Ernu kiikutettiin kesäkuussa 2014 esteratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuuteen. Pisteitä hieno hyppytammani keräsi 105 ja se taas oikeutti palkintoon ERJ-I. Odotinkin ykköstä, ja olen tietenkin iloinen ja ylpeä hienosta, hienosta hevosestani, jolle syötin sangollisen porkkanoita heti tulosten tultua.
Ernu oli puoliksi hankkimalla hankittu, puoliksi mielenhäiriönä ostettu estetamma. Pidemmän aikaa olin jo haaveillut hankkivani saksalaisen estetamman ja sillä mielellä lähdinkin reissuun tähän makkaroiden ja oluen luvattuun maahan. Oluisiin en koskenut, makkaroihin sen sijaan, ja hevosiin myös. Tällä kertaa lähdin liikenteeseen ihan tarkoitushakuisesti, enkä vain päätynyt tuijottelemaan satunnaisia myyntihevosia ja keksimään äkkiseltään, että tuonpa tuosta vien kotiini - kuten olen valitettavan monesti tehnyt ja lompakko kiittää... tai sitten ei.
Kolmatta myyntitallia kolutessani satuin törmäämään ruunikkoon Haloweenieen. Pelkkä nimi onnistui nappaamaan minut koukkuunsa ja tamman hurmaava ulkomuoto sai minut hyppäämään hannoverin selkään. Ernu paljastui heti haasteelliseksi hevoseksi, jonka kanssa ei turhaan leikiteltäisi. Jo ensimmäisellä ratsastuskerralla paljastui, ettei se osannut kävellä ja että se osasi ryöstää. Jokin Ernussa kuitenkin nappasi, en tippunut selästä enkä edes säikähtänyt tamman kiihdytysajoja, vaan hannover tuntui hyvältä ja omalta alla vaikka toivoinkin, että tämänkertainen ostokseni osaisi jotain muutakin kuin kaksijalkaloikkaa ja kiitoa pitkin kenttää. Onneksi Ernu osaakin, hypättyäni tammalla muutaman testiesteen olin täysin myyty. Tai siis, Ernu oli myyty.
Kaupat tehtiin ja logististen seikkojen selvittyä tamma kuskattiin Suomeen, jossa nimesin sen uudelleen mairittelevasti Ernuksi. En kadu tamman ostamista hetkeäkään, haastavuudestaan huolimatta se on niitä hevosia, jotka vain ovat sopivia. Hannoverin kanssa elämä on Ruusujen sotaa, ei niillä tanssimista, mutta väliäkö sillä. Kerrankin allani on hevonen, jonka selässä ei pelota, vaikka se vähän ottaisikin omaa kivaa.
I am the painted faces, the toxic kiss.
Ernu on itserakas, turhamainen ja vielä kaiken kauniin päälle tamma. Sen kanssa eläminen onnistuu, kun sitä yhtä aikaa miellyttää ja pitää oman päänsä. Tasapainon säilyttäminen ei ole aivan helppoa, mutta onnistuu kyllä, kun pysyy itse tarkkana ja herkkävaistoisena hevosen mielialojen suhteen. Ernu on mahtava hevonen, kunhan sen kanssa elämää helpottavat pikku jipot oppii ja muistaa. Siitä tamma on kummallinen hevonen, ettei se pahemmin siedä miehiä. Orit ja ruunat kyllä menevät, pahemmin hannover ei niistäkään välitä sillä se ei ole erityisen seurallinen hevonen, mutta miehet saavat Ernun painamaan korvat pitkin niskaa ja väläyttelemään hampaitaan. Tamma ei onneksi ole vaikeimmasta päästä hevosia, vaikka siinä omat haasteensa onkin. Kokonaisuutena Ernu on vallan rakastettava paketti, hieno, herkkä ja naisellinen - kunhan sietää sen hankaluuksia tulla toimeen tiettyjen asioiden, kuten kuran kanssa.
All you love is a lie.
Hoitaessa tamma on parasta iskeä käytävälle kiinni kaksin puolin ketjuihin. Hannover ei ole mikään kaikkia syövä hevoshirviö, mutta heti kun jokin menee sen mielestä pieleen se puree - kovaa. Ernu on herkkäsieluinen prinsessa, jonka toiveita tulee kunnioittaa aina ja kaikkialla. Se tulee harjata täsmälleen oikein, täsmällisessä järjestyksessä. Oikeastaan täsmällisyys on avainsana tässä tilanteessa, sillä kun kaiken suorittaa säntillisesti, rauhallisena, mutta päättäväisenä, hosumatta ja huitomatta Ernu on oikein tyytyväinen tilanteeseen ja keskittyy tarkkailemaan elämänmenoa ympärillään. Kiireessä hannoverin luokse ei saa missään nimessä tulla, sillä se hermostuu välittömästi liian nopeatempoisesta touhuamisesta ja nappaa kiinni. Ikävä toveri tamma on siitä, että se ei koskaan varoita etukäteen eikä vain näykkää. Heti, kun jokin menee Ernun kanssa pieleen se iskee korvat littaan ja haukkaa kunnolla. Maha ja kyljet ovat herkkiä paikkoja harjata ja ne tuleekin harjata kunnolla, mutta ilman turhaa voimaa ja tarpeeksi ripeästi, jotta kaikkien mielenrauha säilyy.
Taluttaessa kannattaa änkeä Ernulle ketju leuan alle ihan vain varmistuksena. Pääasiassa tamma kulkee vierellä varsin hyväkäytöksisesti, reippaasti, mutta kiskomatta ja tempomatta. Aivan pitkälle narulle ei hannoveria kannata päästää, sillä silloin se kyllä ottaa tilaisuudesta kiinni ja lähtee lippahivoon. Ketju on kuitenkin syytä olla mukana, sillä aina silloin tällöin Ernu toteaa jonkin paikan olevan hänen arvolleen sopimaton ja tempaisee oikein kunnolla. Kunnon vastaveto palauttaa tamman onneksi ruotuun, joten turhan vaikea hevonen Ernu ei ole jokapäiväisen elämän kanssa.
Ernu on helppo lastata, se on opetettu siihen huolellisesti. Tamma kävelee traileriin kuin vanha tekijä ja matkustaa rauhallisesti. Alas autosta hannover saattaa loikata, joten sen kanssa on syytä olla varovainen, mutta pääasiassa se tulee kopista pois yhtä helposti kuin sinne meneekin.
Believe it, we live as we scream.
Käynti on Ernulle aivan yliarvostettu askellaji. Se ei ole ainoa vika, joka tamman ratsastusominaisuuksista löytyy, mutta ehdottomasti yleisin, sillä lähes aina hevosella on enemmän vauhtia, kuin olisi tarpeen. Suurin ongelma hannoverin kanssa on kuitenkin sen tapa hermostuessaan purra kiinni kuolaimeen ja ryöstää. Pukkisarjoja ei tällä hevosella juuri näe, mutta takasillaan se sen sijaan viihtyy aina silloin tällöin. Jos nämä seikat jättää huomiotta Ernu on keskimäärin miellyttävä hevonen, siltä löytyvät erinomaiset askellajit, etenkin laukka, joka on estehevoselle täydelliseen tapaan helposti säädeltävä ja voimakas. Myös hyppytyyli ja -kapasiteetti kohtaavat toisensa loistavasti. Ernun kanssa on muistettava herkkyys ja se, että on tamman selässä. Täysverisen veri näkyy tammassa vahvasti siinä, että se vetää välittömästi herneen nokkaan ja hermostuu kovista avuista. Hannoverin kanssa on koetettava ratsastaa mahdollisimman vähän tehden, lähinnä annettava ohjeistus siitä, miten päin kuljetaan eikä niinkään komenneltava. Ernulla on taito hermosta silmänräpäyksessä aivan totaalisesti, mutta lähes aina se kuitenkin tapahtuu pikkuhiljaa ratsastajan jatkuvan virhevirran kera.
Koulupuolellakin Ernulta löytyisi kyllä kapasiteettua suorittaa, mutta sen hermot eivät kestä. Kotona tamma kulkee hyvin ratsastettuna oikein päin helpon A:n asiat, mutta kouluratsuksi siitä ei ole. Jo liian pitkä koulutreeni kiristää sen hermoja aivan liikaa, mikä alkaa näkyä pään viskelynä, apujen vastusteluna ja lopulta tamma haukkaa kuolaimen hampaittensa väliin ja pinkaisee hillittömään kiitoon. Esteet ovat sen sijaan hannoverin leipälaji. Ernun kanssa on ilo hypätä, sillä se on varma jalkojensa kanssa, tekee käännökset vaikka lantin päällä ja arvioi etäisyydet hyvin. Hannoveria saa kuitenkin olla toppuuttelemassa, sillä vauhtia sillä meinaa lähes aina olla hieman liikaa tarpeelliseen nähden. Kunhan muistaa itse pitää vauhdin sopivana, pysyä selässä hiljaa ja liikoja touhuamatta sekä ohjeistaa tammaa suunnassa Ernu kyllä hoitaa loput.
Where is the wonder where's the awe.
Kisapaikoilla Ernu ei juurikaan eroa siitä, mitä se kotona on. Muutamia kohtia toki löytyy, jotka pitää ottaa huomioon, mutta keskimäärin sen kanssa voi toimia täsmälleen samoin kuin kotikentällä. Tamma odottaa ihailua ja kunnioitusta, ja kunhan sille antaa mitä se haluaa, se toimii lähes kuin unelma. Ainoastaan muut hevoset muodostuvat ongelmaksi, sillä liian lähelle tullessaan ne saavat hannoverilta kommentiksi kimeän vinkunan sekä kohti ladatun monotuksen tai huolellisesti tähdätyt hampaat. Kisapaikoilla pätevät samat säännöt kuin muutoinkin tamman selkään kiivetessä. Pysy skarppina, muista ratsastaa, mutta hevosta häiritsemättä ja tarpeettomia hosumatta. Valitettavasti kisapaikkojen jännittynyt, hektinen tunnelma siirtyy suorana lähetyksenä Ernun korvien väliin ja se herkistyy tavallistakin enemmän, jolloin luonnollisesti ratsastajankin on oltava tarkempi, jotta tamma ei hermostuisi turhasta.
Jos onnistuu pitämään omat ja Ernun hermot kasassa, se on takuuvarma tähtihevonen radalle päästessään. Vaikka yleisö nostaakin tamman kierroksia, se myös rakastaa näiden suosionosoituksia ja diivaileekin minkä kerkiää. Hannover osaa kuitenkin keskittyä olennaiseen, eikä sen diivailu vie sen huomiota ratsastajasta, saati sitten radasta. Se vain tarkoittaa, että ratsastaja on mukana ohjeistamassa esteiden järjestyksen ja ottamassa Ernua aika ajoin takaisinpäin vauhdin hurmasta, sekä pysyttelemässä kyydissä. Mikäli vauhdin ei anna kasvaa liikaa ja itse onnistuu pysymään selässä, Ernu kyllä tekee puhtaan ja reippaan radan.
You and I, a whore and a bashful sailor.
i. Wanderlust evm, hann, prn, 167cm
ii. Nocturnal Concerto evm, hann, rnkm, 170cm
iii. Nymphomaniac Fantasia evm, hann, mrn, 155cm
iie. The Kinslayer evm, hann, rtkm, 178cm
ie. Crimson Masquerade evm, hann, prn, 161cm
iei. Saints in Cain's Mask evm, hann, trn, 162cm
iee. Cadence of Last Breath evm, hann, rn, 156cm
e. 7 Days To The Wolves evm, hann, mkm, 161cm
ei. 10th Man Down evm, hann, mkm, 161cm
eii. The Barefoot Boy evm, hann, m, 165cm
eie. Homeless and Foul evm, hann, rnkm, 158cm
ee. Miserable-go-round evm, xx, m, 159cm
eei. Creek Mary's Blood evm, xx, m, 157cm
eee. Mere One-day Miracle evm, xx, m, 163cm
Ernun suku on henkeen ja vereen estehevosta. Pääasiassa saksalaista perua olevat sukujuuret sisältävät hannoveriä, mutta tamman suvussa on vaikuttanut vahvasti myös englannintäysverinen, joka on tuonut hannoveriin säpäkkyyttä ja tulisuutta. Jopa huolestuttavissa määrin. Ernulla on kuitenkin erinomainen esteratsusuku, jonka hannoverit ovat menestyneet pääasiassa 140-160cm radoilla ja englannintäysveriset 120-130cm radoilla.
Isä Wanderlust, punaruunikko 167cm korkea oman arvonsa tunteva itsepäinen herrasmies osasi kyllä käyttäytyä, mutta käyttäytyi vain, jos sitä kohteli arvostaen ja kunnioittaen. 160cm kansallisilla radoilla hyppäävä ori ei ollut se helpoin tapaus, sillä se halusi aina härkäpäisesti runnoa oman kantansa läpi myös ratsastajalle, mutta kun ratsastaja oli vieläkin sitkeämpi kuin hevonen, Wanderlust toimi erinomaisesti. Heittämällä kantakirjattu ori tahkosi tasaista tulosta Saksassa ja se yritettiin useammin kuin kerran ostaa sekä kotimaan rajojen ulko- että sisäpuolelle. Hannover pysyi kuitenkin omistajallaan kuolemaansa asti.
Wanderlust periytti lähinnä omanarvontuntoaan, itsepäisyyttään se ei niinkään siirtänyt eteenpäin. Erittäin suosittu lähemmäs sata jälkeläistä saanut Wanderlust periytti luonteen lisäksi hyvää rakennetta ja hyppykykyä, eikä yhdenkään varsan kapasiteetti jäänyt alle 140cm:n. Ori lopetettiin aikanaan, kun kova käyttö esteillä alkoi näkyä jalkaongelmina eikä Wanderlust enää uskaltanut nukkua muuten kuin seisten, kun ei tiennyt pääseekö enää ylös.
Emä 7 Days To The Wolves oli mustankimo 161cm korkea ja erittäin hyvänrakenteinen hannovertamma, 150cm-160cm luokkien suorittaja ja täysverisyyspitoisuutensa vuoksi erittäin herkkä, säpäkkä ja helposti kuumeneva tamma. Uransa alkuaikoina se kisasi pääasiassa kansainvälisillä 160cm radoilla, mutta luonteensa vuoksi se siirrettiin hyppäämään 150cm. Kuumeneva ja itsepäinen luonne meinasi isommilla radoilla kiihdyttää tammaa liikaa ja aiheuttaa vaaratilanteita. Kymmenen senttiä tuntui tekevän ihmeitä, sillä 150cm radoilla 7 Days To The Wolves esitti huomattavasti parempaa ja varmempaa otetta kuin korkeammilla radoilla. Kisauransa päätteeksi tamma kantakirjattiin erinomaisena rotunsa edustajana.
Kaksitoistavuotiaana jalostukseen siirryttyään 7 Days To The Wolvesilla teetettiin kuusi varsaa, joista jokainen peri emältään luonnetta paljon, toisen hieman liikaakin. Tamma periytti luonteensa ohella voimakkaasti myös ketteryyttään ja hyvää laukan säädeltävyyttä. Kimoväriä ei löydy kuin yhdeltä hannoverin jälkeläiseltä.
Muu suku:
Isänisä Nocturnal Concerto, ruunikonkimo hannoverori oli suurikokoinen (170cm) ori, joka hyppäsi kansallisesti 160cm. Ainainen kärkipään hevonen Nocturnal Concerto ei ollut, sillä se oli isolaukkainen ja vaikka säädeltävyyttä löytyi, se ei aina kyennyt voittamaan pienempiä kilpakumppaneitaan. Menestystä kuitenkin kertyi Saksan rajojen sisäpuolella enemmän kuin tarpeeksi ja vaikka se ei ollutkaan se aina voittava hevonen, Nocturnal Concerton nimi oli tuttu kaikille esteistä kiinnostuneille hevosihmisille. Itsepäisyytensä emältään perinyt ori sai isältään sisukkuuden ja yhdessä ne olivatkin yllättävän sopiva sekoitus, sillä ori taisteli aina itsepäisesti itsensä lähelle kärkeä, jos ei aivan kärkeen päässyt.
Nocturnal Concerto sai lähemmäs sata jälkeläistä ennen kuin se lopetettiin jalan katkeamiseen kotitarhassa 22-vuotiaana. Ori periytti kimoväriään hyvin heikosti, mutta sen sijaan kaikki sen jälkeläiset saivat sisukkaan, joskin samalla itsepäisen luonteen. Myöskään rakenne tai ponnistusvoima eivät olleet hullumpia, kun puhutaan Nocturnal Concerton jälkeläisistä.
Isänisänisä Nymphomaniac Fantasia oli taistelijaluonne. 155cm korkea mustanruunikko ori säväytti monia hypätessään ongelmitta 160cm kansainvälisillä radoilla. Vaikka Nymphomaniac Fantasiaa ei nähtykään kisaradoilla turhan usein, sillä oli oma vankkumaton fanijoukkonsa joihin vetosi syvästi pienen orin ponnistusvoima ja sympaattisuus. Huolimatta siitä, että orilta tuntui löytyvän vauhtia aina enemmän kuin oli tarvis se oli herrasmiesmäisen kohtelias huomionrakastaja, joka taisteli aina viimeiseen asti eikä luovuttanut, vaikka rata olisi ollut kuinka vaikea, kaarrokset kuinka tiukkoja tai esteiden välit kuinka sopimattomia tahansa.
Hannoverin siittyttyä jalostuskäyttöön se olikin monen tammanomistajan mielestä loistovalinta heidän hevosilleen. Omistaja oli kuitenkin valikoiva sen suhteen, mille tammoille Nymphomaniac Fantasiaa käytettiin. Orin paristakymmenestä jälkeläisestä kaikki perivät isänsä ponnistusvoiman ja erittäin iso osa peri myös sen taistelijan luonteen.
Isänisänemä The Kinslayer oli peräti 178cm korkea rautiaankimo hannovertamma. Itsepäinen diivaluonne oli turhan kookas ollakseen mikään loistava estehevonen, mutta se menestyi kansallisesti 140cm radoilla. Kapasiteettia olisi riittänyt pidemmällekin, sillä kotonaan tamma hyppäsi menestyksekkäästi 160cm asti, mutta teknisillä radoilla se jäi auttamatta pienikokoisempien, paremmin esteiden väliin sopivien hevosten jalkoihin. Isolaukkainen The Kinslayer kuitenkin säväytti radoilla, sillä itsepäisestä luonteestaan huolimatta se oli rehellinen hyppääjä, joka ei koskaan kieltänyt jos vain pääsi esteen ylitse turvallisesti ja ketään siinä sivussa rikkomatta.
Vaikka monia epäilytti käyttää The Kinslayeria jalostukseen sen aivan liian suuren koon ja laukan vuoksi, se kuitenkin teki itseään reippaasti pienempien orien kanssa kolme varsaa. Jokainen jäi kasvattajien onneksi pienemmäksi ja parempilaukkaiseksi kuin emänsä. The Kinslayer periytti kaikille varsoilleen kimoväriään sekä itsepäistä luonnettaan, diivailu sen sijaan jäi vähemmälle.
Isänemä Crimson Masquerade nimettiin, ja se jäi aikanaan kaikkien mieleen, poikkeuksellisen punasävyisyytensä sekä suuren, naamiota muistuttaneen läsinsä vuoksi. 161cm korkea punaruunikko tamma oli menestyksekäs 150cm ratojen hyppääjä. Vaikka Crimson Masqueraden esteura jäikin verratain lyhyeksi, se jätti itsestään lähtemättömän jäljen estepiireihin. Silmiinpistävä ulkonäkö ei ollut ainoa syy tamman tunnettavuuteen vaan se jäi mieleen myös tavastaan vetäistä uusintaradan pohja-aika niin tiukaksi, että harva ratsukko pystyi sitä alittamaan. Crimson Masquerade oli kuitenkin surullisenkuuluisa yhden ihmisen hevonen ja sen ratsastajan halvaannuttua autokolarissa tamma jäi pois radoilta.
Tamma teki periyttämiskykyynsä nähden aivan liian vähän varsoja. Vain kaksi kertaa varsonut tamma ei peloista huolimatta periyttänyt yhden ihmisen luonnettaan vaan lähinnä vauhdikkuuttaan. Totta kai siltä luonnettakin löytyi, sillä kumpikaan Crimson Masqueraden varsoista ei ole helppo tapaus vaan herkästi kuumuva, joskin loistavan suorituskyvyn omaava paketti.
Isänemänisä Saints in Cain's Mask oli tummanruunikko 162cm korkea estehannover, joka hyppäsi kansainvälisellä tasolla 140cm ratoja. Valitettavasti lupaavan orin esteura katkesi melko alkuvaiheessa, kun se loukkasi jalkansa eikä koskaan toipunut enää hyppykuntoon. Sains in Cain's Mask ehti kuitenkin kilpailla sen verran, että vakuutti tammanomistajat uskomaan myös jalostuksellisiin ominaisuuksiinsa. Orin hyppytyyli jätti paljon toivomisen varaan, mutta se teki aina nopeat radat ja povattiin, että hyvän hyppytamman kanssa saataisiin aikaan herkullinen yhdistelmä.
Saints in Cain's Mask toteutti tammanomistajien toiveet erinomaisesti, sillä sen huonoksikin luokiteltava hyppytyyli jäi syrjään ja paljon voimakkaammin periytyi sen kyky vauhdikkaisiin ratoihin. Ohessa tuli harmillisesti orin kiukutteleva ja hermostunut luonne, mutta se annettiin anteeksi sillä Saints in Cain's Maskin nelisenkymmentä jälkeläistä ovat pärjänneet esteradoilla loistavasti. Ori lopetettiin 17-vuotiaana vanhan jalkavaivan uusiutumiskierteen vuoksi.
Isänemänemä Cadence of Last Breath hyppäsi lähinnä Saksassa ja Ranskassa 150cm ratoja. 156cm korkea ruunikko tamma oli rakenteeltaan verrattain kevyt, mikä teki siitä radoilla erittäin ketterän tapauksen. Erinomaisen hyppytyylinsä vuoksi hannovertamma jäikin monille mieleen, vaikka se tammamaisten oikkujensa vuoksi tippuikin usein viime hetkellä sijoituksilta. Huono hevonen Cadence of Last Breath ei kuitenkaan ollut, sillä silloin kun se ei saanut tammakohtauksia se teki siistejä, reippaita ratoja ja hyppäsi puhtaasti, häiritsi ratsastaja sitä tai ei (toisinaan ratsastaja paiskattiin selästä häiritsemästä ja tamma jatkoi hyppimistään itsekseen).
Cadence of Last Breath oli tamma, josta jokainen esteratsastaja halusi itselleen tulevaisuudenlupauksen. Tamma ei kuitenkaan tehnyt kuin kolme varsaa muutaman vuoden välein, sillä se ei meinannut kestää varsan teosta aiheutuvaa rasitusta. Kolmelle jälkeläiselleen Cadence of Last Breath kuitenkin periytti sekä ketteryyttään että erinomaista hyppytyyliään. Mukana tuli myös oikukas ja valikoiva luonne, mutta se ei tuntunut varsojen omistajia haittaavan.
Emänisä 10th Man Down oli mustankimo 161cm korkea hannoverori, joka hyppäsi menestyksekkäästi 160cm luokissa kansainvälisissä gp-luokissa. 10th Man Downista povattiin kymmenvuotiaana seuraavaa esteratsastuksen olympiakultaa voittavaa hevosta, mutta kuin kiusallaan ori loukkasi jalkansa puoli vuotta ennen olympialaisia ja joutui jäämään niistä pois. Tämä vahvatahtoinen, mutta hyväkäytöksiseksi opetettu ori vedätti ihmisiä minkä kerkesi, mikäli siihen vain sai tilaisuuden. 10th Man Down ei parannuttuaan enää palannut esteradoille, vaan jäi jalostuskäyttöön hypäten silloin tällöin näytösluontoisesti eri tapahtumissa, suurempaa käyttöä se ei enää kestänyt.
Ei tullut yllätyksenä kenellekään, että jalostukseen siirryttyään 10th Man Down oli lähes jokaisen hannovertamman omistajan ykkösvalinta, mikäli haettiin hyppykapasiteettia. Ori saikin lähemmäs parisataa jälkeläistä, sillä parin ensimmäisen ikäluokan kasvettua käyttöikään kävi selväksi, että 10th Man Down periytti lähinnä loistavaa hyppyään, huonoja ominaisuuksia siltä ei juuri lähtenyt eteenpäin. 10th Man Down kuoli 24-vuotiaana omassa karsinassaan.
Emänisänisä The Barefoot Boy oli vähemmän tunnettu hannoverori niin kisojen kuin jalostuksenkin saralla, mutta huono ori se ei missään nimessä ollut. Tämä 165cm korkealta mustalta tähtipäältä löytyi ponnua 140cm tasolle. The Barefoot Boy onnistui kotona rämpimään yli myös 150cm radoista, mutta niin tuskaisesti ja melkein puomi kerrallaan kiipeämällä, ettei sen korkuisen hyppäämisessä ollut mitään järkeä. Kansainvälisestikin menestynyt ori oli muuten mukava ja kiltti tapaus, sitä saattoi hoitaa ja harjailla vaikka naapurin hevosista innostunut lapsilauma, mutta ratsastaessa se kuumui enemmän kuin paistomittarista löytyi asteita.
Vain kymmenisen jälkeläistä jättänyt The Barefoot Boy periytti niin kuumuvaa luonnettaan kuin hyvää laukkaansakin. Hyppykykyä siltä ei kannattanut lähteä hakemaan, vaan se piti hankkia tammalta. Oikeanlaisten hyppääjätammojen kanssa The Barefoot Boy tekikin kapasiteettinsa puolesta ideaaleja varsoja, mutta luonteeltaan ne eivät ole olleet yksikään niitä helpoimpia. Ori lopetettiin vaikeaan hiekkaähkyyn 18-vuotiaana.
Emänisänemä Homeless and Foul oli hapannaama kiukkuilija pahimmasta päästä. 158cm korkea hannovertamma hyppäsi 150-160cm ratoja sekaisin, sillä kapasiteettia siltä löytyi enemmän kuin tarpeeksi. Menestys ei ollut aivan tasaista, sillä Homeless and Foul saattoi kesken radan kiukustua täysin ilman mitään näennäistä syytä ja joko juosta suoraan verkka-alueelle aitojen läpi tai tehdä täysseisokin keskelle rataa. Silloin kun tamma toimi, se myös toimi ja vaikka se kiukkuili enemmän kuin omistajan hiuspehko kesti, se nähtiin useampaan kertaan kansainvälisissä palkintojenjaoissa.
Vaikka Homeless and Foul olikin hapannaama, se kantakirjattiin ja lyötiin jalostustamman uralle kolmetoistavuotiaana. Vaikka kaikki tamman kuusi jälkeläistä ovatkin olleet vahvaluontoisia tapauksia, emänsä kaltaisia hapannaamoja niistä ei tullut. Sen sijaan hyppykapasiteetti periytyi hyvin hyvän rakenteen ohella ja kaikki tamman varsat ovat loistavia esteratsuja.
Emänemä Miserable-go-round oli musta 163cm korkea englannintäysverinen. Vaikka sen juuret ulottuivatkin laukkahevosiin, jo neljä polvea tamman sukua oli päätoimisia esteratsuja, joten laukkatausta ei pahemmin tammaan vaikuttanut. 130cm ratoja kansallisella tasolla hypännyt Miserable-go-round syntyi Englannissa, mutta se myytiin jo kaksivuotiaana Saksaan hyppäämään ja vaikuttamaan hannover-, holstein- ja trakehnerjalostukseen. Miserable-go-round edusti varsin hyvin tyypillistä englannintäysveristä, se oli erittäin herkkä, helposti kuumeneva ja säpäkkä tamma, mutta myös suorittajaluonne, joka ei jättänyt mitään puolitiehen ja ihastuttikin monet sisukkuudellaan sekä ketterällä, kissamaisella liikkeellään.
Miserable-go-round sai jalostusuralle siirryttyään kahdeksan varsaa, kolme hannovervarsaa, kaksi holstein- ja trakehnervarsaa sekä yhden täysverivarsan. Tammalta ei kenties saanut puoliveriselle juurikaan ponnua, mutta sen sijaan kaikilta sen varsoila löytyy emänsä ketteryys, hyppykapasiteettia sen sijaan haettiin oreilta. Kaikki kahdeksan varsaa suorastaan revittiin käsistä.
Emänemänisä Creek Mary's Blood, musta 157cm korkea englannintäysveriori hyppäsi kotimaassaan Englannissa menestyksekkäästi 120cm ratoja. Kuumuva ori oli malliesimerkki hikipingosta, sillä se suoritti niin tosissaan, että olisi varmasti saanut huutoitkupotkuraivarin häviämisestä, jos sellaiseen olisi kyennyt. Täysverimäinen herkkyys Creek Mary's Bloodista kuitenkin puuttui ja sen kanssa sai silloin tällöin käyttää jopa voimakeinoja, kun ori ei muuten meinannut pysyä lapasessa. Ori oli miesten ratsastaman hevonen, eikä missään nimessä huono sillä menestystä kertyi tasaisen tappavaa tahtia. Creek Mary's Blood tuntui vain parantavan suorituksiaan iän myötä.
Jalostuskäytössäkään ori ei ollut pöllömpi, sitä käytettiin yhtä lailla täysverisille kuin hannover-, holstein ja trakehnertammoillekin. Ehdoton enemmistä sen varsoista löytyy trakehnereista, mutta yksikään rotu ei aliedustettu ole. Creek Mary's Blood periytti kevyttä rakennetta, suorituskeskeisyyttä, kuumuvaa luonnetta sekä myös ketterää liikettään ja hyppyään.
Emänemänemä Mere One-day Miracle ei jäänyt yhden päivän ihmeeksi. 163cm korkea suurimerkkinen musta tamma hyppäsi kansallisella tasolla 130cm ratoja tasaisella menestyksellä. Se ei tehnyt yllättäviä ihmetekoja, mutta sen suurimmaksi saavutukseksi on luettu sen kyky sijoittua tasaisesti ja tehdä melkein neuroottisen tarkasti samanlaista tulosta koko uransa ajan. Herkällä tammalla ei kuka tahansa voinut ratsastaa, mutta omistaja onnistui löytämään sopivat ratsastajat ja niinpä Mere One-day Miracle pääsi todistamaan olevansa muutakin kuin tähdenlento. Harmillisesti sen rakenneviat estivät kantakirjaamisen.
Mere One-day Miracle varsoi viisi kertaa, kaikki varsat se teki estetäysveriorien kanssa. Parempirakenteinen ori korjasi hyvin tamman rakenteen virheitä, mutta herkkää luonnettaan se periytti todella vahvasti. Kapasiteetti siirtyi myös eteenpäin, mutta harmillisesti Mere One-day Miraclen varmuus ei ollut yhtä hyvin periytyvien asioiden listalla. Tamma kuoli sydämen pysähtymiseen vain 16-vuotiaana.
Fall in love with your deep dark sin.
Ernu kilpailee ja kerää tuloksia ennen kuin pääsee flirttailemaan miehille ja kaatamaan näitä jalkoihinsa.
Ernu periyttää vahvasti ruunikkoa väriä, hyvinä ominaisuuksina se periyttää loistavaa hyppykapasiteettia ja -tekniikkaa sekä erinomaista laukkaa. Huonoina puolina Ernu sen sijaan periyttää kaikkein vahvimmin helposti hermostuvaa luonnettaan, mutta myös itsepäisyys ja ylipäätään tietty hankaluus luonnepuolella periytyvät. Odotettavissa on, että tamman varsat ovat emänsä kaltaisia kapasitettikkaita estehevosen laukalla varustettuja hyppääjiä, joiden hermot eivät kestä ratsastajalta puuhaamista.
Ernun ensimmäinen varsa syntyi 01.07.2013. Hannovertamma Picking Up Hysteria on perinyt ominaisuutensa enemmän isältään kuin emältään. Tasainen, varma ja rauhallinen neitokainen on luotettava kuin peruskallio ja nämä ominaisuudet kuten myös kimovärinsä se on perinyt isältään, Pick Up The Bonesilta. Terri West Coast Warmbloodsissa.
Ernun toinen, äärettömän komea hannoverorivarsa syntyi 28.09.2013. Hurmaava, hurmaava tapaus sai nimekseen Passion and the Russian eli Ryssä. Voisin hehkuttaa hevosen maasta taivaisiin, ori on selkeästi perinyt paljon hienolta isältään, joka on hannoverori Siberian Code. Odotan Ryssältä paljon, sillä se jää minun omistukseeni jatkamaan Ernun hienoa sukulinjaa.
Alan uumoilla Ernun varsojen olevan kohta koko lailla tässä. 01.11.2013. syntyi hannovertammavarsa Raving Harlequin, jonka markkinoin ystävälleni Lissu T.:lle, kun neiti kerran halusi Ernusta (tilaus)varsan. Isäksi valikoitui hieno ja palkittukin Walk of Shame. Odottelemme molemmat mielenkiinnolla, mitä "Harrista" vielä kehkeytyy. Kyllä, siinä neidin lempinimi.
Ernun kanssa kisataan oikeastaan vain esteillä, kouluradoille tai kenttäratsastuksen pariin sen kanssa ei aiota uskaltautua. Kalenteriin merkataan vain sijoitukset, paitsi jos sen kanssa eksytään tarinakisoihin (tarinat päiväkirjassa sivun alalaidassa). Tarinakisojen sijoitukset kursivoituna, voitot lihavoituna.
NJ Näyttelyt
00.00.0000 Paikka Luokka 00/00
00.00.0000 Paikka Luokka 00/00
Worth everything I may ever be.
Ernun kanssa valmentaudutaan esteratsastuksen parissa, muiden lajien kimppuun emme uskalla käydä.
Valmennukset:
07.09.2013 Estevalmennus, valmensi Pöpi
Ernun valmennuksen aloitimmekin hyvin reippaissa merkeissä! Tai siis, me ihmiset emme olisi sitä halunneet, mutta tamma laittoi kaasun päälle heti kun se oli päässyt uralle asti, ja siinäpä olikin sitten narrilla pitelemistä kun ratsu tempoi ohjia ja kiitoravasi hiekkaisella kentällä.
Kesti jokusen minuutin ennenkuin ratsastaja sai täysiverisukuisen hannoverihevosen hallintaansa. Kun ratsu oli pikkuhiljaa hallinnassa, kokosin radan valmiiksi. Itseasiassa tämä "rata" koostui vain yhdestä kolmen esteen sarjasta.
Ernu ratsastajineen sai laukata esteiden välistä muutaman kerran, eikä tarvittu todellakaan ihmeitä saada Ernu laukkaamaan.
Ruunikko lähti kuin tykinkuula, mutta ratsastaja sai sen hallintaansa. Kun laukkaa oli harjoitettu tarpeeksi, saivat he siirtyä esteelle. Lähtö oli suoraansanottuna lentävä, joten narri käänsi hannoverilaisensa voltille, tosin kovinkaan mieluiselta ei volttaaminen tainnut Ernusta tuntua, ainakaan korvien asennosta päätellen. Ratsukko kaarsi esteille uudestaan, ja kuin luoti, tamma pomppasi kaikkien kolmen esteen yli jättäen niiden väliin vain yhden laukka-askeleen. Korotin viimeistä estettä yhden asteen, ja sitten he tulivat uudestaan. Tamma suorastaan imi kaksi ensimmäistä estettä, mutta kolmannella Ernu hyppäsi liian matalalta, ja puomi kolahti takajalkojen osuessa siihen. Mutta eipä siinä mitään, korjasin esteen ja ratsukko hyppäsi sarjan uudestaan, tällä kerralla paremmalla menestyksellä.
Toistimme harjoitusta muutaman kerran, eikä pudotuksia enään tullut. Hannover ja ratsastaja olivat vihdoin löytäneet yhteisen sävelen jota noudattaa, joten pistimme pillit pussiin tältä päivältä.
02.10.2013 Estevalmennus, valmensi Dora
Ernu oli jo alusta saakka näyttänyt ratsastajalleen ja sivusta seuraavalle valmentajalle, eli minulle, taivaanmerkit. Hannovertamma ravasi ensin häntäputkella alkuverkoissa ja ryösti yhdellä pitkällä sivulla laukkaankin eikä olisi millään rauhoittunut talsimaan käynnissä. Alkuverrytelyksi olinkin tehnyt tälle ratsukolle uran sisäpuolelle yhden pystyn ja uralle toisen pystyn, jotka tulisi hypätä samalla suurella ympyrällä laukaten. Tehtävä osottautui lastenleikiksi ja Ernu kulki kauniisti ympyrällä, laukaten mukavan rauhallisesti ja hypäten innokkaasti. Hyppypaikat osuivat nappiin ja hannoverin liikkumista oli ilo seurata. Kaksikko sai hyppiä molempiin suuntiin ja sitten palata uralle laukkailemaan ja menemään laukkapuomeja sen aikaa kun rakensin esterataa loppuun. Uralla tamma yritti jälleen ryöstää ja vikuroi jotakin, mutta hyvin se narrilla silti hanskassa pysyi.
Rata oli kaikessa kauneudessaan aika yksinkertainen ja alkoi pystyllä jonka jälkeen olikin jo trippeli, toinen pysty, okseri ja viimeisenä kaksoissarja. Esteet huitoivat siellä jossain sadankolmenkymmenen sentin paremmalla puolella, mutta vielä en ollut niitä 160 senttiin saakka nostanut.
"Lähdet pystyltä suoraa tietä trippelille, kierrät sen ja ratsastat pystyn ja loivan kurvin okserille ja viimeisenä hyppäät kaksoissarjan ja ylität tämän maaliviivan.", selitin samalla kun kenkäni kannalla piirsin kaksoissarjan sivulle 'maaliviivan', jolle päästäkseen tulisi ratsastaa tiukka kurvi.
"Niin ja otan sitten aikaakin, että yritetään saada hyvä tulos!", huikkasin vielä ennen kuin päästin kärsimättömän hevosen (ja höpötyksestäni kärsivän ratsastajan) kokeilemaan rataa. Ensimmäinen suoritus meni jo suhteellisen hyvin, vaikkakin pariin otteeseen hevosen takajalat kopisivat puomeihin ja pudotuksia tuli sekä viimeinen kurvi tuntui vaativalta. Kuitenkin parin niksin ja harjoituskierroksen jälkeen otettiin jälleen aikaa ja vähitellen tulos alkoi parantua kuin itsestään. narri ja Ernu pelasivat hyvin yhteen ja hevonen laukkasi ja hyppäsi hyvin radan aikana. Ihanneaika saavutettiin valmennuksen lopussa ja sen jälkeen olikin hyvä päästää tämä kaksikko loppuverkkaamaan itsenäisesti.
23.10.2013 Estevalmennus, valmensi Lissu T.
Ernulta ei löytynyt käyntiä, ei ennen kuin otin tamman liinaan ja puolipakotin sen kävelemään. narri kirosi raskaasti ja selitti minulle, miten käynti oli edelleen hukassa vaikka muutoin tamma pelasikin paremmin kuin hyvin. Ei meidän auttanut kuin jatkaa verryttelyä hidastempoisessa ravissa ja mummolaukassa, kunnes tamma oli tarpeeksi vertynyt reippaampaan menoon. Hypyt sentään sujuivat hyvin, etenkin okserilla, 90cm verkkaristikko tuntui Ernusta lähinnä vitsiltä eikä tamma pystylläkään viitsinyt yrittää kunnolla. Laukka meinasi olla turhankin hidasta kun verryttelyn pikkuesteet eivät tarjonneet tammalle mitään haastetta.
Estekorkeuden noustessa Ernun vauhti lisääntyi, ja narri pääsi tekemään pidätteitä. Ratsukko sai treenata tällä kertaa trippeleitä, joiden seurana oli pari pystyä ja okseria. Hannover liikkui hyvin ja ponnistuspaikat osuivat kohdalleen, harmi vain, että laukka oli edelleen turhan reipasta, mikä hankaloitti käännöksiä. Kehotin ottamaan hyppyjen jälkeen ravin ja takaisin laukkaan, toivoimme molemmat sen rauhoittavan Ernua ja yoimivan paremmin kuin peruspidäte.
Se toimikin, jopa paremmin kuin olimme toivoneet. Ernu liihotteli esteiden yli ammattiratsun rautaisella otteella juuri niin vaivattoman näköisesti, kuin 160cm ratojen hevosen tulee ylittää 140cm esteet. narrin ratsastus oli siistiä, joitain pikkuvikoja tuli korjailtua lähinnä korjailemisen riemusta. Hyvää työtä molemmilta.
17.11.2013 Estevalmennus, valmensi Lissu T.
Ernun alkukäynnit suoritettiin ravissa. Aivan sama mitä narri teki tai mitä koetin tekemään niin ei, mikään ei toiminut. Ernun käyntivammasta tuli kovasti mieleen omat hannoverneitini, joten minulla oli saman tien kotoisa olo. Aloin saman tien ohjeistaa kaksikkoa, ja vaikkei käyntiä löytynytkään eikä ravi ollut muuta kuin tikuttavaa kohkaamista laukka oli hyvä, kun siihen asti päästiin. Ernu esitteli myös hyvää hyppytyyliä ja olikin parhaimmillaan jokunen askel ennen ja jälkeen estettä sekä itse hypyssä.
Tikuttavasta ravista oltiin päästy hyvään, pyörivään laukkaan jo verryttelyhypyissä, ja sillä linjalla oli tarkoitus jatkaa. Olin kasannut ratsukolle kahdeksan esteen radan, jossa oli perus pystyjen ja oksereiden lisäksi trippeli. Sarjaeste (pysty - pysty - okseri) sekä paljon kohtia, joissa piti valita lyhyen ja pitkän reitin väliltä ja käyttää päätänsä suoraviivaisen kaahamisen sijaan.
narri on selkeästi ottanut opikseen, kun Ernu ei kertaakaan vetänyt hernettä nokkaansa mistään. Muutaman kerran tamma koetti vetää kurveja vähän suoremmaksi kuin narri oli aikonut, mutta jämäkällä ratsastuksella ja kurinpalautuksella nekin mutkat jäivät suoristamatta. Ratsukolla sujui niin hyvin, että olimme pian 160cm esteissä ja meno jatkui yhtä vakuuttavana. Ernun laukkaa ei juuri tarvinnut säädellä tai hioa, narri valitsi hyvät reitit ja sai markkinoitua ne ratsulleenkin ja yhteispeli tuntui sujuvan.
24.11.2013 Estevalmennus, valmensi Qem.
Olitte jo ravailemassa kentällä kun saavuin paikalle. Tervehdin Narria ja pyysin
tekemään Ernun kanssa pohkeenväistöä. Tamma suoriutui tästä hyvin, vaikkakin maltti
meinasi olla hukassa. Tämän jälkeen pyysin teitä tekemään temponvaihtoja ravissa ja
sen jälkeen laukassa. Laukan aikana Ernulla meinasi kaasu hirttää pohjaan, mutta
sait hyvin rauhoiteltua tamman.
Hyppääminen aloitettiin yksittäisellä pystyllä. Tammalla oli kova kiire esteelle, ja
käskin tehdä paljon puolipidätteitä ja saitkin Ernun hieman rauhoittumaan. 110cm
pysty oli lastenleikkiä teille joten päätin nostaa sen 140cm. Tämäkään este ei
tuottanut teille hankaluuksia. Seuraavaksi pyysin teitä ottamaan okserin, jolla
korkeutta olikin jo 160cm. Tamma, eikä sen sijaan ratsastajakaan epäröinyt
hetkeäkään, vaan kiisivät esteen ylitse. Koska yksittäiset esteet sujuivat hyvin,
pyysin teitä suorittamaan koko radan. Koska tammalla kiirehti liikaa, tipahti
muutama este alas. Ohjeistin sinua tekemään paljon puolipidätteitä ja olemaan
lähtemättä mukaan tamman nopeaan liikkeeseen. Tästä olikin hyötyä, sillä jo seuraava
rata sujui virheittä. Päästin teidät tämän jälkeen suorittamaan loppuverryttelyjä.
22.12.2013 Estevalmennus, valmensi Lissu T.
narrn ja Ernun verryttelyistä puuttui käynti, puhdas ravi ja tahti, eikä siinä paljoa järkeä tai verryttelyäkään ollut. Ernu oli hermostuneen oloinen, tamma vikuroi, steppasi ja viuhtoi hännällään minkä kerkesi. Pyrimme saamaan tammaa rauhallisemmaksi ja narrin ratsastuksen pikkuvikoja korjailtua, mutta ilmeisesti flunssainen ratsastaja oikeutti Ernun slaageilun. Vaikka lopulta saimme kaivettua esille puhtaan ravin ja fiksutahtisen laukan Ernun liikkeet olivat nykivät ja hermostuneet.
Verryttelyhypyissä tamman laukka muuttui rennommaksi ja kaikin puolin paremmaksi, mutta pidätteet ennen tai jälkeen esteen saivat hevosen taas suunniltaan ja suurin piirtein laukkaamaan paikallaan. Kehotinkin narria tekemään voltin ennen ja jälkeen estettä, jotta Ernun kierroslukumittaria saataisiin alemmas ilman, että hevonen itse huomaa mitään.
Ernun herkän mielentilan vuoksi keskityimme perusasioihin kohtalaisen pienillä esteillä, korkein este oli yksi 120cm pysty. Voltit ja laukkapuomit auttoivat Ernun laukan työstämisessä, ja jälki oli suht siistiä, vaikka tamma kaahasikin välillä pää pystyssä kuin mikäkin kirahvi.
narri ratsasti hyvin ja kykeni korjaamaan omia ja ratsunsa puutteita. Karu tosiasia kuitenkin on, ettei Ernusta saatu tänään käytännössä mitään irti. Tiedän, että tamma on lahjakas ja sen tänään esittelemä steppinumero ja muutama selätön hyppy kielivät kaikesta muusta. Kieltoja tai pudotuksia ei kuitenkaan tullut, laiha lohtu johon voimme mielekkäästi takertua.
Sinällään hyvää ratsastusta ja jokunen kelvollinen pätkä, joten kehun narria, mutta moitin hevosta. Aina ei voi onnistua, mutta tämmöinen ilmanaikainen kiukkuaminen Ernulta oli aivan naurettavaa.
01.01.2013 Estevalmennus, valmensi Venttu
Hannovertamma Ernu verrytteli jokseenkin ylivirkeän oloisena kentällä.
Olin rakentanut kentälle kahden esteen jumppasarjan, muutamia yksittäisiä
esteitä, sekä kolmen esteen sarjan. Aloitimme ihan muutamalla puomilla,
jotka sattuivat lojumaan juuri hyvässä kohdassa. Ne oli juuri
pääty-ympyrällä. Ratsukko tuli ensimmäisen kerran ravissa. Ernun ravi oli
aivan liian vauhdikasta ja puomit kolisivat sen jalkoihin. Käskin
ratsastajan tehdä pieniä hidastuksia joka askeleella, jotta tamma
lyhentäisi askeliaan sekä hidastaisi vauhtia. Tätä jouduttiin tekemään
harvinaisen kauan, mutta pitkäjänteinen työskentey on kaiken A ja O.
Pidensin välit ja ratsukko tuli vielä laukassa pari kertaa. Seuraavaksi
ratsukon piti tulla jumppasarja, joka oi korkeudeltaan 100cm ja 90cm.
Neuvoin ratsastajaa lyhentämään laukkaa mahdollisimman paljon, koska väliin
ei tule yhtään laukkaa ja hevosen on saatava hyppy sopimaan niin pieneen
väliin. Ensimmäisellä yrityksellä hyppy lähti hyvin, mutta Ernu ei saanut
askeltaan sopimaan väliin ja toinen este tippui. Uusinnassa tamma sai
askeleensa sopimaan ja se hyppäsi lennokkaasti molempien esteiden yli.
Ratsukko suoritti tehtävän vielä toiseen suuntaan. Seuraavaksi siirryimme
sarjalle. Ensimmäiseen väliin pitäisi saada neljä laukkaa ja toiseen taas
kolme. Ernu lähestyi liian isossa laukassa, jolloin ensimmäisen hypyn
jälkeen esteväliin tuli vain kolme laukkaa. Toiseen väliin tuli kaksi.
Neuvoin ratsastamaan istunnalla joka askeleella taaksepäin, jotta Ernu
lyhentäisi sekä hidastaisi laukkaa. Seuraava yritys sujui jo paremmin,
vaikkakin hypyt eivät olleet niin sulavia, kuin olisi ollut odotettavissa.
Muutamien toistojen jälkeen suoritus oli jo ihan kelpuutettava. Ratsukon
piti vielä lopuksi hypätä radanpätkä pysty-sarja-pysty-jumppasarja. Rata
meni hyvin eikä sen kummempia huomautuksia ollut. Kaarteet jäivät aina
vähän pitkiksi, mutta lähestymiset olivat siltin suoria.
04.01.2014 Estevalmennus, valmensi Cee
Saavuin valmentamaan narria ja Ernua Susirajaan, ratsukko oli jo valmiiksi
kentällä kävelemässä. Olimme sopineet, että tänään treenailtaisiin hieman
erikoisesteitä. Pyysin narria verryttelemään vapaasti ja rakensin sillä
aikaa esteitä. Päädyin tekemään hiukan uran sisäpuolelle kolmen esteen
sarjan sekä keskemmälle kaksi erikoisestettä. Toisesta tein vesiesteen –
okserin, johon lisäsin kammottavan, sinisen altaan (en kuitenkaan
vaivautunut täyttämään sitä varsinaisesti vedellä). Toisesta esteestä tein
pystyn, jonka alaosa koostui matalasta muurista ja yläosa lankusta, jota
koristi räikeän vihreä sammakkokuvio. Kuten aavistelinkin, Ernu katsoi
rakentamiani esteitä varsin epäluuloisesti. narri sai kuitenkin tammansa
pideltyä, vaikka hiukan levotonta sivuaskellusta tulikin menoon mukaan.
Katselin kiinnostuneena ratsukon verryttelyä – viritetty ja energinen Ernu
tuntui kuuntelevan narrin hienovaraisia apuja varsin tarkkaan.
Laitoin sarjan esteet maapuomeiksi, ja pyysin narria ratsastamaan sen ensin
ravissa ja sitten laukassa. Ernu suorastaan juoksi puomit läpi – tammaa ei
juurikaan kiinnostanut nostella kinttujaan näin mitättömien esteiden takia.
Muutaman toiston jälkeen askellus kuitenkin parani, ja ratsukko löysi
sarjalle ja omaan laukkaansa sopivat askelvälit. Tein sarjan ensimmäisestä
esteestä ristikon ja nostin seuraavat kaksi noin metrin korkuisiksi
pystyesteiksi. narri ohjasi tamman sarjalle, ja hypyt olivat kauniin
lennokkaita – joskin vauhtia oli sarjan jälkeen himpun verran liikaa.
Pyysin narria ratsastamaan kokeilumielessä voltin aivan erikoisesteiden
ympäriltä, ja Ernu olisi tahtonut väistää entisestään esteiltä poispäin.
Tamma piti päätään korkealla ja nosteli jalkojaankin korostetusti – hän ei
näitä kammotuksia noin vain lähestyisi.
Hiukan varautuneena käskin narrin hypätä vesiesteen ja varoitin, että
hypystä tulee melko varmasti iso. Laukka oli hyvä, lähestyminenkin – mutta
silti Ernu veti liinat kiinni juuri ennen estettä ja väisti taidokkaasti
esteen vasemmalle puolelle. narri roikkui kuitenkin hienosti kyydissä –
ehkä tähän oli vähän varauduttukin. Toinen yritys oli tarmokkaampi, mutta
silti tamma pääsi kieltämään ja hyppäämään sivuun. Kolmatta kertaa varten
siirryin itse esteen vasemmalle puolelle pitkän raipan kanssa huitelemaan,
oikealla puolella oli sopivasti pelotteena toinen erikoiseste. narri nosti
laukan ja lähestyi jälleen kerran – taisimme molemmat hiukan huudahtaakin,
ja tamma hyppäsi. Ernu varmisteli kammottavaa estettä, ja hyppy lähti
kaukaa ja ilmavaraa jäi. narri pääsi silti ihailtavan hyvin hyppyyn mukaan.
Ratsukko hyppäsi esteen uudelleen, tällä kertaan hitusen hallitummin.
Toinen erikoiseste ylittyi jo ensimmäisellä kerralla, pienen epäröinnin ja
toisen jättiloikan saattelemana tosin. Ratsukko hyppäsi esteitä useampaan
kertaan – niin kauan, että menosta tuli hallittua ja hyppäämisestä rentoa.
Muutaman kerran jälkeen Ernu tuntuikin olevan sitä mieltä, että homma oli
jo nähty. Vauhti ei juurikaan hidastunut, mutta apuja tamma alkoi kuunnella
paremmin. Rennon ravailun ja loppukäyntien kautta päätimme valmennuksen
rupatteluun ja tunnin arviointiin.
05.03.2014 Estevalmennus, valmensi Cee
narri verrytteli Ernua ravissa, kun saavuin kuraiselle kentälle. Meno oli
varsin mielenkiintoisen näköistä: Ernu hyppi ja pomppi ja kierteli kaikkea
muuta kuin suoraan uraa pitkin. narri sitten huikkasikin, että tamma ei
oikein välittänyt lätäköistä. Hyvin hyvin epäluuloisena rakensin esteet -
mahdollisimman kuiviin kohtiin - ja narri vielä korosti, ettei aikonut
luovuttaa. Käskinkin ratsukon hypätä verryttelyksi ristikon, ja
lähestyminen oli varsin mielenkiintoinen. Tamma kiemurteli minkä rautaisten
pohkeiden välissä pystyi, enkä voinut kuin ihailla narrin päättäväisyyttä.
Itse hyppy oli hyvä. Laitoin ratsukolle muutamat maapuomit kentän
kuivempaan päätyyn, ja pyysin heitä laukkailemaan hetken siellä. Sitten
innovatiivisuuden puuskassani päätin rakentaa erään melko laajan lätäkön
yhteyteen vesiesteen! Tein lätäkön etupuolelle ristikon, ja taakse laitoin
vielä puomin selkeyttämään esteen rajaa. Esteestä tuli melko pitkä, mutta
vastaavasti jätin sen alkuun melko matalaksi. Ratsukko lähestyi estettä
reippaassa laukassa ja hyppäsi ensimmäisellä yrittämällä komeasti yli.
Ernun ilme oli kylläkin melko epäileväinen ja hypyn jälkeen se nosteli
hullunkurisen näköisesti takajalkojaan - ihan kuin ne olisivat muka vettä
koskettaneet. Nostin korkeutta ja lisäsimme harjoitukseen esteradan, joka
pujotteli melko tiukanlaisesti lätäköiden välissä. Olkoon tämä sitten
ketteryysharjoittelua!
Laukka oli vähän turhan vauhdikasta, joten pyysin narria jäämään hetkeksi
ympyrälle ja rauhoittamaan tahdin. Ratsukko sai vielä näyttää minulle
kykynsä kootussa laukassa, ja Ernu kyllä vakuutti minut. Vauhdikas tamma
malttoi mielensä ja narri sai hienosti Ernun energiat kohdistettua lyhyeen,
tehokkaaseen laukkaan. Kauniisti pyörivässä lyhyessä laukassa ratsukko
siirtyi suorittamaan suunnittelemaani rataa. Liian reippaassa laukassa rata
ei olisi edes onnistunut, niin lyhyitä ja jyrkkiä tiet tällä kertaa olivat.
narri ja Ernu onnistuivat kuitenkin erinomaisesti, ja mikä tärkeintä -
kaviot eivät kastuneet.
Another tale of infinite dreams.
Päiväkirja:
10.08.2013 Pömeltävät ratsastajat ja kerrankin paremmin käyttäytyvät ratsut
Eilisen töiden loppumisen ja kesälomani - peräti kaksi päivää ennen maanantaista koulunalkua - kunniaksi lähdimme Lissun kanssa hannoverporukalla Pirunportin maastoihin. Lissu tuli mukaan Pöljällä ja pääsimmekin ruunan takamukseen turvaan. Herran takana Ernukin jopa käveli, en tosin tiedä, kävelikö tamma siksi, ettei päässyt lujempaa vai siksi, että Pöljän seura rauhoitti sitä. Oli miten oli, meillä oli oikein hauskaa. Maailmanparannusta ja täysin idiooteille asioille naureskelua, vähän kuin olisi päästänyt kaksi idioottia vapaaksi. Mikä voikin olla meidän tapauksessamme totta, mutta ei siitä sen enempää.
Kolmen tunnin maastoon kuului pitkiä ravi- ja laukkapätkiä kävellen suoritetun paskanjauhannan ohella. Erityisen nautittavaa oli vallata yksi pisimmistä heinäpelloista, mitä meiltäpäin löytyy ja vetää rallikisat. Molemmat hevoset käyttäytyivät aivan loistavasti, ei mitään ongelmaa hidastaa pellon päässä, eikä Ernukaan hermostunut ja ryöstänyt kertaakaan. Pöljän tapauksessa hyvin käyttäytyminen nyt ei ole mikään ihme, mutta olen niin tyytyväinen siihen, että tammanikin käyttäytyi loistavasti. Tällä reissulla huonoiten taisivat käyttäytyä ratsastajat, ainakaan lintuset eivät räkätyksestämme tykänneet päätellen naakkaparvesta, joka meitä pakeni. Eipä sen väliä. Tallille palasi kaksi hikistä ratsua ja onnellista ratsastajaa.
08.09.2013 Varsapäivityksiä ja estetreeni
Ernun heinäkuun alussa syntynyt varsa löysi viimein lopulliseen kotiinsa. Pickin Up Hysteria eli Terri muutti asumaan mintun luokse Ruotsiin, West Coast Warmbloodsiin. Luotan neidin saavan sieltä loistavan kodin, onhan mintulla jo Lissun kasvatti Ranka, joka on tuntunut uudessa kodissaan viihtyvän, miksi siis Terrikin ei viihtyisi. Keskityin tänään ratsastamaan Ernua rennoksi esteiden välissä ja siksi pidinkin estekorkeuden vain noin metrissä. Alkuun koetin vain hakea tammaa ravissa ja laukassa pyöreään muotoon ja tekemään töitä koko selällään. Käynnin jätin suosiolla välistä, tammalla kun ei ollut oikein haluja kävellä - taaskaan. Ernulta ei meinannut ensiksi löytyä lainkaan mielenkiintoa kulkea pyöreänä mihinkään suuntaan vaan se imi esteille jo ennen kuin pääsimme hyppäämään.
Tarpeeksi hinkattuani sain tamman kuitenkin pyöristymään ja rentoutumaan ja pääsin hyppäämään. Olin rakentanut kahden esteen sarjan yhden laukka-askeleen välillä ja pari yksittäistä okseria, joista toinen oli noin 105cm korkea. Sain tehdä kunnolla töitä saadakseni Ernun laukkaa lyhennettyä kunnolla sarjalle, tammalla kun oli meno päällä ja sillä oli kunnon imu esteille. Pää meinasi nousta aivan liikaa ja selkä meinasi painua notkolle kun hannover sinkosi kohti estettä innoissaan kuin mikäkin. Ilahduttavaa, että Ernulla oli meno päällä muunkin kuin hermostuneisuuden vuoksi, mutta kun tavoitteena oli liikkua pyöreässä muodossa hallittua vauhtia, se ei juuri ilahduttanut. Jouduin tekemään tosissani töitä, jotta Ernu malttoi odottaa ja liikkua juuri kuten halusin. Puolentoista tunnin estetreeni tuotti kuitenkin tulosta, sillä lopussa Ernu esitteli parhaita puoliaan. Olin tyytyväinen myös itseeni, valmentautuminen muidenkin kuin Ernun kanssa on tuonut paljon hyvää myös hannoverin ratsastamiseen, tamma ei meinannut hermostua kertaakaan.
15.04.2013 Kuulumisia pitkästä aikaa
Ernuhan on jonkinasteisena oloneuvoksena elellyt jo pidemmän aikaa. Tamma on onnistunut keräämään sijoituksensa täyteen ja tehnyt varsansa, joten olemme sen kanssa odotelleet jälkeläisnäyttöjen kertymistä, pitäneet kuntoa yllä ja käyneet kiertämässä ERJ-cupeja. Nyt tammalla on vihdoinkin koossa jälkeläisnäytöt estelaatikseen! Terri-varsa on onnistunut keräämään jo yli 50 estesijoitusta ja Harrillakin on lähemmäs 40 sijoitusta - seuraava osoite siis on laatuarvostelukehä! Odotan Ernulle varsin hyviä pisteitä.
Muuta radikaalia ei olekaan sitten Ernun elämässä tapahtunut. Se ei tosiaan enää varsoja tee, kolme riittää sille oikein hyvin. Kisaurakin on ohitse, sen ei tarvitse enää mitään todistella. Mitä nyt tosiaan niissä cupeissa käymme kerran kuussa, mutta sekin on Ernulle yleensä vain mukava vaihtelu päiväohjelmaan. Treenaan sitä toki edelleen, jotta cupeissa riittää kunto, mutta otamme myös rennosti. Ernu on kyllä hieno ostos, en ole kertaakaan katunut. Onhan siinäkin omat vikansa, mutta niin on kaikissa hevosissa. Tamma on osoittautunut myös hyväksi periyttäjäksi, joten ei todellakaan huono ostos.
24.04.2014 Peeveemaasto
Tänään lähdin maastoilemaan, Lissu tuli mukaan Ernun Harri-tyttären kanssa. Oli mukavaa lähteä vaihteeksi puoliverisellä maastoon, kun yleensä lähden suomenhevosen tai täysverisen kanssa ja tässä sakissa ne kaikki ovat eri asioita. Tammat lähtivät retkelle innokkaasti, Ernu ei taaskaan oikein malttanut kävellä vaan kulki ihmeellistä pikkuraviteputusta kun taas Harri kulki oikein nätisti takana käyntiä. Joskin oman tammani teputus taisi hieman hermostuttaa sitä. Ravissa ongelmat kuitenkin häipyivät, koska Ernu sai kulkea vauhdikkaammin eikä Harrikaan enää ottanut kierroksia emänsä teputtelusta. Mukavaa, reipasta ravia metsässä, auringon paistaessa - täällä on ollut todella mukavia kelejä viime aikoina vaikka luntakin on vielä.
Laukassa annoimme Ernun ja Harrin oikein kulkea, koska laukkasuora oli jo kunnolla sulanut eikä ollut pitkän kuivan kelin vuoksi enää edes märkä ja liukas. Tammat lähtivät kuin raketin suusta, mutta näiden kanssa se on ihan mukavaa, täysverisen lähdön jälkeen tällainen pikku hannover ei oikein osaa enää yllättää. Ernu toimi loistavasti, kokeilin suoralla myös jarruja pidättämällä sitä aavistuksen ja vaikka tamma ei olisi halunnut, se kyllä totteli. Annoin siis Ernun laukata miten päin se halusi, kun se olisi kuitenkin pyytäessä hidastanut. Tallille palasi kaksi hikistä, tyytyväistä hevosta ja tyytyväiset ratsastajat. Hirveästi ei ehtinyt lätistä Lissun kanssa maastossa, joten paskanjauhanta tapahtui hevosia pestessä.
16.05.2014 Hampulilääkäri
Ernulla oli tänään vapaapäivä, koska hammashoito. Tamma inhoaa raspaamista niin paljon, että se on pakko rauhoittaa toimenpidettä varten eikä treeneistä yllättäen tule moisella hevosella mitään. Eläinlääkäri kaartoi autonsa kanssa pihalle jo aamusta, minä kävin hakemassa Ernun tarhasta ja laitoin sen pesukarsinaan. Onneksi se ei kuitenkaan piikeistä ole millänsäkään, se raspaaminen vain... Kaikesta huolimatta Ernu koetti vähän horjuen väistellä suunavausvermeitä ja sen jälkeen eläinlääkärin raspia, vaikkeivat silmätkään ihan auki pysyneet ja muutenkin koko hevonen oli melko humalaisen oloinen.
Eipä Ernun hampaissa ollut mitään vikaa. Pari alkavaa hammaspiikkiä, jotka tasoitettiin saman tien ja jotka eivät ole vaivanneet tammaa laisinkaan. Vähänhän sen hampaat alkavat vanhentua, kun hevonen lähestyy pariakymmentä ikävuotta. Eläinlääkäri epäili, että jos tamman jalat tai selkä eivät ala vaivata, tai se ei kuole vanhuuteen, Ernu joudutaan lopettamaan hampaittensa vuoksi. Enkä yhtään epäilekään sitä, kokemukseni mukaan nämä puoliveriset usein kuolevat jotenkin muuten kuin vanhuuteensa. Hammashoidon loputtua talutin horjuvan tamman karsinaansa selviämään. Tai siis odottamaan rauhoituksen loppumista.
31.05.2014 Das suuppermalli das
Ernua kuvattiin tänään vähän joka suunnasta. Vihjaisin Lissulle ajatelleeni irtohypyttää tammaa ja nainenhan oli tikkana paikalla kameran kanssa. Ernusta otettiin - tietenkin - myös rakennekuvat, mutta pääosassa oli tamman hyppyyttäminen. Lissun avustuksella rakensin perinteisen kolmen esteen kujan, kaksi pystyä ja viimeisenä okseri, alkuun puomikasoina. Ernu ei olisi malttanut kävellä kujan läpi kun talutin sitä, irti päästäessäkin se veti saman tien isolla laukalla ja hyppäsi puomikasat. Verryttelyksi nostin esteet melko mataliksi, vähän vajaaseen metriin ja päästin tamman irti kujaan. Tätä korkeutta sen kanssa ei hypätty kuin pari kertaa, tarkoitus oli kuitenkin nostaa viimeinen este ihan sinne 160cm:ään.
Ja sinnehän se nousi. Ernu selkeästi tykkäsi hypätä vaihteeksi ilman ratsastajaa, tammaa ei tarvinnut hoputtaa kujassa ollenkaan saati ottaa kiinni hyppyjen välissä, tamma vain meni ja hyppäsi. Annoin Ernun hypätä sen verran kuin se tuntui tammasta hyvältä, eikä se liian kauaa kujassa viihtynytkään vaan alkoi etsiä sopivaa piehtarointipaikkaa. Loppuverryttelyt tamma sai suorittaa kävelemällä vapaasti, hoputin sitä aina sen koettaessa pysähtyä. Lissu sai mahtavia kuvia (ja paljon...), nämä täytyy käydä läpi ja lällätellä kaikille.
