Koska täällä jokainen huti on naula omaan arkkuun

Kuvien © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan
Limelove Toyboy "Potka" VH14-017-0736 kasv. narri (VRL-06046)
shetlanninponi, ori om. Lissu T., VRL-12701
87cm, rnpäist KTK-III, ERJ-II
15v, s. 11.11.2014, satunnainen ikääntyminen (3v 30.11.2014) yleispainotteine; he B / 60cm / noviisi valjakko

27.02.2015 Potka osallistui ponien kantakirjatilaisuuteen. Pisteitä pikkuorille kertyi 62p., eli KTK-III! Minun hieno pieni poninpallukkani.

30.11.2017 ori palkittiin ERJ-II -palkinnolla. Pisteitä kertyi 91,5, ja olen tulokseen enemmän kuin tyytyväinen.


Kuvien © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Jengin pitäis vääntää jotain upeempaa ja reteempää.

Minun ei kuuna kullan valkeana pitänyt hankkia shetlanninponia. Ensinnäkin olen aivan liian iso mokomille, niin pituus- kuin leveyssuunnassakin, ja toisekseen en koe, että shetukat olisivat koskaan olleet minun juttuni. Totta kai shetlanninponivarsat ovat saaneet päälle lässyttävä ponitäti –moodin, mutta siihen se on jäänyt.
narri kuitenkin houkutteli minut minishetlanninponitammansa Sitruunan hoitajaksi, ja lähes saman tien alkoi se ”sinä haluat varsan Sitruunasta, etkö haluakin?” –muilutus. Pysyin tiukkana, enkä kommentoinut asiaa kuin naureskelemalla, että Sitruunassa on ihan tarpeeksi shetlanninponia minulle.

Sitten minulle esiteltiin Vaapukan Benjey, joka olisi kuulemma oiva sulho Sitruunalle. Minua vietiin taas kuin aviomiestä IKEAssa, eikä aikaakaan, kun olin ostanut minulle kyseisen yhdistelmän varsan – eikä Sitruunaa oltu edes astutettu!
Kuten yleensäkin, kantoaika meni hermoillessa. Pienen mieleni perukoilla toivoin Sitruunan periyttävän päistärikköväriään, ja mitä värimahdollisuuksia olikaan tarjolla! Voikonpäistärikkö ja musta, tulos voisi olla vaikka ja mitä. Ei väri tietenkään pääasia ole, vaikka myönnetään, olisihan se mustanvoikonpäistärikkö melkoisen komea!

11.11. Sitruuna sitten varsoi. Karsinaan oli putkahtanut pieni, myöhemmin ruunikonpäistäriköksi tunnistettu oripoika, jota ihastelimme narrin kanssa kilpaa. Pirunportissa ei hetkeen ole kuultu sellaista sirkutusta! Sitruuna tuntui olevan hirvittävän ylpeä aikaansaannoksestaan, vaan niin olimme mekin. Tulokas sai nimekseen Limelove Toyboy, ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, narri ilmoitti orin lempinimen olevan Potka. Mitäs minä normaalisti nimetyllä ponilla tekisinkään.

Hä hää, mä näytän miten tää tehään!

Potka on isoegoinen, huomiota rakastava pikkuori, joka tekee ihan mitä tahansa saadakseen osansa parrasvaloista. Valitettavasti tämä näkyy välillä kepposteluna, mutta milloinkas shetlanninponit eivät olisi olleet harmaita hiuksia aiheuttavia riiviöitä? Potka ei kuitenkaan ole missään nimessä ilkeä, ja hienoisesta uppiniskaisuudestaan huolimatta ori uskoo aina, kun sitä komentaa. Pikkuponeille suotakoon omat vinkeensä, niin myös Potkalle. Loimien syöminen sekä satunnainen tarhasta / karsinasta karkailu saisivat kyllä jäädä välistä.

Hoidokkina Potka on niitä energisen uteliaita pikku sähikäisiä, jotka tunkevat turpansa joka paikkaan, syövät kaiken mihin yltävät ja karkaavat, jos hoitajan huomio herpaantuu turhan pitkäksi aikaa. Potkan mielestä on äärimmäisen huvittavaa tikuttaa poninraviaan pitkin maita ja mantuja punaisena puhiseva hoitaja perässään. Poni pysähtyy kyllä, kun sille tarpeeksi kovaa karjaisee, mutta se harvemmin käy mielen vieressä päistärikön pikku takamuksen viipottaessa kohti naapurin marjapensaita.
Kun Potkaan keskittyy täysillä, harjaa, paijaa ja varustaa eikä vain meinaa, poni pysyy aloillaan nauttien saamastaan huomiosta. Jokainen ponityttö, jolla on aikaa ja hinkua rapsutella shetlanninponia kunnes sormet kramppaavat, on tervetullut tutustumaan Potkaan. Kaikki hoitotoimenpiteet sujuvat rutiinilla, ja inhottavien asioiden (kuten madotus) kanssa ajoittain esiintyvä kiukuttelukin saadaan kuriin yhdellä napakalla kieltosanalla. Varoituksen sana hoitajille; pikkuherra on herkkusuu, ja jos taskussa on porkkana, Tupla tai vaikka kotiavaimet, niin Potka on järsimässä taskuasi.

Taluttaminen ja lastaus sujuvat ongelmitta. Tammojen läheisyydessä Potka on pörhäkkäämpi saattaen ottaa raviaskeleen tai pari, mutta kilttinä ponina ori kulkee taluttajansa tahtia eikä lähde omille teilleen (ainakaan kovin kauas; Potkan narua ei kannata pitää turhan löysällä). Tienvieren herkulliset voikukat ja heinätupot häviävät nopsaan ahneen ponin suuhun, jos taluttaja ei pidä huolta siitä, että Potka kävelee, eikä haaveile.
Koppiin ori menee mukisematta tunkien turpansa saman tien heiniin. Poni ei stressaa kuljetusta lainkaan, oli yksin tai kaverin kanssa liikkeellä. Potkan kanssa reissaaminen on aina ollut niin helppoa, kuin se hevosen kanssa vain voi olla.

Tänään on bileet, kaikki sileeks!

Kun pitää tehdä töitä, oli kyse sitten koulu- tai estetyöskentelystä, ajamisesta, poniagilitystä tai näyttelykehässä ravaamisesta, Potka antaa aina kaikkensa. Pikkuori on hirvittävän varma omasta erinomaisuudestaan, mikä näkyy välillä niin, että maisemia ihaileva kuski huomaa ponin tekevän itsenäisiä ratkaisuja sen suhteen, mitä tehdään ja missä askellajissa. Kun Potkalta pyytää asioista ja keskittyy siihen mitä tekee, poni ei niskuroi tai kehittele omia kuvioitaan, vaan keskittyy täysillä siihen mitä tehdään. Työkaverina Potka onkin aivan vertaansa vailla, samaten kilpakumppanina - isoegoinen poni rakastaa parrasvaloja, ja osaa ottaa yleisönsä.

Oltiin sitten ajamassa tai ratsastamassa, Potka on mukavan eteenpäinpyrkivä, avuille herkkä poni, joka reagoi yhtäläisen hyvin ääneen kuin muihin apuihin. Suustaan ori on aika herkkä, turhan kova kiskominen aiheuttaa täysstopin, mutta yksittäinen suuhun jääminen vaikkapa huonossa hypyssä yleensä annetaan anteeksi. Yritteliäs, energinen oripoika antaa aina kaikkensa, ihan sama mitä oltiin tekemässä. Potkaa ei haittaa, vaikka samaa metsälenkkiä kierrettäisiin jo kolmatta kuukautta, koulutunnin aihe ei olisi vaihtunut vuoteen tai estetunnilla mentäisiin aina samaa pikkuristikkoa. Hän on hieno, hän suorittaa! Shetlanninponimainen itsepäisyys ja Potkalle ominainen huomionhakuinen jekkuilu katoavat ihan tyystin, kun ori menee työmoodiin. Tämän kun saisi vähän isompana painoksena..!

Kisoissa Potka on se isoin, komein ja näyttävin ori. Omasta mielestään nyt ainakin. Hoidettaessa ja käsihevosalueella poni pitää melkoista meteliä itsestään, tanssahtelee menemään ja on sanalla sanoen raivostuttava. Verkassa ja radalla Potka kuitenkin keskittyy, ja tuntuu aina olevan hämmästyttävän varma siitä, että hän voittaa ja saa sen isoimman ruusukkeen. Potkaa ei paljoa haittaa, vaikka ratsastajaa/ohjastajaa jännittäisi. Sinä päivänä, kun ori oppii lukemaan ratapiirroksia, se alkaa kisaamaan ihan keskenään. Ja voittaa kaikki, luonnollisesti.

Nää pyrkyrit vaan lisää siipeilee.

i. Vaapukan Benjey
YLA2, KTK-II, SHLA-II, KRJ-II
shet, m, 99cm
ii. Ch Vaapukan Chover
YLA3
shet, prn, 102cm
iii. Choo-Choo
shet, ?, ?cm
iie. VIR MVA Ch Vemilla
YLA2, KTK-I, KRJ-II, ERJ-IV
shet, trn, 104cm
ie. NLI Blondine
shet, rt, 104cm
iei. VIR MVA Ch Billy Boy SEX
YLA2, KTK-II, KRJ-II
shet, vkkkrj, 90cm
iee. Blondie v.d. Humblehof
YLA3, KTK-II
shet, rn, 96cm
e. Limelike Zandra
KTK-III
minishet, vkkpäist, 85cm
ei. VIR MVA Ch Edenelle Xander
KTK-II, SHLA-II
she, mkm, 104cm
eii. Ch Edenelle Riggings
she, prtkrj, 104cm
eie. Ch Frein Xena
YLA2
she, m, 101cm
ee. Ch CW Likufanele
KTK-II
she, rnvkk, 95cm
eei. CW Trip Hop
she, rnvkk, 93cm
eee. CW Selmasongs
she, m, 104cm

Mä tiesin, et muut pojat kyl tät' nättii likkaa kuolaa.

14.10.2016 shet-ori Snilli Linus tammasta Lillehammer v. Moons
16.10.2016 shet-tamma Toy's Elmina tammasta Eloise I.F.

kun maine kasvaa, paineet kasvaa.

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset. Potkan kanssa kisataan koulu- ja esteratsastuksen lisäksi myös valjakkoajossa.

Spoiler:

VVJ ; 42 sijoitusta, joista 9 voittoa
05.07.2015 Muiston suomenhevoset noviisi yhdistetty 1/30
11.07.2015 Muiston suomenhevoset noviisi yhdistetty 1/30
09.11.2015 Wyat Shetlands noviisi yhdistetty yksiköille 1/40
13.11.2015 Wyat Shetlands noviisi yhdistetty yksiköille 5/40
18.02.2016 Huvitus noviisi yhdistetty yksiköille 6/40
19.02.2016 Huvitus noviisi yhdistetty yksiköille 2/40
20.02.2016 Hengenvaara noviisi yhdistetty yksiköille 4/30
23.02.2016 Huvitus noviisi yhdistetty yksiköille 6/40
28.02.2016 Härdelli noviisi yhdistetty yksiköille 3/30
04.05.2016 Mörkövaara noviisi yhdistetty yksilöille 5/40
09.05.2016 Mörkövaara noviisi yhdistetty yksilöille 1/40
11.07.2016 Metsovaara noviisi koulukoe yksiköille 4/49
11.07.2016 Metsovaara noviisi tarkkuuskoe yksiköille 1/43
12.07.2016 Metsovaara noviisi koulukoe yksiköille 4/49
14.07.2016 Metsovaara noviisi koulukoe yksiköille 7/49
15.07.2016 Metsovaara noviisi tarkkuuskoe yksiköille 4/43
16.07.2016 Metsovaara noviisi tarkkuuskoe yksiköille 2/43
18.07.2016 Huvitutti noviisi yhdistetty yksiköille 5/30
20.07.2016 Metsovaara noviisi koulukoe yksiköille 5/49
24.07.2016 Huvitutti noviisi yhdistetty yksiköille 3/30
26.07.2016 Huvitutti noviisi yhdistetty yksiköille 1/30
18.10.2016 Mörkövaara noviisi yksilövaljakko, avoin yhdistetty 6/40
19.10.2016 Mörkövaara noviisi yksilövaljakko, avoin yhdistetty 6/40
24.10.2016 Mörkövaara noviisi yksilövaljakko, avoin yhdistetty 2/40
03.11.2016 Metsovaara noviisi koulukoe yksiköille 7/50
09.11.2016 Metsovaara noviisi tarkkuuskoe yksiköille 3/50
11.03.2017 Fiktio noviisi kestävyyskoe yksiköille 5/30
18.03.2017 Fiktio noviisi kestävyyskoe yksiköille 2/30
06.04.2017 Faodail Stud noviisi kestävyyskoe yksilöille 1/11
07.04.2017 Faodail Stud noviisi kestävyyskoe yksilöille 3/11
08.04.2017 Faodail Stud noviisi kestävyyskoe yksilöille 2/11
12.04.2017 Wolf Sporthorses noviisi koulukoe yksiköille 1/30
12.04.2017 Wolf Sporthorses noviisi tarkkuuskoe yksiköille 5/30
14.04.2017 Wolf Sporthorses noviisi tarkkuuskoe yksiköille 1/30
16.04.2017 Wolf Sporthorses noviisi tarkkuuskoe yksiköille 4/30
17.04.2017 Wolf Sporthorses noviisi tarkkuuskoe yksiköille 2/30
21.04.2017 Hukkapuro noviisi koulukoe yksiköille 1/30
21.04.2017 Hukkapuro noviisi tarkkuuskoe yksiköille 4/30
22.04.2017 Hukkapuro noviisi tarkkuuskoe yksiköille 2/30
22.04.2017 Wolf Sporthorses noviisi tarkkuuskoe yksiköille 2/30
25.04.2017 Hukkapuro noviisi tarkkuuskoe yksiköille 1/30
28.04.2017 Hukkapuro noviisi tarkkuuskoe yksiköille 5/30

ERJ ; 41 sijoitusta, joista 6 voittoa
12.02.2015 Kilpailukeskus Holmberg 60cm 2/40
15.02.2015 Kilpailukeskus Holmberg 60cm 4/40
18.02.2015 Kilpailukeskus Holmberg 60cm 3/40
01.03.2015 Kisakeskus Holmberg 60cm 5/40
02.03.2015 Kisakeskus Holmberg 60cm 5/40
04.03.2015 Kisakeskus Holmberg 60cm 2/40
06.03.2015 Kisakeskus Holmberg 60cm 3/40
07.03.2015 Kisakeskus Holmberg 60cm 6/40
17.04.2015 Virtuaalitalli Wuki 50cm 4/29
17.04.2015 Virtuaalitalli Wuki 60cm 2/30
19.04.2015 Virtuaalitalli Wuki 50cm 5/29
23.04.2015 Niityn ponitalli 60cm 2/50
24.04.2015 Minnantila 60cm 2/18
17.02.2016 Huvitus 50cm 2/40
26.02.2016 Huvitus 50cm 5/40
28.02.2016 Huvitus 60cm 6/40
06.03.2016 Huvitus 50cm 2/40
23.03.2016 Mörkövaara 60cm 7/50
26.03.2016 Mörkövaara 60cm 7/50
28.03.2016 Mörkövaara 60cm 1/50
30.03.2016 Mörkövaara 60cm 5/50
03.05.2016 Mörkövaara 60cm 4/30
07.05.2016 Mörkövaara 60cm 4/30
15.07.2016 Mörkövaara 60cm 1/27
07.08.2016 Viisikko 50cm 1/13
09.08.2016 Viisikko 50cm 2/13
13.08.2016 Viisikko 50cm 2/13
15.08.2016 Viisikko 50cm 1/13
25.08.2016 Eelinniemi 60cm 3/30
26.08.2016 Eelinniemi 60cm 3/30
01.11.2016 Ros Cirein 60cm 4/24
02.11.2016 Ros Cirein 60cm 1/24
09.11.2016 Ros Cirein 60cm 4/24
23.12.2016 Kilpailukeskus Stewart 50cm 3/11
24.12.2016 Kilpailukeskus Stewart 50cm 3/11
27.12.2016 Kilpailukeskus Stewart 50cm 3/11
28.12.2016 Kilpailukeskus Stewart 50cm 1/11
29.12.2016 Kilpailukeskus Stewart 50cm 2/11
29.12.2016 Kilpailukeskus Stewart 60cm 3/15
07.11.2017 Kototalli 60cm 5/30
08.11.2017 Kototalli 60cm 5/30

KRJ ; 44 sijoitusta, joista 8 voittoa
23.02.2015 Rajaton he B 1/40
24.02.2015 Rajaton he B 4/40
25.02.2015 Rajaton he B 1/40
06.03.2015 Ryövärin Ratsutila he B 4/40
07.03.2015 Ryövärin Ratsutila he B 1/40
07.03.2015 Ryövärin Ratsutila he B 5/40
09.03.2015 Ryövärin Ratsutila he B 5/40
10.03.2015 Ryövärin Ratsutila he B 2/40
18.03.2015 Fiktio he B 5/40
01.05.2015 Huvitutti he B 5/40
03.05.2015 Riiviöt he B 3/50
04.05.2015 Huvitutti he B 2/40
07.05.2015 Lebenslang he B 4/30
08.05.2015 Huvitutti he B 6/40
09.05.2015 Lebenslang he B 4/30
09.05.2015 Lebenslang he B 2/30
17.05.2015 Vanima he B 3/30
22.05.2015 Moondance he B 2/40
23.05.2015 Delmenhorst he B 1/40
26.05.2015 Vanima he B 4/30
02.06.2015 Delmenhorst he B 5/40
05.06.2015 Rohkelikko he B 5/30
06.06.2015 Fiktio he B 2/40
07.06.2015 Fiktio he B 5/40
07.06.2015 Delmenhorst he B 1/40
09.06.2015 Delmenhorst he B 1/40
09.06.2015 Rohkelikko he B 3/30
10.06.2015 Fiktio he C 3/40
11.06.2015 Rohkelikko he B 5/30
12.06.2015 Fiktio he C 1/40
15.06.2015 Wyat Shetlands he B 2/40
16.06.2015 Runoratsut he B 4/30
17.06.2015 Runoratsut he B 2/30
17.06.2015 Wyat Shetlands he B 3/40
17.06.2015 Moondance he B 6/40
17.06.2015 Moondance he B 3/40
18.06.2015 Runoratsut he B 2/30
18.06.2015 Rohkelikko he B 2/30
18.06.2015 Wyat Shetlands he B 2/40
18.06.2015 Wyat Shetlands he B 2/40
21.06.2015 Wyat Shetlands he B 5/40
22.06.2015 Rohkelikko he B 4/30
22.06.2015 Wyat Shetlands he B 1/40
23.06.2015 Wyat Shetlands he B 4/40

Oma maailma, omat sännöt.

Valmennukset ja päiväkirja; elämäni pikkuponin palvelijana.

Spoiler:

11.11.2014 Pakkasvauvva! Ilman sitä pakkasta.
Asiat eskaloituivat aika nopeasti. narri on jo ties miten pitkään houkutellut minua ottamaan hoitoponistani, hänen omistamastaan Sitruunasta, varsaa. Eräänä päivänä hän markkinoi minulle komeaa Vaapukan Benjeytä, ja se oli sitten menoa! Minulla ei ollut mitään käsitystä, mitä tapahtui, miksi ja miten nopeasti, mutta äkkiä huomasin odottavani Sitruunan varsomista kuin kuuta nousevaa, olinhan minä ostanut tamman odottaman varsan jo ennen, kuin koko poni oli kantavana.

11.11. Sitruuna varsoi pienen rakkauspakkauksen (näitä ällösanoja te tulette kuulemaan usein!), joka oli paitsi pieni ja säälittävä rimpula, myös ihastuttavin otus, jonka olin kuunaan nähnyt. Oripoika oli myös saanut melkoisen komean värin, emäänsä häiritsevä rasavilli tunnistettiin ruunikonpäistäriköksi. Emme narrin kanssa myönnä, että Benjeyn musta väri olisi ollut lisähoukuttimena..

Hetken mietittyäni nimesin tulokkaan Limelove Toyboyksi. Hetkeäkään miettimättä narr alkoi haukkua pikkuponiani Potkaksi. Kiitos taas ihan helvetisti tästäkin lempinimestä..
Pikkuherran tulevaisuuteen kuuluu heti ensimmäisenä kantakirjaus, sillä se on vanhempiensa KTK-palkintojen puolesta siihen kelvollinen. Vaikka emä on pihankoriste, isä on pätevä kilpaponi, ja sellaisen aion Potkastakin leipoa. Olettaen, että koskaan pääsen yli mokoman lempinimestä.

17.10.2016 Pikku-Potkia ja muita kuulumisia
Samalla, kun tarjosimme narrin kanssa muutamaa Susirajan suomenhevosoria jalostukseen, mainostin Kentsua ja Potkaa tammanomistajille. Kävi niin hauskasti, että viime viikonloppuna Potkasta tuli isä, kahteen kertaan.
14.10. perjantaina, ihastuttava Lillehammer v. Moons varsoi rautiaanpäistärikön orivarsan, joka sai nimekseen Snilli Linus. Oripoika on vanhempiensa ensimmäinen jälkeläinen. Lillehammer on esteponi, joten eiköhän Linuskin suuntaa aikanaan esteratoja valtaamaan.
16.10. syötävän söpö raviponitamma Eloise I.F. pyöräytti maailmaan mustanpäistärikön tammavarsan. Nimeksi pikkuiselle tuli Toy's Elmina, ja Elmina on kummallekin vanhimmistaan toinen varsa. Jahka tamma kasvaa, siitä tulee emänsä tavoin ravuri.

Luonnollisesti olen aivan pähkinöinä, minun Potkani sai jälkikasvua! Olen saanut ensimmäiset kuvat varsoista, mikä ei yhtään auta tätä lässytystäni tai hillitse intoiluani. Minkä lisäksi minulla on nyt aivan jäätävä shettisvauvakuume.. Ehkä hillitsen itseni, eihän minun Potkaakaan pitänyt ostaa. Vaikka en minä tätä ostosta kadukaan, kaikkea muuta, Potka on i-h-a-n-a.

Potkan kanssa en edetty aika rauhallisesti, aktiiviskisauskin on hyvin kausittaista. Koulusijoitukset olemme haalineet kasaan, estesijoituksia puuttuu vähän alle kymmenen, valjakkopuolella ollaan noin puolivälissä. Treeni- ja kisakausien välissä Potka pääasiassa olla möllöttää tai rallittaa pitkin tarhaa. Totta kai oria nyt liikutetaan koko ajan, ettei se pääse lihomaan palloksi eivätkä lihakset aivan tipahda, mutta kevyt kausi on kevyt kausi. Kun kisatreeni loistaa poissaolollaan, Potkan kanssa tehdään poniagilityjuttuja, ajellaan muuten vain, vedetään rallia pitkin maita ja mantuja.. Minä olen ihan myyty tälle alimitoitetulle poninpuolikkaalle.

21.12.2016 Mennään metsään, metsään
"Me lähdetään kuule maastoon, sinä ja minä", totesin narrille, jonka löysin varustehuoneesta "kiillottamasta varusteita", eli mussuttamasta tuomiani suklaakonvehteja etukäteen.
"Jaa mennäänkö, näillä pääkallokeleillä", kuului vähän ivallinen vastaus.
"Mennään mennään, maastoreitit ovat ihan kunnossa - varmistin naapurilta, on kuulemma ajanut hevosilla ihan normaalisti ilman pelkoa liukastumisesta." Hymyilin leveästi ja naurahdin, kun narri puuskahti hieman teatraalisesti.
"No mennään sitten, maastossa on kuitenkin mukavaa. Oliko sulla joku suunnitelma?"
"Toin Piimän tohon käytävälle, pistähän se kuntoon niin mennään. Etkä väitä vastaan, pitää stressipupunkin päästä metsälenkille."
"Joojoo. Kellä sä sitten menet?"
"Mun uljas upea menopelini odottaa pihalla kuin kurpitsavaunut Tuhkimoaan." narri irvisti.

narrin naama oli näkemisen arvoinen, kun hän talutti Piimän pihalle ja huomasi kurpitsavaununi - kärryjen eteen valjastettu Potka.
"Et ole tosissasi", nainen sai lopulta puuskahdettua tuijottaen yhä epäuskoisena päistärikköä pikkuferrariani.
"Joo joo! Äläpä nyt yhtään, kyllä suokki ja shettis ovat ihan hyvä parivaljakko." Piimä ei tainnut olla ihan samaa mieltä, se tuijotti pörröistä päistärikköä kuin konservatiivi liberaalihippiä työpaikan casual fridaynä.

Toivuttuaan järkytyksestä ystäväni nousi satulaan, minä nousin kärryihin ja lähdimme kohti tuttua, hyväksi havaittua maastoretkeä. Piimä ei malttanut tuijotella ympärilleen, sen kaikki huomio oli edellä ravaavassa Potkassa. Tai ainakin näin narri huuteli sieltä jostain takaa.
Kuljimme vieretysten tai peräkanaa, miten nyt tiellä oli tilaa. Reissu oli rauhallisen käynnin, mummohölkän ja reippaan ravin iloinen sekasotku, jotka loihti punaa poskille, hymyä huuleen ja hevosten korvat töttörölle. Itsevarman, maailmanomistajan elkein teitä tallaavan Potkan seura tuntui vähän rohkaisevan Piimääkin, joka ei ollut niin huolissaan ja stressaava pikku jännäkakka, kuin mitä se yleensä tuppaa olemaan. Ymmärrettävistä syistä narri sai himmailla ratsunsa vauhdin kanssa reippaammilla pätkillä, Potka-parka kun ei tappijalkoinensa pysynyt perässä, vaikka miten yritti.

Tallin pihassa kaivoin kärryistäni porkkanapussin ja uuden konvehtirasian, jotka olin unohtanut nostaa kyydistä aikaisemmin.
"Kyllähän me vielä nähdään mutta hyvää joulua jo etukäteen", sanoin hymyillen ja suikkasin suukon Piimän turvalle. Ori näytti vähän hämmentyneeltä, mutta mitäs tuli haistelemaan minua ja tuomaan ylisöpön turpansa suukotteluetäisyydelle!

02.08.2017 Vieraileva liikuttaja, kirjoitti rebely
Saavuin aamuvarhaisella Pirunportin tallirakennukselle. Suuntasin samantein Potkan karsinalle hakemaan orin riimun, ja kävelin sen jälkeen kohti laidunta, jossa ori makasi maassa maha pystyssä. Saapuessani paikalle se havahtui hieman, mutta ei näyttänyt tekevän elettäkään liikkuakseen. Päättäväisesti kävelin Potkan vierelle ja patistelin sen ylös. Ori oli jo pinkaisemassa karkuun, mutta sain lassottua sen puoliksi kiinni riimulla. Pää nuokuksissa se käveli luokseni ja sain riimun asennettua sille oikein päähän.

Päästyämme talliin otin esiin harjalaatikon ja aloin puunaamaan Potkaa kaviosta korviin. Pian poni suorastaan kiilsi ja pääsin hakemaan varusteita. Salpasin oven hieman huolimattomasti, ja kuulin pian takanani hiipiviä kavionaskelia. Potkahan se siellä paineli kohti tallin uloskäyntiä, jonka onneksi joku noheva ohikulkija oli laittanut lukkoon asti. Pakomatka tyssäsi jälleen, ja ori laitettiin talteen karsinaansa - tällä kertaa huolella suljetun oven taakse.

Varusteltuani Potkan ja saatuani pienen ähellyksen jälkeen sen kiinni kärryihin, pääsimme matkaaamaan kohti Pirunportin muutaman kilometrin pituista maastolenkkiä. Potka ravaili rennosti eteenpäin, ja katseli kiinnostuneena ympärillä olevia puita ja puskia. Pieni tuulenvire heilautti silloin tällöin oksia, mutta oria tämä ei näyttänyt haittaavan. Se keskittyi etenemiseen eikä vihoitellut vaikka muutaman kerran nappasin hieman kovempaa ohjista jarruttaessani hieman tuntemattomimmilla poluilla. Reitin lähestyessä loppua eteemme avautui tuttu laukkapätkä, jonka kohdalla en ehtinyt kuin hipaista ohjia ja Potka jo nosti laukan. Se laukkasi harja hulmuten pitkän aikaa, kunnes sain sen pienillä pidätteillä rauhoitettua käyntiin. Kävelimme tallille mukavassa auringonpaisteessa ja annoin reissun lopuksi Potkalle palkinnoksi muutaman porkkananpalan hyvästä suorituksesta.



virtuaalihevonen, a sim game horse
Ulkoasun © Hanna K. / narri