Yleispainotteinen suomenhevosori (rautias, heA/100cm)

Leppoisa setäherra NIMI ei paljoa päätänsä vaivaa tallipihan draamoilla, vahingossa turhan kylmäksi lipsahtaneella pesuvedellä tai ratsastajansa toistuvilla pyynnöillä pistää isompi vaihde silmään. Mihinkäs tässä on kiire, tuntuu raudikko tuumivan, samalla kun ratsastajansa toteaa esteradan ihanneajan mennä vilistävän ylitse aikavirheiden puolelle.

NIMEN moittiminen laiskaksi tuntuu kuitenkin väärältä. Ori nostaa jalkansa niiden laahaamisen sijaan; NIMI jättää jälkeensä kavionjälkiä kavionkärkien laahauksesta syntyvän viivateoksen sijaan. Hypätessäänkin tämä hyppää ähkien ylitse könyämisen sijaan. NIMELLÄ vain ei, kaikessa yksinkertaisuudessaan, ole mikään kiire, eikä sen tarjoama sekä mielellään ylläpitämä perusvauhti ole mitenkään päin reipastahtista. Enempi semmoista kuntohölkkää, jolla matka taittuu hitaasti ja varmasti tosissaan juoksevien painellessa jo verryttelyvauhdissaan ohitse.
Asettaessasi ja taivuttaessasi NIMEÄ se asettuu sekä taipuu pehmeästi, liioittelematta, suoristuen yhtäläisen kauniisti sitä pyytäessäsi. Askellajit vaihtuvat tarkasti pyydetyssä kohdassa ilman askelviivettä, tahti ei päätä huimaa mutta kyllä ne keskiaskellajit aina vapaasta perushölkästä erottaa. Ryhti nyt jää matalaksi, takaosa on kuitenkin mukana ilman sen kummoisempia potkustartteja. NIMESTÄ työnteko on hauskaa, kunhan saa tehdä juttuja omaan tahtiinsa.

Silloin tällöin raudikkoon saa lisää vauhtia. Miten, en tiedä, älä kysy. Noina onnellisina hetkinä NIMEN helppo A / 100cm -kapasiteetti pääsee tietysti paremmin oikeuksiinsa, esteratakin saattaa sujua ilman niitä iänikuisia aikavirheitä, joita keräilemme samalla innolla kuin kasari-ysärikersat tarroja. Mikään suomenhevosten yllätysmestari NIMI ei parhaimmillaankaan ole, ihan perushevonenhan tämä on liikkeistä hyppytekniikkaan. Hyvä, tasainen perushevonen kylläkin, rohkea ja fiksu. NIMI ei hämmenny oikein mistään vastaan tulevasta, se tuntuu käsittävän paljon tallikavereitansa paremmin villieläinten kuuluvan metsään ja tuulen saavan erinäiset asiat lepattamaan sekä lentämään, joten mitäs noita säpsymään.

Käsittelypuolelta en keksi mitään huokailuja aiheuttavaa. Minä en huokaile, NIMI ei huokaile, meillä on oikeinkin lystiä. Seurallinen ori tarkkailee uteliaana, kuitenkaan tammoista tai muustakaan stressaamatta tallin elämää, ihmisten puuhia, tallikissan edesottamuksia. Suoraan letkusta juominen tuntuu olevan parempi kiitos kuin mikään muu, paitsi ehkä ne kuolemalta ja E-koodeilta haisevat hevosnamit, joihin yksikään toinen hevonen ei suostu koskemaan. Kengittäjänkin kanssa NIMI pitää ihan omat juorunvaihtonsa ennen ja jälkeen kenkäämisen, vähän sen aikanakin. Todella mutkaton hevonen, talutettaessakin se luottohevonen, jonka tietää pysyvän lapasessa vaikka itse liukastuisit ja kaatuisit tai tienvarren voikukat huhuilisivat kutsuvasti luvattomille maisteluretkille.

Matkustaminen saattaa vähän jo tympiä NIMEÄ, se kun on niin monet kerrat joutunut kyytiin seuralaisen virkaa toimittamaan. Moni matkustamista jännittävä hevonen rauhoittuu kummasti NIMEN seurassa, junnujen kanssa lastausta sekä kuljetusta harjoitellessa raudikko on ollut yhtä olennainen osa harjoitusta kuin trailerikin. Nätisti NIMI silti kävelee kyytiin, ei kuovi, potki tai muutoinkaan osoita mieltänsä matkan aikana, uloskin herra kävelee yhtä nätisti kuin meni sisälle.
Kilpaileminen sykähdyttää NIMEÄ harvinaisen vähän. Ei sillä ole mitään vieraita paikkoja, yleisöä tai muutakaan kilpailemiseen liittyvää vastaan, koko touhu vain tuntuu olevan hevoselle itselleen yhdentekevää. Sen suoritukset ovat samanlaisia, tasaisia mutta valitettavan hitaita kuin kotonakin. Työ tekijäänsä kiittää, mihinkään ei ole hoppu eikä kiireessä tehdä kunnon jälkiä, lienee NIMEN ajatuskela.