Siperian Kutsu

© Tuoninen

Historiaa

Siltamäen Ronja oli aikoinaan ostanut K. Karelian nenäni edestä; ja vaikka se jäi vähän kaivamaan jalostuspotentiaalinsa takia, en kantanut siitä sen suurempaa kaunaa. Näin se hevoskaupoissa välillä meni, ja Ronja minulle leikkisästi lohdutteli, että ilmoittaisi minulle ensimmäisenä, kun olisi Kareliaa astuttamassa. Sitten kun se aika olisi.
Se aika lopulta tuli ja meni, ja kummankin unohdettua harmittomasti heitetty leikinlasku kuulin huhuja, että Karelia oli astutettu rodun yhdellä huippuoreista. En kuitenkaan ajatellut tätä sen syvällisemmin, olinhan kiireinen kasvattaja, en ennen kuin sain hyvin odottamattoman ja itkuisen puhelun Ronjalta; Karelia oli menehtynyt varsoessaan, ja varsan tulevaisuus näytti hyvin synkältä ilman sijaisemää. Ronja oli kuullut, että minulla oli muutamia tammoja, jotka olivat varsoneet vielä syksyllä.
Olin tietenkin heti valmis avustamaan. Syksyn tammoihin en enää varsaa saisi ujutettua, mutta sen sijaan pienhevostamma Vispilä odotti vielä varsaansa syntyväksi. Varmistettuamme, että varsaa pystyttäisiin vielä pitämään voimissaan korvikkeella, päätimme pelata nyt kaikki kortit Vispilän puolelle, ja toivoimme sen varsovan viikon kuluessa. Sen se tekikin; kaksi päivää Karelian varsomisen jälkeen Vispilä varsoi omansa, ja Ronja toi orvon välittömästi meille. Minulla ei ollut pienintä epäilystäkään, etteikö toista kertaa varsonut ja kunniallisesti esikoisensa hoitanut tamma ottaisi yhtä vähän isompaa ja ylimääräistä samaan settiin oman orilapsensa kanssa, ja sanojeni todisteeksi se hyväksyi tammavarsan siihen samointein. Pikku-Karelia pääsi apujen kanssa maidolle ja siitä sen ylämäki sitten lähti.
Luovutusajan lähestyessä Ronja sitten ilmoitti, ettei aikonut pitää varsaa; hän myisi sen, jos minä en sitä suostuisi pitämään. Luonnollisesti ajattelin olevani vähintäänkin hullu, jos päästäisin moisen kultakimpaleen käsistäni, ja olin heti valmis kaivamaan kuvetta niin, että vielä joulunakin syötäisiin vettä ja ruisleipää. Ronja päätti kuitenkin pyytää varsasta vain muodollisuuksien vuoksi jonkinnäköisen hinnan, ja Siperian Kutsuksi nimetty tamma sai jäädä meille, ja meillä saatiin syödä sinäkin vuonna joulupöydässä kinkkua.
© Humutin ♥

Anjan karsiessa Valokylän hevosia (onneksi lähinnä uusien tieltä vaikka muuta väittikin, tallin tarina ei ollut tullut päätökseensä) olin aika nopeasti heiluttelemassa lompakkoni ystäväni nenän edessä. Tai ainakin olin laittanut jokusenkymmentä.. whatsapp-viestiä, niin ääni- kuin tekstimuotoisia, Lapin suunnille. Myytävien joukossa oli Siperian Kutsu, joka jo pelkästään nimensä vuoksi kiinnosti minua (kyllä, minulla on ongelma), mutta jonka tiesin muutenkin laatutammaksi. Olin nähnyt Sipeksi kutsutun raudikon kantakirjatilaisuudessa, muutamissa kenttäkisoissa, minkä lisäksi olin ratsastanut jokusen kerran Kurkisen Ainon omistamaa Sipen tytärtä. Todennäköisesti olisin tehnyt tästä tammasta tarjouksen, vaikka se olisi millainen juottovasikka..

Ilokseni tarjoukseni hyväksyttiin, makselin ostokseni pois ja niin minulla oli kaksi uutta suomenhevostammaa, Siperian Kutsu sekä Korpipuukannel. Koetin päästä itse tien päälle tammojani noutamaan, vaan niinhän siinä kävi, että Anja kerkesi ensin Tuonisen suuntaan puolivahingossa, pitipä minulle samalla estetreeniäkin. Lopulta luovutin, sumplin hevosten noudon tutun ravimiehen kanssa ja läksin aikanani Valokylävierailulle ilman autoni perään kiinnitettyä traileria.

Sippe kotiutui nopeasti, se ihan solahti Tuonisen tammaporukkaan kuin olisi aina pitänyt marttakerhoa juuri näiden hevosten kanssa. Aivan yhtä helposti tallikaverinsa Kaara sopeutui uusiin kotiympyröihinsä. Kaikki Anjan kertoma yltiöpositiivinen sokerisuus piti paikkansa, Sippe on juuri niin helppo, hieno, laadukas ratsusuomenhevonen kuin minulle luvattiin ja mistä maksoinkin varsin korkean summan. Ei tosiaan ollut mikään viiden tonnin viritys tämä jouhijumalatar!

Luonne

Jos Sipellä olisi motto, se olisi ihan taatusti "ta det lungnt". Sippe on nimittäin käynyt lähellä kuolemaa ja tietää, ettei elämästä kannata murehtia, ja siksi se heittääkin kaviot mieluummin kohti kattoa ja rentouttaa koko kropan. Sippe menee sinne, minne tuulet ja turpa vievät ja se nauttii elämästään täysin siemauksin. Tämä on siis yksi hippihenkinen luonnonlapsi, tukka aina takussa ja pelkkää rakkautta täynnä.

Sippe on siis ihan törkeän rento ja rakastava hevonen, enkä muista asiaa tai tilannetta, jota se olisi kavahtanut tai edes vierastanut. Sanomattakin siis selvää, että arkiset askareet tämän kanssa luistaa kuin sukset vasta lanatulla ladulla. Ja vaikka jotkin toimenpiteet, esimerkkinä vaikkapa madotukset, sekin löytää epämukavaksi, ei Sippe ole koskaan niiden suorittajaa pahalla katsonut jälkikäteen, aina on hörissyt ihan yhtä lämpimät tervehdykset samoille kasvoille niiden tullessa uudelleen kylään.

Koska Sippe on monen polven ratsujalostuksen laatutuotos, on tämän ratsuominaisuuksien kuvaaminen yhtä positiivista höttöä kuin kaikki muukin tästä kerrottava. Vaikka tämä heräileekin vähän hitaammin tosihommiin tyypilliseen suomalaiseen tyyliin, kyllä tämä jo ihan parin kierroksen jälkeen alkaa virkistyä. Ihan kuten tavallinen suomalainen töissäkäyvä ihminenkin parin kahvikupillisen jälkeen.
Sippe oppi miltein hetimiten kaiken kouluratsastuksesta, mitä meillä oli sille opettaa, ja nykyään sen kanssa sileällä työskentely tuntuu ihan perus hömpöttelyltä. Askellajeiltaan tämä on pelkkää laatua, askellus on matkaavoittavaa ja tehokasta, muttei liioiteltua. Vaihdot on tälle varsinaista peruskauraa, mutta taivutuksissa ja väistössä kannattaa pitää mielessä, että tämmöinen pitkärunkoinen ja isokokoinen hevonen vaatii perusteelliset lämmittelyt niiden kunnolliseen suoritukseen.
Sippeä eivät erikoisemmatkaan esteidenkuvatukset tutisuta, vaan yli mennään ja vieläpä reilulla hajuraolla. Tämän kanssa on oikein turvallista vaikkapa opetella hyppytouhut! Sippe on äärimmäisen tasapainoinen ja rauhallinen hyppääjä, ja sillä on luonnostaan hyvä tekniikka. Lisäksi tämä on pomminvarma ylittäjä, vaikka kulma ei nyt niin ideaali ylitykseen olisikaan. Taasen kannattaa vaan pitää mielessä, että isompana hevosena tamma tarvitsee vähän enemmän sitä kääntymistilaa ja askeleita ei ehdi kertyä näillä harppauksilla ehkä ihan niin paljon.
Maastopoluilla Sippe on oma turvallinen itsensä; vaikka se osaa nautiskella kaikessa rauhassa köpötellyistä tätimaastoistsa, osaa se myös heittäytyä täysin ryntäin kohti maastoestettä - ja sen ylitse.
© Humutin ♥

Sukutaulu

Jälkeläiset

11.01.2022 sh-t. Sukkasillaan Siperiassa, isä Herra Huopikas

Kilpailumenestys

Paris SIM Dressage Week
07.12.2021 Young Horse | Helppo A 11/33 66,600%

Päiväkirja & valmennukset