Kuvien © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Tuulenpesän Julmahuvi "Make" VH16-018-2202	kasv. Tuulia T., Tuulenpesän Kartano
suomenhevonen, ori	om. Lissu T., VRL-12701
160cm, vaaleanpunaruunikko	Ch, KTK-II, SLA-I, KRJ-I, ERJ-III, KERJ-III
17v, s. 08.08.2016, satunnainen ikääntyminen (3v 29.08.2016)	yleispainotteinen; he A / 110cm / 100cm / CIC1

31.03.2020 KTK-II, R-suunta, 71 pistettä. Minun Makeni, kantakirjaori!

04.05.2020 Champion eli saletisti komea.

20.05.2020 SLA-I 97 pisteellä. Hyvä Make!

30.04.2021 ori edusti jälleen ja palkittiin ERJ-III -palkinnolla.

30.04.2021 Make-pupu palkittiin myös KRJ-I -palkinnolla.

31.05.2021 ruunikkoni edusti jälleen tullen palkituksi KERJ-III -palkinnolla.

Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.

Maken ego on Kanadan kokoinen. Vähintäänkin. Ori tuntuu olevan hämmästyttävän varma omasta erinomaisuudestaan ja auktoriteetistaan, ja meneekin aina suunnattoman hämmentyneeksi, kun sitä komentaa. Sitä komentamista joutuu valitettavasti tekemään, sillä ruunikko tekee hyvin herkästi täsmälleen mitä tahtoo, menee minne tahtoo ja niin edelleen. Joskus käsittelijän hermoja koetellaan oikein kunnolla, kun talutettaessa ruunikko päättää lähteä omille teilleen tai hevonen tekee lastaussillan eteen täysstopin, koska reissuun lähtö ei nyt satu hotsittamaan.

Vaikka ori tuli minulle hyvin käsiteltynä ja tapakasvatettuna, ja itse jatkoin samalla linjalla, välillä ne käytöstavat tuppaavat unohtumaan. Makelta. Kuten muitakin hevosia, Makea pitää käsitellä johdonmukaisesti, minkä lisäksi ruunikon kanssa saa olla aika ehdoton. Jos orin käytöksessä antaa yhtään ei-toivottuja piirteitä (ihan vain kuopiminen tai jalan nykiminen kavioita puhdistettaessa), käytös menee vähitellen pahempaan suuntaan. Kun Maken ei anna kuvitella itsestään liikoja se on hevonen missä muutkin, eikä mikään varustamisesta kengitykseen tai pesuista eläinlääkärin visiitteihin tuota ongelmia.
Talutettaessa Maken kanssa saa olla tarkkana, ettei ori päätä keskenään, minne mennään ja mitä vauhtia. Ori on paras taluttaa ketju suusta jo siksi, että silloin Make muistaa vähän paremmin, ettei olekaan se kingi, joka päättää kulkusuunnan ja -vauhdin. Lastaaminen sujuu yleensä ongelmitta, joskus ori kokeilee rajojaan jumittaen paikoilleen, mutta viimeistään liinojen kanssa ruunikon saa kyytiin. Matkustaminen sujuu ongelmitta.

Ikävä kyllä Makea ei voi kehua herkäksi hevoseksi ilman, että korvat heiluvat valehtelun vuoksi. Ori on uskomattoman kuuro etenkin pohjeavuille, hieman raskas ja tahmea ratsastaa, ja äärettömän hidas ratsastaa kevyemmäksi ja reippaammaksi. Hypätessä ja maastoillessa suomenhevonen toimii paremmin, mutta perus sileätreeni kentällä on välillä sellaista hikistä turhaa vääntöä, että ihan itkettää.
Make ei erityisemmin koulutyöskentelystä perusta, joten se ei edes yritä liikkua kunnolla. Oma moottori ei hyrise, vaikka mitä teet, joten hyvistä liikkeistään ja kelvollisesta kapasiteetista huolimatta ori häviää auttamatta sellaisille hevosille, jotka tekevät mielellään töitä. Itse asiassa minäkin ratsastaisin ennemmin hevosilla, jotka haluavat tehdä töitä, kuin koettaisin saada vastahankaisen yleisihmeeni (ihmeen nimenomaan..) liikkeelle. Pitkät verryttelyt ja vaihtelevat tehtävät edesauttavat yleisen tahmeuden ja hitauden poistamisessa. Aina sekään ei riitä, floppitreenejä tulee. Parhaimmillaankin Make on vain keskiverto kouluratsu, joka osaa, muttei yritä, ja laadukas liike tapetaan hevosen omalla eteenpäinpyrkimyksen puutteella.

Hyppääminen ja maastoilu ovat Maken juttuja. Ori ei tietenkään mystisesti muutu äärettömän herkäksi, kevyeksi ratsastettavaksi mielekkään tekemisen myötä, mutta hevosella on enemmän omaa yritystä ja eteenpäinpyrkimystä. Maken kanssa saa hypätessäkin verrytellä pitkään, jottei se ole niin tahmea ja se olisi etenkin edestä vähän kevyempi. Oltiin sitten maasto- tai rataesteillä, Make suorittaa hyvällä fiiliksellä, kieltää harvoin (lähinnä huonon lähestymisen seurauksena, ori ei nuorenakaan ollut moksiskaan mistään estetyypistä tai villeimmistäkään johteista) ja hyppää vähän enemmän voimalla kuin taidolla, vaikkei tekniikka mikään sysipaska olekaan. 110cm radat kuitenkin sujuvat ongelmitta, hyppy saisi kyllä olla pyöreämpi ja jalkatekniikka parempi, mutta tällä mennään.
Maastoillessa Make on rennoimmillaan ja kuuliaisimmillaan, ja parhaita hetkiä orin kanssa ovatkin olleet rauhalliset maastoretket, joiden aikana on koluttu lähimetsät ristiin rastiin. Itsetietoisesta, ajoittain auktoriteetit kyseenalaistavasta hevosesta ei ole tietoakaan, vaan Make on juuri niin luotettava, rehti kaveri kuin suomenhevonen voi olla. Sääli, ettei ruunikko ole sellainen 24/7.

Kisoissa, näyttelyissä tai muuten vieraissa paikoissa Maken kanssa saa olla tarkkana kuin porkkana, sillä ori meinaa tyystin unohtaa käytöstapansa ja sen, ettei ole kuningas. Vieraiden hevosten, etenkin tammojen, lähettyvillä ori on harvinaisen varma omasta erinomaisuudestaan ja siitä, että voi huudella ja ravisteppailla miten mielii hurmatessaan hameväkeä. Orin keskittyminen ei siis, valitettavaa kyllä, ole aina ihan priimaa, mikä vaikuttaa melkoisesti ratsastettavuuteen. Maken kanssa saa kyllä tulosta aikaiseksi, mutta mitään helppoja "viedään tikkarit lapsilta ja ruusukkeet kavereilta" -häppeninkejä kisareissut Maken kanssa eivät ole. Joskus suomenhevosen ajatukset ovat ihan muualla kuin ratsastajassa, jolloin ainoa kotiinvieminen on komea puna ratsastajan kasvoilla.

Ystävät saa valita itte, sukulaiset valittee piru.

i. Julma-Jussi TK YLA1, KRJ-I, ERJ-III, KERJ-II, VVJ-II sh, rn, 159cm	ii. Jylhä TK KTK-III sh, tprn, 158cm	iii. Ch Kaarnan Jyrinä ✝ KTK-II, SLA-II, KRJ-I sph, prn, 145cm
		iie. Metsäkartanon Marilii ✝ SLA-I, KRJ-I sh, rt, 163cm
	ie. Taikakuun Aino KTK-III sh, vprt, 159cm	iei. Lakean Nipotus ✝ YLA2, KTK-III, SLA-I sh, rt, 163cm
		iee. Amarin Ainokki ✝ sh, prt, 153cm
e. Tuulenpesän Valotar YLA1, KRJ-I, ERJ-II, KERJ-I, VVJ-II sh, rn, 156cm	ei. Uusikuu TK ✝ KTK-III, SLA-I, KRJ-I, VVJ-I sh, prn, 160cm	eii. VIR MVA Ch Kuunpimennys ✝ KTK-II, SLA-I, KRJ-I, VVJ-II sh, m, 158cm
		eie. Riiviöiden Napostella ✝ SLA-II, VVJ-III sh, prt, 157cm
	ee. Aarniometsän Valonvälke YLA2, KTK-III, SLA-II, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I sh, rt, 151cm	eei. Ch Pikantin Huimatuuli ✝ YLA2, ERJ-II sph, km, 147cm
		eee. Huvikumpulan Saraste sh, rt, 155cm

Pojasta polvi paranee.

19.07.2018 syntynyt suomenhevostamma Sirena emästä Fiktion Sirina

Säälin saa ilmaiseksi, kateus pitää ansaita.

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset. Maken kanssa kisataan kenttä-, koulu- ja esteratsastuksessa.

Spoiler:

Tekevälle sattuu.

Valmennukset ja päiväkirja.

Spoiler:

21.02.2017 Kouluvalmennus, valmensi narri
”Miksi mä halusinkaan tehdä tän?” Olin päätynyt valmentamaan päiväni ratoksi Lissua ja hänen suomenhevosoriaan Makea (komea nimi, vaikka itse sanonkin!) – ihan vapaaehtoisesti. .
”Koska Make on upea ja paras”, Lissu vastasi hieman hengästyneenä ruunikon orin selästä koettaessaan saada sen liikkumaan eteenpäin edes perustemmossa sen sijaan, että Make olisi vain kangerrellut eteenpäin. .
”Okei okei, kokeillaanpa ensin siirtymisillä. Tee ihan omaan tahtiin, mutta usein”, totesin lopulta huokaisten, kun käynti tai ravi eivät ottaneet onnistuakseen sinällään. Lissu joutui pakertamaan hetken sen parissa, että Make olisi edes nostanut ravin ja siitä laukan. Ori nojasi mallikkaasti ohjan päälle, vaikka molempien kunniaksi on sanottava se, että Lissu nosteli sitä päätä nostavilla ohjasotteilla ja hetken aina Make jopa kannatteli itse päätään. Ei se paras lähtökohta, mutta kelvollinen.

”Ota laukka ympyrälle ja koeta vähän koota aina avoimella puoliskolla”, huusin lopulta, kun Make oli (noin 20 minuutin ahkeran siirtyilyn ja huutelemieni ohjeiden) vähän noussut polviensa korkeudelta etupuolelta ja takaosa ei ollut enää tallissa vaan peräti tallipihalla. .
”Nojaa vähän taaksepäin nostossa ja avaa lonkat”, kommentoin vielä, kun Lissu teki, huolellisen valmistelun. Meidän molempien suureksi yllätykseksi Make nosti laukan kyselemättä ja heti, ei nyt mitään maailmanluokan loistolaukkaa, mutta oikein hyvä nosto! Lissu melkein tipahti orin selästä järkytyksestä, mutta ymmärsi kuitenkin jatkaa laukan ratsastamista eikä antanut sen tippua raville.
Avoimilla sivuilla suoritettu kokoamiseen tähtäävä Maken ryhdistämisyritys sujui, miten sujui. Lissu teki parhaansa, vatsalihakset tiukkana, pohje lähellä hevosta, pylly penkissä. Ohjasote oli kevyt (Make jopa lopetti ohjalla makaamisen vaikka peräänannosta ei vielä voinut puhua). Make ei suorastaan koonnut, emmekä suoranaista kokoamista tänään hakeneetkaan: vain vähän ryhdikkäämpää, allepolkevampaa laukkaa.

Make suoritti tehtävän oikeaan kierrokseen huomattavasti paremmin, se parilla osuudella jopa venytti takasten askelta kohti satulavyötä ja siinä alkoi havaita vähän takamuslihaksiakin selkälihasten ohella. Helppo A –radalla siitä ei olisi tullut kyllä kymppiä, mutta ehdottomasti paremmin kuin Maken peruslössyttely! Vasempaan kierrokseen Make nojasi sisäohjaan enemmän ja selkä painui alemmaksi, ahkeralla työskentelyllä Lissu sai orin laukkaamaan vasemmallekin kohtalaisesti.
”Vaikuttaa vähän jumilta, hieroja voisi olla paikallaan”, kommentoin Lissun siirtyessä loppuravien jälkeen käyntiin.
”Jep, ehkä tästä kopukasta sitten irtoaisi jopa kouluratsastusta.”
”Ehkä.”

08.03.2017 Kouluvalmennus, valmensi Helka J.
Ei kestänyt kyllä kauaa huomata, että Make ei luonnostaan mikään kouluheppa kyllä ollut. Ori mateli jo alkukäynneissä sen näköisenä, ettei mikään oikein kiinnosta. Tämän korjasimme sillä, että keksimme Lissun kanssa muutaman puomitehtävän. Alkuun komensin kaksikon kumminkin tekemään ravi-käyntisiirtymisiä, joista Make suorastaan innostui – not. Orin jalat laahasivat maata ravissa ja Lissulla meinasi nousta hiki pintaan kaikesta komentamisesta, mutta periksi ei annettu. Kun ori oli jotenkuten naisen avuilla, pystyttiin aloittamaan itse valmennus. Oriita kyllä kiinnosti puomityöskentely, sillä puomeilla se rupesi nostelemaan jalkojaan jokaisessa askellajissa. Tehtävässä oli tarkoitus hakea jotain avotaivutuksen kaltaista möngerrystä ja siitä ratsukko suoriutui ihan kunnialla. Valmennus päätettiin lopettaa kun meni ”ihan tarpeeksi hyvin” ja Makesta saatiin liikettäkin hyvin irti ja mikä tärkeintä, niin Lissu oli hevosensa suoritukseen tyytyväinen!

23.06.2017 Vieraskuskin maastoretki, kirjoitti Onski
Komea ori oli lähes taklata minut hakiessani sitä tarhasta. Saatuani sen lopulta kiinni, ei matka tallille ollut esimerkillisellä tyylillä tehty, mutta hoitotoimenpiteiden ajan Make kuitenkin käyttäytyi hyvin. Harjattuani vielä harjankin, antoi Make siltikin kiltisti puhdistaa kaviot, kesti vyön kiristyksen ja otti reiluna poikana myös kuolaimet. Vaikka suunnitelmissa olikin mukavaa maastoilua, nousin kentällä selkään. Jalustimien säätö-operaation jälkeen olimmekin valmiita lähtemään kohti metsäpolkuja. Pyynnöstäni Make lähti verkalleen kulkemaan eteenpäin ja toisesta pyynnöstäni vähän reippaammin jo. Kuljettuamme ensin tien viertä pitkin käynnissä ja käännyttyämme sen jälkeen metsäpolulle, oli aika ottaa ravia. Huomasin saman tien, kuinka ori oli reipastunut tajuttuaan, missä olemmekaan. Se kuunteli hyvin apujani, vaikka välillä harhailimmekin polulta mustikoiden joukkoon yrittäessäni suoristaa satulaa. Polun leventyessä sai Make luvan lähteä laukalle. Nousin kevyeeseen istuntaan jalustimien varaan ja annoin orin vain viilettää lämpimässä kesäillassa eteenpäin. Näkyvyys oli loistava, joten sain ajoissa jarrutettua Maken, ennen kuin polku jälleen kapeni ja muuttui suorastaan tiheäksi pusikoksi. Oria ei näyttänyt haittaavan - kielloistani huolimatta sillä oli vähän väliä eväitä suussaan. Muistin kuin muistinkin, että seuraavasta polusta pääsisi kääntymään takaisin kohti tallia. Make innostui suunnitelmastani ja lähti ravissa liikkeelle. Jonkin ajan kuluttua pyysin oria jarruttamaan, jotten kuluttaisi sen kaikkea energiaa. Niinpä kävelimmekin loppumatkan hiljalleen kohti määränpäätä samalla, kun monen monta metsän eläintä loikki edessämme. Make ei kuitenkaan säikkynyt yhtäkään, siitä hyvästä annoinkin sille suuret taputukset ja laskeuduin alas selästä.

29.04.2018 Estevalmennus, valmensi narri
Mitäpä minä vapaapäivällä olisinkaan tehnyt, mietin, kun katselin Lissun verryttelyä Maken kanssa. Ori liikkui melko tahmeasti, mutta siihen verrattuna, mitä olen sitä sileällä nähnyt, kentälle kasatut kavaletit saivat kuitenkin askeleisiin keveyttä ja lennokkuutta. Hyvin vähän, mutta kuitenkin. Siitä huolimatta se nojasi sujuvasti kädelle ja Lissu sai tehdä hartiavoimin töitä, jotta Make olisi nostanut päätään edes hetkeksi. Yleensä se nimittäin päättyi jälleen siihen, että ori ei jaksanut, koska oma pää painaa niin paljon. Vaikka siellä ei edes ole ajatuksia.
”Tee isoa kaarta, laukkaa ja ravia. Jos se alkaa painaa, pyydä heti eteen vaikka raipalla ja nosta ulkoa”, ohjeistin Lissua ja mietiskelin samalla yhtä aikaa kahvitaukoa ja estetehtävää. Onneksi minua on siunattu harvinaisella lahjalla tehdä molempia yhtä aikaa. Kun Make joutui joka kerta hommiin alkaessaan nojailla ohjalle, se alkoi tehdä sitä aina vain vähemmän. Vaikka eipä sekään mikään oikotie onneen näyttänyt olevan, mutta eipä Maken kanssa mikään, jos edellisiä valmennuksia ja Lissun kertomuksia on uskominen.

”Ota verkkahypyt vuorotellen ravista ja laukasta. Ota ensin pysty, sitten okseri. Pysty ravista, saa laskeutua laukalla, kunhan pyydät heti kunnolla eteen ja ylös. Ei haittaa, vaikka tulisi vähän liian lujaa okserille.” Esteiden korkeus oli maksimissaan 50cm siinä kohtaa, joten Make pääsisi okserin yli vaikka askel ei ihan olisikaan oikeassa kohdassa. Sitä voitaisiin sitten hienosäätää, kun ori ei enää nojaisi ohjalle ja tekisi itsekin töitä asioiden eteen. Vaikka ravilähestyminen oli aavistuksen löysä, sujuivat verryttelyhypyt melko hyvin. Make liikkui pyynnöstä eteen ja siinä vaiheessa, kun pyysin Lissua siirtymään toviksi käyntiin alkoi laukka olla jo sellaista, että yhtään isommilla esteillä olisin pyytänyt jo vähän vähemmän vauhtia. Make ei myöskään enää ollut aivan yhtä alhaalla, vaikka huomasin, että etuosa oli edelleen melko raskas. Ei kuitenkaan mitenkään merkittävällä tavalla. Lissun kävellessä siirtelin paria estettä ja nostin jo kentällä olevia kunnes sain aikaiseksi päivän tehtävän sellaisena, kuin olin sen ajatellut. Kunnon arkkitehti työssään.
”Eli. Lähestyt ravissa, kuten äskekin, puomi ja pysty, pysyt ravissa. Ravipuomit voltilla, sitten sarjalle, pysty, laukka-askel, okseri, yksi laukka ja pysty. Muista pitää Make terävänä, ei liikaa vauhtia”, selitin. Esteet olivat tällä kertaa 80cm ja sarjalla vähän isompia, ja tiesin hyvin orin selviytyvän tehtävästä, jos se vain tekisi kunnolla töitä ja kuuntelisi ratsastajaa. Hyvien verryttelyjen ansiosta Make ei ollut ihan niin löysä kuin alkuun ja ravasi ihan kunnolla kohti pystyä. Ori ei koettanut nostaa laukkaa, kun Lissu piti istuntansa suhteellisen pystynä, ja kädet rauhassa paikallaan kertoen Makelle, että ei laukkaa. Voltilla ori meinasi löystyä ja lähteä puskemaan hieman lapa edellä.
”Pidä ulkolapa hallussa, älä paina sisäpohkeella, vaan anna tilaa kääntyä. Pohje lähellä, mutta älä paina”, huutelin, kun Lissu jatkoi sarjalle. Ensimmäinen pysty sujui hyvin, samoin okseri, mutta sitä seuraava pysty tuntui tulevan Makelle yllätyksenä vaikka Lissu yritti parhaansa mukaan pitää orin terävänä. Okserin jälkeinen askel jäi löysäksi ja pitkäksi, ja pysty kolahti alas laakean hypyn seurauksena.

Teetin tehtävää Lissulla vielä muutaman kerran uudelleen ja volttikin alkoi sujua, kun Make ei enää lähtenyt työntämään ulkolapaa ulospäin ja valunut ulospäin seoten lopulta askeleissaan, koska ne eivät enää sopineet puomien väliin. Myös sarja itsessään alkoi sujua paremmin, vaikka se vaati hieman enemmän yritystä kuin voltin tekeminen. Suurin ongelma meinasi olla okserin jälkeen liian pitkäksi valahtanut Make, joka ei viitsinyt askeleen aikana korjata itseään, vaan keräsi mieluummin puomin mukaansa.

Kun voltti alkoi sujua, jätin ravipystyn ja voltin tehtävästä pois ja keskityimme sarjaan, sillä sen C-osa aiheutti suurimmat ongelmat. Make tuli kerran toisensa jälkeen hyvin ravissa pystylle, otti ihan mukavan rennon reippaan askeleen okserille ja sitten veti homman läskiksi. Ori jäi nojaamaan Lissun kädelle matalana makkarana, tuli liian lähelle pystyä tai vaihtoehtoisesti hyppäsi nostamatta jalkojaan kunnolla. Lopulta ohjeistin Lissua räppäämään raipalla ihan kunnolla jo okserin päällä ja vielä toisen kerran juuri pystyä hypätessä suvaitsi Make lopulta hypätä myös pystyn ilman, että otti puomia ihan tahallaan mukaansa.
”Enempi se viitsimisestä oli kiinni kuin vaikeudesta”, puuskahdin, kun Make lopulta teki työnsä kunnolla, ”mutta hyvä! Ota vain loppuverkka.”