Fiktion Sirina VH17-018-0396

30.08.2018 Sirpa lähti viimeiselle matkalleen. Ikävöimään jää koko talliväki.
NimiFiktion Sirina "Sirpa" KasvattajaMilja, Fiktio, Suomi
Rotu, sukupuolisuomenhevonen, tamma OmistajaSusiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri152cm, tummanpunaruunikko MeriititKTK-III, SLA-I, KRJ-I, ERJ-III, VVJ-I
Syntynyt,
ikääntyminen
s. 04.11.2016, 28v
satunnainen (4v 02.12.2016)
Painotuslaji,
koulutustaso
yleispainotus
he B / 100cm / 80cm / noviisi

26.04.2017 Susiraja, irtoSert (tuom. Kati)

31.12.2017 Sirpa aloitti laatuarvostelukierroksensa pokaamalla ERJ-III -palkinnon.

28.02.2018 tamma kantakirjattiin ylimääräisessä kantakirjatilaisuudessa KTK-III -palkinnolla R-suunnalle.

31.07.2018 ihanaisemme sai uuden sulan hattuunsa VVJ-I -palkinnon myötä.

15.08.2018 veimme Sirpan kouluratsastusjaoksen laatuarvosteluun. Kotiinviemisiksi tamma sai KRJ-I -palkinnon.

20.08.2018 vuorossa oli murumme viimeinen laatuarvostelu, SLA. Sirpa esiintyi ammattilaisen varmuudella ja palkittiin SLA-I -palkinnolla.

© Fiktio

Luonnekuvaus

Sirpa asteli talliimme kuin kuningatar, totesi tilat riittäviksi asettuen taloksi kuin olisi aina asustanut Susirajassa. Milja oli kyllä kehunut kasvattiaan hyvähermoiseksi, nopeasti sopeutuvaksi tapaukseksi, mutta kuvaus tuntui hieman.. vähättelyltä. Maailmaa nähnyt, komean valjakkouran tehnyt ruunikko käyttäytyi kuin mikäkin rautarouva, grand old lady, aristokraatti – ilman vähääkään hienostelua tai oikuttelua. Tamma tuntee oman arvonsa ja asemansa, eikä jousta niistä piiruakaan. Tämä järkytti suunnattomasti Timppaa ja Suukkoa, joita kumpaakaan Sirpa ei suostunut väistämään, kaikkea muuta; Sirpa pisti kaksi hemmoteltua susilasta hyvin nopeasti ruotuun.

Hoidokkina Sirpa on äärettömän pitkämielinen, kärsivällinen hevonen, joka ei kiukuttele pisimmänkään kengityksen aikana tai edes luimi häntää kiskoville lapsille. Mikään haliponi Sirpa ei sinänsä ole, rapsutukset, halaukset tai muu huomio ei tammaa ilahduta tai motivoi, mutta s sietää läheisyyden ja lässytyksen mutinoitta. Aivan kaikki hoitotoimenpiteet arkisesta kavioiden putsaamisesta silloin tällöin tapahtuvaan klippaamiseen tai verikokeiden ottoon sujuu, matolääkkeet sun muut suomineito nielee kitisemättä, raspaaminen sujuu rauhoittamatta, pesarilla on ihan kiva käydä eikä kuumetta mitattaessakaan häntä painu takamukseen kiinni. Tamma on niin äärettömän helppo hoidokki, että yleensä reppana joutuu koekaniiniksi keltanokan ensimmäiseen klippaamiseen sun muuhun. Kaikki tallimestaristamme kengittäjään, eläinlääkäristä naapurin viljatilalliseen ja siltä väliltä ovat vain kehuneet Sirpaa, vaan mikäs ihme tuo on. Miten Milja oikein saa hevosistaan tämmöisiä..
Sirpaa taluttaessa tulee joskus pohtineeksi tamman yhtäläisyyksiä hyvin koulutettuun koiraan. Taluttajan vierellä nätisti tasatahtia kulkeva tamma ei närpi matkaevästä, huutele kavereille, koeta lähteä omatoimisille seikkailuille tai tee oikein mitään muutakaan, kunhan kävelee minne pitää. On Sirpa sentään pari kertaa säikähtänyt ja ottanut sivuaskelia tai peruuttanut, ei tämä sentään robotti ole. Lastaus, kuljetus ja purku sujuvat samaan tapaan; täysin ongelmatonta rutiinitouhua. Kopissa rekassa yksin kavereiden kanssa oikealla vasemmalla lähimpänä kuskia ensimmäisenä lastaussiltaa vasten.. Sirpalle käy kaikki.

Tutustuessamme Sirpaan epäilimme, että sille riittää, kun joku laittaa navigaattorin satulaan tai valjaisiin, niin hevonen hoitaa homman kotiin. Tamma on kyllä jämpti ja työteliäs, muttei automaatti. Talutusratsun viran Sirpa hoitaa kunnialla, aloittelijoiden opettajaksi siitä taas ei ole. Sirpa vaatii ratsastajaltaan ja ohjastajaltaan samaa keskittymistä sekä tarkkuutta, jolla tamma itse työskentelee epävarmat tai osaamattomat ihmiset eivät saa paikalleen jumittavasta ruunikosta mitään irti. Nakuttava kantapää, puristava pohje, suuhun kiinni jääminen, heiluva ja huojuva ratsastaja – Sirpa ei tykkää, Sirpa ei suostu. Taitavissa käsissä tamma ei kiukuttele, vaan menee ja tekee onnesta soikeana.
Keskity kunnolla, ratsasta/aja ajatuksen kanssa äläkä matkusta. Sirpan kanssa maisemamatkailusta ei meinaa tulla mitään, tammalla kun on vain kaksi asetusta; työ ja vapaa. Välillä ruunikko lähinnä huvittaa, kun hevonen tuntuu ottavan helppo B -radat puolet vakavammin kuin kukaan muu. Äärettömän työteliäs, vähän turhankin kanssa, yhteistyöhaluinen, eteenpäinpyrkivä. Sirpassa on paljon hyviä puolia. Jos jokin asia ei suju ja sitä pitää toistaa, tamma kyllä tekee mukisematta, mutta selvästi turhautuu, muuttuu kiukkuisemmaksi ja sortuu ylisuorittamaan seuraavissakin tehtävissä. Muutama toisto ja tehtävän vaihto, mahdollisimman monipuolinen treeni pitää Sirpankin perfektionistiluonteen suht tyytyväisenä.

Aloittaessamme estetreenit yllätyimme tamman kapasiteetista. Sirpa puksuttaa rataesteitä metriin asti, joskin osin silkalla sisulla. Kapasiteetti hyvä, tekniikka keskinkertainen, hoksottimet hirvittävän hyvät. Sirpa ei kyttää tai kieltele turhia, ja kykenee hämmästyttävän usein pelastamaan heikoimmatkin lähestymiset. Äärettömän hyvä estehevonen, samanlaisen kun saisi hyvällä tekniikalla, niin hyppyjen aikana tuntuisi yhtä kivalta kuin niiden välissä.
Maastossa on mukavaa, kunhan siellä tehdään jotain. Pelkkä käyntiköpöttely ei Sirpan mieltä lämmitä, mikä näkyy ilmeestä. Omaehtoisia laukkaspurtteja tai pöpelikköön pujahtamista ei kannata pelätä. Reippaat maastot ajaen tai ratsain, yksin tai porukassa ovat Sirpankin mielestä äärettömän mukavaa vaihtelua kentällä pyörimiseen.
Meille tullessaan Sirpalla oli täydet VVJ-sijoitukset, mikä ei yllätä yhtään. Tamma on samanlainen yhteistyöhaluinen, motivoitunut työmyyrä myös ajaessa. Tarkkuuskokeissa mennään kieli keskellä suuta, koulukokeet suoritetaan samalla perfektionistin otteella kuin ratsunakin ja maratonosuudella ruunikko vasta loistaakin – innokkaampaa, voitontahtoisempaa ja motivoituneempaa ajettavaa saa hakea!

Sirpa on ehdottomasti kisahevonen, ei tästä mitään ratsastuskoulun luottopuksua saisi edes aprillipilan ajaksi. Oltiin sitten kisoissa tai valmennuksessa, tamma vetää jostain vielä ylimääräisen vaihteen, jonka laittaa päälle, ja antaa itsestään 110%. Vähintään. Todennäköisemmin luku on lähempänä kahtasataa, liekö puolen Susirajan voitontahto ja motivaatio yhdessä fiktiolaisessa.. Niin tai näin, Sirpa ei jännitä, vaan suorastaan puhkeaa kukkaan kisatilanteessa säteillen jos ei nyt lavakarismaa, niin ainakin sellaista keskittymistä ja suorittamisenhalua, että jotain irtopisteitä luulisi tippuvan.

Sukutaulu

i. VIR MVA Ch Tuulenpesän Kaarnikas
YLA2, KTK-II, SLA-I, KRJ-I, VVJ-I
sh, m, 157cm
ii. Fiktion Kaarne
YLA2, KTK-II, SLA-I, KRJ-II, VVJ-I
sh, m, 158cm
iii. Fiktion Kuuno
KTK-III, SLA-II, KRJ-II, VVJ-II
sh, m, 159cm
iie. Sirkkeen Linnea
KTK-II, KRJ-I, VVJ-II
sh, vprt, 156cm
ie. FS Uniikki
YLA2, SLA-II, KRJ-II, VVJ-III
sh, prt, 152cm
iei. Tuikkeen Kasakka
kadonnut
sh, tprn, 154cm
iee. Syksyn Suru
KRJ-III
sh, prt, 151cm
e. Fiktion Sirkku
KTK-III, VVJ-I
sh, rn, 156cm
ei. Fiktion Riuska
KTK-III
sh, prt, 158cm
eii. Sannin Sirius
sh, trt, 159cm
eie. Fiktion Loviisa
KTK-III
sh, prt, 156cm
ee. Fiktion Silvia
KTK-III, VVJ-I
sph, rn, 146cm
eei. VIR MVA Ch Sirun Salakavala
KTK-III, KRJ-II
sph, rt, 146cm
eee. Fiktion Silke
SLA-II, VVJ-I
sh, prn, 159cm

Sirpan laajenettu sukutaulu.

Jälkeläiset

s. 22.08.2017 sh-t. Aavekajo, i. Mörrimöykky HV, om. Hapero, VRL-06115
s. 14.09.2017 sh-o. Pistaasipirina, i. Pähkinäallergia, om. mori-mori (VRL-11325)

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Näytä / piilota sijoitukset
ERJ - 44 sijoitusta joista 5 voittoaKRJ - 45 sijoitusta joista 7 voittoa
12.07.2017 Ros Cirein 100cm 5/30
14.07.2017 Teilikorpi 100cm 4/40
15.07.2017 Teilikorpi 100cm 3/40
17.07.2017 Teilikorpi 100cm 1/40
20.07.2017 Teilikorpi 100cm 2/40
23.07.2017 Ros Cirein 100cm 5/30
24.07.2017 Ros Cirein 100cm 5/30
24.07.2017 Teilikorpi 100cm 2/40
27.07.2017 Ros Cirein 100cm 5/30
30.07.2017 Teilikorpi 100cm 5/40
23.08.2017 Syrjän Ratsutalli 100cm 3/30
26.08.2017 Syrjän Ratsutalli 100cm 2/30
28.08.2017 Syrjän Ratsutalli 100cm 4/30
29.08.2017 Syrjän Ratsutalli 100cm 2/30
03.10.2017 Roscoff 100cm 2/30
04.10.2017 Vuorna 100cm 4/30
04.10.2017 Brunnby 100cm 4/30
05.10.2017 Roscoff 100cm 5/30
05.10.2017 Roscoff 100cm 5/30
06.10.2017 Brunnby 100cm 4/30
06.10.2017 Brunnby 100cm 1/30
09.10.2017 Teilikorpi 100cm 2/40
10.10.2017 Teilikorpi 100cm 2/40
10.10.2017 Teilikorpi 100cm 2/40
14.10.2017 Vuorna 100cm 4/30
16.10.2017 Vuorna 100cm 4/30
27.10.2017 Leijonalaakso 100cm 3/40
28.10.2017 Leijonalaakso 100cm 3/40
28.10.2017 Leijonalaakso 100cm 6/40
17.11.2017 Roscoff 100cm 1/30
20.11.2017 Roscoff 100cm 5/30
22.11.2017 Roscoff 100cm 5/30
22.11.2017 Roscoff 100cm 1/30
26.11.2017 Roscoff 100cm 4/30
29.11.2017 Roscoff 100cm 4/30
03.12.2017 Kaihovaara 100cm 1/30
06.12.2017 Kaihovaara 100cm 3/30
08.12.2017 Kaihovaara 100cm 3/30
11.12.2017 Kaihovaara 100cm 2/30
13.12.2017 Kaihovaara 100cm 4/30
15.12.2017 Kaihovaara 100cm 5/30
16.12.2017 Kaihovaara 100cm 2/30
18.12.2017 Kaihovaara 100cm 4/30
20.12.2017 Kaihovaara 100cm 4/30
13.03.2017 - KRJ - Fjellgård - Helppo B - 6/100
13.03.2017 - KRJ - Eelinniemi - Helppo C - 8/88
14.03.2017 - KRJ - Eelinniemi - Helppo C - 2/88
16.03.2017 - KRJ - Eelinniemi - Helppo B - 5/100
18.03.2017 - KRJ - Fjellgård - Helppo C - 7/91
19.03.2017 - KRJ - Fjellgård - Helppo C - 1/91
20.03.2017 - KRJ - Fjellgård - Helppo C - 2/91
14.07.2017 Kk Sitruuna he B 4/40 (73,125%)
15.07.2017 Ros Cirein he B 3/30
15.07.2017 Ros Cirein he B 4/30
18.07.2017 Mörkövaara he B 5/30
20.07.2017 Mörkövaara he B 5/30
22.07.2017 Mörkövaara he B 5/30
22.07.2017 Mörkövaara he B 5/30
23.07.2017 Ros Cirein he B 4/30
27.07.2017 Mörkövaara he B 1/30
30.07.2017 Mörkövaara he B 3/30
18.09.2017 Maanan Suomenhevoset he C 5/30
19.09.2017 Maanan Suomenhevoset he C 4/30
24.09.2017 Maanan Suomenhevoset he C 1/30
01.10.2017 Ketola he B 2/30
07.10.2017 Maanan Suomenhevoset he C 2/30
10.10.2017 Maanan Suomenhevoset he B 3/30
09.10.2017 Ketola he B 2/30
10.10.2017 Vuorna he B 1/30
12.10.2017 Vuorna he B 3/30
12.10.2017 Maanan Suomenhevoset he B 2/30
13.10.2017 Maanan Suomenhevoset he C 2/30
13.10.2017 Vuorna he B 3/30
14.10.2017 Vuorna he B 1/30
14.10.2017 Maanan Suomenhevoset he C 3/30
14.10.2017 Susiraja he B 3/30
30.10.2017 Vuorna he B 4/30
30.10.2017 Vuorna he B 2/30
01.11.2017 Vuorna he B 4/30
02.11.2017 Teilikorpi he B 1/40
03.11.2017 Vuorna he B 2/30
04.11.2017 Juksula he B 1/60
05.11.2017 Vuorna he B 3/30
06.11.2017 Vuorna he B 5/30
07.11.2017 Vuorna he B 5/30
07.11.2017 Vuorna he B 3/30
08.11.2017 Vuorna he B 5/30
08.11.2017 Vuorna he B 3/30
10.11.2017 Vuorna he B 2/30
VVJ - 40 sijoitusta joista 7 voittoaVSR - 1 sijoitusta joista 0 voittoa
29.04.2017 - VVJ - Mörkövaara - Noviisi koulukoe - 2/30
24.04.2017 - VVJ - Mörkövaara - Noviisi tarkkuuskoe - 5/30
23.04.2017 - VVJ - Mörkövaara - Noviisi tarkkuuskoe - 2/30
22.04.2017 - VVJ - Mörkövaara - Noviisi koulukoe - 3/30
20.04.2017 - VVJ - Mörkövaara - Noviisi koulukoe - 2/30
19.04.2017 - VVJ - Hukkapuro - Noviisi koulukoe - 2/30
18.04.2017 - VVJ - Hukkapuro - Noviisi kestävyyskoe - 4/30
17.04.2017 - VVJ - Mörkövaara - Noviisi tarkkuuskoe - 1/30
11.04.2017 - VVJ - Mörkövaara - Noviisi koulukoe - 3/30
09.04.2017 - VVJ - Mörkövaara - Noviisi tarkkuuskoe - 5/30
09.04.2017 - VVJ - Savage - Noviisi koulukoe - 2/30
08.04.2017 - VVJ - Mörkövaara - Noviisi tarkkuuskoe - 4/30
08.04.2017 - VVJ - Savage - Noviisi tarkkuuskoe - 3/30
08.04.2017 - VVJ - Savage - Noviisi koulukoe - 5/30
06.04.2017 - VVJ - Hukkapuro - Noviisi tarkkuuskoe - 1/30
06.04.2017 - VVJ - Savage - Noviisi tarkkuuskoe - 1/30
05.04.2017 - VVJ - Hukkapuro - Noviisi tarkkuuskoe - 3/30
03.04.2017 - VVJ - Hukkapuro - Noviisi koulukoe - 5/30
03.04.2017 - VVJ - Hukkapuro - Noviisi kestävyyskoe - 2/30
02.04.2017 - VVJ - Savage - Noviisi tarkkuuskoe - 2/30
01.04.2017 - VVJ - Hukkapuro - Noviisi tarkkuuskoe - 5/30
01.04.2017 - VVJ - Mörkövaara - Noviisi tarkkuuskoe - 4/30
30.03.2017 - VVJ - Ventos - Noviisi koulukoe - 2/31
30.03.2017 - VVJ - Mörkövaara - Noviisi tarkkuuskoe - 2/30
29.03.2017 - VVJ - Mörkövaara - Noviisi tarkkuuskoe - 2/30
29.03.2017 - VVJ - Mörkövaara - Noviisi koulukoe - 2/30
28.03.2017 - VVJ - Mörkövaara - Noviisi tarkkuuskoe - 4/30
27.03.2017 - VVJ - Mörkövaara - Noviisi koulukoe - 1/30
24.03.2017 - VVJ - Wyrda Horses - Noviisi tarkkuuskoe - 4/30
22.03.2017 - VVJ - Wyrda Horses - Noviisi koulukoe - 2/30
22.03.2017 - VVJ - Mörkövaara - Noviisi koulukoe - 3/30
21.03.2017 - VVJ - Wyrda Horses - Noviisi koulukoe - 2/30
18.03.2017 - VVJ - Hukkapuro - Noviisi koulukoe - 3/30
17.03.2017 - VVJ - Hukkapuro - Noviisi koulukoe - 5/30
15.03.2017 - VVJ - Ventos - Noviisi koulukoe - 3/31
15.03.2017 - VVJ - Hukkapuro - Noviisi koulukoe - 4/30
15.03.2017 - VVJ - Fiktio - Noviisi kestävyyskoe - 1/30
14.03.2017 - VVJ - Hukkapuro - Noviisi koulukoe - 4/30
13.03.2017 - VVJ - Fiktio - Noviisi kestävyyskoe - 1/30
12.03.2017 - VVJ - Fiktio - Noviisi koulukoe - 1/30
31.10.2017 Susiraja VSR Cup he B 6/85

Valmennukset

03.04.2017 Estevalmennus, valmensi Eija Hiillos-Nuotio (Lissu T.)

”Hyvää työskentelyä kavaleteilla, Sarlotta, pidä tuo laukka ja ratsasta ristikolle ja siitä pystylle.. noin, hyvä, ja pystylle.. nooin. Sirpa on erittäin hyvin kuulolla, laukka rullaa nätisti ja yhteistyö pelaa. Pidä huoli, ettei nyrkki käänny tai varpaat sojota. Korotan ristikkoa ja pystyä, jatketaan niillä.”
Ratsukon verryttelyt olivat sujuneet jouhevasti. Sarlotan ratsu, Sirpa, vaikutti motivoituneelta työmyyrältä, joka tahtoi tehdä yhteistyötä ratsastajan kanssa. Teettämäni puomi- ja kavalettitehtävät olivat onnistuneet kuin vanhoilta tekijöiltä, eikä 50-65cm korkuisilla pikku esteilläkään näkynyt haparointia.

Verryttelyistä etenimme ensimmäisiin tehtäviin; kolmen esteen pieni innari sekä kavaletti – este – kavaletti -tehtävä. Tehtävään tultiin laukassa, kavaletin jälkeen raviin, este hypättiin ravissa ja pari askelta ennen kavalettia jälleen laukkaan.
Sarlotta ratsasti erittäin siististi, piti yllä hyvää laukkaa ja ravia, piti huolen kunnon lähestymisistä ja ponnistuspaikoista. Sirpa oli äärettömän kuuliainen hevonen, ratsukko selvitti tehtävän toisensa jälkeen hyvällä tahdilla. Kertaalleen innari suoritettiin silkalla sisulla; Sarlotan virhearvio toi ratsukon innarille puolikkaalla askeleella, mikä sekoitti Sirpan pasmat totaalisesti. Hyvin kaksikko suoriutui, puomit eivät kolisseet, joskin tyyli ja tekniikka kärsivät melkoisesti.
Viimeisenä tehtävänä oli 75cm korkuinen viiden laukka-askeleen suhteutettu väli (kaksi pystyestettä), jota lyhennettäisiin ja pidennettäisiin neljään ja kuuteen laukka-askeleeseen. Ensimmäisellä kerralla taaempi este lähti mukaan, mistä sisuuntuneena Sirpa teki parilla seuraavalla kerralla paljon isommat hypyt, ettei varmasti koskettaisi puomeja. Sarlotta sai hyvin helposti säädeltyä Sirpan laukkaa, etenkin lyhentäminen kävi leikiten. Erittäin lupaava ratsastaja sekä hieno estehevosen alku, ponnua tuntuu olevan, samaten suoritushalua.

23.04.2017 Kouluvalmennus, valmensi Helka J.

Narri ja Sirpa olivat verrytelleet jo ennen saapumistani ja pääsimme aloittamaan heti. Sirpa oli ihan hyvällä tuulella, mutta Narrin oli jatkuvasti ratsastettava hevostaan eteen, ettei se saisi päähänsä heittää hanskoja tiskiin. Valmennuksen ensimmäisen tehtävän virkaa hoiti perinteinen kolmikaarinen kiemuraura, josta väkäsimme kierros kierrokselta jyrkempää ja monikaarisempaa, niin että muutaman kierroksen jälkeen ratsukolla olikin työstettävänä kuusikaarinen ura. Seitsemän kaaren jälkeen kaaria lähdettiin taas vähentämään ja tämän tehtävän onnistuttua suunnilleen loistavasti pystyimme aloittamaan vaativammat tehtävät. Vaikkei Sirpa mikään koulukenttien kuningatar olekaan, pystyin pyytämään ratsukolta ravin lisäystä. Aluksi pieni ruunikko ei ymmärtänyt pyydettyä, mutta narrin jatkaessa armottomasti ratsastusta tamman aivot pääsivät tehtävään mukaan. Kun Sirpakin tiesi mitä tehdä, lisätty ravi alkoi näyttämään todella hyvältä!

Keskiravia ei paljoa tarvinnut työstää, koska se tuli tammalta luonnostaan heti pyydettäessä, mutta kun seuraavaksi olisi pitänyt lyhentää ravia, niin Sirpalla ja narrilla tuli muutama mutka matkaan. Narrin puolipidätteet taisivat olla vähän liian rajuja, sillä Sirpa jatkuvasti pudotti ravin ja hämmentyneenä heilutteli päätään. Kyse oli kuitenkin vain valmentajan epäselvistä ohjeista ja kun niitä lähdettiin korjaamaan, niin meno olikin yllättäen todella siistiä. Sirpa oli todella hyvä ja narrikin oli kehittynyt huomattavasti useamman käyntini jälkeen ja ratsukkoa oli suoraan sanoen ilo seurata. Loppuun pyysin kaksikolta vielä laukkaa kahdella pääty-ympyrällä enimmäkseen verryttelyn ja venyttelyn merkeissä, ja valmennus lopetettiin kyllä todella hyvissä mielin kaikkien osalta!

23.06.2017 Valjakkovalmennus, valmensi Ireth

Tämän valjakkovalmennuksen aiheeksi oli valikoitunut kouluosuuden erilaiset käännökset, joten saapuessani kentän laidalle oli valjakko siellä jo verryttelemässä. Ruunikko suomenhevostamma ravasi tahdikkaasti korvat innokkaasti eteenpäin suunnattuina ja kuskillakin näytti olevan varsin mukavaa. Hetkeksi jäin ihan vain ihailemaan kaksikon menoa, niin harmoniselta se näytti.

Verryttelyn jälkeen aloititte varsinaisen tehtävän, joka oli oikeastaan hieman ratatyyppinen harjoitus. Se alkoi pituushalkaisijalla C-päädystä, toisesta päädystä vasemmalle, heti lävistäjä, seuraavalta pitkältä sivulta radan poikki ja vasemmalle, ennen kulmaa täyskaarto, H:n kohdalla 20 metrin voltti ja seuraavalla pitkällä sivulla neljäkaarinen kiemuraura. Sain selittää tämän tehtävän pariin otteeseen ja kommentin, että siinä menee pää pyörälle, mutta rohkeasti valjakko lähti sitä kuitenkin toteuttamaan. Askellajin annoin kuskin päättää itse käynnin ja ravin välillä, siirtymät tehtävän aikana olivat myös sallittuja.

Pituushalkaisija tultiin käynnissä ja se onnistui hyvin, kääntökohta oli juuri oikea ja askellus pysyi tahdikkaana, myös lävistäjä oli erinomainen, kuten myös ravipätkä sen keskellä. Radan poikki tulitte hieman myöhässä kuskin unohduksen vuoksi, mutta siihen nähden suoritus oli ehjä ja yhtenäinen. Täyskaarto venyi aavistuksen isoksi ja meni pituushalkaisijan yli. Kuitenkin tempo ja tahti oli hyvä ja tamma noudatti ohjastajan apuja tarkasti. Voltti taas oli aivan loistava kaikin puolin, siinä ei ollut mitään korjattavaa. Kympin suoritus!

Neljäkaarisella kiemurauralla teillä tuli vähän ongelmia, osa kaarteista oli paljon suurempia kuin osa, joten sen saitte tulla heti perään uudelleen. Seuraavalla kerralla suoritus oli muuten hyvä, mutta viimeinen kaarre jäi kovin ahtaaksi. Saitte yrittää vielä kerran ja silloin kaarteet olivat samankokoisia ja tahtikin pysyi hieman paremmin yllä.

Päätimme tällä kertaa lopettaa valmennuksen tähän, vaikkemme ravia olleet työstäneetkään oikeastaan ollenkaan. Loppuverryttelyssä annoit Sirpan ravailla jonkin verran ja taivuttelit sitä hyvin. Teitä oli todellinen ilo valmentaa, sillä tamma suhtautui tehtäviin todella positiivisesti, mutta kuitenkin vakavasti.

30.06.2017 Valjakkovalmennus, valmensi rebely

Lissu ja Sirpa olivat jo aloittaneet verryttelyt saapuessani Susirajan kilpakentälle. Sirpa oli virkeällä päällä ja Lissu sai jatkuvasti himmailla tamman vauhtia volttien ja ympyröiden aikana. Raahasin kentän reunalta kentän keskelle muutamia kartioita palloineen tarkkuusharjoituksia varten. Sain lyhyen radan valmiiksi samaan aikaan, kun Lissu otti Sirpan kanssa välikäyntejä.

Käyntien jälkeen Lissu lähti ajamaan Sirpaa viidestä kartioesteestä koostuvan radan läpi ensin käynnissä. Kartioiden välille olin jättänyt melko runsaasti tilaa ja keskityimme ensisijaisesti oikeisiin teihin ja nopeuteen. Sirpa käveli rataa keskittyneesti kuunnellen Lissun apuja tarkasti. Ehkä hieman liiankin tarkasti, sillä muutaman käännöksen kohdalla tamma lähti tekemään äkkikäännöstä loivemman käännöksen sijasta. Seuraavan kierroksen otimme ravissa. Sirpa oli edelleen eteenpäinpyrkivä ja Lissu antoi sille reippaasti puolipidätteitä koko suorituksen ajan. Reippaasta menosta huolimatta Sirpa suoriutui radasta erinomaisesti, ja päätimme tehdä tunnin loppuun vielä muutamia kouluharjoituksia.

Käyttäen hyväksi jo kentällä olevia kartioita, teimme erilaisia ympyrä- ja pysähdysharjoituksia. Ensimmäinen ympyrä tehtiin oikealle harjoitusravissa. Vaikka Sirpan tempo ja liikkeet olivat hyvät, jäi ympyrä muistuttamaan enemmän soikioita. Siirsin paria keilaa, jotta niiden avulla ympyrä olisi helpompi hahmottaa. Lissunkaan ei tarvinnut juurikaan keskittyä ohjaamiseen, sillä Sirpa ymmärsi kartioista heti jutun juonen. Toistimme harjoituksen myös toiseen suuntaan kentän toisella puolella ilman kartioita. Tällä kertaa ympyrä oli heti oikean muotoinen. Viimeisimpänä harjoituksena teimme pysähdysharjoituksia käynnistä. Kuuliaisena hevosena Sirpa pysähtyi pidätteen jälkeen kuin seinään, ja lähti liikkeelle sulavasti Lissun kehotuksesta. Loppuverryttelynä Lissu päätti suunnata Sirpan kanssa Sysimetsään, sillä viileä metsikkö tuntui hyvältä idealta paahtavan auringon alla olleen kenttätreenin jälkeen.

Lue päiväkirjaa