Kurjenpesä


Syyn Revohka "Revohka"
Perustiedot
Meriitit

Suomenhevosori, syntynyt 12.07.2022 (15-vuotias)
155-senttinen tummanrautias
Yleispainotteinen (va B / 100cm / 100cm / helppo)
Omistaa Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä
Kasvattanut Syyn Kartano, Suomi
VH22-018-0608
SV-I
KTK-II (18 + 18 + 18 + 18 = 72p.)



Kuvat © KKJ

Tausta

Syyn Kartanon kasvattimyynti. Takana jokunen oma oikein rahakas kasvattimyynti. Erittäin hienojen vanhempien hienoja, lupaavia varsoja. Kyllähän sen tietää, kuinka siinä käy.

Luonne

Hieman matalaryhtinen, neliömäinen ja todella hyväjalkainen hevonen, laadukkaat liikkeet, hyvä hyppytekniikka, loistoasenne työntekoon ja muutoinkin mainio luonne. Revohka oli jo nuorena yksi sydäntenmurskaaja, ja sillä linjalla raudikko jatkoi aikuisikään ollen epäilemättä aikanaan maailman sympaattisin hurmuripappahevonen!

Revohkan mieli ei pienistä mustene. Hevonen suhtautuu hyvin tyynesti päivä- ja viikkorytmissä tapahtuviin muutoksiin, uusiin oreihin, silmistään katoaviin tammoihin, pusikosta kamalan rääkynän kanssa lipettiin lähtevään fasaaniin. Totta kai Revohkakin säikkyy, mutta turhautumista en muista tapahtuneen kuin ihan junnuja. Eivätkä nekään turhautumiset tai mielensä pahoittamiset kauaa kestäneet, eivätkä olleet isoja asioita. Revohka turhautui junnuna lähinnä omaan väsymiseensä, tai ettei hoksannut ratsastajan opettamaa asiaa kerrasta. Heinien loppuminen, kengitettävä tai klipattava seisominen, madotus tai sen sellaiset taas ovat aina olleet orille ihan normaali asia, joiden vuoksi naama ei ole muuttunut rusinaksi. Vaikka heinää voisikin olla vähän enemmän, jos mitenkään mahdollista. Tai kuivattua leipää.
Kaiken huomioon ottaen Revohka on todella helppo hevonen ja ori, sellainen oreista kokemattoman ihmisen petollisen helppo ensikosketus oreihin. Revohka ei ole ikinä mylvinyt tai öyhöttänyt, sen kerran kun se pääsi kolmevuotiaana muun oriporukan mukana irti myrskyssä rikkoutuneen aidan vuoksi Revohka ei juossut tammojen luo tai alkanut tappelemaan antaen ensimmäisenä kiinni ihmisten tullessa hakemaan karkulaisia. Kyllä tämä tammojen päälle ymmärtää ja osaa hypätä pukille, nostelee ylähuultaan etenkin kiima-aikoina, muttei huuda tai pörhistele. Eikä muutenkaan ole hankala, ihan kaiken saa tehtyä kerrasta, raudikkoni on varmasti hyväntuulinen sekä yhteistyöhaluinen. Ehkä vähän rapsutuksenkipeäkin.

Toivoin ja odotin Revohkasta vanhempiensa kaltaista lahjakasta, laadukasta yleishevosta, jollaisen tosiaan sain! Erityisesti koulupuolelle orillani riittää kykyjä; kilpailemme vaativa B -luokissa. Metrin radat, joita raudikko ylittää niin rata- kuin maastoesteillä, on toki hyvin sekin, ei mitään valittamista Revohkan estekapasiteetin suhteen. Nopein estehevonen tämä ei kyllä ole, notkea, tarkka ja jaloistaan huolellinen kyllä senkin edestä.
Aktiivinen takaosa, hyvä yliastunta, elastisuutta ja pehmeyttä, hyvä tasapaino ja venyvyyttä, liike suoraa ja väljää. Hypätessä hyvä jalkatekniikka, takasten osalta erittäin hyvä, koko kroppa mukana hypyssä. Kiltti, nöyrä ja kuuliainen, todella reipas ja yhteistyöhaluinen, notkea ja taipuisa. Herkkä, muttei ota nokkiinsa kokemattoman ratsastajan toistuvistakaan virheistä – äärettömän kärsivällinen, ymmärtäväinen ja hyvähermoinen. Revohkasta voisi kirjoittaa melkoisen ylistyslistan, minkä taisin jo tehdäkin. Tämän hevosen kohdalla kaikki tuntui osuvan kohdilleen, en keksi hakemallakaan isompia puutteita tai kehityskohtia orini ratsastettavuudesta. Toivon mukaan tämä erinomainen ratsastettavuus (sekä tietysti hyvät liikkeet ja hyppytekniikka) periytyvät jälkipolville!

Laji kuin laji, Revohka tekee parhaansa, haluaa olla hieno, hyvä, kiitoksen arvoinen. Ori nauttii koulutreenistä siinä missä hyppäämisestä, uiminenkin on hauskaa ja kärryttely sekä hiihtoratsastus ilahduttavat aivan samoin kuin muutkin lajit. Tässä on monipuolinen yleishevonen parhaimmillaan; ei ehkä paras missään, mutta hyvä paljossa, pärjäävä ja riittävä aika lailla kaikessa, mitä kokeillaan. Toki Revohkalla kilpaillaan, oikeinkin hyvällä menestyksellä, mutta kyllä tämä silti on ennen kaikkea laadukas, monipuolinen harrastehevonen tällä kapasiteetilla. Eikä suomenhevosen mikään uusi puoliverinen tarvitse ollakaan, jos minä tai kuka tahansa muu halua kisata tosissaan korkeammilla tasoilla, silloin alle hankitaan aivan muun rotuinen hevonen kuin suomenhevonen. Suomenhevoseksi Revohkalla toki on vallankin hyvä kapasiteetti, en minä yritä tätä moittia. Hieno hevonen, osaamiseltaan, asenteeltaan ja ratsastettavuudeltaan. Ratsu, joka kantaa aloittelijat ja konkarit yhtä mielellään, yrittää aina parhaansa, korjaa vähän (lähinnä esteillä) muttei sentään tee asioita ilmaiseksi.

Revohkan lastaa yhtä helposti kuin harjaakin. Matkan aikana raudikko keskittyy heiniinsä ryhtymättä mölyämään, vaikka kyydissä olisi millainen testosteronimörköori tai hemaiseva, kevätkiimainen tamma. Revohka kyllä huomioi ympäristönsä, nostelee ylähuultaan tai jos oikein sydämistyy, kerran-pari polkee jalkaansa. Tätä ei kyllä ole tapahtunut sitten herran nelivuotiskesän, joten tässä on todella, todella, lunki ori.
Vieraissa paikoissa Revohka käyskentelee kuin kotonaan omana rentona itsenään. Se keskittyy ihmiseen, pysyy käsiteltävyydeltään sekä ratsastettavuudeltaan täsmälleen samanlaisena kuin kotonakin. Ryhti saattaa aavistuksen parantua, sillä esiintyminen miellyttää Revohkaa hirmuisesti, samaten kisatouhu ylipäätään. Ainahan rehellinen suomiruhoni tekee parhaansa, antaa kaikkensa, onnistuen silti löytämään vähän lisäruutia ja -charmia yleisön sekä tuomariston häikäisemistä varten.

Sukutiedot

i. Potsojoo
KTK-II, SLA-I, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I
sh, rt, 155cm
ii. Paasaus
evm, sh, vprt, 158cm
iii. Pasuuna
evm, sh, prt, 160cm
iie. Jasmiina
evm, sh, vrt, 154cm
ie. Kimmaus
evm, sh, rt, 154cm
iei. Kertaheitto
evm, sh, rt, 156cm
iee. Kismi
evm, sh, vprt, 153cm
e. Usvan Helmi
KTK-III, KRJ-I, ERJ-II, KERJ-I
sh, trt, 155cm
ei. Usva-Tuuli
evm, sh, rt, 159cm
eii. Usvainen
evm, sh, rt, 160cm
eie. Meri-Tuuli
evm, sh, prt, 158cm
ee. Viimatyttö
evm, sh, rt, 159cm
eei. Manu
evm, sh, rt, 163cm
eee. Viiman Valo
evm, sh, rt, 149cm

Jälkeläiset

15.04.2022 sh-t. Ketunlieko e. Ketunkimaltava om. Naella, VRL-12320

Kilpailutulokset

Sijoitukset

KRJ 41 sijoitusta joista 7 voittoa
15.09.2022 Lilycove va B 5/30
16.09.2022 Lilycove va B 4/30
19.09.2022 Lilycove va B 1/30
01.10.2022 Valmarya va B 5/30
04.10.2022 Valmarya va B 5/30
05.10.2022 Valmarya va B 4/30
06.10.2022 Valmarya va B 3/30
06.10.2022 Valmarya va B 1/30
07.10.2022 Valmarya va B 1/30
08.10.2022 Valmarya va B 5/30
10.10.2022 Valmarya va B 3/30
22.10.2022 Nessinjärven kilpailukeskus va B 1/42
22.10.2022 Valmarya va B 4/28
24.10.2022 Nessinjärven kilpailukeskus va B 2/43
27.10.2022 Nessinjärven kilpailukeskus va B 1/43
28.10.2022 Valmarya va B 4/28
30.10.2022 Nessinjärven kilpailukeskus va B 5/42
03.11.2022 Nessinjärven kilpailukeskus va B 2/43
03.11.2022 Mäntykatve va B 4/30
08.11.2022 Nessinjärven kilpailukeskus va B 1/43
10.11.2022 Mäntykatve va B 2/30
14.11.2022 Lilycove va B 3/30
15.11.2022 Lilycove va B 2/30
15.11.2022 Lilycove va B 2/30
16.11.2022 Lilycove va B 2/30
17.11.2022 Lilycove va B 3/30
26.01.2023 Hiivurin Suomenhevoset va B 2/29
26.01.2023 Hiivurin Suomenhevoset va B 4/29
31.01.2023 Hiivurin Suomenhevoset va B 4/29
02.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset va B 5/30
02.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset va B 1/29
07.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset va B 2/29
07.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset va B 5/30
09.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset va B 5/30
09.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset va B 4/29
13.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset va B 5/29
14.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset va B 2/30
16.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset va B 3/30
17.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset va B 2/30
17.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset va B 5/30
18.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset va B 4/30

ERJ 46 sijoitusta joista 10 voittoa ja 1 CUP-sijoitus
26.09.2022 Valmarya 100cm 2/30
27.09.2022 Valmarya 100cm 4/30
28.09.2022 Valmarya 100cm 5/30
17.01.2023 Juksula 100cm 4/47
22.01.2023 Hiivurin Suomenhevoset 100cm 3/30
23.01.2023 Hiivurin Suomenhevoset 100cm 5/30
23.01.2023 Hiivurin Suomenhevoset 100cm 4/30
24.01.2023 Hiivurin Suomenhevoset 100cm 2/30
26.01.2023 Hiivurin Suomenhevoset 100cm 2/30
27.01.2023 Hiivurin Suomenhevoset 100cm 1/30
12.02.2023 Lilycove 100cm 1/37
13.02.2023 Lilycove 100cm 1/37
19.02.2023 Lilycove 100cm 5/37
03.03.2023 Pirunportti 100cm 5/30
09.03.2023 Pirunportti 100cm 1/30
10.03.2023 Pirunportti 100cm 2/30
02.04.2022 Hiivurin Suomenhevoset 100cm 5/29
07.04.2022 Hiivurin Suomenhevoset 100cm 5/29
10.04.2022 Hiivurin Suomenhevoset 100cm 2/29
11.04.2022 Hiivurin Suomenhevoset 100cm 2/29
14.04.2022 Hiivurin Suomenhevoset 100cm 4/29
17.04.2022 Hiivurin Suomenhevoset 100cm 5/29
17.04.2022 Hiivurin Suomenhevoset 100cm 3/29
20.04.2022 Hiivurin Suomenhevoset 100cm 5/29
21.04.2022 Hiivurin Suomenhevoset 100cm 1/29
23.04.2022 Hiivurin Suomenhevoset 100cm 2/29
27.04.2022 Hiivurin Suomenhevoset 100cm 1/29
28.04.2022 Hiivurin Suomenhevoset 100cm 5/29
29.04.2022 Hiivurin Suomenhevoset 100cm 2/29
30.04.2022 Hiivurin Suomenhevoset 100cm 4/29
03.05.2023 Hiivurin Suomenhevoset 90cm 5/29
06.05.2023 Hiivurin Suomenhevoset 90cm 1/29
08.05.2023 Hiivurin Suomenhevoset 90cm 1/29
11.05.2023 Hiivurin Suomenhevoset 90cm 2/29
12.05.2023 Hiivurin Suomenhevoset 90cm 3/29
12.05.2023 Hiivurin Suomenhevoset 90cm 2/29
14.05.2023 Hiivurin Suomenhevoset 90cm 1/29
18.05.2023 Hiivurin Suomenhevoset 90cm 5/29
20.05.2023 Hiivurin Suomenhevoset 90cm 4/29
21.05.2023 Hiivurin Suomenhevoset 90cm 3/29
23.05.2023 Hiivurin Suomenhevoset 90cm 3/29
25.05.2023 Hiivurin Suomenhevoset 90cm 5/29
26.05.2023 Hiivurin Suomenhevoset 90cm 2/29
27.05.2023 Hiivurin Suomenhevoset 90cm 1/29
28.05.2023 Hiivurin Suomenhevoset 90cm 4/29
31.12.2023 Harmony Sporthorses ERJ CUP 90cm 8/81

KERJ 44 sijoitusta joista 10 voittoa
15.09.2022 Mäntykatve helppo 3/30
19.09.2022 Mäntykatve helppo 2/30
06.10.2022 Valokylän Talli helppo 2/40
06.10.2022 Valokylän Talli helppo 5/40
09.10.2022 Valokylän Talli helppo 4/40
16.10.2022 Kaihovaara helppo 5/30
23.10.2022 Valmarya helppo 2/50
24.10.2022 Kaihovaara helppo 3/30
30.10.2022 Valmarya helppo 6/50
03.11.2022 Mäntykatve helppo 4/29
06.11.2022 Lilycove helppo 5/30
10.11.2022 Lilycove helppo 3/30
22.01.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 1/28
29.01.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 4/28
02.02.2023 Lilycove helppo 3/24
03.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 1/25
04.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 2/25
06.02.2023 Lilycove helppo 3/24
09.02.2023 Lilycove helppo 2/24
10.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 2/25
14.02.2023 Lilycove helppo 1/24
17.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 1/25
17.02.2023 Mäntykatve helppo 5/30
18.02.2023 Lilycove helppo 3/24
20.02.2023 Lilycove helppo 3/24
20.02.2023 Mäntykatve helppo 4/30
01.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 4/25
02.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 4/25
03.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 1/20
03.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 1/25
05.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 3/25
11.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 2/25
11.02.2023 Moana part breds helppo 3/27
12.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 2/25
13.02.2023 Moana part breds helppo 5/27
13.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 3/25
14.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 1/20
19.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 3/20
19.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 1/25
21.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 2/25
25.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 1/20
27.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 1/25
27.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 2/20
30.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset helppo 2/20

VSR CUP 0 sijoitusta joista 0 voittoa

Päiväkirja & valmennukset

04.03.2023, Kouluvalmennus, valmentajana Naella Wahlman
Tänään ohjelmassa oli pitkästä aikaa valmennushommia muualla kuin kotitallilla. Olimme sopineet Kurkisen Ainon kanssa valmennuksesta, joten lauantaiaamuna bemarini keula suuntasi Kurjenpesään ja auto parkkeerautui pihaan hieman vailla kymmenen. Keli oli oikein kiva, puolipilvinen ja pari astetta pakkasella. Kävelin autosta kentän laidalle tsekkaamaan pohjan kunnon, kun Aino talutti juuri tallista ulos rautiaan läsipäisen hevosen. Ori oli Revohka, vaativan tason kouluratsu ja ihan pätevä esteilläkin, mutta parhaimmillaan kouluradalla. Ruskea karva kiilsi auringossa kun Aino tuli kentälle hevosen kanssa. Tervehdimme pikaisesti ja alkukäyntien aikana vaihdoimme vähän kuulumisia. Aino kertoi tämän päivän ratsustaan minulle innostuneesti ja mietin samalla valmennuksen tehtäviä. Yleensä suunnittelin valmennukseni hyvissä ajoin etukäteen, mutta tällä kertaa se oli jäänyt vähän puolitiehen. Kentän lumipeite rapisi Revohkan kavioiden alla, kun ratsukko verrytteli alkukäyntien jälkeen ravissa ja laukassa itsenäisesti. Revohka liikkui Ainon kanssa tosi kivasti enkä keksinyt mitään korjattavaa noin ensinäkemältä.

Ensimmäisenä tehtävänä aloitettiin avo-sulku -vaihdoksilla. Tehtävä aloitettiin pitkän sivun alusta uralla avotaivutuksessa ja parin kirjainvälin jälkeen tehtiin voltti, jonka jälkeen uralla jatkettiin sulkutaivutuksessa. Ennen kulmaa tehtiin suoristus ja tehtävä toistettiin toisella pitkällä sivulla. Aloitimme käynnissä, mutta hyvin nopeasti tuli selväksi että siinä Ainolla ja Revohkalla ei ollut mitään haastetta - ori suoritti tasaisesti kuin juna. Ravissakin taivutukset toisensa perään olivat siistejä ja tasalaatuisia. Huomautin Ainolle ainoastaan ulkopohkeen paikasta pari kertaa, kun se meinasi karata hieman liian taakse ja sen myötä Revohkan liike jännittyi vähän. Kun jalka oli oikealla paikalla, ratsukon työskentely oli mukavan rentoa ja sujuvaa. Tehtävä tehtiin molempiin kierrossuuntiin sekä käynnissä että ravissa, eikä havaittavia puolieroja juurikaan ollut. Taivutukset jätettiin muutaman toiston jälkeen hautumaan hetkeksi.

Laukkaa lähdettiin ratsastamaan ensin ilman jalustimia, ja pituushalkaisijalla. Pari kertaa tehtiin vain nosto hyvän suoristuksen jälkeen ja jatkettiin laukkaa suoralla hevosella lyhyelle sivulle asti joka kerta suuntaa vaihtaen. Revohka nosti laukat kivasti, mutta pyysin Ainoa keskittymään omaan rentouteensa jotta nostossa ei tullut pientä harppausta sivulle. Tehtävää vaikeutettiin lisäämällä pituushalkaisijalle laukanvaihto käyntisiirtymän kautta. Halusin ratsukon tekevän ensin muutaman askeleen tulosuunnan mukaista laukkaa, sitten 5 selkeää käyntiaskelta ja menosuunnan mukaista laukkaa pituushalkaisijan loppuun. Tehtävä osoittautui vaativammaksi kuin se kuulosti, sillä Revohka olisi mieluiten vaihtanut laukan suoraan kun se pääsi jyvälle siitä mitä tehtiin. Käyntiaskeleet olivat vähän hätäisiä minkä myötä Aino jännittyi ja myös nostoista tuli vinoja. Lisäsin muutaman toiston ajaksi käyntipätkän pituutta kymmeneen askeleeseen, ja se paransikin lopputulosta paljon. Nostot suoristuivat ja ratsastaja istui paremmin satulassa.

Viimeisenä tehtävänä tänään kokeiltiin alun taivutusvaihteluita laukassa. Aino olisi saanut laittaa jalustimet takaisin jalkaan, mutta päätti olla laittamatta, sillä olin kehunut hänen istuntaansa niin kivaksi kun Aino oli rentoutunut edellisen tehtävän aikana. Sulkutaivutukset lähtivät sujumaan laukassa paremmin heti alusta alkaen, kun ratsukko palasi voltilta uralle. Voltilla Revohkaa ilmeisesti pääsi kokoamaan hyvin, joten parin toiston ajaksi pyysin Ainoa tekemään voltin myös ennen avotaivutusta, jotta laukan pituus hieman lyheni. Lopuksi volttia ei enää tarvittu ja sain antaa vain kehuja ratsukolle. Aino ja Revohka saivat siirtyä loppuverryttelyiden pariin.

Valmennuksen päätteeksi pääsin käymään itsekin vielä hevosen selässä, kun nätisti kysyin Ainolta, voisinko testata Revohkaa. Ori oli juuri niin kiva kuin se Ainon alla oli näyttänytkin. Saatoin ehkä vähän ihastua, isomerkkiset rautiaat kun nyt sattuivat olemaan minun heikko kohtani...

01.05.2023 Syyn Kartanon kasvattivalmennus, valmensi kasvattaja Viixi
​Vappuaaton aamuna olimme viimein päässeet korkkaamaan kartanon tiluksilla olevan kenttämme, joka oli sulanut täyteen loistoonsa, eikä pohja muistuttanut enää mutalammikkoa, vaan oli nyt muovautunut mukavan tasaiseksi jämäkäksi ainekseksi. Kentän korkkauksen kunnian olivat tänä vuonna saaneet Revohka ja Aino, jotka saapuessani paikalle verryttelivät jo itsenäisesti ravissa. Kun kentän kulmat ja estevaja oli muutamaan otteeseen katsastettu ja todettu vaarattomiksi, pyysin Ainoa siirtämään orinsa käyntiin ja ohjaamaan sen uran sisäpuolelle. Lähdimme ratsastamaan suoraan ilman kentän aidan ulkotukea. Revohka meinasi aluksi, että tehtävänä on taatusti pohkeenväistö uralle, minkä vuoksi eteneminen oli ensin hieman tahmeaa orin tarjotessa sekä ristiaskelta että avotaivutuksia. Kehotin Ainoa pitämään oman istuntansa suorassa, istuinluut tasaisesti satulassa ja katseen korkealla kohti menosuuntaa. "Se on aika herkkä, eli ei vaadi kamalasti pohjeapuja nyt tässä, anna mennä vaan", kannustin ja pian Revohkan askellus alkoikin suoristua. Suoristelua jatkettiin myös pituushalkaisijalla, mutta nyt jo ravissa ja niin, että uralla asti ei käyty kertaakaan. Revohkalla oli komea eteenpäin vievä askellus ja ravissa ori alkoi selkeästi rentoutumaan, minkä vuoksi suoruuskin parantui.

Välikäyntien jälkeen lähdimme tekemään pohkeenväistöä pituushalkaisijalta kohti uraa ja tämähän passasi Revohkalle vallan mainiosti, sillä näytti kuin Aino ei olisi tehnyt satulassa mitään, kun ori jo väisti kauniisti uralle. Väistön jälkeen tehtiin nopea suoristus ja nostettiin laukka. Revohka otti heti takaosansa hyvin alle ja askellus oli tarmokkaan varmaa. Lyhyellä sivulla ratsastettiin laukassa voltti, jonka jälkeen siirryttiin takaisin käyntiin ja tehtävän alkuun. Voltilla kehotin Ainoa tukemaan Revohkaa hiukan enemmän sisäjalalla, jotta ori malttaisi säilyttää ponnekaan laukkansa loppuun asti, eikä kaatuisi yhtään sisälle. Jo seuraavalla kierroksella volttikin sujui hyvin, eikä ihme, olihan tässä kyseessä melkoisen osaava ratsukko. Laukannosto sujui sitä paremmin, mitä kuuliaisemmin Revohka oli kuunnellut väistävää sisäpohjetta pohkeenväistön aikana, voisi melkeimpä sanoa, että laukannosto toimi ikään kuin mittarina siitä, oliko väistö ratsastettu huolellisesti. Kun väistö ja laukannostot sujuivat kumpaankin kierrokseen moitteetta, annoin ratsukolle luvan loppuverryttelyyn. Olipa ollut kerrassaan ihanaa nähdä omaa kasvattia ja kuinka hieno hevonen siitä olikaan tullut!

Omat mietteet: Meillä oli Revohkan kanssa hurjan mukava, onnistunut valmennus ja vierailu kasvattajan luona! Pidin tehtävistä mielettömän paljon, ja vaikka treenaan itsenäisesti ja treenautan muilla paljon samoja asioita, tälläkin kertaa omasta työskentelystä ja istunnasta löytyi paljon hiottavaa. Viixiltä saamamme vinkit sekä palautteet antoivat taas uutta pohtia kotitreeneihin, sekä katselemaan ulkokauden CUP-kisoja aivan uudella kunnianhimolla. Lämmin kiitos Syyn Kartanon suuntaan, niin Revohkasta kuin valmennuksestakin! Tämän hevosen omistaminen on valtava ilo.



© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen