Jatkoroikka VH19-018-0615

04.12.2022 Joulukuun alussa rakas vanha herramme lopetettiin omaan tarhaansa. Ikä alkoi jo näkyä pikku kremppoina ja kulumina, joten Jatkoroikka laskettiin ikivihreille ennen pikku kremppojen muuttumista suuremmiksi, kivuliaammiksi vaivoiksi.

Nimi	Jatkoroikka "Jatkoroikka"	Kasvattaja	Team Töpseli, Suomi
Rotu, sukupuoli	suomenhevonen, ori	Omistaja	Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri	155cm, ruunikko	Meriitit	SLA-I, KRJ-III, ERJ-III, KERJ-III
Syntynyt, ikääntyminen	s. 23.05.2018, 28v satunnainen (3v 23.08.2018)	Painotuslaji, koulutustaso	yleispainotteinen he B / 90cm / 90cm / tutustumisluokka

25.08.2020 sinisilmällemme myönnettiin KERJ-III -palkinto.

31.08.2020 ex-ravurimme palkittiin ERJ-III -palkinnolla.

20.11.2020 Jatkoroikka yllätti iloisesti, kun se palkittiin rotunsa laatuarvostelussa SLA-I -palkinnolla!

30.11.2020 täydensi meriittiriviään KRJ-III -palkinnolla.

Kuvat © scirlin

Luonnekuvaus

Miksi ostaa oikeita ratsusukuisia varsoja/hevosia, kun tarjolla on ex-ravuriprojekteja joka sormelle? Etenkin, kun ne projektit paljastuvat vain harvoin helppo-/CIC1- tason lahjakkuuksiksi. Yleensä ne ovat tämmöisiä Jatkoroikkia, harraste-tuttaritason pelejä, vähän kovasuisia ja toispuoleisia, mutta kaikkeen tottuneita rautahermoja.

Jatkoroikkamme on fiksu, hyväkäytöksinen kaveri. Kerran hörisee tammoille, muuten on aika vähäpuheinen kaveri. Sellainen suomalaismiehen perikuva, joka seisoo tuppisuuna paikoillaan eikä tee muuta kuin pakollisen (nostaa jalat pyydettäessä, siirtyy jos sitä orilta odotetaan, ottaa kuolaimet nätisti suuhunsa ja niin edelleen). Tämän hevosen kanssa ilmenevät ongelmat johtuvat tasan tarkkaan siitä, että käsittelijä on tumpelo, niin simppeli ja hyvähoitoinen herasilmäinen ex-ravurimme on. Kaikki käy, vaikkei ori asiasta välttämättä pitäisikään; matolääke on kaikkien näiden vuosien jälkeen pahaa, eikä hampaiden raspauskaan mitään auvoista aikaa ole. Jatkoroikka kuitenkin kestää kaiken, ehkä pienen irvistyksen kera, mutta muuten täysin mukisematta. Sillä tavoin asioista pääsee nopeammin eroon. Helppo kengittää, asiallinen lääkitä, täydellisen mutkaton hoitaa ja varustaa.
Talutettaessa Jatkoroikka kävelee aika ripein askelin, eikä mielellään pysähtele tai hidastele. Muiden hevosten ohittaminen on helppoa, eikä ruunikko ahdistu koirista, postilaatikoista tai traktoreistakaan. Lastaus- ja kuljetustilanteet eivät aiheita sen enempää päänvaivaa kuin mikään muukaan Jatkoroikan kanssa, sen kun lastaa hevosen, laittelee luukut ja lukot kiinni ja lähtee huristelemaan. Herrasmiehenä – tai ainakin fiksuna matkustajana – johdonpätkämme matkustaa hiljaa huutelematta niin orien, tammojen kuin ruunien seurassa. Vaikka ainahan me orilevyä pidämme.

Vähän kovasuinen ja -kylkinen Jatkoroikka yrittää kyllä kovasti taipua ratsun muottiin, mutta jos niitä lahjoja ei ole, niin niitä ei ole. Helppo B/90cm on parasta, mitä olemme saaneet ruunikosta tiristettyä, ja siihen meidän on tyytyminen. Ainakin Jatkoroikka on eteenpäinpyrkivä, työteliäs hevonen, sellainen kaveri, joka lähtee ilolla niin käyntimaastoon kuin rataestetreeniin pariin, kärrylenkille ja pohkeenväistöjä ihmettelemään. Ihmettelemään nimenomaan, tällä kapasiteetilla..
Mitenkään erityisen kevyt ratsastaa tämä hevonen ei ole, Jatkoroikka tarvitsee vähän enemmän pohjetta, isommat pidätteet ja niin edelleen. Kauniin eleetön ratsastus jää haaveeksi, hiuksenhienot, pehmeät avut ruunikko ohittaa ilman alkeellisintakaan reaktiota. Kun vähän ronskimmin pyytää, niin Jatkoroikka kyllä tekee työtä käskettyä. Orilla on tahdikkaat askeleet, hyvä käynti ja ihan asiallinen laukka, sekä mielettömän makean näköinen ravi, jossa istuminen on aivan kammottavaa. Orilla on vahva takaosa, jonka saa ratsastettua mukavan aktiivisesti työntämään kunnolla ja polkemaan alle. Etuosan ratsastaminen vähän kevyemmäksi onkin sitten isompi haaste. Keskilaukka ja vastalaukka sujuvat yleensä koulutuomarienkin silmiä miellyttävällä tavalla, pysähdykset ja peruutukset sekä pohkeenväistö aiheuttavat eniten motkotuksia siitä, miten liikkeet näyttävät vähän väkisin runnotuilta. No, sitähän ne vähän ovat.
Jatkoroikka hyppää rata- ja maastoesteillä 90cm puoliksi taidolla, puoliksi asenteella. Herasilmän ponnistukset ovat vahvat ja terävät, jalat nousevat hirvittävän nopsaan ylös, mutta kaulan ja selän käyttö onkin ihan oma juttunsa. Lisäksi ori hyppää turhankin laajassa kaaressa; tämä tekee kaikista sarjaesteistä vähän haastavia. Hyvähermoisena kaverina ruunikko ei kuumu, joten päätöntä kaahausloikintaa ei tarvitse koskaan pelätä. Ponnistuspaikat orilla ovat ihan hakusessa, ratsastaja joutuu huolehtimaan niistä.
Totaalisen maastovarmana kaverina Jatkoroikka-parka joutuu usein vetohevoseksi nuorten ja/tai hermoheikkojen porukkamaastoon. Lapsenlikan rooli tuntuu suuresti rasittavan oria, ainakin ilmeestä päätellen, mutta koskaan herra ei protestoi ikävää seuraa sitä nyreää ilmettä enempää.

Komeasti flopanneen raviuransa aikana Jatkoroikka tottui kaikennäköiseen vilinään, vilskeeseen ja matkustamiseen, eikä ruunikko ole kisapaikkojen hälystä moksiskaan. Läpi pitkienkin kisapäivien tyynenä pysyttelevä ori toimii tilanteessa kuin tilanteessa tasan samalla tavoin kuin kotonakin. Valitettavasti Jatkoroikka ei ole mikään karismaattinen showmies, siitä ei tipu yhtään irtopisteitä. Enemmän tämä on sellainen tasavarma, vähäintohimoinen suorittaja, rehellinen kaveri, joka huilaa vasta maaliviivan jälkeen.

Sukutaulu

i. Vikavirta evm, sh, vrn, 157cm	ii. Elosalama evm, sh, tprt, 156cm	iii. Palopuoli evm, rt, tprt, 160cm
		iie. Salamavaloja evm, sh, vrt, 155cm
	ie. Teetaukonen evm, sh, vrn, 154cm	iei. Eeromieli evm, sh, vrn, 155cm
		iee. Teelehtinen evm, sh, rn, 151cm
e. Tuplapotti evm, sh, rn, 152cm	ei. Varakas evm, sh, rn, 150cm	eii. Väkevä evm, sh, mrn, 152cm
		eie. Vaaleavieno evm, sh, vkk, 154cm
	ee. Hopeapennejä evm, sh, rt, 157cm	eei. Markanmatka evm, sh, prt, 159cm
		eee. Suviöitä evm, sh, m, 156cm

Jälkeläiset

s. 11.02.2021 sh-o. Sulakekaappi, e. Surukorento, om. Viixi, VRL-13923

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Valmennukset & päiväkirja

26.08.2019 Ajohommia, kirjoittanut Saana (VRL-05810)

“Oletko nyt aivan varma tästä?”, paras ystäväni Tiina kysyi silmäillen epävarmasti Susirajan tallin kulmalle asetettuja ravikärryjä, joita minä putsailin huiskimalla pyyhkeellä pahimpia pölyjä ruostuneiden aisojen ja istuinosan päältä pois. Saattoipa ajan vaalentamalla nahalla erottua vähän pulun sontaakin ja täyte pursusi repeämästä ulos, mutta ne nyt olivat vain esteettisiä haittoja, tunnearvo näissä oli se tärkein! “Joojoo, ajattele nyt miten hienoa näillä on päästä ajamaan! Isoisäni osallistui kuule näillä moniin kisoihin, voitti varmasti vielä useimmat.”, vakuutin, vaikkakin tahdoin vain uskoa niin; tosiasiassa kukaan ei pahemmin suvussamme kehuskellut isoisäni urasaavutuksilla, enemmänkin mutinaa aiheutti se, että pappa oli aikoinaan tuhlannut sievoisen summan kehnoihin ravihevosiin ... Kateellisten panettelua minun mielestäni, mikäs sen parempi kohde sijoittaa rahat kuin hevoset. Olinkin innostunut valtavasti kun isoisän vanhat ravikärryt olivat löytyneet isovanhempieni tilalta; onneksi ne olivat sittemmin mahtuneet myös vanhan avolavani kyytiin, juuri ja juuri. “Lissu lupasi, että saan testata näitä kärryjä, joten aletaan mennä laittamaan Jatkoroikka valmiiksi!”, Jatkoroikalla viittasin luonnollisesti tallin ruunikkoon ex-ravuriin, joka hurmasi sinisilmillään ja tasaisen varmalla luonteellaan. Siinä ei myöskään mennyt kauaa, kun kaksi innokasta hevostyttöä oli harjannut ja puunannut yhden paikallaan huuli pitkällä torkkuvan suomenhevosen kiiltävään kuntoon ja eipä aikaakaan, kun Jatkoroikka seisoi jo tallipihalla ukkini vanhat kilpakärryt perässään. “Sehän näyttää kelpopeliltä ... no melkein.”, hymähdin, kun sain viimeisenkin nahkahihnan kiristettyä ja peruutin muutaman askeleen taaksepäin ihaillakseni kättemme jälkiä, Tiinan pitäessä suomenhevosoria aloillaan. Ei sillä, että se olisi ollut minnekään lähdössä. “Eikun menoksi sitten.”, hieroin käsiäni yhteen ennen kuin asettelin kypärän päähäni ja istuuduin kärryille, jotka notkahtivat kylläkin uhkaavasti painoni alla, mutta näyttivät sitten olevan ihan toimintakunnossa. “Mennään vaan.”, hymyilin rohkaisevasti yhäkin epävarman oloiselle Tiinalle, joka läksi huokaisten taluttamaan Jatkoroikkaa eteenpäin. Kun kärryt näyttivät rullaavan hyvin, Tiinakin uskalsi laskea irti suitsista ja jätti hevosen ohjaamisen minun vastuulleni, jääden odottelemaan tallipihalle kun me läksimme tekemään pienen käyntikierroksen Jatkoroikan kanssa läheisellä tienpätkällä. “Kuten sanoin, hyvinhän nämä toim ...”, virnuiluni paluukierroksella loppui lyhyeen, kun tallinkulmalla natisevat kärryt päästivät yhtäkkiä oudon rusahduksen ja ennen kuin ehdin tajuta, tömähdin ähkäisten hietikolle persauksilleni (eihän nuo halvatun istuinpehmusteet pehmentäneet yhtään!) kun kärryistä irtosi molemmilta puolilta renkaat. Varjossa odotellut Tiina kiirehti vastaan kuullessaan yllättyneen huudahdukseni ja joutui väistämään ohitseen yksinään rullavaa kärrynpyörää keskeytyneen “mitä ..”-ihmettelyn kerran, tarttuen sitten kuitenkin onneksi vaistomaisesti Jatkoroikkaa ohjista ja pysäyttäen hämmentyneesti pärskähtelevän hevosen niille sijoilleen. Jatkoroikka oli onneksi fiksu hevonen ja pysyi rauhallisena koomisen hullusta tilanteesta huolimatta (itsehän istuin pöllymystyneenä hietikolla ohjat yhä käsissäni). Mutta kun lopulta katsahdin Tiinaan, tiesin heti mitä sanoa: “EI SANAAKAAN.”. Ja parempi olisi olla nauramatta kanssa!

06.10.2019 Pikkuluokkien palkintoporsas, kirjoittanut Lissu T.

Okei, Jatkoroikka oli enemmän tunne- kuin järkipohjainen ostos. Onhan tämä nyt ihan kivannäköinen, kivaluontoinen kaveri, ei sillä. Mutta se kapasiteetti! Ex-ravuritausta nyt ei haittaa mitään eikä ketään, suomenhevonen on monipuolinen rotu, eikä ratsujenkaan suvuissa tarvitse kovin kauas mennä, että tulee ajohevosia vastaan. Mutta se Jatkoroikan kapasiteetti. Helppo B, 90cm, tutustumisluokka. Ja me ihan tosissamme narrin kanssa nyökyttelemme päitämme selittäessämme vuoron perään, miten kivan lisämausteen tämä antaa hevoskasvatuksellemme. Antaa joo, varmasti, tältä tallilta voisi lähteä enemmänkin selväpäisiä hevosia useampia harrastehevosia noiden kilpapelien lisäksi.

Mutta. Mutta. Ennen kuin puhun itseni pussiin päätyen haukkumaan minut, narrin ja koko Susirajan, Jatkoroikka on oikeasti yllättävän pätevä ratsu! Ainakin omalla tasollaan. On on. Etenkin kouluradoilla ruunikko on yllättänyt meidätkin ihan totaalisesti. Hirvittävän hyvähermoisena, fiksuna, asiallisesti käyttäytyvänä hevosena uljas orhimme on tietenkin kisakaveri siitä helpoimmasta päästä, joten melko ongelmattomat radat ilman kevätjuhlaliikkeitä eivät ole olleet mikään yllätys. Se, miten nopeasti Jatkoroikka vakiinnutti tasonsa helppo B-ratojen tuloslistan paremmassa päässä, taas yllätti meidätkin. Me ihan rehellisesti oletimme, että tässä saisi tehdä vielä koko syksyn, mahdollisesti tallin hallikauden, töitä, jotta koulutuomaritkin arvostaisivat tätä projektiamme! Mutta eheiiii, herasilmä on tikuttanut sijoituksia kohtalaisen tasaisella tahdilla, melko tasaisin prosentein. Joka kisoissa ei tietenkään sijoituta, kuten ei millään hevosella. Este- ja kenttämenestys on ollut vaatimattomampaa, vaikka jokunen ruusuke onkin kannettu kotiin.

Joten, tämän vähän vuoristomaisen jaarittelun jälkeen; HA HA! Meidän ex-ravuriprojektimme on jo nyt pieni tuhkimotarina!
..ja ihan varmasti pätevä lisä jalostukseen. Tällä kannattaa astuttaa ne helppo/CIC1-tammat, juujuu.

23.11.2019 Ratsain raviradalla, kirjoittanut Saana (VRL-05810)

Ravirata oli tyhjillään, kun suuntasimme sinne yhdessä Jatkoroikan kanssa. Ehei, mistään sunnuntaiaamun varhaisista sähkötöistä ei ollut kysymys, vaan olin päättänyt hyödyntää tilaisuuden ja lähteä radalle, kun ketään ei vielä ollut saapunut treenaamaan ajokkejaan. Allani rennoin askelin ravaava suomenhevosori ei ollut ollut koskaan mikään raviratojen kuningas, mutta selkeästi se muisti menneiden vuosien kilpahuuman, ainakin reipastuneesta askeleesta ja höröön kääntyvistä korvista päätellen. Jatkoroikka katselikin selkeästi valppaasti ympärilleen, kun lähdimme ravaamaan rataa pitkin, tosin lämmittelyn merkeissä ensialkuun ihan rauhallisessa tahdissa, jotta ruunikon lihakset vertyisivät riittävästi. Olin jättänyt tarkoituksella jalustimet melko lyhyiksi, jotta pystyin helposti nousemaan kevyeen istuntaan orin selässä ja antamaan hevosen selkälihaksille vapauden liikkua ja venyä. Aamupäivä alkoi vasta kirkastumaan ja korvissani kuului vain satulan narina ja Jatkoroikan tasainen kavionkopse orin askeltaessa pitkin ravirataa rytmikkäästi. Muutaman lämmittelykierroksen jälkeen (ja todettuani radan pohjan olevan kunnossa), aloin keräilemään ohjia ja otin tukevamman asennon Jatkoroikan selässä. Lisäsin tasaisesti vauhtia, kunnes lopulta annoin ruunikon kiihdyttää kunnolla kiitoraviin pidemmällä takasuoralla. Kylmä, marraskuinen viima alkoi puhaltaa kasvoilleni, tuoden kyyneleet silmänurkkiini, mutta pidin katseeni tiukasti orin korvien välissä. Musta harja hulmusi kun Jatkoroikka pidensi entisestään askeltaan ja maisema senkun vilisi silmissä. Askelten rytmikkääseen kopinaan sekoittui hevosen tasainen pärskintä ja kierros taittui lennokkaassa kiitoravissa hetkessä. Aloin pikkuhiljaa pyytää Jatkoroikkaa jälleen hidastamaan ja onneksi ori oli hyvin kuulolla, vauhdinhuumasta huolimatta. Kun askellus vaihtui kevyeen hölkkään, aloin taputella ruunikkoa kiitokseksi kaulalle leveä hymy huulillani. Ai että, tätä paremmin ei voisi aamuaan aloittaa! Päätin ottaa vielä samanlaisen kierroksen lämmittelyineen toiseen suuntaan ennen kuin lähtisimme tekemään vielä rennon jäähdyttelylenkin maastoon. Kyllä tämän jälkeen jaksaisi taas putsata karsinoita ja kantaa hevosille heiniä tarhoihin, kun aamu-unet oli karistettu silmistä reippaan aamutreenin merkeissä.

03.04.2020 Ajellaan me ex-ravurilla, kirjoittanut Lissu T.

Tallikäytävä on kerrankin hiljainen; olen ihan yksinäni Jatkoroikan kanssa. No, parissa karsinassa seistä nököttää hevonen, mutta talliväki on joko hevosia liikuttamassa, pitämässä lounastaukoa, kuka mitäkin. Käytävällä olen vain minä ja ruunikko ratsumme, ex-ravuriprojektimme, jota nyt valjastan vaihteeksi kärryjen eteen. Jatkoroikka, fiksukäytöksinen hevonen kun on, vain seistä nököttää paikoilleen seuraillen, mitä minä puuhaan. Ei pullistelua kiristäessäni vyötä, ei irvistelyä laittaessani korvia kiinni, ei hampaiden yhteen liimaamista tarjotessani kuolaimia.

Yhtä helppoa ja vaivatonta on liikkeelle lähteminen, ori ei rynni, ei kiukuttele, vaikka joutuu odottamaan avatessani ja sulkiessani tallin päätyovet sen sijaan, että vain kävelisimme niistä ulos jonkun muun hoitaessa ovet kiinni. Jatkoroikka odottaa, tyynen rauhallisena, ei yhtään kuovi tai visko päätään.
Mukavuudenhaluisena otin koppakärryt. Jatkoroikka kävelee pitkin, reippain askelin kohti tuttuja metsäreittejä. Vähän kovasuinenhan tämä on, toimiva peli kuitenkin. Ei tarpeeksi vauhtia radoille – sillähän tämä meillä ratsuprojektina onkin -, mutta ihan tarpeeksi ilahduttamaan yhtä takapajulalaista ratsutätiä. Ilmeisesti myös hevosta itseään; vaikken orin ilmettä näekään, sen olemus on rento ja tyytyväinen sen kävellessä ja ravatessa pitkin hoidettuja metsäteitä. Vastaantulevat lenkkeilijät sekä satunnaiset ratsukot ja Oikeat Ravihevoset ori ohittaa kohteliaan tyynesti, kerran yhdelle ihanan simpsakalle lämminveritammalle höristen.
Joskus onnellisuus löytyy rennolta maastoajolenkiltä, hyvän hevosen kärryillä istuessa.

10.10.2020 Pojojoing, kirjoittanut Lissu T.

Ristikko laukassa, siirtyminen raviin, ravipuomi – kavaletti – ravipuomi, pari askelta ennen seuraavaa ristikkoa laukannosto. Tämänkaltaiset tehtävät ovat omiaan jumppaamaan myös Jatkoroikan pääkoppaa. Eihän ori nyt mikään idiootti ole, eikä mitenkään malttamaton esteillä, mutta sanotaanko, että toisinaan asennetta on enemmän kuin taitoa. Parhaimpinakin päivinä suhdanne on aika lailla 50/50.
Verryttelyissä Jatkoroikan kovasuisuus ja -kylkisyys paistoi naapuripitäjään asti. Koetin parhaani mukaan ratsastaa oria vähän herkemmäksi, kevyemmäksi ja taipuisammaksi, hinkkasin kulmia, kaarteita, pelasin asetuksen ja taivutuksen kanssa, suoristin, sama uusiksi. Onneksi Jatkoroikka on työteliäs kaveri eikä mikään vastahankainen kiukkupeppu.

Pitkänpuoleisten sileäverryttelyjen jälkeen, kun tuntui, että hevonen oikeasti asettui, taipui ja suoristui jokseenkin pehmeänpyöreästi eikä sellaisella retropikseligrafiikkatyylillä, kulmikkaasti ja naksahdellen, aloitimme hypyt yksittäisillä esteillä. Jatkoroikka on, kaikesta huolimatta, todella kiva työkaveri. Se malttaa kuunnella ohjeita, on rohkea ja varmajalkainen kaveri hyvällä tasapainolla. Laukkaakin pystyy vähän säätelemään. Ori kuunteli tarkasti, millaista laukkaa siltä pyysin ja milloin hyppyyn lähdettiin, minkä vuoksi saimme ponnistuspaikat nätisti kohdilleen (paitsi kerran, ihan oma mokani kun unohduin ajattelemaan seuraavaa estettä, ja Jatkoroikka-raasu lähti hyppyyn aivan liian aikaisin, minä en ehtinyt mukaan ja koko hyppy oli hevoselle epäreilu, todella ruma ja heikko esitys). Yksittäisesteiden jälkeen aloin ratsastamaan kolmen pikkupystyn innaria sekä aikaisemmin kuvaamaani tehtävää. Etenkin innareilla sain pitää kielen keskellä suuta, että ensimmäinen hyppy lähti oikealta kohdalta. Jatkoroikka-raasulla ei tunnu olevan yhtään silmää ponnistuspaikoille. Se kyllä koettaa korjata jalkojaan ja venyä, mikäli hyppy lähtee (ratsastajan tai hevosen oman virhearvion vuoksi) väärästä kohtaa. Yritteliäisyyden puutteesta tätä hevosta ei voi moittia.

Estekorkeus pysyi maltillisena, 50-70cm (maksimikorkeus lähinnä parilla yksittäisesteellä). Päivän treenit olivat muutenkin enemmän jumppaavaa mallia, kunnon Cup-preppaukset kokonaisine ratoineen ovat kahden seuraavan viikon juttuja. Nyt hain etuosaan keveyttä, etenkin vartaloon taipuisuutta, ja toki hyvää tempoa työskentelyaskellajissa. Ravissa irvistelin, Jatkoroikan ravi on ehdottomasti miellyttävintä katsottuna, satulasta käsin se on sitten.. kokemus. Eikä erityisen miellyttävä. Treenitehtävät eivät olleet mitenkään ihmeellisiä, mutta eipä niiden tarvitse ollakaan, hyvän perustyöskentelyn päälle kasataan sitten se kaikki muu. Ja vaikka Jatkoroikka on ja pysyy kovasuisena ja -kylkisenä hevosena, sain siihen tänään kivasti liikkuvuutta, etuosaan keveyttä.. Etenkin kulmia ratsastaessani huomasin, että loppuverryttelyissä sain ratsastettua rehellisesti syvemmät, korrektimmat kulmat kuin alkuverryttelyissä. Minua hymyilytti, ja Jatkoroikka tosiaan ansaitsi kaikki saamansa kehut. On tämä hieno hevonen, kaikesta huolimatta.