22.09.2024 Häjy Showjumping, verryttely
"Pysty!" Käännän Ulkan uudelleen verryttelypystylle, lasken askelia, lähdemme hyppyyn samaan aikaan. Mukava, tasainen hyppykaari, liioittelematon hyppy, laukka jatkuu samassa tahdissa esteen jälkeen. Ulka tuntuu vähän kireältä, ei fyysisesti vaan henkisesti. Verrytellessä sain todellakin tammani kaulan, kyljet, lavat auki, joka paikan pehmeämmäksi, en huomannut lukkoja tai jumeja. Ulkan kireys oli henkistä laatua, jokin sitä hiersi. Tätä venäläisdaamia tosin harmittaa valtaosan ajasta, milloin tallista puuttuva kattokruunu, milloin ruokatarjoilun laatu tai lähinnä sen puute (ja tämähän siis syö tasan samoja pöperöitä kuin edellisenkin omistajansa luona), nyt kaiketi kanssakilpailijoilla oli väärän väriset huovat tai turhan iloiset ilmeet. Käännyn vaistomaisesti vilkaisemaan olkani ylitse ratsuni takamusta todetakseni kookkaanpuoleisen punaisen rusetin keikkuvan edelleen Ulkan hännässä.
"Ja okseri!" Ääneni kaikuu taas verryttelyalueella kääntäessäni Ulkan kohti toista verryttelyestettä. Hypyt alkavat olla omalta osaltani tässä, kohtahan sitä saa siirtyä portille kärkkymään omaa vuoroansa.
Annan kuitenkin hieman liian terävästi ulkopohjetta korjatakseni hieman vinoon menevän lähestymisen. Vaatelias kilpakumppanini ei tämmöistä hyväksy ollenkaan vaan sydämistyy välittömästi, enkä minä tieten ehdi lepytellä arvon rouvaa asiaan kuuluvalla tavalla niiden kolmen jäljellä olevan laukka-askeleen aikana, jotka meiltä kului ponnistuspaikalle pääsemisessä. Hetken ajan kuvittelen Ulkan tekevän protestina karmaisevan pystymallisen loikan. Väärässä olin, minkä vuoksi mätkähdän Ulkan kaulalle hevosen tehdessä viime hetken täysstopin okserin eteen. Räpiköin kuin mikäkin aallon kuivalle maalle paiskaava kala löytääkseni kerrasta kadonneen kehonhallintani, keskivartaloni tai ainakin jonkin perisuomalaisen nolostuneisuuden, jonka voimilla kammeta takaisin satulaan. Ulka ehtii lähteä itsenäisesti kiertämään esteen vasemmalta puolelta ennen kuin olen jälleen takamus satulassa ja tilanteen tasalla. Ei muuta kuin hyvin pehmein avuin takaisin liikkeelle, lepyttelemään nokkiinsa ottanutta tammaa ennen uutta yritystä.
"Okseri!" Tällä kertaa teen kaiken kieli keskellä suuta, mikä sekin tuntuu vähän ärsyttävän Ulkaa. Se on koppava hevonen, hirveän fiksu mutta myös jokseenkin oman erinomaisuutensa lumoissa, ihmisen kun pitäisi jatkuvasti muistaa palvoa, kiittää ja lepytellä sitä. Ja minähän tykkään näistä luonteikkaista hevosista! Olenkin tässä, ehkä jopa puoliksi tosissani, lupaillut Ulkalle jos ei nyt punaista mattoa karsinan eteen niin ainakin ihan oman satsin omenoita, mikäli Häjy Showjumpingista lähtee matkaan yksi ylikomea helakoristeinen ruusuke. Sehän olisi tietenkin Ulkan ruusuke, jota ehkä saan lainata, ei missään nimessä meidän yhteisemme. Hymähdän, huikkaan kiitokset puominnostajalle, joka ryhtyy laskemaan verryttelyesteitä jokusen pykälän ensimmäisiä verryttelyhyppyjään ottavia varten. Meidän hyppymme olivat tässä, ei tämä toinenkaan okserihyppy ollut se paras tai tyylikkäin esitys, mutta yli mentiin joten siihen on ihan hyvä jäädä. Ulkan kanssa ei sovi liiaksi prässätä täydellisen perässä, tammalla palaa käpy. Ei itseensä tai epäonnistumisiin vaan tunaroivaan ratsastajaan. Tässä on kuitenkin vielä kokonainen esterata odottamassa, tuohtumukset voisivat jäädä kotikentän riesaksi.
Kevyiden loppulaukkojen ja -ravien jälkeen siirryn stewardin kehotuksesta kohti varsinaista esterataa, odottamaan vuoroamme. Ratsastan muutamien esteiden luo, annan Ulkan haistella ja tuhahdella, samalla tietysti varoen ettemme ole suorittavan ratsukon tiellä. Kutkuttava odotus kouraisee vatsanpohjaani, nostattaa suupieliäni. Kohta mennään.
22.09.2024 Häjy Showjumping, jälkimainingit (voitto, helaruusuke!!)
Tjätesuandon Kekrikekkerit 2024, suunnistuksen tiedonhakutehtävä
Hyvin, hyvin karsittu ja pelkistetty esitys, kekrikekkereiden sivuilta löytyvä alkuperäinen kysymysdocs on paljon näpimpi ja kattavampi. Käykää tutustumassa, mielettömän panostettu ja mielenkiintoinen tehtäväkokonaisuus!
Tehtävä 1
Hevosen aiempi maastokokemus
Ulka on kokenut maastoratsu. Edellisen kodin maisemista taikka maaston haastavuudesta en osaa sanoa, mutta minun kanssani tamma on tarponut tiheänpuoleisissa umpimetsissä, hiekkarannoilla, käynyt läpi purot, joet, järvet ja mereenkin on Ulka joutunut koipensa kastamaan. Täytyy tosin sanoa mäkitreenin olevan usein pitkälti kauniin ajatuksen tasolla, Pohjois-Pohjanmaa kun ei ole kovin tunnettu mäkisistä maastoistaan.. Yksitoikkoisia maastonmuotoja lukuun ottamatta Ulka on nähnyt ja kokenut paljon, se ei välitä vastaan tulevista ravureista, kahisevista tuulipukuihmisistä, aurauskeppiin sidotusta huivista tai kaakattavasta fasaanista. Paheksuu, muttei välitä.
Hevosen yleisluonne
Tammani tuntee oman arvonsa, tosin se taitaa vähän paisutella sitä. Ulkaa vaivaa paitsi kestohappamuus, myös herkkähipiäisyys - ei niin pientä asiaa, etteikö Ulka siitä voisi mieltänsä pahoittaa! Joudunkin lepyttelemään Ulkaa aika tavalla, joskus jo etukäteen, kun pikkumaisuuteen taipuvainen ratsuni pistää turpansa nurinperin heittäytyen vähän yhteistyöhaluttomaksi. En vedä ihan yhtäsuuruusmerkkiä Ulkan ja Oopperan Kummituksen La Carlotan välille, sukulaissieluja nämä kaksi imartelusta ja oman mielensä mukaisesta päätöksenteosta nauttivaa diivaa satavarmasti ovat!
Hevosrodun sopivuus pohjoisessa vaeltamiseen
Olen siinä uskossa, että lämminveriset ja arabi x lämppäri -risteytykset ovat suosittuja matkaratsastuksessa. Ulkakin on todella mukava maastoratsu, vaikkei olekaan sellainen rennonletkeän nöyrä kaveri kuin valtaosa jenkkiserkuistaan, joiden kanssa minulla on ollut ilo työskennellä. Koulutuomarit eivät ehkä ihastele Ulkan liikkeitä, oma takamukseni kuitenkin kiittää; satulassa istuu mukavasti pitkätkin reissut, ravikaan ei ole sitä Thelwell-kuvitusten pomppuravia, joka laihduttaa ratsastajaa parin housukoon verran jo yhden tunnin aikana. Niin varmajalkainen, sitkeä ja rohkea kuin Ulka onkin, niin ehkä ravurin sijaan valkkaisin kuitenkin issikan, vuonohevosen tai jonkun vastaavan alkuperäisrotuisen hevosen todella pitkille pohjoisen vaellusreissuille, ainakin jos maasto olisi yhtään vaikeakulkuisempaa.
Fiilis kisapäivänä
Siinä, missä itse puhkun intoa, Ulka tuntuu vähän pyörittelevän silmiään. Se on mulkoillut muita hevosia sydänjuuriaan myöten loukkaantuneena, enkä ymmärrä miksi - omakin pihani on täynnään suomenhevosia sun muita mehtäläisiä! Kaipa Ulka odottelee edelleen sitä punaista mattoa ja kattokruunuja.. Ulka tuntuu kyllä hyvältä, rennolta, joten eiköhän rouva happamasta ilmeestään huolimatta suuntaa ihan tyytyväisenä vaellusreissulle. uudet maisemat ja vähän erilainen kisareissu ovat varmasti hyvää ajatustuuletusta Ulkallekin!
Tehtävä 2
1) c
2) b
3) d
4) a
Tehtävä 3
1) b
2) a
3) d
4) c
Tehtävä 4
Meinasin kirjoittaa ensin ratsukolle merkityksellisestä paikasta, jostain kuvitteellisen Takapajulan kuvitteellista metsänurkasta. Olisihan se sopivaa, soveliasta, ratsukon tuotostehtävään. Horisen kuitenkin itsestäni, tehtävänanto kun sai pohtimaan omaa, entisen partiolaisen ja nykyisen laiskituneen kaupunkilaisen, luontosuhdetta.
Minulla ei ole yhtä tiettyä erityistä paikkaa, vaikka etenkin kotiseudullani Raahessa / Pattijoella on montakin muistorikasta, nostalgian kultaamaa paikkaa. Vaikka olenkin asunut ikäni kaupungissa, luonto on aina ollut lähellä ja pidän sitä erittäin tärkeänä. Nytkin, tamperelaistuneena, pääsen muutamalla harppauksella terassiltani metsään. "Takapihaltani" lähtee metsäreittejä, pieni pätkä pitkospuita, ja lenkittäessäni ystäväni koiraa suuntaan liki pitäen aina tuohon suopohjaiseen metsikköön asfaltoitujen teiden sijaan, vaikka se tarkoittaisi hyttysten syötäväksi päätymistä (hyttysallergia ja mehtäreissut sopivat hyvin yhteen!) tai otsalampun varassa hortoilua hyvin valaistun tien sijaan. Vajaan puolentoista kilometrin päässä taas on Halimasjärvi, ja vaikkei se merenrantakaupungin kakaralle merta meripuhureineen korvaakaan vesistön läheisyys ilahduttaa jo ajatuksena.
Jos minun täytyy, tehtävänannon nimissä jos ei muuten, rajata yksi merkittävä paikka, se löytyy Raahesta, Mestauskalliolta. Vanhan mummolani etupiha, pihakeinu nurmikolla, verenpisara-amppelit ikkunalla, silmäkulmassa etu- ja takapihan yhdistävän pihakaistaleen viinimarjapensaat ja selkäni takana puita, mäntyjä ja se pihlaja, johon pikkulikkana kiipesin kielloista huolimatta tie kuinka monta kertaa. Edesmennyt mummoni oli valtavan suuri vaikuttaja elämässäni, sellaisissakin asioissa, joita en edes huomaa tai ajattele ennen kuin äitini ne minulle osoittaa. Kuten tälläkin hetkellä terassillani roikkuvat verenpisara-amppelit.
26.10.2024 Rihtniemi Spooky Games, kouluverryttely
Tiukka korvaluimu, koppava mieli, valmiiksi loukattu ego. Ulkan päivä tuntuu olevan jo valmiiksi pilalla – ja minä vasta varustan diivaani! "Teidän lämminveristen pitäisi olla nöyriä, reiluja, mutkattomia työmyyriä", jutustelen tammalleni mallatessani satulaa paikoilleen, "vai koskeekohan tuo kuvailu pelkästään jenkkiserkkujasi?" Puhahdus, sarjakuvamaisen sopivaan kohtaan. Hymyilen, kiinnitän satulavyön ja rapsuttelen tammani säkää, lapaa.
"Huomenna hypätään, kuulitkos, tänään leikimme kouluratsukkoa noiden ihan oikeiden ratsuhevosten seassa."
Rihtniemi Spooky Games on komeillut jo tovin kalenterissani, kissan kokoisin kirjaimin ruutuihin kirjoitettuna, punakynällä ympyröitynä. Viimeksi kisat menivät paljon, paljon heikommin kuin olin toivonut, joten tänä vuonna olen totta kai hakemassa revanssia - ja etenkin sitä voittoloimea omaan talliini! Viimeksi se ainokainen loimi meni Kurjenpesään, kun voitto irtosi Ainon hevosella. Naureskelen itsekseni, ilmeisesti kovempaan ääneen kuin kuvittelinkaan, sillä viereisen hevosrekan luota kuuluva puheensorina lakkaa hetkeksi. Tai sitten tämäkin pikkusattuma ajoittui aivan epätodellisen täydellisesti. Tarkistaessani vielä kerran niin Ulkan varusteet, kisanumeron kuin omankin vaatetukseni, suupieleni nykivät. Meillä on mennyt Ulkan kanssa viime aikoina hyvin, mutten uskalla tämmöisen diivan kanssa haaveilla sijoituksista senkään vertaa kuin noiden varmempien ratsujen kanssa. Taso on aina kova, sitä voi itse pilata koko suorituksen eikä hevosillakaan aina ole hyvä päivä eikä tarvitse ollakaan, eläviä olentoja! Parityötähän tämä on.
Ja tässä parityössä minun osanani on kiitellä, kehua, lepytellä arvon suuriruhtinatarta jo vähän etukäteen. Ulka kun on ehtinyt sydämistyä, moneen kertaan, mikä kyllä näkyy jos ei kuulu. Ulka kun ei pelkää kertoa mielipidettänsä tai pidättäytyä yhteistyöstä, mikäli kokee kaksijalkaisen lepyttelytoimet riittämättömiksi.
Viimeistään verryttelyalueen porteista kävellessämme kutkuttava kilpailujännitys saa minut kiinni, kouraisee vatsanpohjasta oikein kunnolla. Jännitys on sentään sitä positiivista sorttia, odottavaa, innostavaa sorttia, ei sitä hermoja raastavan epätoivoista, jota allekirjoittanut peruskouluvuosinaan ruotsin kokeiden alla tunsi. Jag pratar fortfarande inte svenska. Tiedänhän minä hevoseni heikkoudet, omat sudenkuoppani, viime aikojen haasteet mutta myös vahvuutemme ja onnistumisemme. Ravurirotuisena hevosena Ulka häviää heittämällä ratsurotuisille kilpakumppaneilleen, joten pärjätäksemme meidän on oltava todella harmoninen, jäntevä ja vahva ratsukko, teissämme ekstratarkka ja huolellinen. Ei yhtäkään soikiovolttia tai hätäistä siirtymää! Eihän niitä noin muutenkaan saisi tulla, olen vain mielessäni leiponut tästä sellaisen "meidän on oltava parempia ollaksemme samalla viivalla" -altavastaajatarinan, joka tietysti on ihan paskapuhetta kaikkialla paitsi pääni sisäisissä sankaritarinoissa, joilla itseäni viihdytän ja kiusaan vuoron perään karsinoita siivotessani.
Karistan kuitenkin kaiken ylimääräisen päästäni, taputan Ulkan kaulaa sovittelevana eleenä ja ryhdyn tosissani verryttelemään. Ulka luimistelee edelleen, sen häntä viuhuu välillä tyytymättömyyden merkiksi, mutta suuriruhtinattareni on diplomaattisella tuulella. Sen kulmikas liikkuminen pyöristyy, askel joustaa, etuosa kevenee toivotulla tavalla, ylipäätään Ulka tuntuu vastaanottavaiselta. Tamma kyllä kertoo jokaisesta virheestäni, sakottaa välittömästi jos lähden kulmassa kiertymään liian voimakkaasti keskivartalostani tai kaadun hieman sisälavan päälle. Vatsa- ja selkälihakset löytyvät, lämpenevät, työskentelevät. Omani, siis. Tokkopa tässä ollaan ruusuketta hakemassa, saatika loimea, niin kovasti kuin molempia halajankin. Ehkä tämä menee lämmittelyluokasta huomisen esteille? Tai ehkä minun pitäisi taas ruveta jumppaamaan omaa överiksi mennyttä asennettani kilpailumenestyksen suhteen?
Ulkan häntä viuhahtaa, laukannosto on turhan terävä. En sano mitään ääneen, muodostan kyllä huulillani sanan anteeksi myödätessäni ohjia, rapsuttaessani ruunikkoni säkää. Kyllä, Ulka, minä keskityn.
27.10.2024 Rihtniemi Spooky Games, esteverryttely
Ohjaus komeasti sisälaitaan, aivan itse ratsastamani askelvirheen vuoksi ponnistus turhan liki estettä. Rutiininomainen, sentään päänsisäinen perkele, ihme vieteriloikalla esteen ylitse, puomipudotus takasilla. Ulkan korvat painuvat niskaa vasten, tamma nakkelee niskojaan ja vähän persuustaankin, ei aivan pukitteluksi asti mutta sen verran kuitenkin ettei tuo nyt aivan tavallinen laukka-askel ollut. Tammaa kiukuttaa, yksittäisen herneen sijasta sieraimesta löytyisi varmasti paitsi palko myös vähintäänkin puoli vartta. Onneksi vasta verryttelemme, tilanne voi olla pelastettavissa. Verryttelyvalvoja korjaa pystyn, ratsastan puolitoista kierrosta kenttää ympäri Ulkaa lepytellen, mahdollisimman hiljaa ja eleettä, hieman pidemmällä, rennommalla ohjalla.
"Pysty uusiksi!" Epäilin, miltei tiesin, tulevan hypyn olevan.. esitys. Se olikin. Kolme askelta ennen estettä Ulka veti korvansa luimuun, kuroi kolmen askelen välin umpeen kahdella terävällä, kiukkuisella jättiaskeleella ponnistaen hyppyyn kauempaa kuin olisin toivonut. Ehdin tähän hyppyyn kuitenkin paremmin kuin edelliseen, vaikkei tämäkään erityisen kaunis tai harmoninen esitys ollut. Puomi ei kolissut, pudonnut. Taputan tammani kaulaa, myötään, kehun, koetan lepytellä aikaisemmasta hypystä suivaantunutta ratsuani.
Härö Showjumping päättyi luokkavoittoon kaikkea paitsi täydellisellä verryttelyllä. Enkä minä muutoinkaan murehdi etukäteen Ulkan mielipahoja, huomioin ne tietysti ja koetan pitää tammani tyytyväisenä. Tämä nyt vain vetää herneitä nokkaan jos ei ratsastuksestani, niin jonkun verryttelykumppaninsa karvapeitteen väristä tai tie vaikka noista Spooky Gamesin aivan ihanista halloween-teemaisista esteistä. Se olisikin komeaa, kun Tuoninen vetäisi juuri arkkuesteellä kauhean puomiensinkoiluesityksen tai suistuisi satulasta.. Sormet ja varpaat ristiin, ettei tämmöistä satu, minulle tai kenellekään kilpakumppanilleni, arkun tai minkään muunkaan esteen kohdalla.
"Pysty!" Saavutamme hauraan harmonian, lähestyminen sujuu tasajalkaa, samaten ponnistus, teemme selkeästi samaa hyppyä samassa tahdissa. Kiitän, kehun Ulkaa suorastaan vuolaasti esteen jälkeen, huudan okseri-ilmoituksen, toinen hyvä hyppy. Hymy kohoaa huulilleni. Radalla tietysti voi tapahtua aivan mitä tahansa, voittohaaveeni saattavat valua viemäriin jo ensimmäisen esteen kohdalla, mikä tämmöistä kilpailuhenkistä veren maku suussa suorittajaa tietysti kismittää. Juuri nyt, Ulkan kipakan kovuuden sulaessa jos ei nyt pehmeydeksi niin ainakin suopeammaksi vastaanottavaisuudeksi, tunnen itseni voittajaksi - voittajaksi, jolla on mielettömän hieno, juuri omaan käteeni sopiva hevonen.
