Lehmänkello

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Historiaa

Tässä on hevonen, jota olen katsellut, jonka uraa seurannut, pidemmän tovin. Ensi kerran huomasin Lehmänkellon eräissä kouluratsastuskilpailuissa, joissa tamma ratsastajineen sijoittui kolmansiksi. Seuraavan kerran Lehmänkello tuli vastaan kenttäkisoissa, mikä tietysti heitti kiinnostusmittarini kerrasta kaakkoon. Lyöttäydyin mukanani olleen narrin kanssa tamman ratsastajan seuraan juttelemaan Lehmäkellosta, jota päädyin pitämään yksinään liikkeellä olevan ratsastajan avuksi. narri väittää minun näyttäneen heppahöperöltä lapselta, joka vihdoin ja viimein pääsi koskettamaan Oikeaa Hevosta. Luonnollisesti kiistän kaiken, en minä nyt ihan niin pahasti hevosesta höpsähdä! Niin varmaan.

Kokeilin kepillä jäätä ostomahdollisuuden suhteen, mutta Lehmänkello ei ollut kaupan. Myöhemmin, ratsukon tullessa useamman kerran vastaan, esitin parikin varsin avokätistä tarjousta, koetin hieroa kauppaa. Jäin kuitenkin tyhjin käsin, mikä tietenkin harmitti vietävästi. Ei sitä itselleen tyhjänpäiväisestä hevosesta tarjousta esitä.

Ensikohtaamisestani Lehmänkellon kanssa oli kulunut noin vuoden päivät, kun narri kaarsi Tuonisen pihaan traileri auton perässä. Ystäväni harvinaisen maireasta virneestä ehdin jo päätellä ties sun mitä; odotin suurin piirtein hevoseksi puettua lohikäärmettä tai vaihtoehtoisesti näyttävästi hevoskärryllä paikalle kuskattua porkkanasäkkiä.
Kyydissä oli kuitenkin hevonen, se minun Thö Hevoiseni, jonka tuloksia olin seurannut tulospalvelusta samalla hartaudella kuin huoltoasemabaarin ukkokerho seuraa raveja, totolapuilla tai ilman. En tosiaan tiedä miten narri suostutteli omistajan myymään Lehmänkellon – Lehmun – ja mihin hintaan, enkä kysy. Tokkopa minulle moista kerrottaisiinkaan. Nyt tamma on minun, ihan paperilla, oli kuulemma lahja. Tai näin minä muistelen räkäitkuni takaa kuulleeni halaillessani narria vähintäänkin hölmistyneenä vetistelyäni seurannut hevonen vieressämme.

Lehmu joutui tottumaan vetistelyyni.

Luonne

Kukaan ei ensi näkemältä uskoisi millainen parkettien partaveitsi, millainen lentäjä-ässä, millainen rallikuski, millainen huimapää ja kilparatsujen kuningatar Lehmänkelloksi nimetty tamma on. Sen lempeä katse ja alati maata viistäen roikkuva alahuuli maalaavat mielikuvaa hevosesta, joka kuljettaa aloittelijoita tasaisen tappavaan tahtiin kulmat oikoen ja maastossa ottaa ehkä kaksi reippaampaa laukka-askelta, jos baana on auki. Kuulostaako tutulta? Väärin. Lehmun loputtoman kärsivällisyyden, ystävällisyyden ja seurallisuuden takana piileskelee kilparatsu, jollaisesta jokainen puoliveri-ihminen haaveilee.

Kuka väitti, ettei suomenhevonen voi olla kevyt, herkkä, elastinen ja isoliikkeinen? Väärin taas. Lehmu on kaikkea tätä, kun saa ratsastajan selkäänsä. Se kääntyy vaikka lantilla, hyppää mitä tahansa ja vaikka pitkä runko hankaloittaa kokoamista, ei se estä yrittämistä. Tamma on todellinen ilo osaavalle ratsastajalle, vähän vähemmän ilo osaamattomalle. Se on herkkä, istunnalla ratsastettava hevonen, joka antaa välittömästi kipakkaa palautetta pukkisarjan muodossa sille, joka ratsastaa rumasti. Kun käsi on kevyt ja istunta kunnossa, Lehmu kiipeää vaikka takaperin puuhun. Kouluratsuksi vaativiin luokkiin siitä ei aivan ole, sillä - tämä on vaikea uskoa tällaisesta hevosesta – sen kärsivällisyys ei aivan riitä totiseen kouluvääntöön. Kentällä iskee helposti kyllästyminen, eikä niin mielenkiintoista kouluratsastusliikettä ole keksitty, että se jaksaisi pitää tamman mielenkiinnon yllä loputtomiin.

Voi olla vielä vaikeampaa uskoa, että edes esteet eivät jaksa loputtomiin kiinnostaa Lehmua. Tekniset, haastavat radat totta kai ovat aina parempia kuin vähemmän tekniset, mutta mitä mielenkiintoista kentällä pakertamisessa lopulta on? Kaikesta huolimatta tamma ei kolauttele tai kiellä, vaikka sitä ei kauheasti kiinnostaisikaan, se menee kyllä yli oikeastaan mistä vain. Vinosta, isosta, pienestä, suorasta, erikoisesteestä, ristikosta... Kunhan ratsastaja tietää, mitä tekee. Lehmun kyllästymisen huomaa sen pukittelusta, joka ei ole ihan mukavaa hommaa. Ei pidä säikähtää, tamma ei ihan vähästä ala esittää rodeoratsua, mutta ennemmin tai myöhemmin, jos päiväohjelma sisältää vain kentällä tallaamista kerrasta toiseen.

Missä Lehmun mieli sitten pysyy virkeänä? Maastossa tietenkin! Siellä on nähtävää ja koettavaa, eikä mikään ole niin mukavaa kuin rymytä tiettömien taipaleiden takana tai laukata maastoesteradalla! Pelkät peltolaukat tai tietä pitkin käveleminen nekin kyllästyttävät tammaa, mutta kun mukana on hieman metsäpolkua - mielellään sellaista, jossa joutuu katsomaan, mihin kavionsa asettaa -, hieman sitä peltolaukkaa, kenties vähän kahlaamista ja risujen yli hyppimistä, on Lehmun elämä onnellista. Se on mitä ihanin maastoratsu. Etenevä, varmajalkainen, peloton ja hyväntuulinen.

Kilpahevosen luonteella varustettu tamma ei, yllättävää kyllä, ole kilpailuista mitenkään erityisen innoissaan. Toki ne ovat tervetullutta vaihtelua ja haasteet on tehty voitettaviksi, mutta toisin kuin jotkut hevoset, Lehmu ei erityisesti syty loistamaan kisoissa. Se voisikin toki olla liikaa, koska muutoinkin loistava Lehmu varmaankin sokeuttaisi yleisön ja tuomarit, jos se vielä vähän kirkastuisi. Hyviä, suorastaan erinomaisia suorituksia tehtaileva tamma ei paljoa lisää kisakarismaa tarvitse ollakseen erittäin hyvä, ellei täydellinen.

Vaan hetkinen, ei kai voi olla niin, että vain maastoratsastuksilla Lehmu pysyy elämäänsä tyytyväisenä? Ei toki! Huomiota ja seuraa, niistä koostuvat hyvät päivät. Alahuuli lerppuen kulkeva tamma ei ole käsittelystään läheskään niin tarkka, kuin se on ratsastajastaan. Reilusti sitä toki tulee kohdella, on Lehmunkin kärsivällisyydellä rajansa, mutta se raja on aika kaukana. On nähty, kun kylätapahtumassa turhan innokas lapsi on tarttunut sieraimista, on selvitetty ohdakkeita hännästä tuntikausia ja kaiveltu korvia. Mikään ei haittaa, kunhan tammaa muistaa rapsuttaa, silittää, ja kertoa miten hieno ja ihana hevonen se on. Ja miksi sellaista ei kertoisi, kun Lehmu ON ihana hevonen!
© narri ♥

Sukutaulu

Kilpailumenestys

22.07.2023 Storywoods Dressage Center RCH (tuom. Launi VRL-12379)

Päiväkirja & valmennukset