Helike Huura VH16-018-1229

i. Elmeri Helmeri vaihtoi omistajaa maitovarsana melko hyvään hintaan, olkoonkin, että mukana oli paljon värilisää. Ori osallistui kahdesti varsanäyttelyihin saaden vuosikkaana III-palkinnon ja parivuotiaana II-palkinnon. Rakenteensa Elmeri Helmeri oli perinyt pitkälti emältään; ryhdikäs, hyvät tyypit ja leimat, pitkä niska, lyhyehkö kaula, pyöreä kevyt pitkä runko, pitkähkö lanne, hyvä lautanen, sirot etusääret, muuten hyvät kuivat jalat. 149cm korkeaksi jäänyt rautiaanpäistärikkö pikkuori sai yllättävän hyvät liikegeenit, vaikka sen vanhemmat eivät liikkeillään juhlineet; hyvä pitkä aktiivinen käynti, tahdikas elastinen pitkä ravi ja pyörivä, aktiivinen joskin matala laukka. Irtohypytyksessä päistärikön hypyt olivat vähän selättömiä ja ori roikotti etusiaan, mutta käytti takasiaan hyvin ja petrasi etustenkin kanssa estekorkeuden noustessa. Jollei orin luonteessa olisi ollut sanomista, ja se olisi päätynyt eri kotiin, siitä olisi voinut tulla ’parempi harrasteratsu’ tai kisapeli seura- ja aluetasolle. Rakenteen lisäksi emä oli antanut pojalleen myös luonnettaan; Elmeri Helmeristä kasvoi uppiniskainen ja kiukutteleva, pohjattoman ahne ja jokseenkin laiska hevonen, jota ei oltu turhalla nöyryydellä pilattu. Orin kyllä sai tekemään asioita, lähinnä ylitsevuotavalla lahjonnalla; ilman palkintoporkkanaa esimerkiksi irtohypytyksestä ei tullut mitään. Ratsun alkeita opeteltaessa kovapäinen ori oppi asiat nopeasti, kun sen sai tekemään jotain.
Orin ratsukoulutus jäi kesken, eikä se oikeastaan tehnyt elämänsä aikana muuta kuin osallistui pariin varsanäyttelyihin ja sai kymmenen varsaa aloitettuaan astumisen vain parivuotiaana. Kolmivuotiskesänä ori pääsi karkuun taluttajaltaan, ja kun hevonen löytyi se oli hukkunut kaaduttuaan suo-ojaan. Elmeri Helmerin varsat eivät ole luonteensa tai kapasiteettinsa puolesta rodun kermaa, rakenteensa ja liikkeidensä puolesta keskivertosuomenhevosia. Ori ei millään mittarilla ollut periyttäjä.

ii. Velmeri oli mukana Kuninkuusraveissa jopa seitsemänä vuonna ollen parhaimmillaan toinen. 154cm korkea, vaaleanrautias loistoliinakko oli suurimerkkinen hurmuri niin ulkonäkönsä kuin luonteensa puolesta. Runsaat jouhet, ilmeikäs pää, pitkä niska, matala säkä, pystyhkö lapa, sopusuhtainen runko, hyvä lautanen, matalajalkaisuutta lukuun ottamatta hyvät kuivat kestävät jalat, pisteenä iin päälle ryhdikkyys sekä erinomaiset tyypit ja leimat. Velmeri oli eläväinen, vähän pojanviikarimainen mutta ehdottoman kiltti hevonen, joka keskittyi täysillä työntekoon ja nautti lasten rapsuteltavana olemisesta. Työteliäs, energinen hevonen ei vapaapäivistä perustanut, lenkille piti päästä. Orin käynti oli vähän ahtaanlainen ja laukka melkoista räpellystä, mutta se ravi! Pitkää, tahdikasta, nopeaa, ei tietoakaan ahtaudesta, tahtirikoista tai laukkaherkkyydestä. Ori loisti etenkin pitkillä matkoilla niittäen menestystä myös arvokisoista (Pikkuprinssin ja Pikkukunkun toinen, kolmesti mitaleille Pelimanni-ajossa..). Raviuran päätyttyä Velmerin kanssa kokeiltiin työajoa sekä ratsastusta, joskin jälkimmäisestä ei tullut mitään orin laukan vuoksi. Liinakko on JKTK-I sekä Jälkeläisvalio.
Velmerillä on komeat 443 jälkeläistä, valtaosa juoksijoita, seassa jokunen työhevonen ja pari ratsua (joskin harraste-, ei kisahevosia). Velmeriläiset tunnetaan hyvästä luonteestaan, kestävistä jaloistaan sekä upeasta ravistaan. Juoksijanlahjoja ja -päätä on monella, orin jälkikasvu onkin ollut hyvin edustettuna Kuninkuusraveissa. Raviratojen hurmuripoika kuoli 34 vuoden kunnioitettavassa iässä.

ie. Ravurina flopannut, ratsuksi koulutettu Huudon Helmi jäi kisayleisön mieleen päistärikön värityksensä vuoksi. Kolmisen senttiä takakorkea, sään kohdalta 153-senttinen ruunikonpäistärikkö tamma näytti enemmän ravurilta kuin ratsulta, eikä se kummoinen ratsu ollutkaan (seurakisoja tasoilla heC-B ja 60-80cm vaihtelevalla menestyksellä). Tamman liikkeet olivat matalahkot, mutta suorat ja tahdikkaat, käynti mataluutta lukuun ottamatta suorastaan erinomainen ravin ja laukan ollessa enemmän vaatimatonta keskitasoa. Hyppääminen sujui enemmän innolla kuin taidolla, puutetta oli niin jalkatekniikassa kuin selän käytössä, mutta niin vain Huudon Helmen onnistui ylittää 80cm radat ja jokunen metrin yksittäiseste. Tamman rakenteessa oli vikoja, vaikka hyviäkin puolia oli; ryhdikäs, hyvät tyypit ja leimat, lyhyehkö kaula ja säkä, pyöreä kevyt pitkä runko, pitkähkö lanne, pyöreä lautanen, siroja etusääriä lukuun ottamatta hyvät hyväasentoiset jalat. Luonteessa oli enemmän sanomista, Huudon Helmi oli laiska, ahne, etenkin kiimassa kiukkuinen, heikko työmotivaatio ja eteenpäinpyrkimys, joskin aika rohkea ja ’pomminvarma’.
Huudon Helmellä tehtiin neljä varsaa (päistärikkö väritys edesauttoi astutuspäätöstä joka kerta). Orivalinnat olivat vähän mitä sattuu (milloin haettiin ravuria, milloin ratsua, milloin väriä..), niin varsatkin. Yhteistä Huudon Helmen jälkeläisille on hyväasentoiset jalat, muuten luonne, rakenne ja kapasiteetti heitteli suuresti. Tamma kuoli 20-vuotiaana.

e. Kylmäsydän oli etupäässä perhehevonen, jolla kyllä kilpailtiin jonkun verran koulua (heB-A). Tamma kirjattiin melko nuorena R-suunnalle (hyväksyttiin kantakirjaan ilman palkintoa), minkä lisäksi sen kanssa kierrettiin jonkun verran mätsäreitä ja show-näyttelyitä sekä koulukisoja seura- ja aluetasolla. Musta, suurimerkkinen 157cm korkea tamma oli rakenteellisesti sekoitus vanhempiaan; hyvät tyypit ja leimat, matalaryhtinen, kaunis pää ja kaareva kaula, hyvät lavat, vankahko syvä runko, pitkähkö lautanen, järeät jalat joiden ainoina vikana lyhyehköt vuohiset ja käyrähköt kintereet. Tamma peri emänsä pitkän, tahdikkaan, hyvän käynnin ja isänsä matalat, mutta elastiset ja helposti säädeltävät liikkeet. Hyppääminen ei ihan sujunut, tekniikka oli kelvollinen ja esteet ylittyivät, mutta Kylmäsydän jännitti hyppäämistä, ei osannut arvioida ponnistuspaikkoja ja kaipasi muutenkin hurjasti tukea ratsastajalta. Kouluradoilla mustaturkki oli itsevarmempi, melko tasainen suorittaja, jonka kanssa silloin tällöin päästiin kunniakierrokselle. Hevosen vahvuus oli kuitenkin luonteensa; kiltti, lempeä, melko rohkea ja hyvähermoinen, anteeksiantavainen, nöyrä ja työteliäs.. Lista olisi jatkunut pitkään.
Kylmäsydän osoittautui melko hyväksi periyttäjäksi. Vaikka omistaja valikoi tammalle käytetyt orit lähinnä värin perusteella, rakenteesta sun muusta viis, Kylmäsydämen onnistui tehdä suht hyvärakenteisia, kivaliikkeisiä perushevosia. Suurin osa ei kapasiteetilla tai luonteella juhlinut, mutta tamman onnistui siloitella käytettyjen orien pahimmat viat ja tehdä isiään parempia varsoja. Kylmäsydän kuoli 14-vuotiaana varsoessaan viidennettä varsaansa.

ei. Vaaleanpunaruunikko, 153-senttinen Syyssadetaika kilpaili aluetasolla niin koulua kuin esteitä (heA/100cm), ja oli kasvattaja-omistajansa ylpeys ja silmäterä. Suurinta ylpeyttä aiheutti ruunikon luonne; herrasmiesmäinen, hyvähermoinen, kiltti ja rohkea hevonen, joka halusi tehdä töitä ihmisen kanssa, oli nöyrä, kuuliainen ja eteenpäinpyrkivä. Ei Syyssadetaian rakennettakaan tarvinnut hävetä, vaikka pari pikkuvikaa löytyikin; hyvät tyypit ja leimat, hyvä kaareva kaula, hyvät lavat, pyöreä runko, pitkähkö pyöreä lautanen, hyvät etuset ja käyrähköt kintereet. Askeleet olivat matalat, mutta muuten hyvät, sopivan väljät ja tahdikkaat, elastiset ja helposti muokattavissa. Hyppytekniikka oli keskiverto kaikin puolin. RKTK-III -kirjattu herrasmiesori oli tuttu näky aluekisoissa, show-näyttelyissä ja muissa tapahtumissa orikavalkadeista kotikylämarkkinoiden talutusratsastukseen. Etenkin koulukisoissa ori voitti ja sijoittui todella hyvin (bravuureina avot, sulut ja lisätyt askellajit), esteiltä haettiin yleensä siisti nollarata. Vakavamman kilpailemisen ohella Syyssadetaika opetti omistajansa lapset lajin saloihin, vanhoilla päivillään ruunikko pääsi hiihtoratsastuskisoihin esittelemään vetreyttään.
Syyssadetaika ei koskaan noussut suosituksi jalostusoriksi. Sen 27 varsaa ovat enempi vähempi harrastehevosia, joiden tekoon käytettiin tuttua hyväluonteista oria. Ori ei ollut kummoinen periyttäjä, vaan kaikki sen ominaisuudet periytyivät hyvin vaihtelevasti sen jälkeläisille; yleensä varsat tulivat enemmän emiinsä. Syyssadetaika eli 28-vuoden korkeaan ikään.

ee. Koko ikänsä omistajaperheen harrastehevosena toiminut Kirkaskatse koki huippuhetkensä, kun sijoittui show-näyttelyissä luokkansa kolmanneksi. 161cm korkuinen, suurimerkkinen tummanrautias tamma oli melko vankkatekoinen, matalaryhtinen ja -jalkainen hevonen, jolla oli kaunis pää ja lyhyehkö kaula, hyvät lavat, vankahko syvä runko ja kantava lanne, hyvä lautanen ja ventoja vuohisia lukuun ottamatta hyvät järeät jalat; ulkonäkö tuli selvästi työhevosisältä. Tammalla oli äärettömän hyvä, pitkä aktiivinen käynti, mutta melko tavallisen tasaiset ravi ja laukka. Hyppääminen ei sujunut Kirkaskatseelta ollenkaan, raudikko rämpi yksittäisten pikkuesteiden yli puoliksi juosten ja jänisti isommilla esteillä, vaikkei muuten pelännyt mitään. Teräshermoinen, rohkea, kärsivällinen, seurallinen olematta syliintunkeva, työteliäs, nopea oppimaan, anteeksiantavainen osaamattoman käsittelijän/ratsastajan/ohjastajan suhteen – Kirkaskatseen luonne oli täydellinen perhehevoselle. Ei se kovin osaava ollut (heB jos mielikuvitusta käytti), mutta se taipui kaikkeen työhevoshommista ratsun virkaan oman perheensä tarpeisiin vallan mainiosti.
Kirkaskatseella tehtiin viisi varsaa, isiksi valittiin kaksi työoria, kaksi ratsuoria ja juoksija. Kolmesta varsasta tuli oivia perhe- ja harrastehevosia, mutta kaksi repäisi – Kirkaskatseen pojat ovat TKTK-I työhevosmestari sekä JKTK-I ravikuningas! Tamma periytti jonkin verran rakennettaan, etupäässä hyvää käyntiään ja luonnettaan. Vanhuus sai hevosen lopulta kiinni, ja Kirkaskatse kuoli vasta 33-vuotiaana.