20.08.2020 Lopetettu.

Turmeltajan Idänkauhu VH19-018-0466

Nimi	Turmeltajan Idänkauhu "Puuttini"	Kasvattaja	Turmeltaja, Suomi
Rotu, sukupuoli	suomenhevonen, ori	Omistaja	Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri	151cm, punaruunikko	Meriitit	Ch, KTK-II, SLA-II
Syntynyt, ikääntyminen	s. 06.04.2019, 14v satunnainen (3v 22.04.2019)	Painotuslaji, koulutustaso	kenttäpainotteinen he A / 110cm / 100cm / CIC1

20.05.2019 idänihmeemme kirjattiin R-suunnalle KTK-II -palkinnolla!

VSR Rotunäyttelyt II-palk. (tuom. reibili)

20.03.2020 Puuttini jyräsi itselleen SLA-II -palkinnon.

22.05.2020 Champion-panssarihevonen, ei huonosti!

pää & rakenne © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan, loput © VRL-01811

Luonnekuvaus

Hieman odotettua pienemmäksi jäänyt, ironisesti Idänkauhuksi nimetty ja vielä ironisemmin Puuttiniksi väännetty suomenhevosori on.. jännä. Tämän hevosen ego on ihan vähintään Siperian kokoinen, jollei suurempikin, eikä tätä voi missään nimessä sanoa typeräksi. Yhteistyökykyä ja -halua löytyy vaihtelevalla menestyksellä, nöyryyttä ei pisaraakaan. Ei tämä vihainen tai päälle hyökkivä eläin ole, vaikka toisinaan Puuttini heittäytyy täydellisen kuuroksi, mykäksi sekä yhteistyökyvyttömäksi elämänmuodoksi.

Puuttinin hoitamisen ei pitäisi olla temppu eikä mikään; fiksu, kasvattajansa toimesta tapakasvatettu, ja toki meidän toimestamme ruodussa pidetty hevonen. Tai ainakin tässä on kovasti yritetty. Käytännössä Puuttinin kanssa puuhastelu voi olla mitä tahansa sen huolettoman, rutiininomaisen ja helpon puuhastelun ja kristallipalloennustamisaskartelun välimaastosta. Sentään kavioita tai hampaita ei tarvitse varoa, ruunikko ei ole vihainen tai päälle hyökkivä hevonen. Mutta ärsyttävä herra valtionpäähevonen osaa olla! Mikäli ruunikolla on vähänkään asiattomampi päivä, se silppuaa juuri saamansa loimen rintaläpän ennen kuin hoitaja ehtii kissaa sanoa. Pullistelu satulavyötä kiristettäessä, jatkuva pään heiluttelu harjaa letittäessä, häntäruodon takamukseen liimaaminen lämpöä mitattaessa, kavioiden lattiaan juurruttaminen, jatkuva steppausseilaus käytävällä.. Puuttini osaa vakuuttavan repertuaarin pikkukiusantekoja, joita se tuntuu harrastavan ihan siitä riemusta, että saa katsella palvelusväkensä tuskastuneita ilmeitä. Herra hevonen kun osaisi käyttäytyä täysin mallikkaasti, mikäli vain haluaisi. Ei aina tunnu haluavan.
Narun toisessa päässä sentään on aina asiallisesti käyttäytyvä, reipasaskelinen hevonen. Paikasta A paikkaan B taluttaminen, vaikka sitten pisteiden Y, V ja M kautta, on varmasti ongelmatonta Puuttiniaikaa. Oria talutetaan aina ketju suussa, vaikka eipä sitä ole toistaiseksi tarvittu. Parempi kuitenkin ennakoida; tämän hevosen tuntien sinä päivänä, kun ketju jää laittamatta, turmeltajalaistamme saa metsästää puolen Takapajulan voimin ties miltä pellolta.

CIC1-luokkien panssarivaunu, The Puuttini, ei ole se nöyrin ratsu. Itse asiassa tästä hevosesta ei löydy tipan tippaa nöyryyttä. Ihan joka kesähessun kanssa ruunikkomme ei ala millekään. Puuttinin kaltainen älykäs, miellyttämisenhaluton hevonen huomaa heti kaikki mahdollisuudet päästä helpommalla, vältellä työntekoa tai jättää leikki kokonaan sikseen. Siksi tämän orin ratsastajan on oltava hyvin ehdoton, jämäkkä ja taitava. Tai ainakin niin isoegoinen, että se korvaa vähän niitä taitoja.
Alkuverryttelyjen tahmea, hidas, kaikkea kyselevä ja kokeileva hevonen liikkuu armeijaparaatimaisella kurilla, tarkkuudella ja tehokkuudella heti todettuaan, ettei selässä istukaan höynäytettävän mallin kaksijalkainen. Nurinkurisinta on, että Puuttini oikeasti tykkää kaikesta työnteosta! Mokoma ei vain suvaitse työskennellä kaikkien kanssa.

Ryhdikäs, karismaattinen Puuttini ei ehkä ole liitokavioisin suomenhevonen, vaikka sillä ihan hyvät liikkeet onkin. Kouluradoilla ori pärjää tappavan tasaisen suoritusvarmuutensa sekä kylmän arvokkaan karismansa vuoksi. Tuntuu, ettei ori haparoi tai emmi enää kertaakaan opittuaan jonkin liikkeen. Saisiko samanlaisen ihmeoppijan paremmalla ratsastettavuudella ja isommalla kapasiteetilla?
Varmajalkainen Puuttini ei ole ihan rotunsa nopeimpia tai ketterimpiä hevosia, joten tiukimmat kurvit kannattaa jättää suosiolla tekemättä. Ruunikon laukka on sentään todella matkaavoittavaa ja säädeltävissä myös pienenpieneksi; kaikki suhteutetut välit, sarjat ja tanssikoreografiat lipsutellaan läpi vaikka puoliväkisin, kun työkaverina on näin laukkamuokattava hevonen. Rohkea, varmajalkainen hyppääjä, hevonen, joka ei arastele mitään estetyyppejä, näe vesiesteellä krokotiilejä tai hämmenny mielikuvituksellisimmistakaan johteista. Ori esittelee kunnon hyppyjä vasta estekorkeuden kivutessa metriin; pikkuesteillä ruunikko tekee sen verran isoja hyppyjä, että voi rauhassa roikotella kinttujaan. Isommilla esteillä Puuttinikin terästäytyy, hyppää kunnolla ja nostaa jalkansa nopsaan tarpeeksi ylös.
Porukkamaastoissa Puuttinin on oltava kärkihevonen, muuten ori kiemurtelee, pysähtelee ja tekee lopulta uukkarin palaten kotiin, ilmeisesti sydänjuuriaan myöten loukattuna kärkipaikkansa viemisestä. Possujunan johtajana ruunikko on tyytyväinen elämäänsä ja asemaansa, samaten yksin puskailtaessa.

Puuttinin lastaaminen on hirvittävän helppoa ja ongelmatonta hommaa, matkustaminenkin sujuu ilman kuopisia ja kiljumisia. Mutta herran ulos saaminen on välillä oma operaationsa! Välillä herra ei korvaansa lotkauta tai kaviotaan nosta, kun sitä koettaa saada hyvällä ja pahalla ulos trailerista/rekasta. Kiusa kai se on pienikin kiusa.
Kisapaikkojen jännittynyt tunnelma sekä suorituksen antama adrenaliiniryöppy yhdistettynä silmä kovana suoritusta katsovaa yleisöä saavat Puuttinin kasaamaan ennestäänkin hyvän ryhtinsä ja antamaan itsestään irti kaiken mahdollisen. Siis olettaen, että orin selässä on herra hevosen hyväksymä ratsastaja. Turmeltajalaisemme nauttii vauhdista ja adrenaliiniryöpystä eikä piittaa maitohapoista tuon taivaallista. Puuttinissa on aika paljonkin showmiehen vikaa, vaikkei se sellainen leveästi hymyilevä bumtsibum-mies nyt olekaan.

Sukutaulu

i. Taivaantuho KTK-I sph, rtkm, 147cm	ii. Tuomiontuoja evm, sh, m, 158cm	iii. Tulinen Tuho evm, sh, mrn, 157cm
		iie. Inkaliina evm, sh, trt, 155cm
	ie. Taivaanlahja evm, sh, vrt, 154cm	iei. Pikkuriku evm, sh, tprt, 152cm
		iee. Taivaasta Tippunut evm, sh, vprt, 155cm
e. Idäntähti KTK-II sh, prn, 159cm	ei. Pohjanpoika evm, sh, m, 160cm	eii. Pohjanpeto evm, sh, m, 158cm
		eie. Vortuna evm, sh, rn, 157cm
	ee. Yöntähti evm, sh, rtkm, 153	eei. Ruutipisara evm, sh, rtkm, 156cm
		eee. Iltatähti evm, sh, vrt, 155cm

Jälkeläiset

s. 26.02.2020 sh-o. Idänmiekka, e. Karmankauppa, om. Sorel (VRL-00884)

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Valmennukset & päiväkirja

02.07.2019 Kouluvalmennus, valmensi enna

Vaikka olin aiemminkin Susirajan hevosia valmentanut, en ollut koskaan nähnyt Narria hevosen selässä. Yhteistyö oli tähän asti hoitunut pääasiassa Lissun kanssa, kasvattia hakiessa toki Narriinkin törmäsin. Odotinkin uudella innolla tämän päivän valmennusta, jonka pitäisin Narrille ja Puuttinille. Orin nimi oli aiheuttanut puhelimessa pienoisen naurukohtauksen ja sen jälkeen pienen kauhunsekaisen mietinnän, mitä päänvaivaa Idänkauhu aiheuttaisikaan. Otin kuitenkin avoimin mielin haasteen vastaan, vaikka Narri pelottelikin ettei valmennuksesta tulisi välttämättä yhtään mitään. Saavuin tallille juuri samaan aikaan, kun ratsukko käveli tallin ovista ulos. "Moikka!" huikkasin ja heilautin kättäni tervehdykseksi, kävelin ratsukon luo ja suuntasimme yhdessä kentälle. Alkukäyntien ajan juttelimme Narrin kanssa, vaihdoimme kasvattiemme kuulumisia ja Narri kertoi ratsustaan olennaisimpia asioita. Pitkien alkukäyntien jälkeen oli aika aloittaa verryttely kevyessä ravissa. Ratsastaja sai hien pintaan jo hetken työskentelyn jälkeen, sillä Puuttini vastusteli lähes jokaista askelta kulkemalla tahmeasti jalkojen tuskin nousten maasta. "Tee nopeita, napakoita siirtymisiä ja vaadi heti kovempaa, jos ori ei reagoi ensimmäisiin apuihin", neuvoin ratsastajaa, jonka naama punersi kuumuudesta. Siirtymiset olivat hyvä apu Puuttinin kanssa ja muutaman askeleen siirtymisien avulla Narri sai oriin parempaa tuntumaa ja nopeampia reaktioita apuihinsa. Kova työskentely ja hikoilu alkoi tuottaa tulosta ja suomenhevonen alkoi liikkua jo omalla moottorillaan ja ilmekin alkoi muuttua kurttuisesta ja tympääntyneestä iloisempaan ja ori jopa pärskähtelikin tyytyväisyyttään muutamaan otteeseen. "Hyvin! Jatka vielä samaan malliin ja voit pienentää apuja aina, kun se reagoi paremmin", kehuin ja hetken päästä pyysin ratsastajaa nostamaan laukan. Tuntui, kuin ori olisi mennyt asteen taaksepäin askellajin vaihtuessa ja sama tahmeus tuli takaisin. "Nyt et enää pyydä, vaan käsket! Ota kevyt istunta ja pari reippaampaa spurttia niin että askel oikeesti pitenee", sanoin ja Narri teki työtä käskettyä. Puuttini tajusi nopeasti, ettei sitä päästetty tässäkään askellajissa helpommalla ja palasi siihen kuuliaisempaan ja reippaampaan moodiinsa.

Alkuverryttelyn ja muutaman kierroksen huilin jälkeen pyysin Narria ottamaan ohjat takaisin tuntumalle ja alkuun käynnissä pyytää reipasta, etenevää askelta. Enää Puuttinia ei tarvinnut käskeä, pelkkä pyytäminen riitti. "Tuo kyynerpäitä lähemmäs kylkiä, hartioita vähän taaemmas, just noin!" korjasin hieman ratsastajan istuntaa, joka oli pääosin todella siisti. "Tehdääs teidän kanssa tänään erilaisia siirtymisiä. Ihan perusratsastusta ilman erikoisempia kiemuroita", sanoin ja pyysin nostamaan ravin. "Ensin ravista pysähdys, peruutus ja suoraan takaisin raviin", sanoin vielä ja jäin seuraamaan ratsukon suorittamista. Puuttini oli vertynyt hyvin ja näytti jo paljon ryhdikkäämmältä liikkuessaan. Pysähdykset olivat ratsukolle helppo nakki, mutta peruutuksesta raviin oli vähän haastavampi. "Voit taas alkuun antaa selkeitä, isoja apuja ja kun se alkaa reagoida, voit taas keskittyä apujen eleettömyyteen", neuvoin ja muutaman yrityksen jälkeen Puuttini suoritti hyvin. "Sit voitais ottaa siirtymisiä harjoitusravista keskiraviin ja takaisin harjoitusraviin. Otetaan pitkille sivuille keskiravia", sanoin ja jäin seuraamaan ratsukon suoritusta. Motivaatiota työskentelyyn löytänyt ori oli nyt erinomaisesti Narrin avuilla ja reagoi pohkeeseen välittömästi. Keskiravi näytti heti alkuun jo oikein hyvältä ja siirtymiset takaisin harjoitusraviin sujuivat myös pienen hienosäätämisen jälkeen loistavasti. Lopuksi otettiin vielä harjoituslaukasta keskilaukkaan ja takaisin harjoituslaukkaan. Tässä orilla oli vähän vaikeuksia keskilaukan kanssa, mutta vähitellen sekin alkoi sujua. Ori kulki loppuvalmennuksen ajan oikein ryhdikkäästi, eikä alkuverryttelyn tappelusta ollut jälkiäkään. Narrikin sai jo väliin hengähtää selässä, kun jokaista askelta ei tarvinnut ratsastaa erikseen. Muistutuin välillä Narrin kyynerpäistä, jotka meinasivat lähteä leviämään sivuille ratsastajan keskittyessä siirtymisiin. Kun laukassa siirtymiset sujuivat niin hyvin, ettei korjattavaa enää löytynyt, oli aika päästää Idänkauhu pahasta (vaikka se oikeasti näytti nauttivan varsinkin lopputunnin siirtymisistä, mutta sitähän ei kenellekään myönnetä) ja siirtyä keventelemään loppuraveja.

14.07.2019 Maastoestevalmennus, valmensi Crimis

Kesähän on monin tavoin paras vuodenaika, ja niin myös siksi, että maastoesteitä voi hypätä oikeasti maastossa. Siellä minä auringosta ilahtuneena katselin Susirajan pellolla punaruunikkoa oria ja selässä istuvaa narria, jolla oli täysi työ saada nimellä paiskattua hevosta liikkumaan rehellisesti eteen. Kukapa muu kutsuisi suomenhevosoriaan Puuttiniksi kuin nämä kaksi Susirajan ystävätärtäni?

”Käytä vaan rohkeasti sitä raippaa, äläkä anna sille yhtään periksi”, muistuttelin päätäni pudistellen. Ori oli niin tahmea, että ihmettelin saisiko sitä kiinteiden esteiden yli mitenkään turvallisesti. Vaan yllättävän hyvin hevoseen tuli ryhtiä ja vauhtia, kun vähän muistuteltiin että tässä oltiin oikeasti töitä tekemässä.

Entisestään yllätyin, kun päästiin laukkaan ja esteille: ratsukon työskentely laukassa esteiden välillä oli nautinnollista seurattavaa. Narri muovasi orin askelta aivan mielensä mukaan, korjasi huonotkin lähestymiset, eikä ori epäröinyt yhtään. Se hyppäsi aina, eikä ollut puhettakaan, että olisi menty rimaa hipoen yli – päinvastoin, ori teki jopa liioittelun isoja hyppyjä.

”Pidä vaan rohkeammin pääsi. Sitä on kyllä helppo säätää, mutta helpommalla pääsette kun päätät heti, mitä tehdään etkä ala empimään. Sun vaisto on yleensä oikeassa”, huomautin narrille. Nainen nyökkäsi, ja seuraava lähestyminen oli jo paljon puhtaampi.

”Vielä kun niitä hyppyjä säädät yhtä sujuvasti, niin bueno”, totesin hymyillen valmennuksen päätteeksi. Liian isot hypyt kostautuisivat ajassa kilparadalla, mutta mieluummin näin päin. Ainakin hevonen pysyi ehjänä.

15.09.2019 Ratsastustunti Puuttinilla, kirjoittanut Saana (VRL-05810)

“Kristus.”, mutisin kun punnersin itseni ähkäisten ylös satulasta pelkkien reisilihaksien voimin. Joko Narri oli päättänyt toden teolla testata uusimman tallityöntekijänsä taitoja tai sitten hän oli pelkkä sadisti. Aloin pikkuhiljaa taipua jälkimmäisen puoleen, sillä paitsi että olin saanut ratsastustunnille alleni Puuttiniksi kutsutun tahmamadon, oli tunnin pääpaino ravaamisessa ilman jalustimia. Siis mikä ettei, oli kiva päästä testaamaan uusia hevosia ja kyllähän tämä kommunistiponi .. anteeksi punahehkuinen Turmeltajan Idänkauhu elikkä siis Puuttini - hah! - oli silmiä hivelevän komea. Hevosen harjaus ja varustaminenkin oli sujunut vielä suht kivuttomasti, tosin satulavyön kiristäminen oli jostain syystä ollut melkoisen työn ja tuskan takana naamani punoituksesta päätellen ja kumisuka oli kadonnut mystisesti jonnekin, vaikka olisin voinut vannoa, että se oli harjakopassa päällimmäisenä, kun olin kantanut hoitovälineet Puuttinin karsinalle ... Mutta kiesus miten jähmeäliikkeinen ja tankkimaisella itsepäisyydellä eteenpäin puksuttava suomenhevonen oli ratsastaessa; se näytti ottavan suuntiman yhteen suuntaan ja ihan sama mitä ratsastaja teki, tuntui ori vaan jääräpäisesti kulkevan siihen yhteen suuntaan. Ensimmäiset volttimme olivatkin yhtä sulavasti toteutettuja kuin asialla olisi ollut itse jäykkä rautakanki, mutta kun tajusin, että mikä on homman nimi, niin hammasta purren päätin että tällainen pelihän ei vetele! Kyllä siinä sai töitä tehdä ja mielessä kirota, mutta alkoihan tämäkin Idänihme lopultakin taipua. Tosin kun olin saanut hevosen viimein kuulolle, oli Narri ilmoittanut kentän keskeltä hymyssä suin, että jalustimet kaulalle ja hevoset raville ja eikun keventämään ja tekemään voltteja ja suunnanmuutoksia. Kyllä tässä hiki virtasi itse kullakin, onneksi Puuttini oli sentään varma-askelinen ja hyväliikkeinen hevonen. “Hyvää työtä, Saana, sait Puuttinin liikkumaan jo ihan kivasti tunnin loppua kohden.”, Narri nyökytteli kun loputtomalta tuntuneen ajan jälkeen saimme luvan siirtyä loppukäynteihin. Sekös sai hymyn ilmestymään lopultakin huulille - tuskaisen irvistyksen sijaan - ja Puuttinikin sai taputukset kaulalleen. Hyvä, jos kova työ näkyi ulospäinkin!

02.11.2019 Panssarivaunupulmia, kirjoittanut Lissu T.

Turmeltajasta hankittu panssarivaunu. CIC1-ratoja rutiiniomaisesti suorittava ja kisaava kilpapeli. Jolla oli nyt jokin suunnaton ongelma avotaivutuksen kanssa.

Kyllähän minä tiedän, että ongelma on suurimmaksi osaksi satulassa, ihan minussa, mutta Puuttini ei ainakaan auttanut asiaa! Orilla oli taas näitä asiattomampia päiviään, niitä, joina saa itse huokailla, kirota, laskea sataan ja olla se kypsempi osapuoli. Jatkuvasti kuopinut, päätään heilutellut, satulavyötä kiristäessäni hullun lailla pullistellut ruunikko oli pitänyt huolen, ettei mikään, ei kavioiden putsaus tai edes harjaus, sujunut jouhevasti ja nätisti ensimmäisellä yrityksellä. Hirveän hyvin herran takaosa liikkui käytävällä, oikein nätisti ja letkeästi, pois harjan alta. Ja ilman mitään oikeaa syytä, mokomakin!
Vaan kentälläpä herra hevonen ei sitten liikkunutkaan nätisti, saati letkeästi, vaan telaketjuin vyöryvän panssarivaunun tavoin. Hiiiiiiidas, kankea ja tahmea, kaiken kyseenalaistava Puuttini ei todellakaan ollut mitään lauantaiaamupäivän hermolepoa, vaan odottamaton kylmä suihku suoraan niskaan. Saavista kaataen.

Se eilen vetämäni kanakori kyllä muistutti itsestään jumpatessani Puuttinin kaulaa ja kylkiä puoliväkisin auki. Etenkin kulmien ratsastaminen oli sellainen tahtojen taistelu, että ihmettelen, miten en saanut kymmentä suonenvetoa pohkeisiini. Siinä sitten olin ja ratsastin, koetin etsiä keskivartalostani muutakin kuin orastavaa närästystä.
Ja Puuttini ei tietenkään ole tyhmä hevonen. Hillittömän älykäs, miellyttämishaluton kovakallo, sellainen, jonka kanssa ei auta kuin olla joko fiksumpi tai ainakin periksiantamattomampi. Kyllä ori vertyi, ei siinä, mutta oliko meno jotenkin kaunista ja harmonista tai edes sujuvaa? Ei. Ei jumalauta ollut, ei mihinkään suuntaan, ja minä melkein itkin. Tuntui, ettei mikään onnistu, ei takaosan alle tuominen, selkä- tai vatsalihasten aktivointi, etuosan keveämmäksi saaminen. Kyllä minä vielä eilen osasin ratsastaa, sain hevosia liikkumaan kivan näköisesti! Minä, vuosikaudet kisannut ja valmentanut, isommillakin radoilla ja hankalammillakin hevosilla pärjännyt, tihrustin itkua yhden perin tavanomaisen kovakallon selässä.

Niistä avotaivutuksista ei tullut yhtikäs mitään. Pari pohkeenväistöpätkää sujui ihan hyvin, samaten muutamasta peruutuksesta tuli melkein hyvä fiilis. Yleisellä tasolla koko helkkarin ratsastus oli sellainen rimanalitus meiltä molemmilta, että ihan tässä häpeää silmät päästään, vaikkei kukaan ulkopuolinen ollutkaan näkemässä.