Jeilin Luutarhatonttu VH19-018-0981

04.09.2022 ikämies-Luuta lopetettiin ennen kuin askel alkoi tosissaan painaa tai syöminen käydä hankalaksi; pikkuorilla oli jo selkeitä hammaskulumia sekä hieman jalkakremppaa.

Nimi	Jeilin Luutarhatonttu "Luuta"	Kasvattaja	Jeili, Suomi
Rotu, sukupuoli	suomenhevonen, ori	Omistaja	Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri	135cm, rautias	Meriitit	VIR MVA Ch, KTK-II, SLA-I, ERJ-I
Syntynyt, ikääntyminen	s. 10.10.2019, 26v satunnainen (3v 31.10.2019)	Painotuslaji, koulutustaso	estepainotus he B / 110cm / 100cm

20.11.2019 Pieni siivousvälinehevosemme kantakirjattiin P-suunnalle KTK-II -palkinnolla!

19.02.2020 pienorille myönnettiin Championin arvonimi.

06/2020 pikkupörheälle Luudalle myönnettiin VIR MVA -arvonimi Championin seuraksi.

20.11.2020 mainio Luutapoikamme palkittiin SLA-I -palkinnolla!

30.04.2021 pikkuraketti lakaisi matkaansa ERJ-I -palkinnon!

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Luonnekuvaus

”Menit ja ostit sitten puutarhatontun”, maailman kulunein vitsi, jota työntekijämme jaksavat viljellä vuodesta toiseen! Pienikokoiseksi jäänyt estehirmu, ei puu- vaan Luutarhatonttu, jämähti isäänsäkin pienemmäksi, vaikka emä oli ihan hevosen mitoissa. Onneksi hyppykapasiteetti ei taskukoosta kärsinyt.
Hevosparka sen sijaan kärsi meidän nimipäästämme jo ennen kuin sai takasiaan trailerista ulos. Luutarhatontusta tuli Luuta. Jolla me tietenkin lakaisemme kaikki kilpailijat tuloslistan häntäpäähän. Ehe ehe.

Oreja moititaan usein putkiaivoiksi. Meidän Luutamme pääkoppa ainakin on yksi tuulitunneli, sen verran yksioikoinen, suoraviivainen elikko tämä on. Ei nyt suorastaan tyhmä, kyllä pikkurautias on hoksannut monetkin syy-seuraus -suhteet, osaa käyttäytyä eikä mene totaalihämmennyksiin uusista asioista. Mutta ei tästä mitään hevosmaailman nobelistia saa tekemälläkään, se on varma.
Kun vain menee ja tekee mitä oli tekemässä, Luuta seistä nököttää paikoillaan tekemättä mitään sen ihmeempiä. Ainoastaan hampaiden raspaus vaatii vähän rauhoittavan lääkeruiskun suosiollista avustusta, jotta pikkuherra pysyy paikoillaan eikä kisko ja nyi päätään tai koeta livistää paikalta. Tämä nyt on kuitenkin niin pieni paha, että hyvä kun asiasta viitsii mainita. Arkoja ihmisiä piekkari kuitenkin pompottaa, eikä tasan nosta jalkojaan, avaa suutaan tai tule edes karsinastaan, jos ihmisen kehonkieli kertoo, ettei ole pakko. Asiallisella käsittelyllä Luuta ei ole hevosta kummempi, vaan ihan normaali, kaikissa tilanteissa toimiva kaveri, joka ei tee numeroa sen enempää suihkepulloista kuin tallin oven tekemästä varjosta.
Talutettaessa matkakokoinen menopelimme on sitä reipasaskelista mallia, joka inhoaa odottelua. Unohda siis instakuvat sun muut, napsi niitä kaverikuvia jonkun toisen hevosen kanssa. Hevonen paikasta A paikkaan B ripeästi kävellen ja kaikki on kaunista. Lastaustilanteissa sama homma; lastaa se hevonen, älä ihmettele. Joku toinen hevonen ei ehkä ole moksiskaan siitä, että ennen lastausta seistään pihalla juoruamassa puoli tuntia. Luuta kuitenkin turhautuu ja hyvin suurella todennäköisyydellä katoaa paikalta, jos mitään ei tapahdu. Matkat sujuvat mallikkaasti yksin tai porukassa, Luuta ei ota kierroksia edes tammaseurasta.

”Has talent, needs direction.” Hianosti suomalaisella rallienglannilla lausuttuna, totta kai. Luudalla on valtavasti hyppykykyä ja -halua, näppärästi pyörivä ja yllättävän iso laukka (sekä valitettavan tavanomaiset käynti ja ravi, mutta ei kopsi kintuilleen joka askeleella, ja estehevonen nyt muutenkin työskentelee laukallaan ja!!). Mutta. Aina se mutta. Pienellä hevosella on valtava ego ja hillitön usko omaan tekemiseen. Tämä on se hevonen, jonka kanssa ratti, jarrut ja vähän kaikki muutkin vakiovarusteet meinaavat välillä jäädä kyydistä herra hevosen päättäessä ihan itse, minne mennään ja mitä tahtia. Ponnistuspaikat ovat välillä vähän missä sattuu (Luuta kyllä nostaa kinttunsa, paikkaa virheensä, venyy ja paukkuu eikä juuri koskaan tiputa puomeja, ihme kyllä), vauhtia ja käännöskykyä on kuin.. no, pienellä (pienemmällä!) ponilla. Luuta vain tarvitsee tavattoman jämäkän ratsastajan, joka uskaltaa välillä sanoa vähän rumastikin, että nyt mennään esteelle numero kolme eikä viisi. Ei Luutaa tietenkään kiskota suusta tai mitään sellaista, mutta jos ne nätit puolipidätteet eivät mene perille niin sitten pitää sanoa vähän ronskimmin. Ja kun Luuta kuuntelee, se on ihan tykki. Aivan pitelemätön.

Aivan kamala kouluratsu! Nippa nappa helppo B ja sekin sormien välistä katsottuna. Luuta ei edes ole mitenkään laiska, alta juokseva, vastahankainen tai muutenkaan inhottava kouluratsu, se tekee kaiken siltä pyydetyn ihan mielellään, kuuntelee paljon paremmin kuin esteradoilla eikä huku omaan erinomaisuuteensa. Jokin siinä koulutyöskentelyssä kuitenkin tuntuu selkään kamalalta, liikkeet jättävät toivomisen varaa ja jotenkin koko homma on tympeää ja tahmeaa. Eikä vika ole kyllä hevosessa.
Maastossa Luuta tykkäisi tunkea turpansa joka puolukkamättääseen ja rusakonjälkeen. Utelias ori hämääntyy helposti ihmettelemään luontoa, ja varmaan kävelisi puuta päin, ellei ratsastaja herättelisi. Raudikon plussapuolia on sen leppoisa, mistään säikkymätön perusasenne. Laukkapätkillä Luuta vähän kuumuu, mutta käynti- ja ravimaastoiluun tämä ori passaa aloittelevankin ihmisen ratsuksi. Maastoretket sujuvat niin yksin kuin porukassakin.

Se ego. Se ego. Kisapaikoilla Luuta kuvittelee olevansa ainakin shirehevosen kokoinen. Kävellessään rinta rottingilla itsevarmuus naapuripitäjään saakka paistaen pienhevonen on yksinkertaisen huvittava ilmestys. Nauru loppuu verryttelyissä, Luuta ei meinaa kuunnella ohjeita sitäkään vähää mitä kotona. Yleensä verkkasirkuksesta vastaa kokematon ratsukko tai omaa napaansa tuijottava prinsessa, tai sitten meidän Luuta, joka mennä viuhtoo sinne ja tänne autuaan kuurona kaikille ratsastajansa avuille ohjasta pohkeeseen ja istunnasta kirosanoina ilmeneviin ääniapuihin.
Jos, ja nimenomaan jos, Luudan touhuun saa jonkun tolkun, se on ihan yhtä lyömätön huippuhyppääjä kuin kotonakin. Aika usein orin loistokas esterata kuitenkin päättyy siihen, että se ratsastajineen vihelletään ylos väärän tien takia, koska LuUtA nYt HaLuSi HyPäTä NeLoSeStEeN nYt EiKä NeLjÄnTeNä.

Kyllä me tätä kaikesta huolimatta rakastamme.

Sukutaulu

i. Luutarha KTK-III sph, rt, 137cm	ii. Vaaran Valtakunta evm, sph, rt, 134cm	iii. Vaitiolovelvollisuus evm, sph, rt, 135cm
		iie. Vaaran Vanda evm, sph, vrt, 133cm
	ie. Lusia evm, sph, prt, 140cm	iei. Marttyyri evm, sph, rt, 142cm
		iee. Peltolan Linda evm, sph, prt, 139cm
e. VIR MVA Ch Ketunkielo KTK-II, SLA-I, ERJ-II sh, prt, 156cm	ei. Hiesutonttu evm, sh, prt, 153cm	eii. Hirmukko evm, sh
		eie. Nuttulan Aavetanssi evm, sh
	ee. Ketunheila evm, sh, rn, 155cm	eei. Pilviheili evm, sh
		eee. Ketunkiusa evm, sh

Jälkeläiset

s. 27.02.2020 sph-t. Luu-usva, e. Vuornan Inkiväärisumu, om. Haltiasalo, VRL-13283

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Valmennukset & päiväkirja

20.12.2019 Kuusijuttu, kirjoitti Saana (VRL-05810)

“Vai että läksitte sitten kuusta hakemaan.”, virnuilin leveästi kuin irvikissa konsanaan nojaillessani satulan etukaareen, ohjat ratsunani toimivan suomenhevosori Luudan kaulalla löysällä roikkuen. Orikin tapitti katsoa edessään avautuvaa näkyä korvat hörössä ja pää pystyssä, jalat tukevassa haara-asennossa lumihangessa seisten: tähän se oli jämähtänyt, liekö kuusikosta kantautunut ähinä ja puhina oli herätellyt senkin eloonjäämisvaistoja, varoittaen mahdollisesta vaarasta. Mutta pois turha pelko, sillä kaatuvan kuusen tai talviuniltaan heränneen karhun sijaan kuusikon oksien takaa olikin vain ilmestynyt punaposkiset tallitytöt kahisevaa kuusta perässään kiskoen. “Joojoo ... helppohan siellä satulassa on nauraa. Meidän piti vaan hakea kuusi lähimetsästä, mutta arvatkaa vaan löytyikö sieltä sopivaa, kaikki näytti ihan pystyynkuivaneilta ...”, toinen tallitytöistä mutisi harmistuneena, potkaisten jaloissaan rehottavaa kuusta. “Kehveli, olisi pitänyt sittenkin lähteä matkaan sillä reellä.”, toinen jatkoi, kunnes sattui katsahtamaan meihin, hymyillen sitten toiveikkaasti. “Sinähän, Saana, olet valmiiksi hevosen selässä ....”, hän jatkoi, saaden minut pudistamaan nopeasti päätäni. “Ehei, en varmasti kisko tuota kuusta koko matkaa takaisin tallille minun ja Luudan perässä.”, kieltäydyin ja yritin estää Luutaa syömästä valitun joulukuusen latvaa. “Noh, itseasiassa ajattelin, että voisit hakea reen, mutta aikaa säästääksemme, miksi ei? Luutahan ei pelkää mitään, se on varma kuin kallio näin maastossa.”, tallitytöt jatkoivat toisiaan täydentäen. En tiedä miten, mutta lopulta huomasin roikkuvani kaikin voimin kuusen rangassa kiinni, sillä välin kun tytöt taluttivat Luutaa puolelta ja toiselta eteenpäin. Suomenhevosori luimisteli ensialkuun epävarmasti korviaan, mutta tyytyi sitten kohtaloonsa tai sitten tottui vaan takanaan kuuluvaan kahinaan ja lautasiaan kutitteleviin havunoksiin. Taaksemme jäi hankeen kasa jalanjälkiä, kavionpainanteita ja eriskummallinen havuvana. Näinköhän tässäkään kuusessa olisi yhtään vihreää havua jäljellä siinä vaiheessa kun olisimme takaisin tallilla ...

22.05.2020 Estevalmennus, kirjoitti Eedla S.

Mikä ihana päivä pitää estevalmennusta, aurinko paistoi ja tuulikaan ei juuri pölisyttänyt kentän hiekkaa. Kentälle oli valmiiksi rakennettu pyyntöni mukaan kolme estettä ihan vieriviereen. Kentällä alkuverryttelevä ratsukko Lissu ja Luuta olisi minulle ennestään tuntematon parivaljakko, mutta olin kuullut, että Luuta olisi kovan potentiaalin omaava esteratsu, mutta välillä omapäinen. Jonkinasteista ongelmaa oli ollut myös ponnistuspaikkojen suhteen.

Halusin ensin nähdä ratsukon liikettä pelkillä puomeilla. Sijoitin puomit ensin raviväleille pääty-ympyrälle niin, että keskimmäinen puomi jäi estetolppien väliin maahan. Aloitimme ravipuomeilla. Liudan ravi oli matalavoittoista, mutta puomien kohdalla se nosti jalkojaan huolellisesti niitä kolisuttelematta. Luuta heilutteli kovasti päätään ja pyrki kiihdyttämään tahtia aina puomien jälkeen. Muutamia kierroksia kumpaankin suuntaan heidän tehtyänsä, se alkoi onnistua moitteetta. Oli aika lisätä vauhtia. Pidensin puomien väliä ja Lissu nosti Luudalla laukan. Laukka oli iso ja hyvin pyörivä, mutta myös tässä Luuta olisi halunnut mennä ennemmin kovaa kuin tasaisen tappavasti. Puomit ei vieläkään tuottanut ongelmaa vaan huolellisesti Luuta ylitti ne. Ajoittain laukkaympyrällä Luuta painui Lissun sisäpohjetta vasten ja pyrki itse pienentämään ympyrän kokoa. Lopulta kun olimme tyytyväisiä laukkaympyrään, oli aika nostaa ensimmäinen este pystyyn.
Nostin pienen pystyyn ravipuomien paikalle ja jätin sen eteen vielä yhden puomin, jotta ponnistuspaikka löytyisi paremmin. Nostin samalla pystyt myös viereisiin esteisiin. Lissu ja Luuta lähti hyppäämään ensimmäistä estettä ja viime tingassa Luuta päättikin valita toisin, se hyppäsi viereisen esteen ajatellun sijasta. Äkillinen suunnanmuutos ajoi ratsastajan epätasapainoon ja esteen ylitys tapahtui ei niin kauniilla tekniikalla, Lissun lähinnä pidellessä kiinni, jotta pysyisi orin selässä. Uusi yritys ja kuski sisuuntuneena piti ulkoavut tiukasti kiinni ja nyt mentiin suunnitellun esteen ylitse. Muutama lämmittelyhyppy kumpaankin suuntaan ympyrällä ja sitten otettiin käyttöön loputkin esteet. Nostin lämmittelyesteen samaan 90cm korkeuteen, joka olisi työskentelykorkeutena tänään.
Tarkoituksena olisi hypätä ensin pysty pääty-ympyrällä, sen jälkeen ratsastaa lävistäjälle ja hypätä sillä oleva viiston linjan pysty ja lopuksi tehdä toiseen päähän pääty-ympyrä, jossa vielä kolmas pysty. Harjoituksessa tulisi siis kaksi pystyä kaarevalla linjalla ja yksi viistolla linjalla sekä laukan vaihto. Pyrkimyksenä, että laukka vaihtuisi lävistäjällä olevan pystyn päällä. Ensimmäinen yritys meni pipariksi. Luuta päätti itse hyppäävänsä eri esteitä kuin kuski määräsi, lisä haastetta ratsastajalle toi se, että esteet olivat samassa linjassa vieri vieressä. Uusi yritys toi jo paremman lopputuloksen, mutta viimeiselle esteelle Luuta lähti ponnistamaan melkein kokonaisen askeleen verran liian kaukaa. Vauhdin ja askelpituuden korjaus ja jälleen uusi yritys ja homma alkoi pikkuhiljaa näyttää sujuvalta. Teimme harjoituksen muutamia kertoja kumpaankin suuntaan ja kun saimme tasalaatuisia hyviä suorituksia, oli aika lopettaa.

Keräsin estetarvikkeet kentältä Lissun ottaessa loppuraveja. Loppukäyntien aikana kävimme keskustelua siitä, millainen tuntuma ja fiilis Lissulle jäi valmennuksesta, mitä hän oivalsi orin kanssa toimimisesta sekä millaisista asioista voisi jatkossa olla Luudan kanssa hyötyä. Kaiken kaikkiaan mielestäni ratsukko oli potentiaalinen ja piristävä tapaus näin kertaalleen nähtynä.

13.08.2020 Estevalmennus, kirjoitti Sonja (VRL-11911)

Mua vähän huvitti katsoa kentällä porheltavan ratsukon menoa. Luuta oli aivan varmasti pienin suomenhevonen, minkä olin eläessäni nähnyt, ja siinä se porskutti menemään pää pystyssä ja rinta rottingilla kuin mikäkin GP-ratojen kuningas. Harmi vaan, että sitä päätä olisi nyt pakko saada hieman alas, ei muuten menisi yksikään pidäte perille asti ainakaan kuolaimen kautta. Ei onneksi tarvinnut mihinkään kunnolliseen muotoon asti päästä, ei sentään koulutuuppaustuokiosta ollut kyse, mutta tuntuma olisi ihan kiva lisä näin esteratsastuksenkin puolella.

"Aloitetaan ihan kevyellä, verryttelevällä jumpalla niin saadaan lihakset lämpimiksi ja poniherra toivottavasti avuille", ehdotin virne suupielessäni. Sekä Lissu että Luuta olivat jo hiestä märkiä auringon porottaessa niin kovaa kuin se nyt Suomessa voi elokuisena aamuna kello yhdeksän porottaa. Olin asetellut kentän täyteen puomeja ja kavaletteja, enkä turhaan ollut säästellyt reittien teknisyydessä kuultuani, millainen sankari tämä Luuta-ori oli luonteeltaan. Ensin pääty-ympyrällä neljä ravipuomia, sitten kulmasta kulmaan halkaisijalla laukassa puomi-kavaletti-puomi-kavaletti-puomi niin yhden kuin kahden askeleen väleillä ja suunnanvaihdon jälkeen pitkällä sivulla vielä viiden ristikon innari.

Luuta oli oletusten mukaisesti menossa mukana - valitettavasti täysiä ja ilman huolta huomisesta. Ravipuomeille se vielä mahtui kivasti, mutta laukassa kun olisi pitänyt keskittyä kuuntelemaan, päräytti ori vaivatta myös kavalettien jälkeiset kahden askeleen välit yhdellä askeleella. Samassa rytäkässä se myös polkaisi muutamaa maapuomia, muttei tuntunut itse huomaavaan. Innarilla viimeinen puomi kopsahti alas, kun pikkukaveri ei enää mahtunutkaan väliin. "Ei muuta kuin uudestaan ja entistäkin kovemmat pidätteet. Istu hyvin tiiivisti, äläkä anna sille yhtään saumaa kaasutteluun", kehotin korjatessani puomit kohdilleen. Uusi kierros oli jo sen verran hillityn näköinen, vaikka Lissu saikin käyttää tosissaan hauista ja suomalaista sisua, että uskalsin muuttaa tehtävän ihan esteiksi.

Nyt pääty-ympyrällä oli maapuomi-askel-pysty laukassa ja halkaisijalla pysty-okseri-sarja kahden askeleen välillä. Innari jäi paikoilleen sellaisenaan, jotta Luudan olisi pakko malttaa hidastaa ja keskittyä vielä hyppyjen jälkeenkin. Aloitimme maltillisesti 70-80 senttisillä esteillä, mutta pakko myöntää pikkuorin yllättäneen jättämällään ilmavaralla. Täytyihän niitä sitten nostaa, kun homma oli selvästi aivan liian helppoa noin pienillä esteillä. Lopulta puomit kohosivat reiluun metriin ratsukon kilpatasolle, enkä kyllä valittamista keksinyt. Tai no se innari oli edelleen vähän turhan kiireinen show, mutta joskus täytyy vain hyväksyä, ettei tiettyjen hevosten persoonalle oikein voi mitään.