut mitään, mitä ei halunnuta kuulla. Vaikka naaras oli saanut hieman puolihuolimattoman opetuksen kaikesta mahdollisesta, sattuma auttoi paljon. Harjasusi oli suorastaan luonnonlahjakkuus, mitä tuli puissa ja kallioilla kiipeämiseen - elinehtoon yhteisön parissa, sillä saalistuspaikkojen ja ruoan puute yleisestikin oli pakottanut harjasudet opettelemaan puihin pääsyä siivekkäiden ollessa pääasiallista ravintoa. Mätä kävi muutaman kerran peräti merikotkan kimppuun ja vaikka ei itsekään selvinnyt aivan ehjänä kohtaamisesta, sai kuin saikin kiinniottamansa linnut tapettua. Tästä naaras sentään sai yhteisöltään tunnustusta, mutta kaikki toivoivat siitä huolimatta poikkeavuuden katoavan keskuudestaan mahdollisimman pian.

Mikä lopulta tapahtuikin. Nälissään Mätä hiippaili vähän liian lähelle ihmisasutusta, jonne monet ihmiset virittelivät ansoja, lähinnä myrkyllistä ruokaa tai muita tappamaan tarkoitettuja viritelmiä. Ihmiset olivat ajan mittaan oppineet piilottamaan myrkytetyt palasensakin niin hyvin kaikkien muiden roskien ja hyvänäkin pidettävän ruoan joukkoon, ettei niitä kuonollakaan saattanut erottaa, jos ei tiennyt, mitä etsi. Mätä ei tiennyt, naaras oli ensi kertaa elämässään eksynyt niin lähelle ihmisasutusta. Pahaksi onnekseen harjasusi sattui nälissään syömään juuri tällaista poisheitettyä sapuskaa, eikä siitä tietenkään mitään hyvää seurannut. Naaras ei palannut koskaan enää yhteisönsä luokse, sillä sinne oli päivän jolkottelumatka ja varsin pian pahoinvointiseksi ja oksentelevaksi heittäytynyt harjasusi ei jaksanut edes miettiä sinne lähtemistä. Niinpä Mätä vain hortoili ympäriinsä toivoen pahan olonsa menevän pian ohi.

Eihän se toivomalla mihinkään mennyt. Mädällä kävi kuitenkin tuuri, sillä paikallinen eläinsuojelujärjestö piti tarkasti silmällä lähialueen eläimistöä, ansoille se ei voinut mitään, mutta pyrki auttamaan niihin langenneita nelijalkaisia tarpeen vaatiessa. Mätä löydettiin ajoissa ja vaikka naaras koettikin tapella hurjasti vastaan, se otettiin kiinni ja kiikutettiin eläinlääkärille. Villieläin ei oikein osannut arvostaa saamaansa huolenpitoa, mutta yhtä kaikki harjasusi toipui myrkytysoireistaan tarkkailussa eläinlääkärillä. Mädän vapauttamista luontoon ei pidetty erityisen fiksuna, sillä harjasusia uhkasi oikeastaan joka puolella Brasiliaa vähintään salametsästys ja - kuten naaraan tapaus osoitti - kaikenlainen muunkin ihmisten tekemä kiusa. Muutaman puhelinsoiton jälkeen harjasuden uudeksi kotipaikaksi valikoitui eläintarha Espanjassa, siellä kaivattiin uutta harjasusinaarasta, eikä Mädän hieman poikkeuksellisempi värikään tekisi kuulemma pahaa kävijäluvuille.

Mätä laitettiin matkaan rahtilaivalla. Laivamatka oli naaraalle yhtä helvettiä, sillä kova merenkäynti avomerellä sai harjasuden lievästi merisairaaksi ja rahtilaivan melu otti sen korviin. Pieni tila ei ainakaan asiaa auttanut saati se, että matkan varrella rahtialus osui keskelle myrskyä. Rahtialus oli pieni ja toisekseen ikivanha, melkeinpä romuttamotavaraa. Romuttamoa paatti ei kuitenkaan tarvinnut, sillä se päätti upota keskelle merta. Uhreja turmassa ei ollut, sillä jokainen saatiin ajoissa pelastuslautalle. Mätä ei tosin ollut kovin innostunut ihmisten seurasti ja kun sitä koetettiin saada pieneen häkkiin, se ulvoi ja puri sellaisella määrätietoisella raivolla, että tipahti siinä hötäkässä laidan yli. Mädän pelastukseksi koitui saari, jolle se merenkäynnistä ja puutteellisista uimataidoistaan huolimatta onnistui räpiköimään - juuri ja juuri, mutta onnistuipahan kuitenkin.

SAARELLA TAPAHTUNUTTA

Tapahtumia. Tapahtumia. TAPAHTUMIAA.

PELIT

No sitten kai ne tulee, kun sillä pelataan.

SUHTEET

Suhdepuolta tulee kun on tullakseen.

VANUARTTI

laita hiiri kuvan päälle niin näet tekijän.

HAHMOSTA

- Mätä on hengannut messissä 13.11.2013 alkaen.
- Mätä on ideana vähän yli puolitoista vuotta vanha, tietojen ylöskirjoitukseen meni pari päivää.
- Hahmo ei ole alkuperäisestä asustaan juuri muuttunut, väriä vain on fiksailtu hieman.
- En oikein osaa elää ilman harjasusihahmoa, ideoita oli muutamakin, mutta päädyin Mätään koska se oli kiinnostavin ja lisäksi tiedoiltaan ylöskirjoitusta vaille täysin valmis.
- Jos Mätä olisi saanut kunnon nimen, se olisi ollut Metztli, atsteekkien kuu ja yön jumalatar.