Wainajala

© Pikselit

Historiaa

Tämä minun Valmani, Wainajala, edustaa Tuonisen "tilausvarsa jota ei välttämättä olisi tarvinnut tai pitänyt tilata" -osastoa. Olin pidemmän ajan silmäillyt Nanna Sankarin Manala-tammaa, ja joidenkin kilpailuiden yhteydessä menin esittäytymään sekä aika nopeasti suoraan asiaan, tilausvarsaa kyselemään. Siinä kohden minulla ei ollut edes oria mielessä. Ilokseni Nanna näytti suunnitelmalleni vihreää valoa, mikä tietysti tarkoitti orin etsintää. Katselin Tuonisen oreja kriittisesti lävitse vain kääntyäkseni jälleen Anja Pulskan ja Valokylän orivalikoiman puoleen.

Valkkasin kuitenkin ruunan. Parikymppinen eläkeläisherra Tuutikin Wäinö oli tehnyt uransa kenttäratsuna, ja Anja hehkutti hevostaan siihen malliin etten tehnyt muuta kuin nyökyttelin tyhmänä selitystä kuunnellessa. Kuulemma ruuna oli muuttanutkin Valokylään Anjan ihastuttua siihen jollain maastoretkellä. Juuri tämmöinen persoona olisi omiaan Tuoniseenkin! Ja yhdistettynä Manalan yhtäläisen hienoon luonteeseen lopputuloksen pitäisi kaiken järjen mukaan olla täyspäinen, hieno hevonen hyvällä ratsastettavuudella.

Tammavarsaahan minä melko lailla joka kerta toivon, niin myös nyt. Manala teki minkä tilasin, eli todella kaunispäisen, ihastuttavan tammavarsan! Kovin eriparinen koipeliinihan pikku-Wainajala oli pitkän tovin, kasvoikin ruman eriparisesti tasoittuen vasta kolmivuotiskesänään muiden junnutammojen kanssa laitumella kisuttuaan. Kyllä siinä tuli naurettua, hymyiltyä ja ihmeteltyä, miten laitumelle laittamani eriparinen hevosen luonnos oli kaunistunut ja solakoitunut oikein edustavaksi suomenhevoseksi! Kaikkein eniten minua hymyilyttää Valmani luonne, se on oikea järkähtämätön kallio kaiken maailman kiukkuiitojen ja yliherkkien draamailijoiden seassa. Lempeä, viisas, pitkämielinen, ymmärtäväinen, pehmeä ja lempeä, silti topakka tahtotamma, nelijalkainen emäntä joka on pikkuvarsasta saakka pitänyt jöötä ymmärtäen myös hauskanpidon päälle.

Luonne

Joidenkin hevosten kanssa arki soljuu eteenpäin miltei autopilotilla, ilman sen isompaa ajatusta. Tietysti hevosten, kaikkien elävien olentojen, kanssa pitää ajatella ja olla hereillä, mutta ehkä saatte kiinni siitä mitä tarkoitan. Valman persoona on hyvin vakaa, sen käytös ennakoitavaa, eikä ole kovinkaan montaa asiaa, joiden vuoksi tammani säpsyisi, hätkähtelisi tai hötkyilisi. Junnuvuosinaan Valma tottui kaikkeen melko lailla itsekseen, ei tälle tarvinnut erikseen esitellä postilaatikoita tai pesupaikan kaivoa. Enemmänkin Valma oli jo junnuvuosinaan se hevonen, joka vakuutteli muille junnuille, ettei se rengasrikkoinen kottikärry tai epävireisesti naukuva naapurin katti ollut mikään maailmanlopun enne tai sapelihampainen saalistaja. Valman pakoreaktio on aika tiukassa, yleensä raudikko ottaa jokusen sivuaskeleen, puhisee ja pörisee, jos jokin sattuu olemaan kovin jännää. Harvemmin on, yleensä Valma säikähtää lähinnä äkillisiä ääniä ja tapahtumia aivan kuten kaikki muutkin.

No, erään kerran ohitimme pihan, jossa mennä huristeli uusi robottiruohonleikkuri. Sen ohitse piti kävellä kauhealla banaanimutkalla silmänvalkuaiset vilkkuen kamalan huolipörinän säestämänä, vaikka meidän ja robotin välissä oli ojakin pitämässä moista petoa kaukana pienistä Valmoista.

Kehun siis Valmaani viisaaksi. Se ei lähde ylidramaattisten tallikavereittensa kotkotuksiin mukaan, ei jää kiukuttelemaan rokotusten tai hampaiden raspausten vuoksi tai vello mielipahassa, kun osa porkkanapussin sisällöstä menikin tallikavereiden suihin. Tamma suhtautuu kaikkeen käytännöllisen järkevästi sekä ymmärtäväisesti, pitää oman tarhaporukkansa ruodussa, mahtuu samalle heinäkasalle sekä rapsuttelee sen porukan arvoasteikon alimmankin kanssa sulassa sovussa. Hoitajan epävarmuus ei sekään tartu Valmaan, kuten ei ratsastajan hermostunut jännittyneisyyskään. Epäselvät avutkaan eivät hämmennä, itseluottamus ei sula epäonnistumisiin, putoavat puomit kuuluvat elämään eikä jokainen pohkeenväistö vain voi onnistua. Valmasta löytyy mieletön määrä lempeää ymmärtäväisyyttä, mutta myös tervettä itseluottamusta sekä rajojen asettamisen taito. Mikäli ratsastaja ei oikeasti tiedä, mitä tekee, Valma rajoittaa oman touhunsa pitkälti kentän kiertämiseen eikä tosiaankaan hyppää edes maahan kaivettuja ristikoita, jos satulassa keikkuja meinaa tipahtaa jo hitaassa ravissa tehdyssä kaarrossa.

Osaavan ratsastajan kanssa Valma hyppää vaikka taloja, tai ainakin talon mallisia, sellaisiksi maalattuja maastoesteitä. Tekeepä raudikkoni paljon muutakin, ei nyt aivan piffejä ja paffeja, kapasiteetti tyssää helppoon A:han muutamalla pikkumausteella vaativasta B:stä. Esteet ylittyvät metriin saakka, metrikympissä Valma ei epäröi vaan yrittää edelleen, mutta puomit kolisevat etenkin teknisemmillä radoilla. Joten metri se on, turha korottaa sen ylemmäs ja kiusata hevosta.
Valma luovii epäselvien apujen sun muiden häiriötekijöiden, ratsastajan tai ulkoisten seikkojen aiheuttamien, taitavasti löytäen aina punaisen langan jota seurata. Yritteliäisyys sekä tasainen varmuus paikkaavat montaa seikkaa, kuten pitkän rungon auttamatta mukanaan tuomia ongelmia sekä liikkeiden hienoista mataluutta. Askelpituutta löytyy, ilmavuutta saisi olla enempikin. Hypytkin ovat vähän hitaita, sentään pyöreitä ja tasapainoisia, eikä Valma laiskuuttaan tai hitauttaan koipiaan puomeihin koluuta. Se itse hyppy vain jää leijumaan huvittavalla tavalla. Valma on pehmeä, nöyrä, kaikin puolin ihastuttava ratsu, luottopeli maastoiluun ja vähän muuhunkin.

Eihän tämä sano reissaamiseenkaan mitään, vaikka kulkupelinä olisi mukavan tilavan rekan sijaan se kapoisin Umesläp joka Nettiautosta sattui löytymään. Valma keskittyy heinäverkon ohentamiseen taikka matkaseuransa kanssa seurustelemiseen, yksikseen reissaaminen ei sekään reipasta emäntätammaani haittaa. Porukassa vain on mukavampaa. Esiintymistäkään Valma ei jännitä, ihan samanlainen rento, hyvä käsitellä ja ratsastaa tamma on vieraissa pihoissa kuin kotiympyröissäkin. Ei se suojien laitto tai satulan mallaaminen ole kotonakaan mikään juttu, miksi asia muuttuisi kylällessäkään?

Sukutaulu

Jälkeläiset

Kilpailumenestys

Päiväkirja & valmennukset