Kurjenpesä


Ketunleipä "Pomo"
Perustiedot
Meriitit

Suomenpienhevosori, syntynyt 25.01.2015 (12-vuotias)
146-senttinen rautias
Kenttäpainotteinen (Helppo A / 100cm / 90cm / helppo)
Omistaa Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä
Kasvattanut VRL-00692, Fiktio, Suomi
VH15-018-2126


Kuvat © kasvattaja

Tausta

Luonne

Ketunleipä, lyhyemmin kutsuttuna vain Pomo on varsin neutraali persoona. Ori edustaa perinteistä suomenhevosta. Nöyrä, yritteliäs, ihmisystävällinen hevonen höystettynä pienellä määrällä itsepäisyyttä ja rohkeutta. Oei käyttäytyy pääsääntöisesti asiallisesti, mutta silloin tällöin sota-aikainen metsissä rymyävä sielu nousee esiin ja ottaa vallan roolin. Tosin tällöinkin Pomo on hallittavissa, mutta joidenkin asioiden tekeminen vaatii pidemmän kaavan tai neuvotteluja.

Hoitaessa Pomo on rauhallinen, eikä välitä mitä ympärillä tapahtuu tai mitä orille itselle tehdään. Harjaushetket voivat olla pitkiä, eikä Pomo hermostu myöskään kiireellisestä meiningistä, missä muutaman harjan vedon jälkeen heitetään jo satula selkään ja mennään. Ori nostaa kavionsa nätisti pyynnöstä ja pitää niitä ylhäällä juuri sen aikaa kuin hoitaja pyytää. Varustaa Pomo on helppo, eikä pullistele tai välttele kuolainten suuhun ottamista. Taluttaessa ori kulkee nätisti perässä, mutta tilaisuuden tullen yrittää kyllä päästä syömään puista lehtiä tai maasta nurmikkoa. Pieni ohjista tai riimunnarusta vetäminen kuitenkin riittää saamaan Pomon ajatukset takaisin taluttajaan.

Ratsuna Pomo voi alkuun tuntua melko raskaalta ja etupainoiselta, mitä ori yleensä alkuverryttelyissä onkin. Pomo jää aluksi helposti painamaan kädelle ja jyräämään ratsastajan pidätteitä vastaan. Pohkeiden teho voi olla tasolla nolla, mutta pienen herkistelyn ja etenkin siirtymien jälkeen ori alkaa kantamaan itsensä ja kuuntelemaan mitä ratsastajalla on sanottavaa. Kun Pomo on lämmennyt kunnolla, muuttuu etupainoinen ja avuille hidas hevonen edestä höyhenen kevyeksi ja kyljistä herkäksi kouluratsuksi. ori on nöyrä ja yritteliäs, tehden asiat juuri siinä järjestyksessä ja sillä hetkellä kun ratsastaja niitä pyytää. Pomon vahvin askellaji on ehdottomasti laukka ja tämän parissa ori työskentelee mieluisasti pitkiäkin aikoja. Pomon askeleet ovat tasaiset ja etenkin laukassa ratsastaja voi helposti jäädä nauttimaan tasaisesta kyydistä.

Pienehköstä koosta ja ajoittaisesta keskivartalolihavuudesta huolimatta Pomo on oikea estetykki. Ori on innokas hyppääjä ja menee yli esteestä kuin esteestä. Hyppytyylin kanssa on välillä hieman hakemista, mutta kenguruloikkien ja epämääräisten ilmalentojen lisäksi Pomo osaa hypätä myös oikeaoppisesti selkä pyöreänä, säkä korkeimpana kohtana. Ori on tarkkajalkainen eikä pahemmin ota puomeja alas. Maastossa Pomolla on vauhtimittarissa välillä hieman liikaa kierroksia, mutta ei lähde viemään ratsastajaa. Napakoiden pidätteiden kautta oriin saa kontrollin ja se jaksaa keskittyä kuuntelemaan ratsastajaansa.

Kilpailutilanteissa Pomo on rauhallinen itsensä. Ori lastautuu helposti niin traileriin kuin rekkaan ja matkustaa seuralaisen kuin seuralaisen kanssa. Kilpailupaikoilla Pomo käyttäytyy asiallisesti, eikä aiheuta ylimääräisiä stressin aiheita ratsastajalle tai hoitajalle. Verryttelyssä ori saattaa alkuun olla normaalia raskaampi kädelle ja innokkaampi liikkumaan, mutta tasoittuu kyllä ajan kanssa paremmaksi ja rupeaa kuuntelemaan. Kilpailuradalla Pomo on juuri sellainen, miksi se on verryttelyssä ratsastettu.
Luonne © ex-omistaja Oona, kiitos!

Sukutiedot

i. Milkan Kanervo
YLA1, KTK-II, SLA-I*, KERJ-I
sph, prt, 140cm
ii. Kullervo
KTK-III, KERJ-II
sph, prt, 142cm
iii. Aapeli
evm, sph, m, 140cm
iie. Kukkaistyttö
evm, sph, tprn, 137cm
ie. VIR MVA Ch Aino-Kanerva
KTK-III, KERJ-II
sph, prt, 148cm
iei. Unto
evm, sph, rt, 145cm
iee. Amppari
evm, sph, vrt, 138cm
e. Liisi
KERJ-I
sh, rn, 151cm
ei. Letkajenkka
sph, trn, 146cm
eii. Hobitti
evm, sh, trn, 150cm
eie. Hirveä Amalia
evm, sph, trn, 141cm
ee. VIP MVA Fn Venliina
YLA2, SLA-II, KERJ-II
sh, prt, 155cm
eei. Reemeli
evm, sh, prt, 158cm
eee. Vilmira
evm, sh, prt, 154cm

Jälkeläiset

03.01.2016 sh-o. Hymnin Käpylehmä e. Malvikki
14.01.2018, sh-o. Adinan Kettukarkki e. Hunajamäen Helmipöllö

Kilpailutulokset

Sijoitukset

KERJ 42 sijoitusta joista 13 voittoa
14.03.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 2/40
17.03.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 4/40
22.03.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 2/40
03.10.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 2/40
05.10.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 1/40
09.10.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 2/40
07.11.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 4/40
09.11.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 6/40
10.11.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 6/40
13.11.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 4/40
19.11.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 4/40
19.11.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 1/30
21.11.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 5/30
22.11.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 4/30
22.11.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 1/30
23.11.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 1/30
24.11.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 2/30
25.11.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 5/30
25.11.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 1/30
26.11.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 5/30
28.11.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 5/30
02.12.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 1/40
07.12,2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 4/40
10.12.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 1/27
13.12.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 2/30
17.12.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 2/40
19.12.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 2/30
21.12.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 4/40
23.12.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 2/40
24.12.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 4/30
24.12.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 4/30
26.12.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 5/40
30.12.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 5/30
30.12.2015 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 2/40
02.01.2016 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 1/30
08.01.2016 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 3/30
10.01.2016 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 4/30
20.01.2016 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 1/28
25.01.2016 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 1/40
25.01.2016 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 1/40
28.01.2016 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 1/30
30.01.2016 KERJ kenttäratsastus - Helppo - 1/30

Päiväkirja & valmennukset

00.00.20xx, kirjoittanut



© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen