Kadehdittavan upea, hienoluonteinen koulupuoliveriori, 411 sanaa

Mustissa kouluratsuissa on sitä jotain; ei niistä turhaan ole tullut ratsastusmaailman kliseetä. NIMI on moderni, sporttinen, kevyen ja virtaviivaisen näköinen puoliveriori, komealiikkeinen ja ryhdikäs. Kaikki hyvän kliseen tunnuspiirteet sekä ominaisuudet, jotka toimivat (myös) oikeassa elämässä.

NIMI on valpasilmeinen, utelias hevonen, joka ei kuitenkaan ole suuna päänä menossa tai tutkimassa kaikkea, eikä se myöskään stressaannu jonkun tutun kadotessa näköpiiristään, karsinajärjestyksen vaihtuessa ja niin edelleen. Tuntuu, että ori vain haluaa tietää, missä mennään.
Käsiteltäessä tämä on aina ollut fiksu, oppivainen ja nöyrä. Uhmaiätkin olivat hyvin lievät, vaikka kyllä ne erotti. Uudet asiat sekä Aikuisten Hevosten tavat NIMI on oppinut sekä omaksunut melko pienin toistoin, esimerkiksi klipattavana oleminen aiheutti parit puhinat, sitten tummat kyljet jo laskivat ja sieraimet pienenivät orin rentoutuessa; ei se suriseva laite käynytkään kimppuun. Eikä NIMEÄ alkanut uudestaan jännittämään klippauskoneen tullessa lähemmäs; tilanne meni jo. Samalla tavalla kaikki muukin on mennyt, joskus myös ilman alkupöhinöitä. Nykyään jo aikuinen ori onkin oikein edustuskelpoinen mallikansalainen, oikea kiiltäväkarvainen Uljas Musta, joka käyttäytyy salonkikelpoisesti tilanteessa kuin tilanteessa, kotona ja vieraisilla, tuttujen sekä oudompien ihmisten käsiteltävänä.
Myös talutuskäytöksestään sekä helposta lastattavuudestaan kera ongelmattoman kuljetuksen NIMI kerää kiitosta. Näin helpon hevosen kanssa on helppo lähteä kotipihaa pidemmälle vaikka yksinään.

Elegantisti, kevyen ja helpon näköisesti liikkuva ori kääntää päitä. Liikemekaniikka on hyvä, terve, näyttävä ilman ylitsevuotavaa kauhomista, jota joskus näkee ihannoitavan. Luonnostaan hyväryhtinen puoliverinen on aina ollut melko tasainen molempiin kierroksiin, helposti taipuva ja suoristuva, hienosäädettävä. Askelista löytyy niin paljon säätövaraa kuin ratsastaja osaa hakea, kaiken uuden NIMI on opetellut innokkaasti oppien melko nopeasti. Tuntuu, että pohkeenväistö lähti kuin itsestään, laukanvaihdot olivat miltei sisäänrakennetut! NIMESTÄ näkee hyvää, ajatuksella tehtyä jalostusta; sillä on kroppansa palikat oikeilla paikoilla, liike tervettä ja tasolle sopivaa sekä riittävää, ja ennen kaikkea oikeanlainen hermorakenne ja luonne. Tämä hevonen nauttii työnteosta, haluaa tehdä asioita ihmisen kanssa, opetella, toistaa, esiintyä, käveleskellä luonnossa, maistella vähän mustikoita kaiken työnteon väliin.
Ori on kevyt, herkkä ratsastaa, eteenpäinpyrkivä ja työteliäs. Se ei ota pienimmistä virheistä nokkiinsa, muttei myöskään siedä jatkuvasti puristavaa polvea, kovaa kättä tai muutenkaan epäkorrektia ratsastusta. Ilahduttavan korkea työmoraali sekä yhteistyöhalukkuus; NIMI lähtee töihin ihan kenen tahansa kanssa, vähän osaamattomammankin ratsastajan. Lähtökohtaisesti NIMI haluaa yrittää kaikkien kanssa ja antaa uuden mahdollisuuden senkin jälkeen, kun on kesken treenin pysähtynyt ja polkaissut jalkaa turhan kovien pidätteiden jäljiltä. Pitkävihaisuus lienee tälle tuntematon käsite.

Kuten todettua, NIMI kääntää katseita. Se ei vieraissakaan paikoissa, vilkkaimmassakaan verryttelyssä, pidä melua itsestään, vaan kulkee hyvin itsevarmana ja hiljaisena ihmisensä osoittamaan suuntaan. NIMEN hermot eivät petä, se ennemminkin nauttii suurista areenoista ja parrasvaloista, lukuisista sitä katsovista silmäpareista.