Palovammoja Pakkasesta

"Voi jestas, kun osaa hevonen olla hieno ja täydellinen", henkäisen, ja huomatessani Antonian suun avautuvan, korotan ääntäni, "TÄYDELLINEN."
Vastaväitteiden sijaan Antonia naurahtaa ja taitaa todeta jotain "joojoo, kylläkyllä" -suuntaista samalla, kun minä jo lässytän Paavolle samalla rapsutellen nuoren suomenhevosen kaulaa tarhan aidan ylitse.
"Mehän ei olla sokerista?" Kohotan vähän kulmiani kysymykselle, vilkaisen nopeasti hymyilevää Antoniaa ja mutristelen huuliani samalla, kun Paavon lämmin hengitys kutittelee pakkasen nipistelemää poskeani.
"Eiiiiihän me, kunhan et yritä pyristellä eroon niistä pullakahveista."
"Kaikkea muuta! Ajattelin, josko kävisimme vähän kävelyllä Paavon kans-"
"JOO!"

Antonia vain nauraa, tai ainakin myhäilee, harjaillessani Paavoa vähän turhankin suurella innolla. Nauraisin kyllä minäkin, jos toinen pitkän linjan ammattilainen taantuisi ihan heppakerholaisen tasolle sellaisten perusaskareiden kuin hevosen harjaamisen sekä kavioiden puhdistuksen kanssa. Ja kahta leveämmin minä hymyilen sovittaessani Antonian tarjoamaa kypärää päähäni. Satulatta tehty käyntiköpöttelylenkki hyvässä seurassa samalla juoruten – siis, kuulumisia vaihtaen? Kelpaa!

Tallin edessä Antonia punttaa minut selkään. Paavo seisoo sievästi paikoillaan, kuikuilee kerran, kaksi, mitä me siinä kyljen vieressä oikein puuhaamme. Eikä ori sano mitään istuutuessani sen paljaaseen selkään. Kumarrun taputtelemaan ja rapsuttelemaan hevosen kaulaa, jutustelen sille sellaisella ärsyttävällä lässytysäänellä ja saan Antonian jälleen huvittumaan.
"Ei voi tämä mun touhuni tulla enää yllätyksenä."
"Lähdetään nyt, niin päästään kahvinkeittoon."

Kyllä voi pelkkä käyntilenkki tuntua hyvältä! Antonia kävelee reipashenkisenä ihmisenä Paavon vierellä. Orin askel on pitkä ja rento, se korvat kääntyilevät vähän sen mukaan, kumpi joukon ihmisedustajista sattuu olemaan äänessä. Juttelemme pitkälti hevosista, vaikka vakuuttelemme kilpaa toisillemme (tai ehkä enemmänkin itsellemme?), että kyllä meillä muutakin elämää on!! Tulevat varsasuunnitelmat ja kilpailukuviot, hintojen nousut, Paavo, hevosmäärä ja kuinka se vain mystisesti kasvaa vaikka mitä tekisi, miten Paavolla onkin niin täydellinen käynti, kuinka kahvihammasta jo vähän kolottaa ja Paavokin ihan varmasti tarvitsee vähän porkkanaherkkuja.

"Tästä tulee muuten ihan täydellinen kenttäratsu", totean hyvin varmana pyytäessäni oria pysähtymään tallin pihalle, "etkä voi edes väittää vastaan, ellet halua sitä PowerPoint-esitystä kahvin kyytipojaksi; mulla on tiedätkö muistitikku mukana.." Paavo pärskähtää juuri sopivasti, kuin jossain sketsissä tai hevosohjelmassa, joissa hevoset pitävät ihan liian paljon sekä epäilyttävän sopivissa kohdissa ääntä.