11.07.2025 Maaseutu-Champion, kouluratsastus
Sarlotan näkökulmasta
"Silmäsi säihkyvät siihen malliin, että taisit sinäkin vähän käydä palkintoja kuolaamassa." Liisan virne on leveä, ilkikurinen, ääni kiusoitteleva. Hän on meistä se kaiken kiiltävän perässä loikkiva harakka, tai tässä tapauksessa härpäkepalkintojen vuoksi kahta kauheammin veren maku suussa sijoituksille tähtääjä.
"Kävinhän minä, ja olihan se palkintopöytä komea näky! Vaan me ei Sasan kanssa kaiken kimaltavan puutteesta nyyhkitä, me olemme pitämässä hauskaa."
"Ja minäkö muka en?"
"Sanos tuo sitten löydät nimesi luokan häntäpäästä."
Kaikessa rauhassa maisemia katselevan Sasan kanssa homma sujuu vaikka toinen käsi paketissa. Järkevä, rauhallinen hevonen, joka osaa ja malttaa olla paikoillansa, silmätkään eivät pyöri päässä kuin hedelmäpelin pyörät jonkun Jännittävän Asian, kuten kottikärryjen, mennessä ohitse. Vaikka minä noita Liisan virityksiä ja vähän vähempi viritysmäisiä oikeita ratsuja liikutankin niin onhan tämmönen Sasan kaltainen leppoisa työhevonen suoranainen huviretki. Annan ihan mielelläni Liisan hoitaa sekä ratsastaa vaikka Lexion ihan itse, etenkin jos ori taas hilluu enempi kahdella jalalla. Sasa pitää jalkansa maassa ellei erikseen muuta pyydetä, silloinkin vain asianmukaisesti askeltaen Lexion testosteronihuuruisen öyhötysesityksen toistamisen sijaan. Koulutuomarit epäilemättä arvostavat Lexion liikkeitä huomattavasti Sasan puksutusta enemmän, sikäli mikäli Lexio pistää jalalla koreasti toivotunlaisella tavalla. Sasa ainakin pistää, vaikka latotanssihumppaa meneekin tanssisalivalssin sijaan.
Laittelen Sasaa valmiiksi vähän puolivaloilla, samalla Liisan kanssa naljaillen. Nostaessani satulan tamman selkään hoksaan Sasan olevan harvinaisen hyvässä ryhdissä, selkeän hereillä, katse sekä kiinnostus hieman kauempana tavanomaisen toimintaa odottelevan torkkumisen sijaan. Kookas, leiskuvan oranssi kissa katselee Sasaa ja Sasa kissaa, kunnes katti lähtee kohti. Hyvin itsevarmasti, yhtään hevosta arastelematta kissa tulee aivan Sasan luo, puskee itseään tamman toista etusta vasten, kiehnää muutoinkin Sasan jaloissa samalla varsin vaateliaasti naukuen.
"Liekö ruoka myöhässä", Liisa naurahtaa samalla Dimaa satuloiden.
Kenties näytämme koko porukka palvelusväeltä, sillä kissa seuraa meitä. Käsihevosalueelle katti ei tule vaan pysyttelee yhtenä kookkaana oranssina karvapallona sopivan matkan päässä, kuitenkin tiiviisti meitä tuijottaen. Silloin tällöin joku hevoseton käy rapsuttelemassa kissaa, joka ottaa saamastaan huomiosta kaiken irti pitäen silloin tällöin edelleen kuuluvaa ääntä, jonka minäkin yhdistäisin ruokatarjonnan puutteellisuuteen liittyväksi. En tosin ymmärrä kissoista juuri mitään.
Kiertäessämme Sasan kanssa ensimmäisiä käyntikierroksiamme verkassa katti löytää itselleen hyvän kyttäyspaikan yhden aitatolpan päältä. Kissa ei tosiaan ehvosia säiky, se ei hätkähdä ollenkaan ohitseen kävelevistä tai ravaavista ratsukoista eikä ole moksiskaan, vaikka jokunen hevonen vähän nuuhkiikiin pörheäkarvaista pikkuotusta ottaakseen siitä selkoa. Kissan viereen me sitten Sasankin kanssa parkkeeraamme, minä jalustinhihnoja lyhentelemään ja Sasa viimeinkin tyydyttämään uteliaisuuttaan jaloissaan pyörinyttä otusta kohtaan. Tumma turpa tutkii hyvin varoen pienempää eläintä, eikä oranssia pikkuleijonaa hirvitä ollenkaan. Maireanmuikea ilme kissankasvoillaan se jopa puskee vasten Sasan turpaa.
Jatkaessamme matkaa kuulen pienen äänen, tömähdyksen. Sasa allani säpsähtää, ei isosti mutta sen verran, että se tavankäyntiaskelluksesta eroaa. Ohitsemme ratsastava nainen suurimerkkisen suomenhevostammansa selässä tirskuu, hevosensa taas katselee meitä pää hieman kallellaan.
"Sait matkaseuraa", nainen huikaa. Kulmat koholla, sarjakuvakysymysmerkki hiljakseen pääni päälle kohoten käännyn ympäri vain todetakseni naisen olevan oikeassa, minulla tosiaan on matkaseuraa. Katti mallailee itseään hyvälle makuukerälle Sasan selkään, aivan satulan taakse.
"Kuule, vähän veikkaan ettei tämmöinen kakspäämeno ole sääntöjen mukaista", juttelen kissalle samalla sitä rapsutellen. Aidan taakse ilmestyy kuin tilauksesta pari teinityttöä, jotka selkeästi tuntevat kissan ja nauraen lupaavat viedä vapaamatkustajani mennessään. Tältäkö Disneyn prinsessoista tuntuu? Tosin Sasa se tässä taitaa eläimiä puoleensa vetävä magneetti olla, minä nyt vain satuin olemaan mukana.
Jo valmiiksi hyvä tuuleni kohoaa entisestään. Helppo B menee miten menee, turhaanpa sitä etukäteen stressaa. Ainakin reissusta riittää jo tässä kohden kerrottavaa kavereille; Sasa ja Sarlotta, Harjun kissanaiset!
11.08.2025 Guldholm Summer Festival, kenttäratsastus
Sarlotan näkökulmasta
Puolinukuksissa toista takastaan lepuuttava Sasa ei näytä kilparatsulta. No, eihän se sitä olekaan, työhevonenhan tämä oikeasti on, vaikka Liisa lähtikin niin Sasalla kuin aika lailla jokaisella hevosellaan maastoesteitä kokeilemaan. Tällä kertaa oli minun vuoroni, ja vaikka olisin mieluusti ottanut alleni Liisan sporttiponeja en valita. Lähdin pitämään hauskaa, ratsastamaan ja kilpailemaan vakavissaan vaan en tosissani, toisin kuin tuo kilpailemisen turhan vakavasti ottava, jälleen jonkin sortin ahistusmasennuskriisistä kärsivä työnantaja-ystävä-fuusioni. Sasahan ei tämmösistä kaksijalkaisten mielenmaisemien maalauskursseista tajua hölkäsen pöläystä ja parempi niin, eipähän rupea omaa rauhaansa rikkomaan. Vaikka tokkopa Sasan kaltainen viilipytyn ja Muumimamman hiilikynin väritetty hevosenmallinen risteymä hermostuisi taikka stressaisi. Eipä tuo virko mitään harjauksen aikana, jalkansa tamma nostaa totutun nätisti, avaa suunsa kuolaimille, ei rupea pullistelemaan saadessaan satulan selkäänsä. Sasalla on kaikki hyvin, Sasa huokuu rauhaa. Ja Sasa torkkuu, koska vielä ei tarvitse tehdä mitään.
Käsihevosalueella Sasa kuitenkin herää. Tummat korvat ja silmät tarkkailevat avoimen uteliaasti muita hevosia sekä Kultasaaren kartanon ympäristöä, tarjolla olevia maisemia sekä rakennusten nurkkia. Jokunen hevonen moikkaa joko Sasaa tai toista hevosta, kertaalleen Sasa vastaakin, vaikkei yleensä kauheasti virko mitään kisapaikoilla. Korviaan Sasa ei kadota kertaakaan, eikä myöskään kävellessään seilaile sinne tänne vaan pitää jalkansa samalla linjalla. Toista se on Ivorin kanssa, se on vähän turhankin kanssa eläväinen, meneväinen ja tekeväinen kaveri, jolle jo paikoillaan seisominen tuntuu välistä tekevän tiukkaa.
Näin rauhallisen hevosen kanssa kerkiää vähän ihmetellä käsihevosalueen menoa itsekin. Liisa tuntuu keskittyvän verkostoitumiseen miltei enemmän kuin hevoseensa, tosin Silakka tuskin tajuaisi vaikka Liisa päästäisi kokonaan ohjista irti. Kozlovit, Reija Käkiharjun sekä Jesse Aron tunnistan suorilta, loput luultavasti tajuan tietäväni viimeistään kovaäänisten kuuluttaessa heitä nimeltä. Liisa tuntuu tuntevan kaikki, vaikkei tietenkään oikeasti tunne. Hän vain on jos ei helposti lähestyttävä niin helposti lähestyvä.
"Me ei Sasa tuommoiseen sosiaaliperhosteluun ruveta", jutustelen puoliääneen tammalle jonka korvat kyllä kääntyvät suuntaani, mutta katse sekä pää pysyttelevät kauempana räkyttävässä russelissa.
Minua pitäisi varmaan vähän jännittää, kilpailupäivä kuitenkin, Guldholm Summer Festival ja nimekkäitä kilpakumppaneita jo tämmöisessä pikkuluokassa. Pian koittava aamun koulukoe, päivällä odottava maastoesterata sekä illan rataesterupeama tuntuvat kuitenkin enemmän.. treeneiltä? Itse kisaosuus tuntuu jotenkin kovin kaukaiselta. Ehkä ne perhoset ilmestyvät vatsanpohjaani sitten alkutervehdyksessä. Käsihevosalueella sekä verryttelyssä kuvainnolliset öttiäiset kuitenkin pysyttelevät poissa, minä yhtä tyynen rentona kuin ratsunikin. Jumpatessani Sasan lihaksia lämpimiksi sekä kroppaa vetreämmäksi hymyilen kuin olisin jo voittanut, vaikken rehellisesti oikein usko meidän häikäisevän ketään tänään. Kunhan teemme parhaamme, kummallakin on kivaa ja reittiratkaisuni hevoselle reiluja, sillä pääsee pitkälle. Myös Liisan mielestä, vaikka kuinka hän menestystä halajaakin.
Sasa ei mitenkään päin ole tämän kouluohjelman suorittajien lennokasliikkeisin hevonen. Hyppytekniikassa sekä vauhdissakin olisi petrattavaa, mikäli haluaisi tammasta oikein vakavasti otettavan kilparatsun. Sikälimikäli tuttaritasolla voi kovin ryppyotsaisesti ratsastaa.. Tai no Liisa voi, sieltä sopii katsoa mallia. Sasa edustaa tasaisen turvallisia, kaikin puolin mainioita keskivertohevosia, joiden kohdalla satunnainen superonnistuminen tuo ruusukkeita mutta joiden arvo mitataan ehdottomasti arkisessa käytettävyydessä. Ja hyvä niin, monimuotoisuus kunniaan myös hevosissa.
11.08.2025 Guldholm Summer Festival, kenttäratsastus, tunnelmat palkintojenjaon jälkeen
Sarlotan näkökulmasta
Oho. Oho. Nyt sitten kohdalle osui se satunnainen superonnistuminen, joka toi kouraan neljäsataa euroa sekä Sasalle komean ruusukkeen ja vielä komeamman loimen. Me, hupsu pieni ihana työhevonen ja minä, voitimme tuttarin! Olenkohan koskaan iloinnut yhdestäkään kilpailuvoitosta tällä tavalla? Korkeampia esteitä, haastavampia kouluohjelmia, vaativampia kenttäluokkia, ja silti juuri tämä pikkututtari Sasan kanssa taitaa olla se, jota suurimmalla lämmöllä muistelen. Tiedän Sasalla olleen yhtä hauskaa kuin minullakin, mennä viipotimme pääni sisäinen levysoitin Muumien musiikkiin jumittuneena osakokeesta toiseen. Rentoa, mukavaa, tasaista menoa, sen verran tarkkaa ja taitavaa, että se riitti siivittämään meidät voittoon tiukkanutturaisten liisatuonisten ja nuorilla, uraansa aloittelevilla kisatykkisporttihepoilla ratsastavien ohitse. Eikä minua edes naurata kisaamista elävien ja hengittävien ammattilaisten ohi suhaaminen, vaan yksinkertaisesti se miten hyvän mielen suorituksella voitto meille irtosi. Niin vakavissaan kuin Liisa omat ratansa vetikin sain häneltä valtavan lämpimän, pitkän halauksen, sekä monet monet kiitokset siitä kuinka nätisti tammaansa ratsastin. Ei Liisa niin huono häviäjä ole kuin kuvittelee olevansa. Vaikka on hän yleensä aika huono häviäjä.
Sasallehan voitto ei merkitse mitään. Nätisti se poseerasi Liisan kuvatessa tammaansa, ruusukepotretteja ja loimen esittelemistä, kaverikuvia minusta ja Sasasta. Kiitosrapsuttelut sekä palkintoporkkanat, niiden päälle Sasa ymmärsi oikeinkin paljon.
Kultasaaren palkintoruusuke © Venja ja palkintoloimi © Premlin, kiitos!
