30.11.2016 Ylläpitosoppari (kirjoittanut Lissu T.)

Istuin tallituvassa nautiskelemassa karjalanpaistia hevosten liikutusten välissä selaillen kännykälläni tutun hevosfoorumin ilmoituksia. Kisat tuolla, kissanristiäiset täällä, myytäviä hevosia siellä ja täällä, orimainoksia.. Olihan meillä ollut narrin kanssa puhetta, ett yhtään uutta hevosta ei hetkeen tule, mutta aina sitä voi katsoa!
Myynti-ilmoitusten seasta silmiini osuin otsikko "Tarjotaan ylläpitoon suomenhevosruuna". Ilmoituksen oli jättänyt Katariina Suvi, tuttu nimi (ja ihana ihminen), mikä taisi olla suurin syy, että avasin koko ilmoitusta. En hirveästi ylläpitohevosista perusta, ennemmin ostan omaksi.

Tökin sitten karjalanpaistilla poskeani, kun tajusin ilmoituksen koskevan Tuonelan Kalmankosketusta. Ruunaa, jota olin tuijotellut, ihastellut, kuolannut ties kuinka kauan. Ruoka sai jäädä lautaselle, kun ponkaisin pystyyn ja näpyttelin hätäpäissäni Katariinalle viestintynkää, minkä jälkeen jatkoin ympyrän kiertämistä tallituvassa soittaessani narrille uudestaan ja uudestaan, mokoma kun ei vastannut puhelimeen.
En saanut narria kiinni, mikä meinasi aiheuttaa sydämentykytyksiä. Katariina kuitenkin vastasi minulle, ja onneksi lupasi olla päättämättä ylläpitokodista, ennen kuin saisin narrin kiinni. Olin tosin jo päättänyt tarjota ruunalle kotia, vaikkei narri suostuisikaan - sitten vain raahaisin ruunan muiden yksityisteni kanssa samalle tallille.

Kun narri lopultakin suvaitsi soittaa takaisin, naisparka ei ehtinyt suutaan kunnolla avata, kun minä jo vaahtosin Kalmiksesta. Saatuani kaiken oleellisen ja epäoleellisen ulos, narri oli hetken hiljaa ennen kuin langan päästä kuului syvä, raskas huokaus.
"Sä haluat sen vaikka väkisin?"
"Jos Katariina sen mulle vaan antaa, ni joo."
"Voi elämä sun kanssas."
"Saanko mä sen? Tai tarjoon kyl joka tapauksessa --"
"No joo joo. Se on sit joululahja. Lissu ihan oikeesti, meille ei pitänyt tulla yhtään uutta hevosta!"
"Se tulis vaan ylläpitoon."
"Samat kustannukset siitäkin on."
"Se on kyllä totta."

Hymyilin typerästi näpytellessäni uutta viestiä Katariinalle, tällä kertaa tarjousta ylläpitokodista. Selitin pääpiirteittäin, millaisen kodin Kalmis saisi ja mitä sen kanssa tehtäisiin, miten se on hieno ja niin edelleen. Ja jestas, miten riemastuin, kun Katariina näytti vihreää valoa!

01.12.2016 Tervetuloa Susirajaan! (kirjoittanut Lissu T.)

Ratsastamisesta ei meinannut tulla mitään, kun vilkuilin koko ajan kelloa. Kolme tuntia Kalmiksen arvioituun saapumisaikaan, kaksi ja puoli tuntia Kalmiksen arvioituun saapumisaikaan, kaksi tuntia.. Olisin mielelläni lähtenyt hakemaan ruunaa itse, vaan minkäs teet, kun tallissa on niin paljon puuhaa, ette vain kerkeä. Onneksi on olemassa ystäviä ja kuljetuspalveluita.
Hevosauton kaartaessa pihaan olin juuri tyhjentämässä pesukonetta. En ole tainnut ripustaa pyykkejä koskaan niin nopeasti! Hilpaisin puolijuoksua pihalle katsomaan, miten Pertti ja Katariina avasivat kuljetusauton sivupurkuovea.
"Heiii, ihana nähdä taas!" Hymyni ulottui korvasta korvaan, kun menin halaamaan Katariinaa. "Heipä hei", nainen tervehti hymyillen, "Kuuramaan kaviokuljetus saapui!"

Autossa heinää mussuttava Kalmis ei edes kääntynyt katsomaan meihin päin. Komea liinakko mussutti heinänjämiään onnellisen oloisena, ja mitä pidempään minä sitä katsoin, sitä typerämmäksi hymyni muuttui.
"Osaatko ottaa hevosen autosta, vai tyydytkö tuijottelemaan?" Havahduin Katariinan kiusoitteluun ja kevyeen kyynärpääpukkaukseen.
"Öh. Joo. Siis! Osaan mä hevosta taluttaa, hyvänen aika." Ammattimainen vastaukseni tuntui huvittavan niin Katariinaa kuin Perttiä, joka oli käynyt hakemassa kottikärryt ja talikon valmiiksi auton siivoamista varten.

Katariina ojensi minulle mustaruskean salmiakkiriimunnarun siirtyen vähän sivummalle.
"Varo, ettei se jyrää sinua lastaussillalla", kuulin naisen sanovan, kun kiinnitin riimunnarun ja rapsuttelin uutta ylläpitohevostani.
"Varon varon", vastasin vähän samaan tyyliin kuin teini vanhemmilleen, "ei tämä voi olla niin paha kuin vaikka Valhe!" Kalmis pärskähti. Avasin väliseinän, aloin kääntää hevosta ja astuttuani rampille Kalmis kiskaisi koettaen kiilata ohitseni. "Hei!" oli kaikki, mitä sain sanottua heilauttaessani riimunnarua ruunan edessä. Päätään nakellen Kalmis pysähtyi, eikä enää koettanut ohitse, vaikka vähän lapa edellä puskien kulkikin. Sellainen ensikosketus, ruuna meinaa jyrätä minut heti alkuunsa.
"Olen tehnyt Kalmiksen kanssa paljon töitä luonnollisen hevosmiestaidon parissa, siitä on ollut apua tämän kiusanhengen kanssa", Katariina totesi ruunan kaulaa taputtaen, kun olimme tukevasti tasamaalla.
"Täytyy siis jatkaa sillä linjalla", vastasin, "mutta viedään tämä karsinaansa ja katsotaan sitten kaikki tavarat läpi, okei?"
Tervetuloa Susirajaan, Kalmis.

11.12.2016 Arkieloa (kirjoittanut Lissu T.)

"Huomenta", huikkasin työntekijöilleni, jotka juuri avasivat tallin ovea.
"Huomenta", kuului kuoromainen vastaus. Hetken pääovella kävi kuhina, kun koko porukka tallusti sisälle talliin aamuhommia tekemään.
"Huomenta", tervehdin uudemman kerran astuessani tallin puolelle valoja sytyttämään. Vastauksekseni sain kuorohörinää sekä vähän hirnahduksia, ainakin Hylkeen överivaativa, kiukkuinen hirnunta erottui selvästi. Hymy huulillani lähdin jakamaan aamuruokia muutaman työntekijän kanssa, loppuporukka alkoi mittaamaan lämpöjä, käärimään pinteleitä pois sekä loimittamaan; mitä perus aamutalliin nyt kuuluu.

Höpöttelin puoliksi itsekseni, puoliksi hevosille kiertäessäni tallia läpi aamuruokien kanssa. Parista karsinasta kantautui tyytymätöntä jyskettä, kun ruokaa vailla olevan hevosen kavio osui seinään tai oveen. Suosikeilleni tuli höpötettyä vähän pidempään rapsutuksien kera. Kalmis oli näitä hevosia. Ruunan mussuttaessa ruokiaan rapsuttelin sitä hetken höpötellen samalla, miten hieno se oli ja mitä tänään tekisimmekään. Raudikkoa ei juuri tuntunut kiinnostavan, vaan ihmekös tuo - ruokaa, hyvänen aika!

Talliradiosta raikasi Raskasta Joulua -levy, kun hevosia vietiin ulos, karsinoita siivottiin, pyykkejä pestiin, vietiin paikoilleen ja niin edelleen. Käytävät olivat täynnä eloa ja koristeita, joiden ripustamista narri on epäilemättä johtanut. Minä hyräilin (nuotin vierestä, sävelkorvaton kun olen) karsinoita siivotessani sekä hakiessani hevosia liikutettavaksi.
Kaunis talvipäivä ei houkuttanut kentällä pyörimiseen, joten Kalmiskin pääsi maastoon. Ruuna on tottunut uuteen paikkaan hirvittävän nopeasti, tai sitten se on niin lunki kaveri, ettei maisemanvaihdos paljoa hetkauta. Herra on kyllä järjestänyt pienempiä ja isompia metkuja, mutta niihin olimmekin varautuneet.
"Mitäs sanoisit peltolaukoista, ystäväiseni", juttelin ruunalle harjatessani sitä.

Noustessani Kalmiksen selkään en olisi voinut olla onnellisempi. Alla oli pari oikein mukavaa treeniä omien hevostemme kanssa, sää oli kuin morsian, olin lähdössä maastoon erittäin hienon, ihanan ylläpitohevoseni kanssa.. Hymy huulillani pyysin Kalmiksen käyntiin Susirajan maastoja kohti.
Maisemat kuin postikortista, alla reipas liinaharja.. Mielialani vain kohosi, kun raudikon jalat nielevät metrejä ensin käynnissä, sitten ravissa pitkin metsäteitä. Hengityksemme nousi pieninä huuruina ilmaan, puiden oksilla oli kevyt lumipeite, jostain kuului fasaanin rääkäisy joka rikkoi kauniin talvikuvaelmani. Kalmis ei moisesta paistista tai sen huuteluista välittänyt, vaan jatkoi reipasta raviaan kohti läheistä peltoa. Sillä peltolaukat ovat aina hyvä idea, eikö?

Pellon reunalla ruuna valpastui, ja oikein tunsin, miten sen moottori otti vähän lisäkierroksia. Aloitin ihan vain ravaamalla peltoa päästä päähän, mikä ei tosin mennyt ihan suunnitelmieni mukaan. Kalmis oikein etsimällä etsi pientä pohkeen liikahdusta tai istunnan muutosta, jonka varjolla se olisi voinut nostaa laukan. Ravailimme pitkään, rentoutin ruunaa, ja kun kiirehtiminen loppui, nostin laukan.
Ja Kalmis ampaisi eteenpäin kuin raketti. Jestas, millaisen lähdön suomipoika otti! Alkuspurtin jälkeen ruuna reagoi taas apuihin, laukan tempo hidastui, kiire jäi. Tämän kanssa pitäisi ehdottomasti lähteä laukkakisoihin! Ylimääräiset energiat purettuaan Kalmis malttoi laukata ilman kiirettä, se kuunteli koko ajan apuja ja siirtyi raviin heti kun pyysin.

Tallipihassa minua hymyilytti, edelleen. On tämä kyllä hieno kaveri, kaikkine jekkuineen ja formulaimitaatioineen. Reissussa hionnut hevonen pääsi suihkuun ja loimitettuna karsinaan maistelemaan melassivettä sekä porkkanoita.
Kun myöhemmin vaihdoin ruunalle kuivan loimen päälle, haaveilin jo leikkimielisistä hankilaukoista ja mätsäreistä, sekä ihan kunnon kisoista. Jos sitä alkuvuodesta rohkenisi koulu- ja esteradoille!

16.12.2016 Ajohommia (kirjoittanut Lissu T.)

"Tänään ratsuhömpötykset jäävät sikseen, pääset kärryjen eteen", juttelin Kalmikselle harjatessani ja valjastaessani ruunaa. Eilen olin kokeillut puomeja, kavaletteja ja pikkuesteitä Kalmiksen kanssa, ja kokeilu oli ollut kohtalaisen lupaava. Ponnistuspaikkojen kanssa oli ollut vähän hakemista, minkä lisäksi etuset saisivat omaan makuuni nousta paremmin. Ehkä rutinoituminen auttaisi tähän? Puomeilla ja kavaleteilla ruuna oli toiminut moitteetta, kaikki tehtävät askeleen pidennyksestä ja lyhennyksestä lähtien olivat sujuneet moitteetta. Ei huonosti hevoselta, joka on enemmänkin työhevonen kuin ratsu. Kyllä minä tästä vielä pikkuluokkien pelin leivon!

Ratsujutut kuitenkin häipyivät mielestäni, kun kiinnitin kärryt valjaisiin, irrotin Kalmiksen ja loikkasin kyytiin. Ruuna lähti reippaasti liikkeelle, taisi olla hyvää mielenvirkistystä sillekin päästä kärryjen eteen sen sijaan, että olisin laittanut satulan selkään.
Säävaihteluiden vuoksi kaunis talvi on tullut ja mennyt melkoisissa sykleissä. Tällä hetkellä oleillaan välimaastossa; siellä täällä on oikein kaunis talvinen postikorttikeli, muualla sitten räntäpaskaloskajäätikköä kuin rumimmassa kevätsiirtymävaiheessa konsanaan. Suuntasin Kalmiksen kanssa samoille reiteille kuin Pertti ravureiden kanssa; niillä reiteillä pohjat ovat varmasti kunnossa.

Emme pitäneet mitään kiirettä, rauhallinen hölkkä ruunan omaan tahtiin riitti vallan mainiosti. Kalmis tuntui yllättävän kevyeltä ja toimivalta ajaa. Toisaalta pakkohan tämän on olla toimiva ajopeli, että työhommista tulisi yhtikäs mitään.
Noin kolme varttia kestänyt humputtelu-maisemamatkailu - kierroksemme oli niitä tylsän tavanomaisia reissuja, joissa ei oikeastaan ole mitään kerrottavaa. Jekkumaakari toimi oikein hyvin. Riisuessani ruunaa valjaista sen onnistui vohkia piponi, minkä vuoksi olen nyt tupsua köyhempi. Pitää parsia tupsuparka paikoilleen. Kalmis vaikutti erinomaisen tyytyväiseltä itseensä; kiusa se on pienikin kiusa.

22.12.2016 "..mutta vieraissa paikoissa melkoinen tänttähäärä.." (kirjoittanut Lissu T.)

Tiedä sitten, oliko ruunan tähänastinen käytös pelkkää vieraskoreilua, mutta tänään raudikko on ollut yksi tänttähäärä. Katariina kyllä sanoi, että vieraissa paikoissa ruuna on tänttähäärä eikä mikään lapanen (lapanenhan tämä ei ole muutenkaan), mutta jotenkin minä kuvittelin, että ruuna vetäisi Duracell-pupukierroksensa heti alkuun eikä vajaan kuukauden asustelun jälkeen! Toki jokainen hevonen on yksilö, yksi testaa ja häärää saman tien, toinen vähän myöhemmin. Kalmis selkeästi myöhemmin.

Heti aamusta ruuna otti ja karkasi tallityöntekijältämme, joka oli viemässä ruunaa tarhaan. Mokoma vain otti, kiskaisi ja läksi toiseen suuntaan. Onneksi Krisselle ei käynyt kuinkaan, vaikka kaatuikin Kalmiksen riuhtaistessa itsensä vapaaksi. Talliporukka sai sitten suunnittelemattoman ryhmälenkin, kun ruunaa otettiin kiinni pitkin pihoja. Ruokahoukutin ei kelvannut, nurkkaan ajattaminen ei onnistunut, muiden hevosten seura ei kiinnostunut. Lopulta Pertin onnistui saada ruuna kiinni ja taluttaa tarhaan. Kalmis kyllä yritti kukkoilla Pertillekin, mutta Pertti palautti hevosen ruotuun pelkällä äänellä. Oi jospa sitä itsekin saisi tuollaisen auktoriteetin iän ja kokemuksen myötä..!

Kävelytyskoneessa Kalmiksen onnistui polkea yksi kengistään irti. Onneksi yksikään hevosista ei tallannut kenkää, säteestä törröttävä naulahan tästä olisi puuttunut.. Pertti pisti kengän paikoilleen, joskin käski minun seuraavaksi hankkia hevosen, joka ei nyi jalkaansa tai nojaa kengittäjään. No en minä tiennyt, että se sellaista tekee! Toivoa sopii, ettei Kalmis ota nykimistä tai nojailua tavaksi, on oikeasti aika ärsyttävää kengätä sellaista hevosta.

Kaiken häslingin, yleisen kiireen ja Cuptreenien vuoksi Kalmiksen liikuttaminen jäi kevyeksi (kävelytyskoneen lisäksi kevyt koulutreeni kentällä). Sekin meni vähän miten meni, ruuna ei oikein keskittynyt ja laukannostot laukasta puhumattakaan voisivat antaa hyvää materiaalia jollekin stand up -koomikolle. Huomenna on pakko ehtiä liikuttaa Kalmis kunnolla, Katariina varoitteli, etteivät vapaapäivät sopi ruunalle. "Ahkeralla liikuttamisella ja aivotyöskentelyllä se pysyy mukavana ja leppoisena kaverina, mutta useampi vapaapäivä kyllä näkyy seuraavana liikutusajankohtana" oli ilmoituksen tarkka sanamuoto. Mistä tulikin mieleen, pitää kehitellä tälle sitä aivotyöskentelyä.. Joku päivä hevonen narun nokkaan ja treenaamaan luonnollista hevostaitoa. Tai vaikka hevosagilityä.

On tämäkin taas. Saapa nähdä, kauanko tämä tättähäärävaihe kestää, montako kertaa Kalmis juoksee irti pitkin pihoja ja montako loimea se ehtii tuhota. Omaansa tai tarhakaverin; Kalmis tarhailee Hempan kanssa; kaksikko kisuaa ja leikkii keskenään, rapsuttelevat toisiaan ja syövät samalta heinäkasalta. Tossun tai vastaavan lapasen kanssa Kalmista ei viitsinyt kokeilla, jonkun Rauskin kanssa taas saattaisi tulla ruumiita.

03.01.2017 Hiihtoratsastuskisat Yläkokon ratsastuskoulussa (kirjoittanut Lissu T.)

Kaiken muun hulinan lisäksi osallistuimme tänään neljän hengen voimin Yläkokon ratsastuskoulun hiihtoratsastuskisoihin. Minä ja narri osallistuimme Kalmiksella, Sarlotta ja Santeri Hempalla. Koska tässä on harjoiteltu hiihtoratsastelua ties kuinka paljon - ja olemme turhankin luottavaisia omien kykyjemme suhteen - ilmoittauduimme koko porukka luokkaan, jossa oli pelkän hiihtelyn lisäksi esteitä.

Luonnollisesti minua hirvitti, mitä hommasta Kalmiksen kanssa tulisi - suht tuore tuttavuus, eikä helpoimmasta päästä. Sarlotasta ja Santerista en ollut lainkaan huolissani enkä suuremmin jännittänyt, ainakaan kotipihassa. Vaan auta armias, kun pääsimme perille..!

Luokkamme oli päivän viimeinen, minkä lisäksi siinä oli eniten osallistujia. Pari ensimmäistä luokkaa olivat poneille, kolmantena luokkana oli hevosluokka ilman esteitä. Muutamaa tuttua kasvoa lukuun ottamatta suurin osa väestä oli hieman oudompaa, jokunen nimi soitti kelloja. Hevosetkin olivat aika lailla uusia tuttavuuksia.

Päivä sujui varsin rattoisasti, eikä aikaakaan, kun minun ja Santerin oli aika nousta suksille. Nokittelimme vielä lähtöviivalla keskenämme, kumpi tässä oikein voittaisikaan ja miten häviäjä joutuisi vääntämään jotain hyvää talliin. Vaikka juustosarvia, jouluähky on edelleen kesken..

No, ei meillä sitten järin hyvin mennyt. Kellään. Sarlotta ja Santeri saivat Hempan kanssa melko komean lähdön, mutta aika jäi heikoksi ja lopullinen sijoitus oli 9/11. Meillä ei ollut järin hyvä lähtö, Kalmis loikki tasajalkaa ja sellaista, mutta vauhtia riitti ja esteetkin ylitettiin.. no, ylitettiin. Me sijoituimme vähän ylemmäs, 7/11. Päivä oli kuitenkin älyttömän mukava, eikä laihaksi jäänyt menestys harmita ollenkaan! Niin Hemppa kuin Kalmis saivat pari pusua ja paaljon porkkanoita, melassivettä sekä kotitallilla pesun ja äklöhempeän kuivatusloimen ylleen. Kumpainenkin.