Sukuselvitys työsuokille

i. TIIRA, 161cm korkea punarautias ori, tuli kasvattajansa onneksi hyvin vahvasti isäänsä. Ori oli jo nuorena paitsi seurallinen ja rohkea, myös hyvin menevä, tekevä ja palveleva. Se opetteli mielellään uutta eikä pelännyt hikeä tai maitohappoja – täysin emänsä vastakohta. Varsanäyttelyissä TIIRA sai kiitosta erinomaisesta käynnistään sekä hyväasentoisista, kuivista jaloistaan, samaten runkonsa syvyydestä. Kaulaltaan ja rungoltaan raudikko oli vähän kevyenpuoleinen, mutta se oli ryhdikäs, rotu- ja sukupuolileimaltaan erinomainen hevonen pitkällä niskalla, hienolla ylälinjalla sekä toivotunlaisella längensijalla. Ravi ei paljoa käynnille hävinnyt, ja TIIRAN laukkakin rullasi hyvin, vaikkei se sillä omissa töissään mitään tehnytkään.
Iän myötä TIIRASTA tuli tuttu näky työhevoskilpailuissa sekä erilaisissa hevostapahtumissa, samaten kotikaupunkinsa markkinoilla sun muilla. Orin vetotekniikkaa kehuttiin vuolaasti irtiotosta itse vetoon, se oli hyvä, herkkä ja viisas ohjastettava, kevyt ja sopivan vireä ajaa. TIIRASTA kehkeytyikin vetokisojen miltei satavarma voittaja, ja se piti hetken hallussaan muutamia alueellisia vetoennätyksiä. Valtakunnallisen työmestaruuden ori vei nimiinsä kolmesti, ja yhtä monesti se oli muilla mitalisijoilla. Jalostusarvostelusta ori haki miltei näytöstyyliin paitsi vuolaat kehut käyttökokeesta, myös TKTK-I -palkinnon.
Vaikkei TIIRA koskaan startannut raveissa, saati ratsastuskilpailuissa, se sai myös näiden suuntien tammoja pitkälti luonteensa ja hyvien jalkojensa ansiosta. TIIRASTA jäi 64 jälkeläistä, joista valtaosalla on paitsi tammanomistajien toivomat hyväasentoiset, kestävät jalat, myös korkea työmoraali, hyvät hermot sekä erinomainen ajettavuus/ratsastettavuus. Vanhoilla päivillään hammasongelmista kärsinyt ori lopetettiin sen ollessa 26-vuotias.

ii. Työhevoseksi kevyenpuoleinen LOKKI (punarautias, 158cm) oli ahkera, sisukas, rehellinen työmyyrä, erinomaisella tekniikalla kuormia vetänyt kaksinkertainen valtakunnallinen työmestari. Mestaruuskisojen lisäksi LOKKI meritoitui lukuisissa vetokilpailuissa sekä teki myös ajohevosen töitä esimerkiksi tapahtumissa tai häissä vaunuja vetäen. Alati hyväntuulinen raudikko oli loistava niin ajaa kuin käsitellä, todellinen herrasmies korkealla työmoraalilla sekä loistavalla yhteistyöhalulla.
LOKKI oli kevyt niin kaulaltaan kuin rungoltaan, rotu- ja sukupuolileimaltaan hyvä mutta laatutyypiltään vain hyvänpuoleinen. Se kuitenkin seisoi, monen rakennetuomarin ja hevosalan ammattilaisen mielestä, "yksien rodun parhaiden jalkojen" päällä, ja myös sen längensija sekä takaosa saivat kehuja. Käynti oli selkeästi orin paras askellaji, siitä se sai täysiä kymppejä. Ravi oli vähän matalaa, kuitenkin suoraa, väljää ja pitkäaskelista. Kotona, kaiken kilpailemisen ja asiakasajon ohella, LOKKI osallistui heinäntekoon sekä metsätöihin, välillä sillä vähän ratsastettiinkin (lähinnä maastoilua, ei mitään sen tavoitteellisempaa). Kun LOKKI jalostusarvosteltiin T-suunnalle se sai silloiset ennätyskorkeat käyttöpisteet sekä merkittiin kantakirjaan ensimmäisellä palkinnolla.
Erinomaisen luonteensa sekä loistavien jalkojensa ansiosta LOKKI keräsi vähän enemmän tammoja mitä noin muuten, työpuolen orit kun tapaavat jäädä astutustilastoissa ravureiden ja ratsujen varjoon. LOKISTA jäi 43 varsaa, joita kaikkia yhdistää erinomaisen palveleva luonne ja erittäin hyvät, vähintäänkin emätammaa parempiasentoiset ja kestävät jalat. LOKKI eli kunnioitettavaan 35 vuoden ikään.

ie. TUULI oli varsin laiska, mukavuudenhaluinen hevonen, joka mieluiten teki itselleen tuttuja, helppoja asioita sekä hölkkäili menemään ilman sen suurempaa työpanosta. Uuden opetteleminen sekä hien pintaan nostava työskentely nosti nopeasti happaman ilmeen tamman kasvoille, eikä ollut kerta tai kaksi kun TUULI heitti hanskat tiskiin kesken vetokokeen. Käsiteltäessä tamma käyttäytyi moitteettomasti, se oli hyvin kiltti ja rauhallinen, seurasta ja huomiosta nauttiva hevonen.
162cm korkea, vaaleanpunarautias TUULI oli ihan passelin näköinen työsuunnan suomenhevonen. Matalaryhtinen, mutta hyvätyyppinen, syvä- ja pitkärunkoinen. Längensija oli hyvä, lautanen pitkä, järeät ventovuohisiset jalat. TUULIN käynti oli pitkää ja väljää, samaten ravi, ja oikeastaan ainoa isompi miinus oli eteenpäinpyrkimyksen puute. Vedosta puuttui puhtia ja yritystä, tekniikka oli kyllä kunnossa. Luonteensa vuoksi TUULISTA ei koskaan tullut kunnon työhevosta, eikä sen kanssa ollut mitään asiaa työhevosmestaruuksiin. Kevyeen harrasteluun tamma kyllä sopi, ja olihan se hyvä ajaa homman pysyessä kevyen puolella. Ta-suunnalle raudikko jalostusarvosteltiin nipin napin kolmannella palkinnolla.
TUULIN varsat, kaikki kuusi, ovat onneksi emäänsä reippaampia ja yhteistyöhaluisempia. Periyttäjän TUULI ei ollut vahvimmasta päästä, sen jälkeläiset ovat keskenään hyvin erilaisia ilman selkeää yhdistävää tekijää tai yhdennäköisyyttä. TUULI eli 26-vuotiaaksi.

e. EILA kuoli liikenneonnettomuudessa vain kymmenvuotiaana. 159-senttinen raudikko oli ollut lupaava työhevonen, joka oli jo näyttänyt kyntensä kyntökilpailuissa ja josta povattiin tulevaisuuden työhevosmestaruuksien vakiokasvoa (ja mitalistia). Tamma oli nuorena varsonut kahdesti; päätös, josta omistaja myöhemmin kiitteli itseään. Eloisan iloinen, hyvin menevä ja tekevä EILA oli rohkea, utelias hevonen, aina turpa siellä missä tapahtui. Sen keskittymiskyky parani koko ajan iän ja rutiinin myötä, ja itse asiassa se pitikin parin varsan mittaisen mammaloman juuri (persoonan) kypsymisen toivossa. Tamma oli todella kevyt, vireä ohjastaa, erittäin innokas ja yhteistyöhaluinen työmyyrä, joka suhtautui suurella ylpeydellä aivan kaikkeen mitä sen kanssa kokeiltiin.
Tammalla oli erinomainen kaula sekä lavat, syvä ja vankka pitkänpuoleinen runko, hieman sapelihakuiset etuset sekä käyrät kintereet. Liikkuminen oli kuitenkin suoraa ja väljää ilman aavistustakaan melomisesta tai muista liikeradan virheistä. EILAN askel oli pitkä, tamma käytti koko kroppaansa ja työnsi erinomaisesti takaosallaan. Vetotekniikka oli moitteeton, kunhan alkuinnostuksen turhanpäiväinen ja tehoton nykiminen ennen varsinaista vetoa jäi pois.
EILA vaikutti, kahden varsan pienellä otannalla, erinomaiselta periyttäjältä. Sen varsat tunnistaa selkeästi sisaruksiksi saman mallisten, ilmeikkäiden päiden sekä muutoinkin samantyyppisen rakenteen ansiosta. Kumpikin on vanhempiensa tapaan työhevoskäytössä ja molemmat ovat sillä saralla erinomaisia, kaikin puolin toimivia ja menestyneitä hevosia. Varsat ovat hyvin erilaisista työoreista, joten niiden tasalaatuisuus mielletään EILAN ansioksi.

ei. 160cm korkea, rautias VALIO aloitti uransa ravurina. Sen juoksuvauhti ei kuitenkaan riittänyt vakavampaan kilpailemiseen, joten ori siirtyi omistajansa toisen intohimolajin pariin työhevoseksi. Ura lähti miltei välittömään nousukiitoon, VALIO nautti suunnattomasti erityisesti metsätöistä ja menestyi niin kynnössä kuin vetokilpailuissa aina valtakunnalliseen työmestaruuskilpaan asti (kaksi hopeaa, kolme pronssia). Ori oli todella hyvä ajaa, se oli nöyrä, sisukas ja keskittyi työntekoon erinomaisesti tehden ohjastajansa pyynnöstä aika lailla mitä tahansa. Käsiteltäessä se taas oli vähän eläväisen utelias, miltei varsamainen viipottaja, joka ei malttanutkaan seistä paikoillaan yhtä nätisti kuin mitä valjastettuna.
Rungoltaan vähän pitkänsorttinen VALIO seisoi hyvin vankkojen, mutta valitettavasti sapelihakuisten ja käyräkintereisten jalkojen päällä. Orin kaareva kaula taas oli liittymistä pituuteen juuri mitä työhevoselta haettiin, samaten raudikon lavat. Takajalkojen liikkeissä oli lievää länkisäärisyyttä, muita liikeratavirheitä tai edes pieniä moitteita VALION käynnistä tai ravista ei löytynyt. Sen laukkakin oli todella hyvä, ilmava ja vahva.
Jalostusarvostelussaan VALIO sai korkeat käyttöpisteet runsain kehuin, tosin sen vähän turhankin innokasta peruutusta moitittiin hyväntahtoisesti nauraen. VALIOSTA jäi valitettavan vähän varsoja, vain 11. Orin työhevosjälkeläiset ovat erityisesti käyttöominaisuuksiltaan erittäin laadukkaita, ravi- ja ratsukäyttöön päätyneet jäivät enemmän harrastehevosen tasolle. Luonteeltaan VALIOLAISET ovat yleensä hyvin työteliäitä sekä positiivisia, mutta varsin eläväisiä. VALIO lopetettiin heikkojen hampaiden vuoksi 26-vuotiaana.

ee. ARLA ei koskaan pärjännyt vetokisoissa. Kynnössä se sen sijaan oli haka, ja siitä lajista tamma keräsikin lukuisia voittoja ja sijoituksia ihan Suomen mestaruuteen saakka niin yksikkö- kuin parivaljakkosarjasta. Punarautias, 157cm korkea ARLA oli vankka- ja leveärakenteinen, ryhdikäs tamma, hyvätyyppinen ja ilmeikäs hevonen. Sen kaula oli lyhyt ja ylös asettunut, lavat pitkät ja pystyhköt, lautanen lyhyt ja jyrkkä. Etusääret olivat kuristuneet ja kintereet käyrät, joten kokonaisuutena tamma oli hyvine ja huonoine puolineen hyvin tyypillinen suomenhevonen. Sen käyntiliike oli pitkää ja suoraa, mutta ahdasta, ravissa liike väljeni, askel oli käynnissä kuin ravissa reipasta ja tahdikasta.
ARLA oli rauhallinen, toimiva ajaa, harkitsevainen muttei hidas. Se osasi lukea ihmisiä ja tilannetta hyvin, tuli toimeen kaikkien kanssa eikä kenelläkään koskaan ollut moitteen sanaa raudikon käytöksestä tai työskentelystä. Aina parhaansa yrittävä ARLA ei ollut moksiskaan mistään, ja sen kanssa niitettiinkin heinää, haettiin tukkeja metsästä, tehtiin rekiajeluita ja käytiin kärrytellen kyläkaupassa.
Alkujaan tamma jalostusarvosteltiin T-suunnalle kolmannella palkinnolla. Jalostusvaliolautakunta korotti palkintoa kahteen kertaan tehden ARLASTA lopulta ensimmäisen palkinnon työtamman. Jälkeläiset (neljä) toivat raudikon omistajalle lisää aihetta ylpeyteen. ARLA periytti paitsi hyvin tunnistettavan pään ja kaulan mallin, myös erinomaista luonnettaan ja ajettavuuttaan. Jokainen jälkeläinen on jalostusarvosteltu vähintään toiselle palkinnolle. ARLA eli 27-vuotiaaksi.