Forgiveness

Nimi, kutsumanimi	Forgiveness, "Döner"
Syntymäaika, ikä	10.08.2023, 11-vuotias
Rotu, sukupuoli	Trakehner, tamma
Säkäkorkeus, väri	167cm, ruunikko
Rekisterinumero	VH23-021-0241
Kasvattaja	Liisa Tuoninen (VRL-12701), Tuoninen, Suomi
Omistaja	Liisa Tuoninen (VRL-12701)
Koulutustaso	Kenttäpainotteinen, va A / 130cm / 120cm / CIC5
Meriitit	KTK-I, KEV-II

Historiaa

Syytän arvon Vieno Nevanlinnaa, jota narriksikin kutsutaan, kaikesta. Tai ainakin Dönerin lempinimestä. Jo valkattuani Falafelin sulhoksi Juron saatesanoin "teette mulle sit oikein tykin tammavarsan, eikös?" ystäväni alkoi kiusoitella, miten tässä on nyt Döner tulilla. Sama levy pyöri pyörimistään koko kantoajan eri variaatioin, keskiössä aina se Döner. En tietenkään myönnä itse pohtineeni Pitaa tulevan varsa mahdolliseksi lempinimeksi.. Sillä tosin ei ole mitään väliä mitä minä mietin, sillä se Döner tarttui niin pahasti narrin kautta muihinkin ihmisiin, ettei antamillani projektinimillä ollut pienintäkään selviämismahdollisuutta. Joten Döner mikä Döner, jo ennen kuin emä oli edes kantavana.

Ja se kantoaikahan ei kiinnostanut Falafeliä sitten ollenkaan. Esikoistaan odottaessaan Falafel oli ollut kiukkuinen, tällä kertaa kiukku ainoastaan kasvoi. Taasko tätä vatsan kasvua ja nulikka, joka ensin potkii kylkiä ja sitten kärttää nisälle ollen tavalla tai toisella koko ajan tiellä!! Odottavan emän lempeä hehku kiersi trakehnerini kaukaa, samaten vasta varsoneen emän huojentunut, onnellinen lempeys. Kyllä Falafel jälkikasvunsa pystyyn ja nisälle huolehti, päästi minutkin lähelle antaen koskea varsaansa vaan ei itseään. Falafel mulkoili minua, aivan kuin tietäen tämän olevan taas minun päähänpistoni sekä syyni.

Sain toivomani tammavarsan, jonka Falafel kasvatti melkoisessa kurissa. Vieroituksen tamma hoiti oikein reippaasti ja näppärästi aivan keskenään pikku-Dönerin alkaessa hyppiä turhankin kanssa silmille. Uhitteleva, isoegoinen neiti kahdeksan kuukautta kaipasi emänsä mielestä elämän kovaa koulua perusasteelta yliopistotasolle, joten hellurei ja hellät tunteet, varsa omilleen ja emä takaisin treeniin, eikö niin? Falafel ei jäänyt tyttärensä perään huutelemaan eikä tytär emänsä, helpoin vieroitus ikinä.
Emänsä haastamisen sijaan pikku-Döner keskittyi haastamaan minua, uusia tarhakavereitaan, vaikka ruokakuppiaan tai aitatolppia jollei elävää kohdetta löytynyt. Saatoin kerran jos kymmenenkin huokaista sekä epätoivoisesti etsiä niitä meedio-joogalevitaatiokursseja, joita oletin tämänkin neidin kanssa tarvitsevani, jahka satulaan laitto tulisi ajankohtaiseksi.

Luonne

Tämän hevosen nimi on yksi vitsi. Oikeastaan molemmat, niin virallinen kuin lempinimikin. Yksikään järkevä ihminen ei paiskaa hevosta sellaisella lempinimellä kuin Döner. Virallisen nimen vitsi aiheuttaa enemmän itkun nieleskelemistä kuin hartioiden nauruhytkyntää, sillä arvon neiti Forgiveness ei todellakaan anna anteeksi. Mitään, koskaan. Jos hevonen voi jäädä kantamaan kaunaa ja hautomaan asioita, tässä minulla on moisen toiminnan tuleva olympiavoittaja. Muistan nähneeni joskus sarjakuvan tammasta lauantaipäivänä kouluradalla, jossa ensin nätisti kulkenut hevonen pohtii ratsastajalleen, muistaako tämä keskiviikkona tapahtuneen asian X. Seuraavassa ruudussa tuleekin komea stoppi, pukki tai jokin vastaava manööveri saatesanoin "tämä on siitä keskiviikkoisesta". Minun Dönerini tuntuu tekevän täsmälleen samaa, vaikkei moisen pitäisi olla mitenkään päin mahdollista. Fiksu sekä valitettavan salakavala tämä ainakin on, koskaan ei passaa luottaa Dönerin hyväntuuliseen olemukseen tai nättiin, kutsuvaan nassuun; pieni terve epäilys kera varpaillaan pysymisen auttaa tämän hevosen kanssa pitkälle. Meedio-opinnot pidemmälle, ihan samanlainen ratsastajan olemassa olosta nokkiinsa ottava herkkis tämä on kuin emänsäkin. Mikäli pilaat keisarin kuviot, Döner paiskaa sinut aivan itse korkeimman omakätisesti palatsin ikkunasta pihalle.

Kaunis, uteliaan seurallinen ilme voi muuttua hetkessä rumaksi irvistykseksi sekä "erota hevosen korvat sen niskasta" -peliksi. Harvemmin tamma tekee muuta kuin uhkailee kokeillessaan, saako pompoteltua ihmistä miten tykkää. Vatsan alunen, erityisesti nisät, ovat kuitenkin herkkä paikka. Jo ihan harjaaminen saa herneet hakeutumaan Dönerin sieraimiin, samaten pesu, satulavyön ja itse asiassa loimivyötkin saa kiinnittää ja ennen kaikkea kiristää todella hellävaroen, ellet ihan välttämättä halua hampaista. Mitään ihmeellisempiä kikkailuja kasvattini kanssa ei tarvita, hyvä hevosenlukutaito kera riittävän itsevarmuuden ja tekevän asenteen kanssa riittää mainiosti. Käytöskoulusta tuli alkujaan ehdot ja etenkin talutuskäytöksen suhteen Döner joutuu toisinaan kertauskurssille, mokoma kun koettaa ottaa hatkat etenkin porttien avaamisen aikana (tarhaan viedessä, tietenkin). Talvipakkanen, jäätynyt portti ja vapauden haistanut Döner, kas siinä aineksen aamun ylimääräiseen urheilusuoritukseen hippahölkän muodossa.
Vakavissaan, kyllä tämän hoitaa. Döner ei liiskaa ketään seiniä vasten, potki tai pure asiakseen, mitä nyt se vatsanalusen vääränlainen koskettelu voi aiheuttaa näykkimistä tai rajummankin käsivarteen tarraamisen. Tämän kun tiedostaa välttyy niiltä hampailtakin. Rehellisen vihainen, aggressiivinen tai vaarallinen ruunikkoni ei missään nimessä ole, edes minä en katselisi sellaista. Joskus Dönerin kanssa pitää keskustella matolääkkeen nielemisen mielekkyydestä sekä tarpeellisuudesta, joskus kaviot eivät meinaa irrota lattiasta tai häntäruoto takamuksesta lämmön mittausta varten, semmoisia tavanomaisia oikkuja. Sitten on päiviä joina kaikki sujuu. Vähän sellaista teinin tunnemyrskyaaltoilua tämä Dönerin tallikäytös.

Satulaan laitto varsinaisesta ratsuttamisesta puhumattakaan aiheutti melkoista tuskaa, lähinnä minulle. Kerran jos sadannenkin pohdin ulkoistavani koko homman jonkun toisen kontolle, joskin härkäpäisyyksissäni pyörsin aina moiset ajatukset - minähän laitan oman hevoseni satulaan, saatana! Laitoinkin, vaikka Dönerin kanssa menikin vähän pidempään kuin monen muun herkkiksen, lohikäärmeen, epävarman ahdistujan tai muutoin niin sanotusta perustyytyväisestä perushevosesta poikkeavan persoonan ratsuttamisessa. Alkujaan kasvattini ei tuntunut sietävän ihmistä ollenkaan selässään ja jahka sieti, niin jo suuntaohjeet, pyyntö pysähtyä sekä muut karvalakkimallin peruskäskyt saivat Dönerin kimpaantumaan. Ei häntä tartte eikä oikeastaan saakaan neuvoa!! Siinäpä sitten etsiskelin paitsi langatonta yhteyttä täydessä katvealueessa myös sisäistä zen-mestariani.
Emänsä kuvahan tästä kasvoi, kuten aikoinani aavistelin. Hurjan herkkä, sisukas, taitava ja hieno, mutta herkkyyksissään taipuvainen sabotoimaan itseään. Döner ei siedä ollenkaan ratsastajaa, joka ei ole tasapainossa, joka jää suuhun kiinni, ei ole hypyissä mukana, puristaa polvella, tekee mitään muuta kuin käyttää pehmeitä, tasaisia, siistejä apuja. Eikä tämä kyllä aina siedä sitä kauniin harmonista ratsastamistakaan, joten joskus Dönerin kanssa ei vain voi voittaa. Tamma reagoi vähän kaikkeen isosti, vahvasti, terävästi, pehmeä käynti -ravi -siirtymä tai laukanvaihto ilman valtaisaa askelkuviota vaatii niin taitoa kuin tuuriakin, Döner kun ei kauhean paljon itseilmaisuaan sievistele vaan antaa palaa täysillä niin hyvinä kuin huonoina hetkinään.

Omansa kehuminen tietysti vaikuttaa kauhean ylimieliseltä ylpeilyltä. Kehun silti. Dönerillä on upeat liikkeet, irtonaiset lavat, vahva takaosa, tasapainoa, kokoamiskykyä, elastisuutta, ei mitään hätää lisäyksissä tai ihmettelemistä vaativissakaan liikkeissä. Kuten emänsäkin, Döner on valtavan paljon kapasiteetikkaampi kouluratsu kuin mihin se on koulutettu. Harmi vain, ettei trakehner voi liihotella kouluratoja läpi itsekseen, vaan ratsastaja on usein selässä hidasteena mielipahaa aiheuttamassa. Kerran jos toisenkin tammani on esitellyt keveää etuosaansa tai mielettömän upeaa sulkutaivutusta suoraan kouluaitojen ylitse, kylki pahki aitaa, kun ei vain voinut hidastaa kääntyä pysähtyä tehdä jotain muuta tehtyäni jotain perustavanlaatuisesti väärin satulassa.
Myös hypätessä ratsastaja aiheuttaa eniten päänvaivaa Dönerille. Jos tamma johonkin kompastuu, niin kimpaannuttuaan minuun. Toisin kuin emänsä, Döneriä eivät vinolinjat häiritse, oikeastaan tamma tuntuu kaipaavan kaikkea paitsi luotisuoraa, pitkää lähestymistä. Todella haastavat, jopa uhkarohkeat askelkuviot sekä reittivalinnat ovat vain lisämauste, jota Döner elämäänsä kaipaa! Mutta. Aina se mutta. Yksikin turhan kova tai pitkä pidäte, turhan vahva ponnistuspaikan ehdottaminen (Dönerhän valitsee itse mistä hyppää..) sun muut kuolemansynnit takaavat tilanteen perkelöitymisen, mikä näkyy vähintäänkin aikavirheinä laukan tahdin kadottua hetkellisen paikoillaan pomppimisen seurauksena.

Jälleen emänsä tapaan Dönerkin rakastaa yleisön huomiota paistatellen siinä mielellään muutoinkin kuin käsihevosena. Armoa ei kuitenkaan anneta tai edes tunneta, kasvattini osoittaa mieltänsä yhtä herkästi sekä (yli)dramatisoiden kuin kotonakin. Emästään poiketen Döner saattaa järjestää kohtauksen myös käsihevosalueella, Falafelhan käyttäytyi varikolla ja käsihevosena aina tavattoman hyvin ja arvokkaasti. Tytär ei, aristokraattimaisen taitava edustuskäytös katoaa tyystin teiniuhmakiukuttelun tieltä mikäli Döner kokee moiseen aihetta. Sentään tämä on yleensä ihan asiallinen lastata ja kuljettaa, semmoinen toista tuntia kestävä lastausrumbahan kaiken kruunaisikin! Parempi koputtaa puuta.

Voisimme olla aivan mieletön tiimi, parhaimmillamme olemmekin. Yleensä jokin menee vikaan, yhteys särisee, katoaa, Döner tuohtuu, ja sitten mennään eikä yhtään sellaisella kivan seikkailullisella aikaansaavalla sijoituksia tai edes hyvän mielen tuovalla tavalla. Döneriä täytyy kuunnella todella tarkalla korvalla, ymmärtää sen oikkuja, korjata käytöstä jämäkän lempeästi sekä joskus vain ohittaa jotkin asiat turhana kiukkuna, joka kyllä laantuu itsekseen. Ei mitenkään helppo hevonen, eikä aina tunnu opettavaiseltakaan vaikka sellainen onkin. Tiedän kuitenkin parkuvani Dönerin perään vuolaammin kuin monen muun hevoseni, kun väistämätön irtipäästö joskus koittaa.

Sukutaulu

i. Devil You Know KTK-III xx, trn, 169cm	ii. Evil Inside evm, xx, mrn, 168cm	iii. Inside of Me evm, xx, tprn, 171cm
		iie. Fauna evm, xx, mrn, 163cm
	ie. I Know evm, xx, trn, 165cm	iei. Do You evm, xx, mrn, 167cm
		iee. Laleilah evm, xx, trn, 168cm
e. Fate Cries Foul KTK-III, KERJ-I trak, trn, 166cm	ei. Gentleman Vagabond evm, trak, trn, 169cm	eii. Loud Lullaby evm, trak, tprn, 172cm
		eie. Ghost Primus evm, trak, mkm, 163cm
	ee. Foregone Conclusion evm, trak, trn, 164cm	eei. Perfect Paradox evm, trak, trn, 166cm
		eee. Fixed Odds evm, trak, m, 165cm

Kilpailumenestys

Suuret Kenttäkisat 2024
13-15.06.2024 Helmipuron Talli Helmihaukka 2024 (re120cm, me120cm, koulu Vaativa A) 6/16

nopeus: 1077.08
kestävyys: 1120.76
hyppykapasiteetti: 1257.33
rohkeus: 1202.95
kuuliaisuus ja luonne: 219.91
tahti ja irtonaisuus: 158.85
tarkkuus ja ketteryys: 116.52
askellajien näyttävyys: 0
itsevarmuus: 122.43
energisyys: 118.73

Kilpailee porrastetuissa kenttäratsastuskilpailuissa tasolla 9 / 8

Päiväkirja & valmennukset

Lue päiväkirjaa

31.01.2024 Kenttävarsojen laatuarvostelu

Nuorten kanssa aina sattuu ja tapahtuu, se lahjakkainkin voi alisuoriutua ja rennoin, hyväkäytöksisin jännittää itsensä siihen pisteeseen, että niin keskittymiskyky kuin käytöstavatkin unohtuvat. Dönerin kanssa oikein odotin vuoristoratamaista kokemusta, yleisellä tasolla kuin Kenttävarsojen laatuarvostelussa. Tamman emän kanssa meno on ollut todella vaihtelevaa sen herkkyyden vuoksi, aivan kuten tyttärenkin. Tämä varsa-arviointi oli ensimmäisiä isompia esiintymisiämme, tämmöinen kisakokemustyyppinen juttu, joten oikein odotin uudenpuoleisen tilanteen yhdessä Dönerin kokemattomuuden kanssa aiheuttavan.. tilanteen.

Vielä mitä! Döner käyttäytyi niinkin hyvin, että sai käytöksestään neljä pistettä viidestä. Irtohypytyksestä kasvattini sai vain kaksi pistettä viidestä, askellajeista kolme viidestä, ja vaikka tämä kuulostaa karmealta asioiden parhain päin selittelemiseltä niin Döner kyllä alisuoriutui. Ilmeisesti tilanne toden totta jännitti tammaa, se oli aika väsyneen oloinen käyttökokeiden jälkeen eikä sen liikkeissä ollut niille ominaista voimaa tai edes kipakkaa terävyyttä. Tietysti pisteet vähän harmittavat, mutta junnujen kanssa sattuu, eikä tämä ole niin vakavaa. Viimeiset käyttöpuolen pisteet olivat samassa linjassa, kolme pistettä viidestä, ja näihin olen erittäinkin tyytyväinen. Kyse on kuitenkin ratsastettavuuspisteistä. Testiratsastajakin totesi tamman olevan vähän nuutunut. Rakenteen 8 pistettä hymyilytti, suvun 0,5 on arvostelukriteereihin nähden täysin ymmärrettävä, lisäpisteet 6,5 lämmittivät nekin mieltä. Döner palkittiin KEV-II -palkinnolla; tulos, johon olen täysin tyytyväinen, etenkin Dönerin päivän vireystilan huomioiden. Tästä suunta on toivon mukaan ylöspäin, lisää rutiinia sekä esiintymiskokemusta, niin eiköhän Döner rupea vieraissakin ympyröissä olemaan oma tulikivenkatkuinen itsensä!

24.05.2024 So build your castles in the air

It's a wide wide world out there
And life can be a love affair
Or a cage of sheer despair
You're a choice millionaire

Helmipuron tallin julkaistessa Suurten Kenttäkisojen kutsun en nyt aivan rääkäissyt ääneen, mitä nyt meinasin läikyttää juomani kahvin syliini, läppärini päälle, ylipäätään kumoon. Ainahan minä olen nenä pitkällä menossa vähän joka kenttäkisoihin, joihin vain fiksusti pääsen, tällä kertaa osallistumishinkuni vain oli niin sanotusti käännetty kaakkoon. Olin viimeksi vienyt Helmihaukan tittelin Falafelin kanssa, ja vaikka moisen tempun uusiminen kovatasoisessa seurassa olikin siellä Eurojackpotmaisissa todennäköisyyksissä tiesin lähteväni pääluokkaan Dönerin kanssa. Todennäköisyydet – tai ratsuni luonteenlaatu.. – eivät olleet puolellani. Kaikesta huolimatta löysin itseni rakentelemasta koreita pilvilinnoja Poets of the Fallin Choice Millionairen tahtiin näille tavattoman heikoille perustuksille. Olisihan se hienoa napata Helmihaukka nimiinsä toistamiseen, tällä kertaa edellisen voittajan tyttären kanssa!

Päiväkuvitelmieni ruusunpuna kaikkosi kuitenkin nopeasti jo ensimmäisen treeniviikon aikana, kenenkäs muun kuin ratsuni toimesta. Kaiketi tammani hengityselimet olivat täynnään herneitä, sen verta kipakan kiukkuinen, tyytymätön, uhmakas, tyytymätön, mielestään ainoana oikeassa sekä mainitsinko, tyytymätön? Ainahan tämä on herkkis ollut, ratsastajaa sekä ohjeita valitettavan huonosti sietävä hevonen, joten tässä ei ollut mitään uutta tai odottamatonta. Saatoin silti kiristellä hampaitani tavallista enemmän käydessämme Dönerin kanssa vähemmän kehittävää keskustelua siitä, kuinka pohkeenväistöä ei tarvitsisi tehdä banaanimutkalla ja miten syvemmän kulman pyytäminen ei ollut kunnianloukkaus. Ja auta armias, kun ihan tavallisilla pikkuesteillä jumpatessamme Dönerin askel ei passannutkaan ja se kolautti etusensa puomiin! En vieläkään tiedä, miten pysyin siinä kiukkuprotestipukissa kyydissä. Kaulallehan minä lensin, mutten alas asti, jotenkin kampesin itseni takaisin satulaan Dönerin suvaitessa jatkaa laukaten jättäen pukittelun siihen yhteen monsteripukkiin.

So put a lacquer on your hunger
Parade the sky that you're under
Without heedless impressions
No one needs more confessions

Emmehän me jatkuvasti kättä väännä tai esittele uusia tapoja alittaa erilaisia rimoja. Viimeksi tänään koin valtavaa iloa sekä ylpeyttä hyvin menneen sileätreenin johdosta. Keskityin pitkälti tammani etuosaan, sen hallintaan, sillä viime aikoina Döner tuntuu haranneen vastaan kaikessa etuosaan kohdistuvassa, siinä missä se on siirrellyt takamustaan oikeinkin näppärästi pohjeapujeni vaikutuksesta. Vielä verryttelyjen aikana suurin innostukseni loisti poissaolollaan, Döner kun nosteli päätänsä esitellen lähinnä kykyään pullistella alakaulaansa pyytäessäni ihan tavallista, kivaa temponmuutosta tai siirtymistä. Jossain käyntiympyröitten ja pohkeenväistöjen lomassa meillä kuitenkin niin sanotusti klikkasi, ja vaikkei enkelikuoro laskeutunutkaan säestämään menoamme ja täydellinen harmonia jäi edelleen saavuttamatta Döner rentoutui, kuunteli, tuntui suopeammalta sekä ennen kaikkea yhteistyöhaluiselta. Teimme parhaan treenimme pitkään aikaan!

Parempi kuitenkin olla nuolaisematta ennen kuin tipahtaa. Suuriin Kenttäkisoihin on vielä useampi viikko, mitä tahansa saattaa tapahtua kotona sekä kisapäivinä. Tietysti minä lähden pärjäämään voittamaan, vaan niin lähtevät muutkin, lahjakkailla, hienoilla hevosilla. Ei pitäisi haaveilla aivan näin paljoa, lisäillä pilvilinnoihinsa torneja tai puutarhaa. Suurkilpailun jännitys vain nappasi minut pihtiotteeseensa välittömästi kaikista järkiperusteista huolimatta!

It's a wide wide world out there
You can travel in your easy chair
So build your castles in the air
You're a choice millionaire

06.06.2024 Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa

Tänä aamuna katsellessani itseäni peilistä totesin joidenkin tummien silmänalusten kaipaavan jotain peitevoidetta vahvempaa. Vaikkapa talomaalia. Niin hienoa kuin olisikin kertoa venähtäneistä voitonjuhlista tai edes mahtavista illanistujaisista hyvässä seurassa, totuus on kuitenkin huomattavasti sosiaalisia rientoja tympeämpi. Minut herätettiin kesken unieni metsästämään ihan omia, karkuun lähteneitä hevosiani; pari yötä myöten ulkona lomaileva hevoseni oli lähtenyt seikkailemaan. Aita paljastui rikkonaiseksi, päälle kaatunut puu syylliseksi. Todennäköisesti hevosparkani olivat ensin lähteneet liikkeelle silkkaa säikähdystään, ja rauhoituttuaan todenneet naapuruston tutkimisen arvoiseksi. Kuusiston rouvan kukat syötiin taas..

Näistä lähtökohdista kannatti ehdottomasti nousta hevosen selkään. Tai lähteä ajamaan. Sain onneksi apukäsiä molempiin hommiin, samaten tallin siivoamiseen, ja kappas kummaa kun muutaman kahvi~~pannullisen~~kupillisen jälkeen koin oleva täysin pirtsakka, valmis kohtaamaan päivän haasteet ja ihmettelemään vähän kouluohjelmia!

Päätin sitten ihmetellä niitä Dönerin kanssa. Joskus sitä vain kerjää verta nenästään, että pääsee paikkailemaan kaiken maailman punoituksia samalla talomaalilla, jolla silmänalusensakin korjasi.

Kuun vaihteessa pyörähdin useamman hevosen voimin Käkiharjujen kenttäviikolla, Döner yhtenä ratsunani. Koulukokeemme meni itse asiassa yllättävänkin hyvin, kaiken huomioon ottaen; 7/20 69.335% tuloksella. Tämä tietysti loi minuun suorastaan sinisilmäistä lapsenuskoa nousujohteisesta urastamme sekä menestyksestämme Helmipuron Suurissa Kenttäkisoissa. Tietysti me nyt vakiinnuttaisimme prosenttimme, kenties jopa parantaisimme niitä! Nyt oli löytynyt se vaihde, tyyli, Tarot-kortit, teelehdet ja oikea pään sisäinen soittolista, jolla kouluratsastus sujuisi!

Olihan se tietysti kaunis ajatus, joka jonkun tasaisemman hevosen kanssa olisikin voinut pitää paikkansa. Tietysti viime yön katkonaiset, heikot unet yhdistettynä reiluhkoon kofeiinipärinään vaikutti omaan suoitukseeni. Vaativa A:n ohjelma, jota koetin treenata, vaikutti kuitenkin lähinnä takavuosien ht.net-legenda Vaativa C:ltä. Vai oliko se peräti Vaikea C? Joka tapauksessa, treenasin ihan valkeiden kouluaitojen sisällä kun semmoiset Susirajan kentälle oli pystytetty – ja voi pojat, miten monta kertaa niistä aidoista mentiinkään ylitse! Radalle saapuminen kootussa laukassa oli radalle saapuminen ihmeellisen loikkivassa laukantapaisessa hevosen varatessa vastaan ja minun irvistellessäni, kaunis tiivis istunta ihme perunasäkkihölskynnäksi vaihtuneena. Pysähdys oli terävä, jyrkkä raju nykäisy, tervehdyksen aikana Döner polkaisi etusellaan maata, matkan jatkuminen kootussa ravissa jäi sekin puolitiehen. Koko ohjelman alku oli yksi katastrofikatalogi, minua itketti, hevosta kiukutti. Eivät verryttelymme missään nimessä täydelliset olleet, en vain ymmärrä, missä vaiheessa tammani tulistui sillä tavalla! Verrytellessä Döner vähän viuhtoi hännällään, kertoi minun muutaman kerran tekevän jotain väärin, viestitti korjaamaan asioita. Se kuitenkin asettui, taipui, kuunteli, toisinaan askel oli nykivämpi mutta sain menon pehmenemään. Kaikki hyvä, kaikki kehitys, kaikki kommunikaatio, valui viemäristä kun siirryin avoimelta kentältä kouluaitojen sisälle.

Ohjelman puolivälissä satunnainen onnistuminen, mielettömän hyvä 8m voltti sekä todella onnistunut sulkutaivutus, loivat valheellista uskoa tilanteen pelastettavuuden suhteen. Lisätty ravi sekä koottu ravi jättivät kuitenkin niin paljon toivomisen varaa, yksikseen sekä siirtymineen, etten kauaa kerinnyt riemuita tai kasata pienintäkään pilvilinnaa. Enkä minä edes jatkanut ohjelmaa loppuun, annoin Dönerille pidemmän ohjan, rapsuttelin sen säkää, hengittelin syvään ja rauhallisesti. Ylipäätään koetin rauhoittaa koko tilanteen ennen kuin ohjasin tammani täysin tappiomielialalla ensin ulos valkeiden pikkuaitojen sisältä, sitten ulos kentältä ja maastoon, kun Sarlotta ja Santeri olivat sopivasti suuntaamassa metsään parin Susirajan suomenhevosen kanssa.

Seuraavan takaiskun, farssin, vastamäen, on syytä olla edes hauska.

18.06.2024 Suurten Kenttäkisojen turhankin tuoreet jälkimainingit

Helmihaukka 2024 -titteli jäi saavuttamatta, mikä tietysti hieman (olkoon, aika paljonkin) harmittaa. Sijoituin Dönerin kanssa luokan kuudenneksi kuudentoista ratsastajan luokassa, eli emme edes sijoittuneet. Eiköhän tämäkin harmitus tästä hälvene, kunhan aikani ryven tässä pettymyksessä, olen nimittäin melkoisen huono häviäjä. Mikäli tämä ei ole vielä käynyt selväksi. Pääsimme kuitenkin Dönerin kanssa miltei sijoituksiin kiinni suorituksellamme, mikä tämmöisen herkästi tuohtuvan, levitointimestariratsastajaa kaipaavan hevosen kanssa on oikeasti erinomainen tulos.

Jokaisesta osakokeesta löytyi tietysti parannettavaa, missä nyt ei ole mitään uutta helpommankaan hevosen kanssa. Täydellistä suoritusta tuskin on olemassakaan. Kokonaisuudessaan suorituksemme oli kuitenkin ehdottomasti siellä parempien esitystemme puolelle, myös yksittäisinä osakokeina. Vasen jalkani elelee edelleen omissa maailmoissaan, mikä ärsyttää ja häiritsee minua aktiivisesti. Tämä ongelma kuitenkin on työn alla. Ajoittain kadotin yhteyden Döneriin, joten kouluradalla tuli jokunen hutisiirtymä, vähemmän harmoninen liike ja niin edelleen; asioita, jotka rokottivat kokonaistulosta. Ei kuitenkaan mitään hirveitä köyrypukkeja tai improvisoituja nykytanssin puolelle nyrjähtäneitä liikkeitä, vaan yllättävänkin siisti, eheä suoritus. Rata- ja maastoesteillä lähdin vähän turhankin röyhkeästi rinta rottingilla hakemaan johtoaikaa, eikä aivan jokainen mutkan oikominen ja jyrkempi käännös kannattanut. Jälkiviisastelu on inhottava laji, siinä kun on aina oikeassa. Täytynee hetki hengähtää ennen kuin alan oikeasti analysoimaan, missä meni vikaan, jotta osaan jatkossa parantaa.

Döneriä minä kuitenkin vain ja ainoastaan kehun. Se oli mielettömän hyvän tuntuinen läpi kisojen, antoi palautetta ihan oikeista asioista eikä itse keksimistään, mihinkään liittymistä pikkujutuista, joihin ratsastajana en voisi vaikuttaa vaikka haluaisinkin. Ei ensimmäistäkään mysteeriksi jäänyttä irvistystä, jalan polkemista, protestiliikehdintää, mitään. Mikä tärkeintä, Dönerillä tuntui olevan hauskaa. Tamma oli tyytyväinen itseensä, elämäänsä, valtaosan ajasta minuunkin, mikä itsessään on aina voitto. Tästä on oikeasti hyvä jatkaa kohti seuraavia kisoja, olipa tulos pettymys tai ilon aihe.

virtuaalihevonen | a sim-game horse