Ravenscroft

Storytellers Scheherazade

Luonnekuvaus

Sera on metka ponineiti, jonka kanssa aika ei käy pitkäksi. Toki harmaat hiukset, stressi, vihaiset naapurit ja muut lieveilmiöt tulevat tutuksi, mutta ainakaan arki ei ole tasaisen harmaata ja tylsää. Kolttosistaan huolimatta tamma ei missään nimessä ole ilkeä, ennemminkin poni on helposti pitkästyvää mallia, joka vaatii paljon liikuntaa ja virikkeitä.

Jokainen, joka on hoitanut Seraa, on saanut osansa tamman kolttosista ja huumorintajusta. Poni avaa joka solmun, lukon ja haan karkaillen niin tallista kuin tarhasta, jos sattuu tylsistymään. Tietenkään poni ei anna heti kiinni, vaan ravaa tai laukkaa häntä korkealla karkuun kuin mikäkin kevätvarsa laitumella. Tamman muita bravuureita ovat omien ja muiden loimien syöminen, hoitajan päähineen varastaminen, taskujen ja harjapakin kohniminen (ja tavaroiden ylinen järsiminen) sekä jalkojen nostelu tai niiden liimaaminen maahan. Sera on myös hirveä pullistelija, eikä se aina suostu ottamaan kuolaimia suuhunsa. Tamman kanssa pärjää, kun on päättäväinen ja ennen kaikkea kärsivällinen; poni ei ole komentamisesta moksiskaan, eikä toimi, jos ei halua. Perushoitotoimet, eläinlääkärin ja kengittäjän käynnit kuitenkin onnistuvat, eikä poni arastele mitään, kunhan pelleilee.
Kun Seraa taluttaa, saa olla tarkkana, että poni kulkee mukana eikä lähde auringonlaskuun. Uteliaana elikkona tamma lähtee mielellään seuraamaan tallikissaa tai etsimään vihreää ruohoa ojanpohjalta, mikäli vain saa tilaisuuden. Kiima-aikoina tamma on levottomampi, ja välillä se pitää viedä pyörittämällä tarhaan kuin mikäkin karusellin irvikuva.
Lastaaminen sujuu, kunhan päättää, että se sujuu. Löysällä narulla verkkaiseen tahtiin talutettuna Sera ei varmasti mene koppiin, vaan jää rampin eteen seisomaan vaikka loppupäiväksi. Kun ottaa asenteen ”poni koppiin NYT” ei Serakaan jää jumittamaan, vaan kävelee koppiin mukisematta. Matkustaminen sujuu yksin tai kaverin kanssa, tamma itse ei stressaa mitään. Sillä on tosin ikävä tapa härnätä vieruskaveriaan, jos ei muuten, niin vinkumalla koko matkan.

Ratsuna tamma on pahimmillaan uppiniskainen, pitkästynyt poninmokoma, joka väistelee työntekoa kaikin tavoin tai kaahaa pitkin kenttää häntä putkella. Sera kyllästyy todella helposti, eikä sen keskittymiskyky riitä saman asian pitkäaikaiseen hinkkaamiseen. Tammassa ei myöskään ole niin paljoa nöyryyttä, että se sietäisi pitkästymisen vain, koska ratsastaja pyytää. Kun tehtävät ovat lyhytkestoisia ja monipuolisia, Sera ei ehdi ikävystyä, ja se malttaa suorittaa saamansa tehtävät kunnolla.

Ponineiti on yleispätevä ratsu niin koulu- kuin esteradoille, ja molemmissa lajeissa ponilla on vahvuutensa ja heikkoutensa. Seran askeleet eivät ole ehkä ne näyttävimmät, mutta koulupuolella tamma suorittaakin enemmän innolla kuin karismalla. Kunhan tammaa ei laita tekemään samaa asiaa turhan pitkään, tai vaadi siltä turhan vaikeita liian usein, ponista saa irti kivan, perushyvän kaverin koulutyöskentelyyn. Väistöt ovat ponin erikoisalaa, samoin siirtymisissä Sera loistaa.
Esteillä into meinaa jyrätä taidon. Sera kyllä osaa hypätä, eikä sen tekniikka ole huono, mutta intopiukeana esteeltä toiselle kohkaava tamma ei välttämättä malta tehdä kunnon hyppyjä, saati ponnistaa oikeasta kohdasta. Ratsastaja joutuu tosissaan ratsastamaan joka askeleen, että pidätteet menevät läpi, ponin laukkaa saa säädeltyä eikä Sera hyppää askelta liian aikaisin. Kuulolla ollessaan tamma on tykki, joka näyttää muille, miten niitä esteitä hypättiinkään.
Maastossa Sera on luottoponi, kunhan sillä on kaveri matkassa. Yksinään tamma ei jaksa keskittyä kunnolla, vaan alkaa etsiä pieniä vihreitä miehiä, joita sitten säikkyy ja loikkii karkuun. Porukassa maastoillessa tätä ongelmaa ei ole.

Kisapaikoilla tamma on täpinöissään, kaikki jännitys kipuaa suoraan sen korvien väliin ja saa ponin tanssahtelemaan. Käsihevosalueella mennään välillä kolmiloikkaa, välillä ravia, kun Sera ei meinaa kengissään pysyä. Raippa on hyvä olla mukana Seraa taluttaessa; sitä ei tarvitse käyttää, pelkkä raipan mukanaolo muistuttaa Seraa käytöstavoista.
Verryttelyissä poni on pukitteleva, kaahaava rodeoratsu, jonka pöllöenergia pitäisi saada purettua ja loput kanavoitua työntekoon. Verryttelyt harvemmin menevät putkeen, kun poni ei malta keskittyä, mutta kunhan Seran saa tekemään jotain, voi radalle lähteä luottavaisin mielin. Kaikesta intopiukeudestaan huolimatta Sera ryhdistäytyy yleisön edessä, ja poni onkin ruusukehai vailla vertaa. Tamma on parhaimmillaan kotikentän ulkopuolella, oltiin sitten kisoissa tai valmennuksessa; poni yrittää enemmän, sietää tylsiä juttuja pidempään ja liikkeisiin tuntuu tulevan enemmän irtonaisuutta ja tahdikkuutta. Kunniakierros on parasta, mitä Sera tietää, eivätkä hyvää suoritusta seuraavat herkut toki haittaa.

© Lissu T.

Sukuselvitys

Jälkeläiset

Kisakalenteri

Päiväkirja ja valmennukset

Seraan tutustumassa, kirjoitti Lissu T.
Olen jo tovin pohtinut varsan hankkimista ainokaisesta nyffioristani, mutta koska minulla ei ole tammaa omasta takaa (se ”ainokainen” saattoi toki viitata siihen), tarvitsen tamman lainaan muualta. Sopivan lomapätkän satuttua sovin työleir.. tutustumisreissun entisen Istoriyan mailla toimivaan Ravenscroftiin, sillä siellä asusti varsin potentiaalinen morsmaikku.
Tutustuin Seraan jo saapumispäivänäni, kun tarhastaan karannut raudikko karautti minua vastaan pihatiellä. Karkureissu jäi tyngäksi, kun hylkäsin matkatavarani ja nappasin ponin kiinni.

Tänään tutustuin tammaan ihan ajan kanssa, ensin sen papereihin. Oikein kivasukuinen, jos yhtään poneista ymmärrän, eikä Sera itsekään ole lainkaan hullumman näköinen paketti – 76 pisteen KTK-II -tamma, kuitenkin, ja pari serttiä siihen päälle. Helppo A / 110cm ja jonkin verran kisatuloksia, ennestään yksi orivarsa. Paperilla ja kuvista katsottuna räpsyripsinen, syötävän soma Sera oli ihan täydellinen. Luonnepuoli minua mietitytti, ei Putput nyt ilkeä ole tai mitään, mutta siinäkin on puutteensa niinä päivinä, kun riisun vaaleanpunaiset lasit silmiltäni.

Siinä minä sitten seisoin, saapumispäiväni jälkeisenä aamuna, tuijotellen tarhassaan virikepallon kanssa riehuvaa tammaa. Aamukahvin tuoksu sekoittui muihin ilmassa leijuviin tuoksuihin, puuron ja sitä seuranneen suklaamuffinssin maku oli jo kadonnut suusta. Siemailin kahviani, katsoi miten Sera nappasi pallon hampaisiinsa, kiepautti sen komeassa kaaressa ympäri, ympäri uudelleen, ja linkosi pallon lopulta suoraan vähän kauempana torkkuvan mustanruunikon otsaan. Vaan kyllähän Sera saikin lähdöt, kun arvoasteikossa kaiketi korkeammalla oleva närkästynyt tummaturkki lähti ajattamaan raudikkoa.

Pudistelin päätäni, vai tuollainen tapaus. No, jahka tästä selkään kerkeäisin, saisin paremman kokonaiskuvan siitä, millaista emävaihtoehtoa minulle oikein tyrkytettiin.

Kouluvalmennus, valmensi Crimis
Olin saapunut Ravenscroftiin iltamyöhällä, joten pääsin tänään nauttimaan narrin loihtimasta brittiläisestä brunssista. Maha täynnä siirryin aamupäivästä tutkimaan tunnelmallista tallia, tutustuen paikkoihin ennen töihin siirtymistä.

Lomamatkani Briteissä loppui meinaan arkisissa tunnelmissa - valmentaen. Ennen lomaa olin valmentanut lukuisia suomenhevosia toistensa perään, mutta nyt valmennettavanani oli poni. Uusi tuttavuus oli nyffitamma Sera, jonka kanssa oli tarkoitus työskennellä kahtena päivänä peräkkäin. Ensimmäisenä päivänä eli tänään ohjelmassa oli sileätyöskentelyä, huomenna treenaisimme vielä esteitä ennen lähtöäni kohti koti-Suomea.

Rautias ponitamma tuli selkeästi mielellään treeniin, sillä se tepasteli ihan tohkeissaan kentälle narrin vierellä. Alkuverryttely menikin jatkuvia pysähdyksiä ja voltteja tehden, jotta poni saatiin reippaan liikkumisen lisäksi myös oikeasti apujen väliin. Huomasin ponista heti, että se tulisi pitää kiireisenä tai alkaisi lapsellinen show.

”Kootussa ravissa pääty-ympyrä, pitkällä sivulla siirtyminen takaisin käyntiin, kokoaminen ja pohkeenväistö vasemmalle ja siitä oikealle, takaisin uralla suoristus ja lyhyellä sivulla siirtyminen takaisin raviin ja samalla lailla toinen kentän puolisko”, selitin ensimmäisen tehtävän. Siirtymiset ja väistöt sujuivat Seralta aivan leikiten, joten tehtyämme pari toistoa molempiin suuntiin muutin tehtävää:
”Sitten pääty-ympyrä laukassa ja väistöt ravissa. Ja haluan nähdä sen liikkuvan hallitusti.” Niinpä niin. Laukassa oli alkuun vähän turhan paljon vauhtia ja ympyrä meinasi siksi levitä käsiin, mutta narri sai sen korjattua nopeasti. Parin toiston jälkeen tämäkin tehtävä meni nätisti, ja Sera sai hetken kävellä.

Toisen puoliskon valmennuksesta työstimme laukan säätelyä ja erilaisia kiemuroita laukassa, valmistellaksemme ponia huomisiin rataharjoituksiin. Ainakin sileällä ratsukon työskentely näytti oikein hyvältä!

Estevalmennus, valmensi Crimis
Edellispäivänä olin valmentanut narria ja Seraa sileällä hyvin tuloksin. Tänään olisi vuorossa vielä rataharjoitus esteillä, ennen kuin lähtisin lentokoneella takaisin Suomeen. Haukotellen, kahvikuppi toisessa kädessä tallustelin aamuvarhain kentälle, jolla narri ja Sera jo tekivät alkuverryttelyä. Ponilla oli selkeästi taas energiaa ja mielipiteitä vaikka muille jakaa, mutta narri piti sen visusti apujen välissä. Käynti-ravisiirtymiset näyttivät hyvältä, vaikka tamma huiskuttelikin häntäänsä mielenosoituksellisesti. Tämä ratsukko pisti hymyn huulille jopa näin aikaisin aamusta.

”Ota aina voltille, jos se meinaa karata käsistä”, huikkasin narrille, kun annoin tuolle luvan siirtyä radalle. Kahdentoista esteen rata oli pistetty pystyyn jo edellisiltana. Pystyjä, kolmen ristikon jumppasarja, pari okseria ja muuri. Sera heitti pienen ilopukin päästessään laukkaan, ja päätäni pudistellen komensin narrin ulos radalta samantien.

”Laukka haltuun uralla, sitten vasta ekalle esteelle. Ratsasta jokaikinen askel, tai se karkaa alta! Jos et keskity sata prosenttia niin ulos täältä”, tykitin. Narri pyöritteli silmiään, huokaisi, mutta nyökkäsi sitten. Nainen tiesi, että puhuin asiaa. Sata lasissa kiitävän ponin kanssa ei voitettaisi estekilpailuja. Tarmokkaasti hän ratsasti yli-innokasta ponia esteiden ympärillä, tehden valtavasti pidätteitä, ympyröitä ja siirtymisiä raviin.

”Okei, tuu radalle”, hihkaisin Seran esittäessä meille kaunista koottua laukkaa. Rataa saatiin mennä muutamaan otteeseen uudestaan, jotta Serasta saatiin mallikelpoista suorista irti. Poni ei meinannut millään malttaa kuunnella, vaan yritti aina mennä lujaa ja helpointa reittiä. Muutama vino ponnistuspaikka ja saman verran liian vauhdikkaita lähestymisiä pudotti puomeja. Narri sai todella käyttää kaiken keskittymiskykynsä ja kärsivällisyytensä, jotta valmennus päästiin lopettamaan puhtaaseen rataan.