Syntymässä säikähtänyt pikkuputte (tamma), 537 sanaa

NIMI lienee sellainen syntymässä säikähtänyt reppana, sen verran arka ja säpsy tamma on. Tukea, henkistä ja joskus ihan fyysistäkin, kaipaava ja arvostava pikkuputte selkeästi yrittää olla reipas ja rohkea, muttei siitä ikinä tule yhtään mitään. Kovasti raudikko lähtee tarhakaverinsa mukana tutkimaan tarhaan pyrähtäneitä naakkoja, mutta lintujen tehdessä yhtään äkkinäisemmän liikkeen NIMI kääntyy kannoillaan sännäten kauemmas. Vastaavia sattumuksia löytyy vaikka millä mitalla, ja on selvää, ettei tamma oikein osaa rentoutua ihan arkistenkaan sattumusten parissa.

Rutiinit luovat selkeästi turvallisuuden tunnetta. NIMESTÄ on ihanaa aamuheinien tullessa samaan aikaan, karsina- ja tarhapaikan pysyessä samana, kaiken ollessa ennustettavaa ja kuten oli eilenkin. Muut ehkä ärtyisivät saman päivittäisen kaavan jatkuvaan toistoon, vaan ei NIMI. Tamma olisi varmaan onnensa kukkuloilla, mikäli treenitkin olisivat identtisiä päivästä toiseen.
Uusien ihmisten tapaaminen selvästi repii NIMEÄ kahtia. Toisaalta se selvästi on utelias tutustumaan, mutta kun vähän jännittää ja ujostuttaa. Jo harjatessa ja loimitettaessa tamma säpsyy, puhumattakaan, jos aivan uusi kasvo meinaa klipata, raspata tai tehdä muuta potentiaalisesti hieman jännittävänsorttista puuhaa. Eihän nyt sellaista!! NIMEN puolustukseksi on kyllä sanottava, että se pohjimmiltaan kuitenkin luottaa ihmiseen ja yrittää parhaansa. Äänet sekä äkkinäiset liikkeet kuitenkin aiheuttavat ihan tuttujenkin ihmisten seurassa säikkymistä. Tuttuja NIMI tervehtii ujohkolla hörinällä, minkä lisäksi se kehtaa jo vähän osoittaa elekielellään, mistä voisi rapsutella.

Joka risahdus, rasahdus, kahina, ryminä ja väärällä nuotilla naukuva kissa aiheuttaa säpsähdyksen, sivuaskelia tai vallan sivuloikan, joskus jopa uukkarin ja karkuun säntäämisen. NIMEN rentouttaminen on haaste Caps Lockilla sekä kohtalaisen suurella fonttikoolla kirjoitettuna. Piekkarineiti itse on selkeän surkeana jokaisen säikähdyksen jälkeen, reppana kun yrittää niin kovasti olla reipas, miellyttää ratsastajaansa (tai ohjastajaansa) sekä suhtautua tyynemmin kaikkeen kauhistuttavaan. Ensimmäiset talliin lentäneet pääskyset olivat muuten aivan kammottava kokemus NIMI-raasulle, eikä tamma vieläkään pidä tallissa tai maneesissa lentelevistä pääskysistä.

Jos NIMI-raasu vain saisi vähän rohkeutta, kykenisi suodattamaan häiriötekijät elämästää, se olisi ihan mielettömän kiva niin ajaa kuin ratsastaa. Nytkin tamma on pätkittäin todella hyvä, pehmeä ja eteenpäinpyrkivä, hyvässä tasapainossa itsensä kantava ja hyvin liikkuva hevonen, jossa on selkeästi paitsi potentiaalia myös yhteistyöhalua.
Hyppääminen ei koskaan ole ollut NIMEN juttu. Se on kyllä yrittänyt parhaansa, eikä välttämättä edes jännitä esteitä, paitsi nyt niitä kaikkein hurjimpia johteita. Tammalta vain puuttuu ihan kokonaan estesilmä ja itsevarmuus hypätessä, vaikka ihminen kuinka auttaisi ja neuvoisi, eikä raudikon tekniikkakaan ole kummoinen. Yksittäisesteet ja simppelit pienet radat sujuvat, kunhan ratsastaja ihan oikeasti kertoo joka ikisen ponnistuspaikan ja ihan kaiken muunkin, mielellään kahteen kertaan, kehuen NIMEÄ ylitsevuotavasti jokaisesta yrityksestä.
Kouluratsastus sekä valjakkoajo ovat aivan eri juttu, niiden parissa NIMELLÄ on ymmärrystä sekä itsevarmuutta, ja ennen kaikkea työn iloa. NIMESTÄ on hurjan hauskaa tehdä laukannostoja suoraan pohkeenväistöstä tai pujotella kartioiden välissä vaunut perässään. Pitkä, matkaavoittava käynti, kaikin puolin näppärä ravi ja ilmava, hyvin pyörivä laukka ilman melomisia tai muitakaan virheliikkeitä saavat niin valmentajat kuin tuomarit kehumaan sanoin ja hyvin numeroin – kunhan ne hyvät liikkeet vain saa esitettyä. Aivan liian usein NIMI kulkee jännittyneenä, askel lyhentyneenä ja nykivänä, koska jokin jänskättää ja hirvittää.

Tästä syystä kilpaileminenkin on vähän tuurissaan. NIMI toden totta yrittää, sitä ei kukaan voi kiistää, ja se selkeästi haluaisi olla rohkeampi. Kisareissut sujuvat huomattavasti paremmin, kun mukana on joku tammalle tuttu ja turvallinen kaveri edes esiliinana, melko lailla kirjaimellisena seurahevosena. Uusissa paikoissa syntymäsäikky pikkutamma säpsyy ja kauhistelee vielä enemmän kuin kotosalla, rauhoittuu, selkeästi kasaa itseään ja ryhtiään, yrittää vallan hirveästi – ja säikähtää taas jotakin.