22.08.2020 Lopetettu.

Tiilikan Riiviö VH16-018-0541

Nimi	Tiilikan Riiviö "Vipi, Riiviö"	Kasvattaja	Sylvester, Tiilikanoja, Suomi
Rotu, sukupuoli	suomenpienhevonen, ori	Omistaja	Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri	147cm, punarautias	Meriitit	Ch, KTK-II, SLA-I, KRJ-III, ERJ-II
Syntynyt, ikääntyminen	s. 24.01.2016, 19v satunnainen (3v 29.03.2016)	Painotuslaji, koulutustaso	yleispainotus he A / 110cm / 100cm / CIC1

20.07.2016 SV-III 3-vuotiaana.

20.01.2017 KTK-II.

26.07.2017 pikkuriiviölle myönnettiin Championin arvonimi.

20.01.2019 Riiviön meriittilista lihoi SLA-I -palkinnolla.

28.02.2019 juhlimme neljän hevosen ERJL-menestystä. Yhtenä juhlittavana oli Riiviö, joka palkittiin ERJ-II -palkinnolla.

15.05.2019 Tiili_kanasemme palkittiin KRJ-III -palkinnolla.

Rakenne © KKJ, muut © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Luonnekuvaus

Juu, ei pitänyt ostaa uutta hevosta, ei. Vaan mitä voi Lissu-raasu tehdä, kun Kärmeniemi ottaa ja myy hevosia, toinen toistaan hienompia? Tuhlata rahaa uuteen hevoseen, tietenkin. narrilta tai keneltäkään muulta lupia kyselemättä.
Tiilikan Riiviö on hevonen, jota Lissu oli katsellut aikaisemminkin niin kisoissa kuin kantakirjatilaisuudessa. Mukavasukuinen, kivarakenteinen sekä melkoisen kapasiteetikas raudikko päätyi nopsaan "tästä voisi haluta varsan" -listalle. Oliko ihmekään, kun Riiviön tullessa myyntiin Lissu syöksyi tekemään tarjousta ennen kuin luki ilmoitusta loppuun asti.

Kaupat lyötiin lukkoon nopeasti, mutta Riiviön haku Susirajaan kesti, kiitos koko tallipoppoomme kiireiden. Pertti kyllä nurisi, miten olisi tullut halvemmaksi maksaa kuljetusfirmalle orin hakemisesta kuin maksella ylläpitolaskua, jonka matty oli orin mukana pistänyt. Syytön minä siihen olen, että kesäisin on menoa ja meininkiä! Sitä paitsi minä maksoin niin hevosen kuin sen ylimääräisen, kaupansolmimisen jälkeisen asustelun Kärmeniemessä.
Susirajaan saavuttuaan Riiviö osoitti olevansa nimensä veroinen riiviö. Saas nähdä, miten tämänkin kanssa ollaan helisemässä.

Kengitystaidottoman painajainen, käyntiä osaamaton taskuraketti, suloinen töhöttäjä. Muutamia kuvailuja orista, joka on tiputellut maillemme enemmän irtokenkiä kuin yksikään hevonen tähän mennessä. Vaikka se ei tietenkään ole Riiviön ainoa puoli, ensimmäisenä siitä tulee mieleen kaikki ne kerrat, kun tarhasta hakiessa tai maastoreissulta palatessa kenkä tai parikin puuttuu ja niitä ei löydy enää millään.

Eläväinen, mutta ei mahdoton. Ori tykkää liikuksia hoidettaessa sinne sun tänne, edestakaisin, mikä on tietenkin melko ärsyttävää, mutta siihen ei oikeastaan komentaminen auta, joten antaapa sitten olla. Ei raudikko sentään metrikaupalla edestakaisin seilaa, mutta ei se hauskaa ole, kun harjaa kylkeä ja sitten huomaakin edessään olevan kaula. Hoitaessa saa olla mieluummin liian ripeä kuin liian hidas, jotta Riiviö ei ehdi kyllästyä. Mikäli tuokio venyy mahdottoman pitkäksi alkaa pystyyn pomppiminen ja yleinen erittäin huono käytös. ei orin hoito sentään minuuttipeliä ole, mutta kuten todettua, mieluummin liian reippaasti kuin liian hitaasti. Riiviö on helppo kengittää, mikä on ehdoton plussa sen kenkienirrotustahdilla.
Riiviötä talutetaan aina ketju turvan päällä, koska se on taipuvainen turhaan hörhöilyyn. Tämä ori ei kyllä ryysää eikä röyhää sellaisella perinteisellä orimaisella tavalla, mutta se touhottaa ja vouhottaa menemään unohtaen helposti olevansa narun nokassa. Ketju turvan päällä on enemmän varotoimi kuin pakko, mutta Riiviö on muutaman kerran juoksennellut irti ympäri pihamaata vouhotettuaan itsensä irti. Riiviö menee rekkaan, mutta ei koppiin, se vaikka kaataa itsensä ennemmin kuin suostuu traileriin. Rekassa matkustaessa Riiviö on itse rauhallisuus, mitä nyt leikkii kiinnitysnaruilla.

Riiviö meinaa etenkin alkuun olla liian vauhdikas. Ei se alta sinkoa, mutta käynti on orin mielestä yliarvostettu askellaji, jota ei todellakaan tarvitse käyttää, etenkään ratsastajan alla. Niinpä se mennä töhöttää puoliravia alusta alkaen. Pidättäminen ei ongelmaa ratkaise, sillä Riiviö menee eikä meinaa pidätettä vasten erittäin tehokkaasti, vaikka paikallaan laukaten. Myöskään lyhyet pidätteet silloin tällöin eivät ole kovin toimiva ratkaisu ongelmaan: ori ottaa käynnille, odottaa pidätteen loppuvan ja palaa puoliraville. Rauhallinen, tiivis istunta alusta alkaen, jalkojen lähellä pitäminen ja työnteon käynnissä vaatiminen ovat avainasemassa, kun etsitään oikeaa askellajia.
Ehdottomasti haasteellisinta on saada orista esille se käynti, sillä se kyllä muuten toimii ratsastajan alla varsin kelvollisesti. Taipuu, asettuu, kuuntelee pidätettä ja pohjetta. Riiviöllä ei ole ongelmia hidastaa esimerkiksi laukasta raviin, vaan se tekee suorastaan erinomaiset siirtymät. Ne ovatkin laukan ja ravin välillä orin bravuuri, tasapainoiset, täsmälliset.

Esteillä Riiviö on samantyyppinen kuin sileälläkin: käynti on yliarvostettu askellaji, mutta muuten se kuuntelee apuja vallan hyvin. Ja käyntiähän esteradalla ei kovin paljoa tarvita, joten esteillä ori on melko lailla parempi kuin kouluradalla. Sen hyppytyyli on melko hyvä, joskin hieman yli-innokas ja hyppyä liioitteleva. Paikat Riiviö osaa kuitenkin katsoa yllättävän hyvin ja se on erityisesti aikaratsastuksessa aivan ykkönen: nopea liikkumaan eteen ja tiukka kääntymään. Jalkojen nosteluun ratsastajana yleensä toivoisi enemmän tarkkuutta, mutta asiakseen ori ei puomikosketuksia ota.
Siinä, missä kentällä, erityisesti sileätyössä, Riiviö ei turhaan sinkoile se on maastossa enemmän sellaista taskurakettimallia. Myöskään tällöin ori ei lähde päättömään kiitoon, mutta sillä on vauhtia enemmän kuin pitäisi ja lisäksi se vaihtaa helposti askellajia ripeämpään. Pidätteelle se yleensä viskoo päätään ja saattaapa heittää takamustaan, mutta rennolla ja rauhallisella, sitkeällä ratsastuksella ori kyllä asettuu. Muuten se on mukava kaveri, rohkea ja reipas, hyppää pienempää ja isompaa maastoestettä fiksusti turhia pelkäämättä.

Kisapaikka on sitten jännittävä ja hauska! Etenkin, kun täytyy miettiä tippuvatko kaikki kengät ennen vai jälkeen suorituksen. Verryttelyissä Riiviöllä on yleensä vähän turhankin paljon energiaa, orin kanssa on nähty varsin toimivaksi ratkaisu, jossa siitä joko juoksutetaan ylimääräinen energia pois mikäli kisapaikalla on siihen tilaa, tai sitten yksinkertaisesti laukataan verryttelykentällä sen verran pitkään, että Riiviö malttaa keskittyä itse asiaan. Aika ajoin se kiinnittää epätoivotun paljon huomiota muihin hevosiin ja yleisöön, mikä vaatii ratsastajalta jatkuvaa hereilläoloa selässä jotta raudikon huomion saisi takaisin suoritukseen. Muutoin Riiviö on kelpo kisapeli, jolla on mielettömän hauskaa painattaa täyttä vauhtia kunniakierrokselle.

Sukutaulu

i. Pienpeto KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I sph, prt, 144cm	ii. Raitainen Roope evm, sph, prt, 141cm	iii. Vain Kerran Elämässä evm, sph, vrt, 144cm
		iie. Loistavan Auliisti evm, sph, rt, 146cm
	ie. Kertuttimen Mustat Sukat evm, sph, prt, 144cm	iei. Uni-Untamo evm, sph, km, 145cm
		iee. Lumpeenkukka evm, sph, prt, 145cm
e. Hilmu Ihana sh, vkk, 154cm	ei. Ketturepolainen evm, sh, vprt, 156cm	eii. Arokettu evm, sh, vkk, 149cm
		eie. Kangastallin Tieruusu evm, sh, prt, 154cm
	ee. Hilmuisen Hauska evm, sh, vkk, 154cm	eei. Ruskotuvan Usko-Hopea evm, sh, vkk, 150cm
		eee. Kottarainen evm, sh, vrt, 149cm

Jälkeläiset

s. 10.03.2017 sh-o. Kärmeniemen Riivo, e. Vähäpellon Lapinnopein, om. Kuuralehto, Siguri (VRL-11290)
s. 05.08.2017 sh-o. Kepposenkehrääjä, e. Kalvankehrääjä, om. Jemiina, VRL-07412
s. 20.01.2018 sph-o. Huvin Hirmuhurja, e. Huvin Tuonetar, om. Sorel (VRL-00884)

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Valmennukset

01.10.2018 Maastoestevalmennus, valmensi Jaana Pajukas (Lissu T.)

narrin ja Riiviön meno oli alusta asti turhankin vauhdikasta ja jokseenkin rauhatonta. Pienhevonen ei malttanut kävellä askelta enempää puhdasta käyntiä, vaan rikkoi todella herkästi tikuttavaksi, jännittyneeksi raviksi. Tämän vuoksi alkuverryttelyissä hioimme narrin tiivistä istuntaa entisestään sekä laitoimme Riiviön tekemään paljon siirtymisiä ja peruutuksia. Välillä eteen-alas, ja jos ori malttoi kävellä tai ravata rennosti ja rauhassa, se sai hetkeksi vähän pidemmät ohjat ja vapaamman muodon.
Harvinaisten pitkien alkuverryttelyjen jälkeen Riiviö teki muutaman naurettavan suuren hypyn verryttelyristikolle ja -pystylle, ennen kuin narri sai kaikki avut kunnolla läpi. Vieläkin Riiviö liioitteli joitakin hyppyjä, mutta etenkin estekorkeuden noustessa ja okserin tullessa mukaan niin pikkuorin keskittyminen kuin hyppytyyli paranivat.

Sateiden vuoksi maastoesterata oli turhankin liukas, joten treenit pidettiin kentällä. Kentälle oli tuotu muutama tukki, pienen talon mallinen tarkkuuseste sekä traktorin renkaista tehty rengaseste. Esteet oli aseteltu niin, että ne pystyi hyppäämään järkevänä sarjana lähes missä järjestyksessä tahansa. Treeni kuitenkin aloitettiin yksittäisinä hyppyinä molemmille tukeille. Riiviö olisi halunnut laukata huomattavasti reippaammin kuin narri antoi, mikä näkyi satunnaisina protestipukkeina ja kaahausyrityksinä. Tämä vaikutti myös ensimmäisiin hyppyihin, jotka olivat taas liioiteltuja, kertaalleen turhan kaukaa hypättyjä.
”Muista se istunta, vakaa käsi, et tee mitään ylimääräistä satulassa. Riiviön on pakko kuunnella. Ota hetki laukkaa ympäri kenttää, ja vasta, kun ori laukkaa miten sinä pyydät, tulet esteelle.” Hetki siinä meni, mutta ainakin Riiviö oli taas kuulolla, minkä ansiosta tukeille (ja niiden jälkeen tarkkuus- ja rengasesteelle) tuli hyvät, hallitut hypyt, joille ori ponnisti oikeasta kohdasta.

Yksittäisten hyppyjen jälkeen ratsukko kävi esteet läpi rata (tukki – rengas – tarkkuus – tukki). Ilokseni yhteispelissä ei ollut enää sanomista, Riiviö hyväksyi ratsastajansa saneleman laukan. Suoritus oli tasainen, kaikin puolin hyvä ja siisti, orin laukka pyöri nätisti ja hypyt olivat hyvät, välillä vähän liioitellut, mutta muuten hyvät.
”Hyppyjen suhteen ei ongelmaa, mutta se maltti, rento liikkuminen, ratsastajan määräämä tahti. Teillä on vielä työsarkaa. Tehkää vaikka ihan käyntilenkkejä maastossa, pari tuntia pelkkää käyntiä, ei muuta. Tekee muutenkin hevoselle hyvää.”

Päiväkirja

Pahin mahdollinen, kirjoitti ex-omistaja matty

"Hei, muista sitten, että ilmotin Vipin sinne Hervannan oriaseman näyttelyihin", Tomi huikkasi käytävältä, "sen pitää olla aika hyvissä siellä, niillä on niin hienoja hevosia muutenkin." Mä kurkistin Vipin karsinan kaltereiden lomasta avokkiani: oliko se tosissaan?? Vilkaisin tukottain karvaansa tiputtavaa suomenponia ja sitten kaikessa rauhassa Suloa uuteen kenkään nakuttelevaa Tomia.

"Oikeesti?? Tää alko vasta vaihtamaan karvaa! Sehän on loppukuusta ihan rumassa karvassa!" kimpaannuin niin, että Vipikin lopsautti vähän korvaansa ja vaihtoi järkyttyneenä jalkaansa puolelta toiselle. Pienhevonen oli aina ollut myöhäinen karvanvaihtaja—sitä sai loimittaa heti kylmän tullen kun ori oli itse vielä kesäkarvassa ja keväällä se tiputti karvaa pitkälle kesään asti. Nytkin siinä missä mä olin muilta hevosilta pyöritellyt talvikarvaa irti jo viikkotolkulla, Vipi oli näyttänyt ensimmäisiä karvanlähdön merkkejä vasta alkuviikosta.

"No onhan se muuten ihan hyvässä kunnossa", Tomi suoristautui ja kohautti olkiaan välinpitämättömästi. Mä olin pöyristynyt: se meni ja ilmoitti orin huhti-toukokuun vaihteessa olevaan näyttelyyn ja pesi sitten kätensä asiasta! Mä puuskahtelin ja puhisin pienorin karsinassa, mutta avomies tapansa mukaan ei huomannut mun suuttumusta, kunhan jatkoi kengityspuuhiaan radion poppikappaleiden mukana hyräillen. Minä pyörittelin kumisukaa pitkin klippaamattoman rautiaan kylkeä hiki hiusrajassa kahta kauheammin.

Huoleton on kengätön, kirjoitti ex-omistaja matty

Vipi on kerrassaan mahdoton noiden koipiensa kanssa. Sillä on oikein komea yliastunta, ja noin pieneksi hevoseksi sen askelpituus on aivan järjetön. Just viime viikolla kun maantie oli märkä ja minä talutin rautiasta, katsoin kuinka sen vasen takajalka astui juuri siihen jälkeen, jonka vasen etujalka oli jälkeensä jättänyt. Ainahan meillä on ollut milloin mitäkin kenkäongelmaa ties kenen kanssa, mutta Vipi onnistuu kerryttämään suurimmat kengityslaskut. Milloin se hölköttää laitumelta iloisena ilman kengän kenkää vaikka se olisi kahdeksan tuntia sitten viety sinne ympäri kengitettynä, milloin saa maastoreiteiltä poimia ponikokoisia kenkiä nauloineen päivineen.

Viime aikoina mä olen kuitenkin ollut tosi optimistinen: Vipillä pysyi koko talven kengät kuin unelma. Heti kun saatiin talvipopot alle ja hokit ruuvattua paikoilleen, tuntui kuin kaveri olisi itsekin tajunnut, että aivan joo, enhän minä ilman näitä täällä peilijäillä pärjäisikään. Koko talvi sopi treenata ongelmitta ja niin ne kengät vain pysyivät.

Sitten tuli kevät, ja tuli eilinen. Mentiin maastoon, ja vaikka juuri edeltävänä päivänä oltiin käyty ihan tismalleen sama maastolenkki, tismalleen samoine ravipätkineen, niin Vipi tohti ottaa hernettä nenään jo kymmeniä metrejä ennen ensimmäistä laukkasuoraa. Minä annoin sen hissutella hiljaista mummoravia mun allani, leikkien etten huomannut kuinka se ei enää kävellytkään. Sitten kaarsimme leveälle metsätielle, jonka joku traktori oli joskus aikoinaan siihen painanut, ja ravasimme. Ravasimme kuin ori ei olisi ikinä saanut ravata! Polussa tuli pieni poukama, jonka jälkeen lähti laukkaamiseen ihanteellinen ylämäki, ja normaalisti niin kiltisti kontrollissa pysyvä Vipi käyttäytyi kuin hän ei olisi ikinä aiemmin saanut laukata.

Siinä minä sitten hätää kärsien yritin pidätellä pienhevostani, joka tempoi niin, että otti jopa vähän ilmaa etupäänsä alle! Lopulta mun oli pakko vain antaa sen karauttaa laukkaan ja ponihan laukkasi. Se laukkasi koko sydämensä edestä, ja mäkin olisin varmasti nauttinut reippaasta laukkarutistuksesta enemmän jos en olisi nähnyt kuinka auringonsäteet osuivat iloisesti kohti metsänsyövereitä lentävään rautakenkään.

Uusi susirajalainen, kirjoitti narri

"Mikä tuo on?" jo kysyessäni sitä muistin muutaman kuun takaisen keskustelun, jonka kävin Lissun kanssa - silloni vain osat olivat toisin päin kun katsoimme tarhassa seisovaa Karmaa. Tällä kertaa tosin hevonenkin oli ihan eri tapaus. Karma oli iso musta tamma, komea kuin mikä. Tällä kertaa tarhassa seisovat otus oli... kääpiö? Kirppu? Minihevonen? Pienhevoskokoinen ori se oli, ihan komea raudikko, kieltämättä, mutta silti katsoin Lissua kulmiani tuimasti rypistellen.
"Et sä voi näyttää tuolta, se on Tiilikanojan kasvatteja!" Lissu hihkui innosta päkiöillään pomppien, jättäen selvästi pahat katseeni huomiotta. Koetin lisätä pahan silmän tehoa, mutta varmasti Tylypahkan saamatta jäänyt kutsuntakirje aiheutti sen, ettei sillä ollut juuri tehoa.
"Tiilikan Riiviö, isä on Pienpeto ja emä--"
"Emä on Hilmu Ihana, joo tiedän tapauksen", keskeytin Lissun, "mutta se ei selitä sitä miks se on täällä."

Lissu raahasi minut lähemmäksi tarhaa ja hätisti pienen orin aidalta notkumasta. Hienoin askelin se ravasi tarhan toiseen päähän, pysähtyi hetkeksi puhisemaan ja lähti yhtäkkiä pierupukkilaukkaa takaisin meitä kohti. Pysähdys, ja samaa kyytiä sitten takaisin tarhan toiseen päähän.
"No kun matty myi sitä, ja sä olit käymässä siellä Bodenissa ravireissulla niin mun piti toimia nopeasti ja itsenäisesti", Lissu sirkutti edelleen intopiukeana.
"Puhelin kyl ois toiminut..." mutisin niin hiljaa, että Riiviön sopivaan väliin sattunut kumea hirnunta peitti sen alleen. Ihan sama, vaikka kännykkäni taisi olla suurimman osan ajasta äänettömällä, kun hoidin tai taluttelin ravureitamme lähtöjä varten. Ravireissuilla ei kyllä kieltämättä paljoa muuta ehdi tehdä, kun joko sitä on kiinni hevosessa tai pureksimassa kynsiään kun jännittää tuloksia.
"No jääkööt tänne, kyllä tuolla suvulla siitä jotain kehitetään", puuskahdin lopulta. Oli vaikea näyttää ankaraa naamaa, kun Lissu hypähteli innosta vieressä ja valitettavasti nainen tietää myös sen, että kielloistani huolimatta uudet hevoset ovat aina yhtä kutkuttavan jännittäviä ja tykkään niitä talliin ottaa. Riiviö nahisteli parhaillaan tarhanaapurikseen osuneen toisen tiilikanojalaisen, Ötön kanssa. Pojista varmaan saisi hyvät tarhakaverit siinä kohtaa, kun Riiviö olisi kunnolla kotiutunut.

Ensimaasto, uusi koti ja muuta kliseistä, kirjoitti narri

"Okei, katsotaanpas siis mistä sut on tehty", mutisin itsekseni tunkiessani ketjua Riiviön turvan päälle. Ori viskoi päätään pari kertaa, irvisti tarhakaverilleen Ötölle - pitäisi varmaan palkkautua Ennustaja-TV:n leipiin, kun mietin heti Riiviön nähdessäni, että orista tulisi Ötön tarhakaveri.
"Pitäis varmaan antaa sulle saavi porkkanoita kiitoksena", hymistelin itsekseni. Riiviö pitää ihme kyllä kahlekuningas-loimensyöjä-Ötön melko hyvin kurissa. Loimenpaikkailu on vähentynyt puoleen ja karanneen Ötön jahtaaminen samoin. Kukaan ei tiedä, miten Riiviö sen tekee, mutta jostain syystä näin on. Ehkäpä ori leikkii niin innokkaasti uuden ystävänsä kanssa, että sillä ei ole aikaa karkailla tai syödä loimia. Miksi tiedämme sen kesällä? Koska Takapajulan kesä on ollut välillä lämmin, välillä kylmä ja tuulinen, sadeloimia on kaivattu.
"...tosin sen vastapainoks kengitysmäärät on noussu pilviin." Kyllä, puhun itsekseni hevosten kanssa ollessani. matty oli meitä siitä varoittanutkin, mutta silti Riiviön taito tiputtaa kenkiään yllätti. Liiankin hyvin.

Saatuani pikkuisen Riiviön varustettua talutin sen penkin viereen ja kapusin selkään. Kesäinen maastoretki jolloin kaikki kengät pysyisivät jalassa oli suorastaan liian houkutteleva kun pyysin orin käyntiin kohti metsää. Riiviö tepsutteli innokkaasti menemään, itse asiassa niin innokkaasti, että käynti pitkin ohjin oli pelkkä haave. Joko Riiviö ravasi pitkin ohjin tai sitten käveli ohjia käsistäni nykien. Ja koska halusin ehdottomasti, että ori kävelee, kun haluan sen kävelevän, pitelin ohjia käsivarret hellänä.
"Voi tsiisus sun kanssas, yritä olla!" tiuskaisin tuskastuneena päästäessäni ohjaa sen verran, että Riiviö pääsi ravaamaan. Onneksi se ravissa vähän rauhoittui ja astui pitkällä askeleella alleen, eikä enää ihan hirvittävästi sinkoillut. Mitä nyt yhdessä kohtaa nosti laukan muutaman kymmenen metrin ajaksi ennen kuin sain sen takaisin raville. Varsin osuva nimi, Riiviö nimittäin, tuumin kun koetin saada orin pysymään lapasessa rentona.

Laukkapätkälle ori ampaisi kuin joku olisi käyttänyt sitä ammuksena keskiaikaisessa tykissä. Tarkoitus ei ollut kuitenkaan revitellä mahdottoman paljon, joten varsin pian aloin pyytää Riiviötä hidastamaan vähän. Vaikka se aiheuttikin päänviskontaa ja yhden pienen pompunkin, suostui ori lopulta hidastamaan päätöntä vauhtiaan sellaiseen mukavaan laukkaan, joka kuitenkin oli sopivan isoa ja maastoretkelle sopivaa.
Laukka rauhoitti Riiviötä jonkin verran ja pyytäessäni sen raviin se hidasti jopa kolmannen kehotuksen kohdalla. Vaikka olin hieman turhautunut siihen, että susirajalaisten hevosten ratsastaminen ei auttanut siihen, että Riiviö tottelisi tämän paremmin, oli pakko silti nauraa. Tällainen kääpiö ja sellaiset menohalut! Vaikka ori ei edes ole pienin yksilömme. Mutta susirajalainen se on, se on vissi ja varma. Sopii talliin kuin nyrkki poskeen.

Palatessamme tallille pääsimme vihdoin Riiviön kanssa yhteisymmärrykseen siitä, että jos otan jalustimet pois jalasta ja päästän ohjat pitkäksi, se voi kävellä. Jalustimet jalassa sen sijaan pitää vähintäänkin ravata. Reilu tunnin maasto ei tuntunut vähentäneen orin menohaluja ja energiaa laisinkaan, vaikka se hikinen olikin. "Oot sä ihan söpö" , naurahdin löysätessäni satulavyötä.