Veripihka VH16-018-1227

NimiVeripihka "Rikka" KasvattajaAntero R., Suomi
Rotu, sukupuolisuomenhevonen, tamma OmistajaSusiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri160cm, punarautias MeriititVIR MVA Ch, KTK-I
Syntynyt,
ikääntyminen
s. 04.04.2015, 12v
satunnainen (4v 04.08.2015)
Painotuslaji,
koulutustaso
kenttäratsastus
he A / 110cm / 100cm / CIC1

VIR MVA Ch myönnetty 12.08.2016.

30.08.2016 tammamme kirjattiin R-suunnalle erittäin komealla tuloksella; 20 + 22 + 19 + 21 = 82p ja KTK-I!

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Luonnekuvaus

Etsiessämme talliimme uutta verta niin kenttä- kuin yleishevosiin, törmäsimme Veripihkan myynti-ilmoitukseen. Varsa- ja shownäyttelyissä pärjännyt tamma, hyvä suorittajasuku, muutama koulu- ja estestartti alla. Valitettavasti laatuarvostelut olivat jääneet Veripihkalta välistä, joten niiden kinkereiden tuloksia emme päässeet kyttäämään. Tamma oli myynnissä omistajansa ulkomaille muuton vuoksi, ja koska eestaas ajamista kertyisi vain pari tuntia, soitimme ja sovimme koeratsastuksesta. Olemme me pliisumpiakin hevosia lähteneet katsomaan.

Kuvien perusteella Veripihka ei ollut päässyt oikeuksiinsa, livenä hevonen teki jo olemuksellaan vaikutuksen. Oman arvonsa tunteva, järkevä hevonen oli helppo käsitellä ja varustaa, ratsuna eteenpäinpyrkimystä sekä meidän makuumme sopivaa kipakkuutta löytyi tarpeeksi, että varasimme ajan ostotarkastukseen. Kun tamma palasi klinikalta puhtain paperein kirjoitimme nimet papereihin ja haimme Veripihkan Susirajaan.
Samoihin aikoihin Susirajaan saapunut Vihavalkea-tamma ystävystyi Veripihkan kanssa, ja tammat ovatkin usein turvat samalla heinäkasalla hätisteltyään muut tarhakaverinsa kauemmas. Yhteisiä kisareissuja ystävyksille tuskin tulee, ehkä näyttelyreissuja, sillä Veripihka on kenttäratsu ja Vihavalkea puolestaan yleispeli.

Rikka on yksinkertaisesti hyvä hevonen, joka kaiken päälle sopii Susirajan väen kätöseen kuin mittatilaushansikas. Mikä ei todellakaan tarkoita, että raudikko olisi jokin ylijäämäreikäpää, jota ei muualla katsella. Vaikka tästä hevosesta löytyykin omanarvontuntoa sekä kipakkuutta, isompia määrittäviä tekijöitä ovat Rikan järkevyys ja eteenpäinpyrkimys, valtava työmoraali sekä rohkeus. Näistä aineksista on kasattu hevonen, jota ei ehkä lainata päiväkotiryhmän talutusratsuksi ja joka ottaa nokkiinsa turhanpäiväisestä komentamisesta, mutta joka tekee hyvällä käsittelyllä vaikka voltteja.

Punaturkkinen puskaferrarimme toimii joka hoitotilanteessa äärettömän hyvin, kunhan sitä kohtelee reilusti eikä arastele. Arkoja ihmisiä Rikka saattaa komentaa etusella kauhomalla, tai sitten se kieltäytyy yhteistyöstä (pullistelu satulavyötä kiristettäessä, hännän takamukseen kiinni painaminen kun koetetaan mitata lämpöä, hampaiden yhteen liimaaminen kun pitäisi ottaa kuolaimet suuhun..). Oikeasti tamma ei ole äksy, vaikka osaakin kiukutella. Rikka on hirvittävän järkevä, helposti käsiteltävä hevonen, kunhan hoitaja vain menee ja tekee eikä emmi "uskaltaako tuotakaan hevosta nyt harjata" tai muuta sellaista. Kaikki arkiset ja kausittaiset hoitotoimenpiteet sujuvat rutiinilla, myös ne, joista tamma ei mainittavasti pidä (harjan nyppiminen/letitys ykkösinhokkina – varma tapa saada Rikka näyttämään hapanta naamaa ainakin loppupäiväksi!). Madotukset, kylmäykset, silmätippojen laitot, korva- ja vuohiskarvojen siistimiset – kaikki käy. Eläinlääkärillä, kengittäjällä tai hierojalla ei ole koskaan ollut ongelmia Rikan kanssa.
Rikka ei ole hevosta kummempi taluttaa, sen kun ottaa hevosen narun nokkaan ja lähtee kävelemään. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Rikka kävelee reippaasti, eikä arastele kävellä sellaisen ihmisen ohi, joka ei yhtään katso mihin kulkee tai keskittyy tallikissan seuraamiseen Rikan sijaan. Lastaaminen sujuu keneltä tahansa, raudikko kun menee minkä tahansa kuljetusvälineen kyytiin vaikka lähettämällä. Rikka ei ole matkustamisesta minällänsäkään, oli sitten kyydissä yksin tai viiden muun hevosen kanssa.

Joskus tuntuu, että kenttähirmumme tuntee oman arvonsa vähän turhankin hyvin. Jos satulaan unohtuu haaveilemaan tai siellä tekee virheitä, Rikka menee lakkoon. Sen saa kyllä jatkamaan töitä, kunhan raudikko on hetken jumittanut ilmaistakseen mielipiteensä. Rikka ei tee yhtikäs mitään puolivillaisilla, vähän epäselvillä avuilla, eikä siedä kovaa, joustamatonta kättä tai mitään muutakaan. Tätä hevosta ei alkeiskurssilaisille lainata, siitä ei tule kuin paha mieli. Tamma ei sentään pukittele tai muuten porsastele (sileällä työskennellessä), ja kokeneet ratsastajat saavat lakkoon menevän hevosen käytöksestä välitöntä palautetta siitä, oliko se ohjan ja pohkeen yhteispeli nyt kunnollista ja oliko kyse nyt puolipidätteestä vai sen yrityksestä.
Eteenpäinpyrkivä, hyvän työmoraalin syntymälahjana saanut suomineito tekee melko lailla mitä vain, kun sitä ratsastaa siististi ja pyytää nätisti. Koulupuolella tamma taipuu helppoon A:han ja hallitsee yksittäisiä juttuja vaativista liikkeistä (ja siihen se jääkin, vaB -peliä Rikasta ei saisi). Pitkät, suorat, tahdikkaat liikkeet, iso hyvin pyörivä laukka, paljon säätövaraa askelissa, hyvä yliastunta; liikkeitä jaksaa kehua pitkään. Pitkä runko ei tunnu tamman menoa, kokoamista, takaosan alle tuomista tai mitään muutakaan haittaavan. Laukkatehtävät ja lisätyt askellajit ovat aina olleet Rikan vahvinta osaamista, ravitehtäviä joutuu hiomaan ja kertaamaan huomattavasti enemmän. Pitkäpinnainen, työstä nauttiva raudikko ei vielä tähän päivään mennessä ole tympääntynyt yksitoikkoisiinkaan treeneihin, kaikki on aina käynyt. Vaikka olisi vähän kiukkupäivä; Rikan ilmeestä kyllä näkee, jos ei huvita, mutta rehellisenä ja nöyränä tapauksena tamma tekee silti. Eteenpäinpyrkimyksestä ei ole koskaan tarvinnut huolehtia, moottori hyrrää itsekseen jo alkukäynneistä.

Hyvä, vahva ja terävä ponnistus, hyvä jalkatekniikka, kaula saisi venyä vähän paremmin, OK selän käyttö, pyöreä nopea hyppy, venyy pituusesteiden yli ongelmitta, ei kyttää tai kieltele turhia. Rikan estehevosen kykyjäkin voisi kehua vaikka kuinka pitkään! Tamman ainoa heikkous ovat sarjaesteet, joiden kanssa saa oikeasti olla tarkkana, että tamma mahtuu sarjalle eikä koko homma kuse A-osan jälkeen (iso laukka, iso hyppy, eikä Rikka ole kovin hyvä kampeamaan itseään yli pienestä välistä). Lyhyet tai vinot tiet eivät tammaa haittaa tai hidasta, mutta niillä sarjoilla saa oikeasti olla tarkkana. Rikalla on hyvät hoksottimet, se ymmärtää teknisempienkin ratojen päälle eikä ole kavio suussa heti, kun meno on muutakin kuin iso laaja kaari toisensa perään. Kapasiteettiakin riittää 110cm radoille. Eteenpäinpyrkimys ja imu esteille ovat hyvät. Rikan kipakkuus näkyy (maasto)esteillä; se taistelee joka ikisen radan läpi vaikka puoliväkisin, väsymyksestä ja huonosta ratsastajasta viis. Sileällä tamma vain jumittaa, mutta esteillä pukittelee, jos kuskin tyyli ja toiminta ei miellytä. Maastoesteillä meno on samanlaista kuin rataesteillä.
Varmajalkainen, rohkea ja hyvähermoinen Rikka ei pienestä tai isommastakaan hätkähdä, mikä tekee siitä oivan maastokaverin. Oltiin liikkeellä yksin, kaksin tai isommassa porukassa, Rikka ei koe vastaantulevaa sauvakävelijää, puskista lehahtavaa lintuparvea tai aurauskepin nokkaan jätettyä lapasta slaagin arvoiseksi asiaksi, vaikka seuralaiset saisivatkin sydämentykytyksiä. Tamma toimii parhaiten vetohevosena, porukan keskellä tai perävaununa ilme on kuin sitruunoita syöneen, ja kotona kiukuttaa. Ei Rikka mitään tee protestoidakseen väärää paikkaa, mutta kiukustuneena jalkaa polkevaa hevosta on hieman ärsyttävä hoitaa.

Kisahumu (mahdollisesti vieras paikka, kaikki muut hevoset, odottava, jännittynyt ilmapiiri..) ei vaikuta raudikkoon sitten mitenkään. Alusta asti Rikka toimi äärettömän helposti niin ratsastuskisoissa kuin näyttelyissä. Hermoilevan ratsastajan/esittäjän kanssa tamma näytti hapanta naamaa, mutta ihmisen hermostuneisuus ei missään kohti siirtynyt hevoseen. Teräshermoinen Rikka keskittyi täysillä myös silloin, kun valtava tuuli nakkeli kouluradan reunan koristekukkia tai joku kilpakumppani rymisi trailerissaan siihen malliin, että meinasi läpi tulla. Mikään ei ole muuttunut, Rikan kanssa voi edelleen luottaa siihen, etteivät ulkoiset ärsykkeet vaikuta, vaan teräshermo keskittyy työntekoon.

Sukutaulu

i. Verijalava
evm, sh, prn, 163cm
ii. Veripetos
evm, sh, tprn, 165cm
iii. Petturinpolkka
evm, sh, m, 166cm
iie. Veritikka
evm, sh, tprt, 158cm
ie. Rantaveen Taarna
evm, sh, vrt, 155cm
iei. Taivahalla Tummalla
evm, sh, rt, 156cm
iee. Rantaveen Kaisla
evm, sh, vrt, 153cm
e. Nokinuora
evm, sh, prt, 157cm
ei. Nokihiisi
evm, sh, vrn, 161cm
eii. Nokihuitti
evm, sh, m, 163cm
eie. Niittyhilja
evm, sh, vrt, 157cm
ee. Stilettiviiva
evm, sh, trt, 156cm
eei. Keväänniittäjä
evm, sh, rt, 158cm
eee. Sapeliraita
evm, sh, rn, 156cm
Näytä / piilota sukuselvitys

i. Verijalava oli erinomainen kilparatsu ja jalostushevonen. Suurimerkkinen punaruunikko kasvoi 163-senttiseksi, menestyi jo nuorena jatkaen voittokulkuaan aikuisena. Ainoat karkelot, joissa ruunikko ei sijoittunut välittömästi kärkeen, olivat varsanäyttelyt; Verijalava oli jokseenkin ravurin näköinen. Ryhdikäs, hyvä rotu- ja sukupuolileima mutta tyydyttävä laatutyyppi, lyhyehkö niska, pitkä kaareva kaula, korkea säkä, pitkähkö jyrkähkö lapa, syvä pitkähkö runko, jyrkkä lautanen. Kuivat jalat, etuset sapelihakuiset, takaset pihdissä, erittäin hyvä kaviot. Liikkeet olivat väljät, suorat ja matkaavoittavat, käynti ja ravi melko keskinkertaiset, laukka taas erinomainen.
Ori oli kolmivuotiaana laatuarvostelun kuudes, neli- ja viisivuotiaana neljäs. Kasvattajakilpailun kouluosuudella Verijalava sijoittui taas kuudenneksi, esteosuudella ori taas loisti tullen toiseksi. Ori olikin aina ollut lahjakkaampi esteillä kuin koulussa, vaikka helppo A sujuikin kenttäratsastuksen vaatimusten mukaisesti. Orin ponnistukset olivat vahvat, terävät ja nopeat, hypyt pyöreitä, selän käyttö hieman puutteellista, jalkatekniikka hyvä. Verijalava oli rohkea, taitava estehevonen, joka ei arastellut mitään estetyyppiä. Ruunikko oli muutenkin järkevä kaveri, vähän vahvatahtoinen, mutta käsiteltävissä pahimpinakin nuoruuden uhma-aikoina. Aikuisena orista kasvoi herrasmies, joka kulki nätisti samassa trailerissa tammojen kanssa ja jolla omistajan kouluikäiset lapset opettelivat harrastamaan.
Uransa Verijalava teki kenttäratsuna CIC1-luokissa. Rotunsa kenttämestaruuksiin ruunikko osallistui neljästi (kulta- ja pronssimitali, kaksi neljättä sijaa), minkä lisäksi ori voitti ja sijoittui lukuisissa suomenhevosille rajatuissa sekä avoimissa kenttäkilpailuissa. Hyvät hermot, yhteistyöhalukkuus sekä ylipäätään hyvä asenne työhön tekivät Verijalavasta hyvän kilpahevosen. Kymmenvuotiaana ori kirjattiin R-suunnalle suoraan RKTK-I -palkinnolla.
Jalostuksessa kenttämestaria käytettiin harmillisen vähän sen ravuriemästä johtuen. Verijalavalla on 37 varsaa, jotka perivät isältään etenkin kapasiteettia, mutta myös pitkänmallista runkoa sekä sapelihakuisia (kuitenkin kestäviä) etujalkoja. Ori lopetettiin 24-vuotiaana sen hammaskaluston alkaessa heiketä kovaa vauhtia.

ii. "Erittäin hyvät tyypit ja leimat, ryhdikäs. Pitkä niska, hyvin asettunut kaula, jossa hyvä ylälinja. Korkeahko säkä, vankahko muutoin sopusuhtainen runko, hyvä pyöreä lautanen. Lyhyet etusääret, etujalat kuitenkin hyväasentoiset, takajalat hieman ulkokierteiset. Liikkeet suorat ja väljät, erinomainen yliastunta, kevyt elastinen askel." Veripetos kantakirjattiin R-suunnalle KTK-I -palkinnolla 39 rakennepisteellä liikepisteiden ollessa tasainen, komea rivi yhdeksää. Koeratsastaja kehui herkkää, nöyrää, eteenpäinpyrkivää oria minkä kerkesi, estekokeesta tuli myös komea yhdeksän ("hyvä kapasiteetti ja asenne, pyöreät hypyt, käyttää selkäänsä ja jalkojaan, ponnistuspaikat välillä hakusessa, pelastaa kuitenkin omat sekä ratsastajansa arviointivirheet"). Kaikki varsanäyttelyt ja laatuarvostelut skipannut ori ilmestyi kuusivuotiaana este- ja kouluradoille voittaen ja sijoittuen tasaista tahtia heB-A ja 90-110cm tasolla ennen siirtymistään kenttäratsastukseen pikkuluokkien kautta aina CIC1-radoille.
Tummanpunaruunikko, 165-senttinen Veripetos oli äärettömän rauhallinen, järkevä hevonen, joka toimi kenellä tahansa. Ori ei hätkähtänyt traktoreita, sateenvarjoja tai mielikuvituksellisia johteita. Hyvin työteliäs, itsestään aina kaiken antava ori oli mitä rehellisin luottoratsu niin maastoretkille kuin kilparadoille. Show-näyttelyissä hevonen esiintyi voittajan elkein, ihastutti pitkällä kevyellä ravillaan sekä ryhdillään (vaikkei Veripetos läheskään joka kerta päässyt BIS-kehään). RKTK-I -palkinnon lisäksi ruunikon kirkkaimmat kruunut ovat kolme kenttämestaruusmitalia (kulta, kaksi hopeaa) sekä Jälkeläisvalion arvonimi.
Teräsori eli 32-vuotiaaksi. 87 varsaa jättänyt Veripetos tunnetaan hyvänä ratsuperiyttäjänä; sen jälkeläiset ovat hyväluonteisia, selväpäisiä suoritushevosia, joilla on hyvä kapasiteetti etenkin estepuolelle. Rakennettaan ori periytti heikommin. Veripetoslaiset ovat kuitenkin olleet terveitä, kestäviä käyttöhevosia rakennevikoineenkin.

iii. Kaksinkertainen koulumestari, kaikkien hevoslehtien kansiin ja julisteisiin päässyt Petturinpolkka ihastutti runsailla jouhillaan sekä suurella läsillään, jonka kruunasivat herasilmät. 166cm korkea uljas musta haki jo varsanäyttelyistä tasaista ykköspalkintoa, joka iän myötä vaihtui laatuarvosteluiden lupaavimman kouluhevosen titteliin sekä kasvattajakilpailun kouluosion voittoon. 41 rakennepisteellä RKTK-I -palkittu ori sai mukavat sanalliset arvostelut rakenteestaan; erittäin hyvät tyypit ja leimat, ryhdikäs. Pitkä niska, lihaksikas pitkä hyvin asettunut kaula, loiva lapa, hyvä satulansija, kevyt pyöreä avo runko, lyhyehkö lautanen. Hyväasentoiset jalat, joskin lyhyet sääret. Ori kantoi itsensä hyvin, sen askeleet olivat pyöreät, rytmitkäät, elastiset ja ylämäkeen rakentuneet, eikä Petturinpolkka ollut nähnytkään etupainoista. Ori kilpaili vuosikaudet vaB-A -radoilla voittaen tai sijoittuen käytännössä jokaisessa kilpailussa, johon osallistui. Hyppääjänä hevonen oli keskinkertainen. 113 varsaa, joihin mahtuu lukuisia laatuarvostelumenestyjiä, kantakirjahevosia sekä toki harrasteratsuja, toivat Petturinpolkalle Jälkeläisvalion arvonimen. Ori periytti niin hyviä liikkeitä kuin rakennetta, sekä hyvää luonnetta; ori oli järkevä, tyyni ja työteliäs, rehellinen ja nöyrä. Petturinpolkka kuoli 27-vuotiaana.

iie. Veritikka teki uransa ratsastuskoulussa. 158cm korkea, tummanpunarautias sukkajalkainen tamma liikkui melko tavanomaisin liikkein (suht suorat ja kohtalaisen väljät liikkeet, riittävä yliastunta, hyvä tahti ja pyöreys), mutta hyppäsi erittäin hyvin. Erittäin hyvä jalkatekniikka, hyvä kaulan ja selän käyttö, rohkea, erittäin hyvä kapasiteetti. Helppo B -koulutunneilla puksutteleva tamma hyppäsi "vaikka taloja", niinkin hyvin, että ratsastuksenopettaja sekä edistyneimmät oppilaat kilpailivat Veritikalla aina 120cm radoilla asti – melkoisen hyvällä menestyksellä. Kiltti, joskin vähän hömelö ja seurallinen tamma tuntui pohkeenväistössä kompastuvan jalkoihinsa, vaikka esteradoilla raudikko kääntyi vaikka kolikon päällä eikä teknisinkään rata ollut liian hankala. Veritikkaa ei kantakirjattu, mutta match show’t ja show-näyttelyt tulivat tutuiksi. Hyvät tyypit, ilmeikäs pää, kevyt lyhyehkö kaula, korkea säkä, vankahko runko, sapelihakuiset etuset, hieman käyrät kintereet – tamma oli melko tavanomainen suomenhevonen. Rakastettu tuntiratsu ja menestynyt estehevonen pääsi viettämään eläkepäiviään yhden oppilaan luo, ja tammalla teetettiin myös kolme varsaa. Veritikan jälkeläiset ovat kaikki äärettömän hyviä, lahjakkaita esteratsuja, muut ominaisuudet periytyivät hyvin vahvasti isäorien suvuista. Veritikka kuoli 25-vuotiaana.

ie. Rantaveen Taarna ei näyttänyt ratsulta, vaikka olikin ihan pätevä tamma. Matalasukkainen, 155-senttinen vaaleanrautias suomineito kisasi aluetasolla koulua, esteitä ja kenttää (heA/100cm/helppo) menestyen etenkin este- ja kenttäradoilla; kouluradoilla noottia tuli kokoamisesta sekä vaatimattomasta ravista. Hypätä Taarna osasi senkin edestä, ja omistajansa harmittelee edelleen, ettei raudikon kapasiteetti yltänyt pidemmälle. Käynti ja ravi tosiaan olivat vähän matalat ja lyhtyaskeliset, ajoittain kiireelliset, laukka taas oli enemmän ylämäkeen rakentunutta, elastista ja pidempiaskelista. Hyppytekniikka oli lähes moitteeton ponnistuksesta jalkatekniikkaan ja kaikkeen siltä väliltä, eikä kukaan muista Taarnan koskaan pudottaneen ensimmäistäkään puomia.
Kaikkine vikoineenkin ryhdikäs, ilmeikäspäinen Taarna oli sievä; kevyehkö hyvin liittynyt kaareva kaula, pitkähköt jyrkähköt lavat, pitkä pyöreä runko, pitkä jyrkähkö lautanen, suppuvarpaiset etuset, käyrähköt kintereet ja vennohkot vuohiset. Luonteeltaan raudikko peilasi molempia vanhempiaan hieman epäkiitollisena yhdistelmänä. Kaiken mennessä Taarnan mielen mukaan se oli valloittava, hyväntuulinen ja helposti käsiteltävä hevonen, näennäinen "kaikki käy" -tyyppi, joka rakasti työntekoa ja esiintymistä. Emän kipakkuus näkyi, kun pieninkin asia meni toisin kuin Taarna oli ajatellut; se osasi luimia, näykkiä, jyrätä, pukitella, purra kuolaimeen kiinni ja olla muutenkin kamala. Ratsuna siinä oli sopivasti herkkyyttä, rohkeutta ja työmotivaatiota, kunhan ne työt sattuivat olemaan tammalle mieluisia.
Niin vain tamma kirjattiin R-suunnalle KTK-III -palkinnolla. Hyvät orivalinnat (sekä varmasti Taarnan oman isän vaikutus) tekivät paljon; raudikon neljä varsaa ovat kaikki vakavasti otettavia kilparatsuja, joiden rakenne ja liikkeet ovat emää paremmat. Hyppykykyään Taarna periytti vahvasti, luonnetta hieman vaihtelevasti. Tamma lopetettiin suolistovikojen vuoksi 21-vuotiaana.

iei. "Rautias, 156cm. Hyvät tyypit ja leimat, ryhdikäs. Hyvin asettunut kaareva kaula, selvä säkä, pyöreä pitkähkö runko. Hyvät lavat, pyöreä lautanen. Järeät, hyväasentoiset jalat. Rohkea hyppääjä, hieman hidas jalkatekniikka, muuten hyvä tekniikka. Suorat, väljät, tahdikkaat liikkeet, kantaa hyvin." Taivahalla Tummalla sai 40 rakennepistettä, hyvät estekoepisteet sekä erinomaiset koulukoepisteet. RKTK-I -palkittu ori oli aikaisemmin vakuuttanut kilparadoilla (heA-vaB koulua, 80-100cm esteet, jokunen noviisi valjakkoluokka). Varsanäyttelyt ja laatuarvostelut olivat jääneet välistä, sillä ori oli elellyt pihankaunistuksena viisivuotiaaksi. Kävi melkoinen tuuri, että se päätyi huonosta myynti-ilmoituksesta huolimatta tavoitteellisen suomenhevoskasvattajan talliin. Rauhallinen järkevä, äärettömän lempeä ja miellyttämisenhaluinen raudikko teki pitkän, menestyksekkään kilpauran lähinnä koulupuolella. Herrasmies oli helppo, mutkaton hevonen kaikissa tilanteissa, nöyrä ja miellyttävä ratsastaa, eteenpäinpyrkivä. Pikku tuhkimotarina jatkui, kun Taivahalla Tummalla aloitti jalostusorin uransa. Alun pienet ikäluokat vakuuttivat näyttelyissä ja laatuarvosteluissa, ja lopulta hyviä jalka-asentoja, kaunista kaulaa, hyviä liikkeitä sekä miellyttävää luonnetta periyttänyt ori sai paitsi suosiota ja tammoja, myös Jälkeläisvalion arvonimen. Ori kuoli korkeassa 31 vuoden iässä.

iee. Ravisuvustaan huolimatta Rantaveen Kaisla teki elämäntyönsä ratsuna. Tamma oli 153 senttiä vaaleanrautiasta sievyyttä, kaikkine vikoineenkin; erittäin kaunis pää, hyvin asettunut kaareva kaula, pitkähköt jyrkähköt lavat, pitkä pyöreä runko, pitkä lautanen, hieman supussa olevat etuset, hyvät takaset, pitkähköt vennohkot vuohiset. Askeleet olivat todella pitkät, elastiset ja joustavat, mutta kokoaminen oli hieman hankalaa. Rantaveen Kaisla ei ollut mikään kisaratsu, vaan harrastehevonen, jolla silloin tällöin käytiin jotkin tallikisat. Koulupuolen osaaminen tyssäsi helppoon B:hen, esteillä tamma oli paljon lahjakkaampi; kapasiteettia 110cm radoille, esteälyä, erittäin hyvä jalkatekniikka, tasapaino ja nopeat, vahvat ponnistukset. Tamma oli hieman kipakka, herkästi nokkiinsa ottava tapaus, joka kuumui helposti eikä tasan tehnyt töitä, ellei sitä huvittanut. Hieman oikukas hevonen ei pukitteluineen ja muine vinkeineen ollut ideaali harrastehevonen, mutta omistaja piti tammastaan ja teetti tuittupäällään vielä kaksi varsaa. Kaislan luonne periytyi (joskin vähän laimeampana) melko vahvasti, samaten esteäly ja -kyky. Molemmilla varsoilla on myös suput etuset sekä pitkä, pyöreä runko, muut ominaisuudet tulivat enemmän isäoreilta. Kaisla eli 28-vuotiaaksi.


e. Nokinuoraa ei juuri Suomessa nähty, sillä tamma muutti jo vuosikkaana Ruotsiin omistajansa mukana. Kaikki suomenhevosten näyttelyt ja laatuarvostelut jäivät välistä. Ruotsin hevospiirit saivat ihastella nuorten hevosten este- ja koululuokissa tavattoman kevyesti, helpon ja vaivattoman näköisesti liikkuvaa suomenhevosta, jonka askelpituus oli suorastaan naurettavan hyvä. Punarautias, 157cm korkea piirtopää osoittautui geeniEurojackpotvoittajaksi kaikilla osa-alueilla; Nokinuora tuntui perineen ainoastaan sukunsa hyviä ominaisuuksia. Liikkeidenkin ainoa puoli oli vasemman etusen pieni melominen kovassa ravivauhdissa. Hyppytekniikassa sen sijaan ei ollut moittimista; nopea, varma ponnistus, pyöreä tasapainoinen nopea hyppy, nopea ja hyvä jalkatekniikka, tamma käytti kaulaansa ja selkäänsä kuten pitikin. Iän myötä kouluradat jäivät ja Nokinuora siirtyi 110-110cm esteille sekä helppo/CCI1-kenttäluokkiin tuoden joka ikisistä kisoista ruusukkeen kotiin, yleensä sijoilta 1-3. Tamma olikin tasollaan yksi Ruotsin menestyneimpiä hevosia.
Omanarvontuntoinen, hieman jäyhä ja huumorintajuton "jo nuorena vanhaksi rouvaksi muuttunut" raudikko vaati käsittelijöiltään ripeää, asiallista toimintaa sekä ratsastajiltaan armeijamaista ryhtiä ilman kovaa kättä tai mitää sellaista. Oman arvonsa tunteva hevonen oli kyllä asiallinen, helppo käsitellä sekä äärettömän yhteistyöhaluinen, työteliäs ratsu, joka rakasti kilpailemista eikä antanut maitohappojen tai minkään muunkaan seistä voittonsa tiellä. 14-vuotiaana Suomeen siitosliisinkiin tullut tamma kantakirjattiin saman tien RKTK-I -palkinnolla tuomariston todetessa rakenteesta seuraavaa; "Ryhdikäs, hyvät tyypit ja leimat. Ilmeikäs pää, leveähkö kaareva kaula, piirteetön säkä, loivat lavat, pitkähkö lihaksikas pyöreä runko, pyöreä lautanen. Kuivat, hyvin kestäneet jalat. Etuset hyväasentoiset, käyrähköt kintereet, vennohkot vuohiset."
Ennen Ruotsiin paluuta Nokinuora teki kolme varsaa. Tamma periytti vahvasti hyvälle kilpa- ja työhevoselle sopivaa luonnetta, vikoineenkin hyvää ja kestävää rakennetta sekä kapasiteettia etenkin esteille. Nokinuora onkin äärettömän haluttu nimi ratsusuomenhevosen sukutaulussa. Tamma lopetettiin hammas- ja vatsavaivojen vuoksi 25-vuotiaana.

ei. Vaaleanruunikko, 161cm korkea komistus Nokihiisi oli hieno, ratsutyyppinen suomenhevonen. Sillä oli hyvä ryhti, leveä kaula, pyöreä runko, piirteetön säkä ja loiva lautanen. Orilla oli hyväasentoiset jalat, joskin etusissa vennohkot vuohiset. Etujalkojen liikkeet olivat käynnissä suorat, takajalkojen aavistuksen verran länkisääriset. Käynnissä oli kuitenkin hyvä yliastunta ja ori käytti selkäänsä hyvin. Ravissa se meloi jonkin verran etusillaan, mutta ravi oli erittäin lennokas ja ori työnsi hyvin takaa. Sen paras askellaji kaikesta huolimatta oli laukka, sillä Nokihiisi laukkasi erittäin hyvin, ilmavasti, kolmitahtisesti ja joustavasti. Nokihiiden hyppytekniikka oli myös hyvä: se ponnisti terävästi ja nosti etenkin etusensa nopeasti, selän käyttö oli hyvä, mutta ori olisi saanut avata takaa hieman paremmin. Joka tapauksessa Nokihiisi hyppäsi 110cm ratoja, joskin treenissä sillä tehtiin säännöllisesti myös 120cm ratatehtäviä hyvällä menestyksellä. Koulutustasoltaan ori oli helppo A -tasoinen, mutta se kilpaili pääasiassa kenttäratsastuksessa. Toisinaan orilla kilpailtiin esteratsastuksessa, yleensä muutama rata per kisakaudella. Kenttää se kuitenkin kilpaili CIC1-tasolla ja varsin hyvällä menestyksellä. Luonteeltaan Nokihiisi oli erittäin palveleva ja nöyrä, mutta siinä oli sopivassa määrin tulista omanarvontuntoa kilpahevoselle - ori kyllä teki nöyrästi kaiken pyydetyn, mutta ei sietänyt yhtään epäjohdonmukaista tai epäreilua kohtelua. Ori kantakirjattiin aikanaan R-suunnalle ensimmäisellä palkinnolla.
Nokihiisi oli tarjolla jalostukseen erittäin rajoitetusti ja se sai vain kahdeksan varsaa. Kaikki kuitenkin olivat varsin päteviä suoritushevosia: hyvärakenteisia, hyväliikkeisiä ja hyvähyppyisiä. Erityisesti Nokihiiden tammavarsat olivat haluttua tavaraa markkinoilla, vaikka myös orivarsat suorittivat erinomaisesti. Nokihiisi kuoli jo 17-vuotiaana suolenkiertymään.

eii. Nokihuitti oli yksinkertaisen upea hevonen, monen lehden kansikuvaori, printtituotteiden vakiokasvo ja hevoskärpäsen puremien haaveratsu. 163cm korkea, hiilenmusta ori oli tavattoman ryhdikäs hevonen, jolla oli erittäin hyvät tyypit ja leimat, hyvin asettunut kaareva kaula, piirteetön säkä, sopusuhtainen lihaksikas runko ja pyöreä lautanen sekä kuivat, erittäin hyväasentoiset jalat. Karismaattinen ori liikkui kevyin, tahdikkain ja elastisin liikkein käyttäen selkäänsä hyvin. Hyvä yliastunta joka askellajissa, ei juurikaan etupainoisuutta; Nokihuitti sai helposti anteeksi käynnissä näkyvän takasten länkisäärisyyden sekä etusten hienoisen melomisen ravissa. Musta suomenhevonen kisasi muutenkin esteitä ja kenttää 110-120cm/CIC1-radoilla. Nuoruutensa ori oli viettänyt käytännössä pihankoristeena ilmestyen "ihmisten ilmoille" vasta kahdeksanvuotiaana. Ori teki todella vakuuttavan kilpauran voittaen ja sijoittuen lukuisia kertoja; kahdesti rotunsa kenttämestariksi ja kerran estemestaruushopealle. Ori oli hyväkäytöksinen herrasmies, vähän armeijakurinen järjestyksenrakastaja, joka ei perustanut halailuista ja veti herneen nenäänsä huonosta ratsastuksesta. Siististi ratsastavan ihmisen alla hevonen oli rohkea, työteliäs ja yhteistyöhaluinen, eteenpäinpyrkivä ratsu, joka ei arastellut mitään ja joka osasi ratkaista esteongelmia itsekseenkin. Nokihuitti oli varma, rohkea hyppääjä, joskin hyppytekniikka oli vain perushyvä. RKTK-I -palkittu ori on myös Jälkeläisvalio, eikä ihme; se periytti varsoilleen niin kapasiteettia kuin kisahevoselle sopivaa luonnetta ja ratsastettavuutta. Ori kuoli vasta 34-vuotiaana.

eie. Tähtipäinen, vaaleanrautias Niittyhilja (157cm) on yksi hienoliikkeisimpiä hevosia, jotka eivät koskaan kilpailleet. Nuorena tamma menestyi laatuarvosteluissa sijoittuen joka vuonna kymmenen kärkeen, kasvattajakisan kouluosuudella raudikko sijoittui viidenneksi. Erittäin hyväliikkeinen, kevyin, helpoin ja tahdikkain askelin tanssahdellut Niittyhilja päätyi kuitenkin muutaman mutkan kautta ratsastuskoululle, jossa se teki koko työuransa osallistuen vain tallikisoihin. Tammasta otettiin sentään sen täysi kapasiteetti (vaativa B/100cm) irti koulutuksen ja valmennusten avulla, ja lauhkea, työteliäs tähtipää teki monipuolisesti tunteja aloittelijaryhmistä edistyneiden valmennuskeskeisiin koulutunteihin. Ryhdikäs, suurilinjainen tamma kirjattiin ratsusuunnalle KTK-III -palkinnolla. Rakenteesta todettiin "leveähkösti liittynyt kaareva kaula, hyvät lavat, pitkä matala säkä, hyvä satulansija, kantava lanne, hyvä lautanen. Kuivat jalat, etujalat hajavarpaiset, käyrähköt kintereet, ej vennohkot vuohiset.", liikkeitä ja luonnetta kehuttiin sanoin ja 8-10 numeroasteikolla. Niittyhilja oli hyvin kärsivällinen, seurallinen, lempeä tamma, nöyrä ja työteliäs sekä anteeksiantavainen ratsastajansa virheille. Rohkea hyppääjä, hyvä hyppytekniikka. Työuransa jälkeen raudikko teki kaksi varsaa, joille tamma periytti niin ryhtiään kuin kapasiteettiaan sekö pääsääntöisesti hyvää luonnettaan. Valitettavasti tamman äärettömän hyvät liikkeet eivät periytyneet. Hyvistä varsoistaan huolimatta Niittyhiljaa ei pidetä erityisen onnistuneena periyttäjänä; se teki molemmat varsansa hyvien periyttäjäorien kanssa. Tamma lopetettiin vanhuuden vaivojen vuoksi 26-vuotiaana.

ee. Alun perin ravuriksi syntynyt tummanrautias Stilettiviiva (156cm) oli ratsuna tyydyttäväntyyppinen, mutta sillä oli hyvä tammaleima. Sillä oli kaareva lyhyehkö kaula, jyrkkä lapa, korkea säkä, pitkä avo runko ja kantava lanne. Etujalat olivat muuten hyväasentoiset lukuunottamatta sivuttaissiirtymää, takajalat olivat pihdissä. Etujalkojen liikkeet olivat käynnissä hieman kerivät, käynti oli hieman matalaa, mutta irtonaista ja yliastunta oli hyvä, Stilettiviiva ainakin käveli oikein tarmokkaasti. Ravissa se keri edelleen etusillaan jonkin verran, takajalkojen liikkeet olivat suorat. Ravi oli huomattavasti korkea-askelisempaa kuin käynti, mutta ei mitenkään korostetusti. Stilettiviivalla oli hyvä, kolmitahtinen laukka, mikä saattoi olla tietenkin osasyynä siihen, ettei tammasta koskaan tullut ravuria. Se, ja se, että Stilettiviiva oli erittäin laukkaherkkä kovissa vauhdeissa. Muutaman epäonnistuneen opetuslähdön jälkeen tamma laitettiin myyntiin ja se päätyi hevosvälittäjälle, siitä ratsuttajalle ja siitä kenttäratsastajalle. Tamma hyppäsi hyvin, mutta nosteli jalkojaan hieman laiskasti ja saattoi kolautella esteisiin enemmän kuin olisi ollut aivan suotavaa. Metrin radat ja helppo A kuitenkin sujuivat kenttäratsastuksessa vaaditulla tasolla, vaikka Stilettiviiva oli hieman vaatimattomampaa kastia erityisesti kouluradalla. Maastoesteillä tamma nosteli myös jalkojaan hieman paremmin, eikä se juuri kolautellut niitä kiinteisiin esteisiin. Stilettiviiva oli luonteeltaan kiltti, mutta hieman pullava: se ei nähnyt juuri ylimääräistä vaivaa elämässään, mutta ei se kyllä alisuorittanutkaan silloin, kun siltä jotain pyydettiin. Tamma kantakirjattiin toisella palkinnolla R-suunnalle ja se jäi kilpauraltaan pois hankosidevamman vuoksi.
Hankositeen kuntouduttua Stilettiviiva siirtyi siitoskäyttöön. Se teki kuusi varsaa ja periytti näille erityisesti kaunista laukkaansa. Orista riippui paljon, minkä rakenteisia tai luontoisia varsoista tuli. Stilettiviiva opetti niille kaikille kuitenkin hötkyilemättömän suhtautumisensa elämään ja vaikka varsoista tuli selkeästi suoritushevosia, niissä ei ollut hermostuneita tai lyhytpinnaisia yksilöitä. Raudikko lopetettiin hammasongelmian vuoksi 24-vuotiaana.

eei. Pikkukunkun ja Kuninkuusravien voittaja, Suviyön Suurravien kuningas, useiden eri muistoajojen ja muiden arvokisojen voittaja tai ainakin kärkikolmikon hevonen. 158-senttinen, erittäin suurimerkkinen raudikko Keväänniittäjä oli aikansa menestyneimpiä ravioreja. KTK-III -palkinnolla krijatun orin palkintoluokka nousi heti seuraavassa jalostusvaliokunnan kokouksessa ykköseksi raudikon paukutellessa tulosta sekä ikäluokkansa ennätyksiä viisivuotiskaudellaan. Keväänniittäjän ennätyksen on jo rikottu, mutta maine jäi. Kantakirjalausunnossa orin rakenteesta, liikkeistä ja luonteesta todettiin seuraavaa; "Ryhdikäs, erittäin hyvätyyppinen, jalo hevonen. Kyömy pää, pitkä niska ja kaula. Edestä syvä pyöreä runko, hyvät lavat, jyrkähkö lyhyehkö lautanen. Kuivat, hyvin kestäneet jalat, etuset sapelihakuiset, takaset hyvät. Lyhyet vuohiset. Väljät, suorat ja tahdikkaat liikkeet, pitkä askel, erittäin voimakas takajalkojen askel. Miellyttävä, nöyrä ajaa, ori on kuuliainen ja toimiva, yhteistyöhaluinen." Ei ihme, että luonteesta irtosi täysi kymppi. Keväänniittäjä oli muuallakin kuin kantakirjauksessa hyvä ajaa ja käsitellä, todellinen herrasmies, fiksu ja nöyrä työhevonen. Keväänniittäjä jätti 178 jälkeläistä, jotka ovat menestyneet niin ravureina kuin ratsuina. Yhteistä varsoille on kestävät jalat sekä vertaansa vailla oleva työmotivaatio, varhaiskypsyys ja hyvä ajettavuus/ratsastettavuus. Ori kuoli 31-vuotiaana.

eee. Sapeliraita loukkasi nuorena etusensa pahasti eikä koskaan kestänyt aktiivista ravikäyttöä. Omistajiensa onneksi varsojen kantaminen sujui; kantoajan tasainen paino ei selvästi rasittanut jalkoja samalla, haitallisella tavalla kuin kovat ravivauhdit. (Kevyttä kärryhölkkää Sapeliraita kesti mainiosti, ei aktiivikisausta.) 156-senttinen, ruunikko suomenhevonen oli tyypeiltään ja leimoiltaan tyydyttävä, kevyt- ja kaarevakaulainen ja pitkärunkoinen tamma, jolla oli pitkähköt lavat ja jyrkkä lautanen, sivuttaissiirtymäiset etuset ja käyrähköt kintereet. Liikkeiltään Sapeliraita olisi ollut täyden kympin hevonen. Ruunikko oli työskennellessään tinkimätön, periksiantamaton taistelija, arjessa joka ihmistä, hevosta ja kauraämpäriä pomottava kuningatar. Onkin huvittavaa, että kaikki Sapeliraidan kymmenen jälkeläistä ovat erittäin hyväluontoisia, enemmän pullavia nautiskelijoita kuin tiukan asiallisia hevosia. Jämpti, vähän huumorintajuton tamma, erittäin hyvä emä (niinä vuosina, joina Sapeliraita ei varsonut, se otti hoteisiinsa orpovarsan). Hyvä ajaa, paitsi jonkun tullessa rinnalle ja yrittäessä ohi; silloin ruunikko ei kuunnellut ketään tai mitään vaan kiritti niin, että muut jäivät kauas taakse. Sapeliraidan onnettomuus vei ravimaailmalta melkoisen tähden. Hyvästä ravisuvustaan huolimatta Sapeliraita tunnetaan nykyään nimenomaan hyvien ratsulinjojen kantatammana. Vain varsoja tehnyttä tammaa ei kantakirjattu, mutta se kävi muutamissa shownäyttelyissä hakemassa pari kolmospalkintoja sekä kehuja liikkeistään. Sapeliraita jouduttiin lopettamaan sen ollessa 19-vuotias sen loukattua jalkansa uudestaan laitumella.

Jälkeläiset

s. 28.05.2016 sh-t. Verivalkea, i. Aarnivalkea, om. dookie VRL-04373, Turmeltaja
s. 13.06.2016 sh-o. Marrasmurha, i. Marrasmieli, om. Susiraja
s. 21.02.2018 sh-t. Punasurmia, i. Siperia, om. mori-mori (VRL-11325)

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Näytä / piilota sijoitukset
KERJ - 41 sijoitusta joista 12 voittoaVSR - 2 sijoitusta joista 0 voittoa
15.06.2016 Oakhill CIC1 3/30
28.06.2016 Március CIC1 3/40
30.06.2016 Viisikko CIC1 1/39
01.07.2016 Viisikko CIC1 5/39
02.07.2016 Turmeltaja CIC1 1/30
03.07.2016 Viisikko CIC1 1/39
10.07.2016 Hengenvaara CIC1 4/50
14.07.2016 Huvitutti CIC1 1/30
16.07.2016 Oakhill CIC1 2/30
20.07.2016 Huvitutti CIC1 4/30
20.07.2016 Koskimäki CIC1 3/30
21.07.2016 Koskimäki CIC1 2/30
21.07.2016 Metsovaara CIC1 6/40
22.07.2016 Huvitutti CIC1 3/30
23.07.2016 Huvitutti CIC1 5/30
25.07.2016 Huvitutti CIC1 1/30
24.07.2016 Koskimäki CIC1 2/30
24.07.2016 Kärmeniemi CIC1 5/40
25.07.2016 Metsovaara CIC1 2/40
27.07.2016 Kärmeniemi CIC1 1/40
03.08.2016 Hortensia CIC1 1/30
08.08.2016 Hortensia CIC1 3/30
08.08.2016 Kärmeniemi CIC1 1/40
09.08.2016 Kärmeniemi CIC1 5/40
09.08.2016 Mörkövaara CIC1 6/40
10.08.2016 Mörkövaara CIC1 2/40
10.08.2016 Ros Cirein CIC1 1/40
12.08.2016 Ros Cirein CIC1 1/40
14.08.2016 Mörkövaara CIC1 3/40
15.08.2016 Ros Cirein CIC1 4/40
16.08.2016 Mörkövaara CIC1 2/40
19.08.2016 Mörkövaara CIC1 5/40
20.08.2016 Ros Cirein CIC1 1/40
20.08.2016 Oakhill CIC1 5/30
21.08.2016 Oakhill CIC1 4/30
23.08.2016 Oakhill CIC1 2/30
24.08.2016 Oakhill CIC1 1/30
24.08.2016 Oakhill CIC1 3/30
25.08.2016 Oakhill CIC1 5/30
25.08.2016 Oakhill CIC1 2/30
26.08.2016 Oakhill CIC1 4/30
31.01.2017 Hortensian Suomenhevoset VSR Cup CIC1 8/73
31.10.2017 Susiraja VSR Cup CIC1 3/41

Valmennukset

15.09.2017 Maastoestevalmennus, valmensi Hapero

Taas sitä mennään, ajattelin pakatessani auton täydeltä lämmintä vaatetta mukaan. Olin jälleen menossa Susirajaan valmentamaan narria ja Lissua, tällä kertaa jo perjantaista alkaen, jolloin narri ja hyppäisi Veripihkalla maastoesteitä. Tänään oli vielä luvattu kaunista ilmaa, kevyttä puhuria, mutta tuuli yltyisi viikonlopuksi. Sitä odotellessa, kerrospukeutuessa ja jo tuntiessa miten tuuli tulisi tuntumaan luissa ja ytimissä. Pitäisi laittaa kolehti Susirajan maneesille, vaikkei se kyllä näin maastoestevalmennuksen kohdalla tilannetta pelastaisikaan. Narri verkkaili jo Rikkaa, kookasta punaraudikkoa jo, kun sain itseni vihdoin paikan päälle. RIkka vaikutti näin ensivilkaisulta varsin hyvän oloiselta ratsulta, jolla selvästi oli motivaatiota tekemiseen ja ensimmäiset verryttelyhypyt se leiskautti yli hurjan kokoisilla loikilla, erittäin hyvällä tekniikalla tosin. Kauas kyllä näkyi sekin, ettei Rikka mitenkään ilmaiseksi siellä loikkinut niin upeasti, narri oli jo verryttelyn jäljiltä melkoisessa hiessä ja tämä oli vasta valmennuksen ensimmäiset soinnut! Tarkoitus oli hypätä kattavasti ihan kaikkia lähialueelta löytyviä esteitä muutaman esteen pätkissä, erityisesti halusin tänään keskittyä bankettiin ja sen ympäristössä oleviin kapeisiin tarkkuusesteisiin. Alkuun kuitenkin hypyytin ratsukkoa ihan tavallisilla tukkiesteillä keskittyen siihen, että Rikka saatiin ihan keskelle estettä tai vaihtoehtoisesti tarkoituksen mukaisesti jompaan kumpaan reunaan. Vähän vaikutti siltä, ettei Rikka kuunnellut kaikki narrin apuja vaan teki aika paljon omia ratkaisuja esteillä. Tämä aiheutti ongelmia lähinnä lyhyemmillä väleillä, jolloin narri joutui muuttamaan alkuperäisiä suunnitelmia Rikan päätösten vuoksi. Kun narri sitten uskalsi ratsastaa tammaa päättäväisemmin, kielsi se muutaman kerran, mutta loppua kohden ratsukon yhteispeli parani huomattavasti.

16.09.2017 Kouluvalmennus, valmensi Hapero

Lauantaina tuuli olikin niin puuskittaista ja kylmää, ettei edellisen päivän pikku puhuri tuntunut enää missään. Hyi olkoon miten kylmää ja kosteaakin vielä. Onneksi narri ja Lissu tulisivat yhtä aikaa, niin en joutuisi hytisemään kuin sen yhden tunnin verran kentän keskellä. Ja onneksi hevoset olivat kuulemma ihan fiksuja ja selväpäisiä, joskin herkkiä tapauksia, niin tunti saattaisi jopa pysyä tuntina eikä venahtaa, niin kuin toisenlaisten yksilöiden kohdalla joskus oli tapana sattua. Valitettavasti haastava sää ja ympäriinsä pölisevät lehdet ja puuskien mukaan tempautuvat erinäiset tavarat saivat hyvähermoisemmatkin hevoset vähän herkille ja eiliseltä tuttu Rikka päätti sinkouttaa narrin tantereeseen - tai ei nyt varsinaisesti puuskan takia, vaan ensin tamma säpsähti yllättäen tuulen puuskaa, jolloin narri horjahti selässä ja nykäisi Rikkaa suusta ja siitäkös tammalla meni herne nenään ja valmiiksi tasapainonsa menettänyt narri mätkähti maahan. Mitään ei onneksi sattunut ja pääsimme aloittamaan valmennuksen ihan oikeasti. Olin tätä samaa harjoitusta tehnyt Susirajan naikkosten kanssa ennenkin, useammallakin hevosella, joten päästiin suoraan toimeen: suoristamaan, asettamaan ja taivuttamaan hevosta sisään ja ulos ympyrällä ihan nikama kerrallaan. Lempiharjoitukseni, tarkkuutta vaativa, erinomaista jumppaa. Rikka oli alun episodin jälkeen vähän aikaa vielä aika kipakalla tuulella ja reagoi narrin apuihin vähän turhankin reaktiivisesti, mutta kun päästiin tehtävään kunnolla sisään, rentoutui Rikkakin huomattavasti. Tamma tuntui olevan vasemaan kierrokseen paljon jäykempi kuin oikeaan, mikä näkyi varsinkin laukkatyöskentelyssä, jossa Rikka oikeaan kierrokseen kaatui koko ajan vähän sisään ja vasempaan taas valui ulos.

17.09.2017 Estevalmennus, valmensi Hapero

Sunnuntain kunniaksi olimme päässeet eroon puuskittaisesta tuulesta, mutta tilalle olimme saaneet kaiken kastelevan tihkusateen. Onneksi olin varautunut tähänkin ja vuorauduin miljoonaan vaatekerrokseen ja kruunasin kokonaisuuden iloisen keltaisella sadetakilla, -housuilla ja kumisaappailla. Aikaistimme päivän estevalmennuksia muutamalla tunnilla, jotta ehtisimme pois alta ennen kuin tihkusade muuttuisi kaatosateeksi. Toisena esteiden keskelle ravasi narri ja Rikka, joka piristyi huomattavasti nähdessään kentällä olevat esteet! Niin ikään Rikan kanssa tekisimme edellisen ratsukon kanssa samoja tehtäviä - ei ainoastaan sen takia, että olin laiska siirtelemään esteitä vaan ihan senkin takia, että Rikan suurimmat ongelmat esteillä tuppasivat olemaan sarjojen kanssa, kun isolaukkainen ja -hyppyinen tamma ei meinaa mahtua pienempiin väleihin - ja niitähän meillä tänään oli tarjolla! Näin kolmantena valmennuspäivänä Rikka oli jo vähän väsähtäneen oloinen ja hyppäsi ensimmäisistä hypyistä lähtien tyylikkäästi, mutta vähän rauhallisesti ja jopa veltosti. Sellainen tietynlainen terävyys tuntui puuttuvan, jota perjantain maastoestetreenissä olin nähnyt rutkasti. Pitäisimme tänään estekorkeudet maltillisena ja valmennuksenkin riittävän lyhyenä: hakisimme pari onnistumista ja avaimia tulevaan ja sitten Rikka pääsisi lepuuttamaan itseään. Isokokoiselle tammalle nämä alle metriset esteet olivat lasten leikkiä, mutta sarjoilla sellainen hällä väliä, kyllä näistä selvitään -asenne vähän kostautui ja vaikka tamma kaikkensa teki, ei B-osasta päästy enää puhtaasti yli. Narri otti kuitenkin neuvoista vaarin ja ratsasti Rikan sellaiseen pakettiin ettei oltu ennen nähty! 160-senttinen Rikka lyheni ihan silmissä ja niin lyheni laukkakin ja kas kummaa, sarjatkin alkoivat sujua. Ihan loppuun hypyytin ratsukon pienestä radasta yli: kaksi lyhytvälistä sarjaa ja kaksi yksittäistä pystyä - väleissä sai ratsastaa reipasta ja isoa laukkaa, sarjoille hevonen piti saada taas lyhyeksi. Hyvin se meni.

22.09.2017 Estevalmennus, valmensi Sani

Tänään oli vuorossa Lissun ja Rikan estevalmennus. Treenaisimme tänään etekin sarjaesteitä, sillä ne olivat tamman heikkous. Ratsukon alkuveryteltyä kevyesti kaikissa askellajeissa lähdimme hakemaan hieman terävyyttä raviin kavalettien avulla. Rikalla oli tänään selvästi energiaa, mutta se malttoi silti keskittyä melko hyvin jalkojensa nostelemiseen. Laukassa välit alkoivat välillä käydä hieman pieniksi, sillä tammalla oli niin suuri laukka. Neuvoin ratsastajaa kokoamaan hieman enemmän, jotta tamma mahtuisi helpommin väleihin.

Kavaleteilla jatkoimme matalalle kolmen pystyn sarjalle, ensimmäiseen väliin tuli kaksi laukka-askelta ja seuraavaan viisi. Rikka tuli vähän liian reippaasti sarjalle sisään ja tamma harppoi ensimmäisen välin yhdellä suurella askeleella. Seuraava väli oli kuitenkin sen verran reilu, että ratsastaja sai hyvin tamman takaisin hallintaan huonosta laskeutumisesta huolimatta. Seuraavalla kierroksella sujui jo paljon paremmin, vaikka Rikka näyttikin siltä, että se olisi yrittänyt laukan pituuden maailmanennätystä.

Seuraavaksi lähdimme hyppäämään kahta eri sarjaa, kahden esteen innaria sekä siihen perään kolmen esteen sarja, jossa oli molemmat välit yhdelle laukka-askeleelle. Tamma oli niin innoissaan, ettei se meinannut millään mahtua väleihin, vaan tuli melkein kaikille esteille aivan pohjaan. Neuvoin ratsastajaa rohkeasti kokoamaan tammaa ja tulemaan aivan rauhallisessa laukassa. Nyt ensimmäinen sarja sujui paremmin, mutta toisella oli silti hieman vaikeuksia. Nostin esteitä noin 90cm korkeuteen ja nyt koko tehtävä sujui oikein mallikkaasti. Kun esteillä oli vähän enemmän korkeutta, tamman hyppy lähti enemmän ylöspäin kuin eteenpäin. Tulimme vielä loppuun valmennuksen ensimmäisen sarjan korotettuna ja nyt sekin sujui paremmin. Siihen olikin aika lopettaa valmennus, tamman kanssa kannattaisi ehdottomasti tehdä lisää kokoamisharjoituksia, jotta laukka pysyisi paremmin paketissa myös sarjoilla.

29.09.2017 Maastoestevalmennus, valmensi Sani

Maastoestevalmennuukseen saapuikin jo tuttu hevonen Rikka. Tällä kertaa ratsastaja vain oli eri, sillä tamman selässä keikkui Lissun sijaan narri. Ratsukko oli jo tehnyt kentällä kevyet alkuveryttelyt, joten pääsimme heti työskentelemään. Pellot oli vihdoin puitu, joten pääsimme ottamaan muutaman veryttelyhypyn läheiselle sänkipellolle. Sinne oli raahattu muutama tavallinen tukkieste. Rikka oli todella innokas, eikä tukeissa ollut minkäänlaisia ongelmia. Avara pelto vain vähän villitsi tammaa, jonka seurauksena narri jäi vahingossa roikkumaan tamman suuhuun. Rikka ei selvästikään pitänyt tästä, joten ratsastaja sai kokea kunnon pukkisarjan. Narri pysyi hyvin selässä, mutta muisti seuraavalla kerralla olla tarkempi käsiensä kanssa.

Lähdimme sitten maastoesteradalle ja aloitimme vesiesteestä. Rikka laukkasi veteen todella innokkaasti eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Veden jälkeinen risuestekin sujui hyvin. Jatkoimme siitä sitten banketille. Ylöshyppy sujui ongelmitta, mutta alashyppyyn tamma alkoi vähän epäröidä, jonka seurauksena sen vauhti putosi minimiin ja se teki valtavan loikan. Pyysin ratsukoon tulemaan sen uudestaan, ja tällä kertaa ratsastajaa pitämään paremmin pohkeet kiinni ja maiskuttamaan tarvittaessa. Nyt alashyppy sujui paremmin ja tempo pysyi koko ajan sopivana. Siitä jatkoimme vielä hieman haastavalle risuestesarjalle. Esteet olivat kapeita, jotenkin etenkin sarjan toiselle osalle piti tien olla hyvä, jottei tamma menisi ohi. Ensimmäisellä kierroksella narri ei saanut tietä aivan nappiin, mutta Rikka kuitenkin hyppäsi molemmat esteet puhtaasti. Ratsukko tuli sarjan vielä uudestaan, tällä kertaa tie oli parempi. Ratsukon suoritus oli ollut koko valmennuksen ajan todella tasaista. Kunhan ratsastaja muisti aina tamman epäröidessä hieman rohkaista tätä, ei heillä ollut suuria ongelmia. Tähän olikin aika lopetella ja ratsukko pääsi loppuveryttelemään sänkkärille.

18.01.2018 Kouluvalmennus, valmensi Crimis

Hyvä keli jatkui, kun saavuin seuraavanakin päivänä Susirajaan valmentamaan. Tällä kertaa koulutreeniin pääsivät Veripihka ja narri.
”Vau”, pääsi suustani heti, kun pääsin kunnon katseluetäisyydelle upeasta rautiaasta. Veripihka eli Rikka oli ehkä kaunein näkemäni suomenhevonen ikinä. Ja minulla oli kuitenkin nättejä tammoja kotonakin. Narri hymyili leveästi selässä tehdessään siistejä käynti-ravi -siirtymisiä. Meno oli täysin päinvastainen eiliseen: hevosen työmoraali hipoi pilviä. Rikka teki kaiken juuri niin kuin pyydettiin. Ei toki enempää, mutta ei kyllä vähempääkään. Kun narrin avut menivät nappiin, niin meni hevosen suorittaminenkin. Kokoaminen ja eteenpäinpyrkimys tuntui olevan Rikalle itsestäänselvää. Tällaista ratsukkoa oli ilo valmentaa.

Päätin ottaa selvää, oliko ratsukolla missään Helppo A:n asioissa puutteita. Ensin tehtiin siirtymisiä askellajin sisällä käynnissä ja ravissa. Rikan askeleissa oli mielettömästi säätövaraa. En voinut kuin ihastella tamman lisättyä ravia. Se myös taipui kaikenmaailman kiemuroissa ja kantoi itseään kauniissa muodossa.
”Onko tässä hevosessa mitään vikaa?” nauroin ratsukon esittäessä kaunista pohkeenväistöä keskihalkaisijalta ensin vasemmalle ja sitten oikealle. Nainen kohautti olkiaan ja virnisti tyytyväisenä.
Ehkä narrilla meni kehut hattuun, mene ja tiedä, mutta keskittymiskyvylle tapahtui jotain ja Rikka alkoi mennä sieltä mistä aita oli matalin. Se oikoi rumasti kulmassa ja suoritti puolivillaisesti – koska narrin avut olivat mitä sattuu.
"Hei, onko ketään kotona?” huhuilin, ja narri havahtui ajatuksistaan, suoristi ryhtiään ja otti ohjat kunnolla käteensä. Kun keskityttiin taas kunnolla, laukkatyöskentely sujui hyvin. Edelleen, Rikan lisäykset olivat upeita!

19.01.2018 Kouluvalmennus, valmensi Crimis

”Jospa tänään ollaan sitten hereillä?” kiusoittelin narria seuraavana päivänä, kun valmensin häntä ja Veripihkaa uudestaan. Tänään olisi tarkoitus tehdä Helppo A -rataharjoitus. Raudikko ravasi keskihalkaisijalle reippaassa harjoitusravissa, pysähtyi siististi narrin pidätteestä ja lähti liikkeelle kootussa ravissa. Huomatin narrille, että ravityöskentelyä kannattaisi hioa vähän lisää, sillä nyt kokoaminen ei ollut ihan niin sujuvaa kuin käynnissä tai laukassa.
Avotaivutuksia emme olleet eilissä valmennuksessa tehneet, mutta ne sujuivat ratsukolta mallikkaasti. Avoja seurasi siirtymiset ensin ravin sisällä ja sitten ravista käyntiin. Narri oli ottanut neuvostani vaarin ja keskittyi kovasti ravin työstämiseen. Ja kyllä, Rikan ravi oli koko ajan parempaa. Hevonen oli superhyvin kuulolla, ja energisyydestään huolimatta tamma malttoi myös pysähtyä ja odottaa käskyä lähteä takaisin liikkeeseen. Narri todella oli hereillä ja hevonen visusti avuilla.
Laukkaosuus sai sydämenkuvat silmiini, sillä Rikalla oli todella kaunis, iso laukka. Harmikseni tähän ohjelmaan ei kuulunut lisättyä laukkaa, mutta koottu ja keskilaukka saivat nekin hymyn huulilleni. Siirtymisten lisäksi laukassa tehtiin kiemurauraa ja voltteja. Kiemura sujui hyvin, mutta voltti paisui turhan isoksi.
”Tarkkuutta! Vaikka sillä on iso laukka, niin kyllä se pienemmälle voltille taipuu”, virnistin narrille. Viimeinen tehtävä laukassa oli laukanvaihto käynnin kautta, mikä sujui ratsukolta vähän haparoiden. Kootusta laukasta siirryttiin harjoitusraviin ja tultiin puolen kierroksen jälkeen keskihalkaisijalle pysähdykseen. Nyökkäsin hyväksyvästi – suoritus oli ollut kokonaisuutena sujuva. Lisää treeniä kaipaisi vain ravityöskentely, kuten Rikan kanssa kuulemma aina, laukkavoltit ja laukanvaihto käynnin kautta. Eli lisää tarkkuutta vain peliin!

Lue päiväkirjaa