Harvinaisen fiksu, vähän pojanviikarimainen esteori, 444 sanaa

Aikuisen orin maskuliinisen vaikuttavuuden sijaan NIMESSÄ on, yhä edelleen, keskenkasvuisen nuoren orin pojanviikarimaista charmia. Persoonaltaankin tämä on yksi Vili Vilperi, monen luonnehdinnan mukaan ponimaisen veikeä tapaus. Tiedä sitten, onko se puoliverisestä puhuttaessa kehu.

Ilkeä, kuriton tai edes kujeileva NIMI ei kuitenkaan ole, olkoonkin, että pilkettä löytyy molemmista silmäkulmista. Sillä on huumorintajua, esimerkiksi löytäessään oksan tarhastaan NIMI nostaa sen hampaillaan ilmaan heilutellen sitä kuin tahtipuikkoa, tai vaihtoehtoisesti koettaa oksan kanssa yltää tökkimään naapuritarhan kaveria (mikä ihmetyttää ihmisiä sekä ärsyttää tökinnän kohteeksi joutuvaa). Suorastaan hämmästyttävän kekseliäs, näppärä, oppivainen hevonen – mitä NIMI saisikaan aikaan, jos sillä olisi kädet!
Kaikessa pikku kujeilussaankin tämä on kiltti, hyväntahtoinen hevonen, jossa on vähän sylikoiran vikaa. NIMI rakastaa rapsutuksia, etenkin pään alueen. Se ei kuitenkaan tunge luvatta ihmiseen kiinni eikä myöskään unohda kokoaan, vaan on aina hyvin kohtelias ja varovainen. Myös talutettaessa; NIMI kulkee nätisti vierellä, pitäen sellaisen raon, ettei vahingossakaan tallaa ihmisen varpaita. Vielä ei ole löytynyt tilannetta tai hoitovälinettä, jonka kanssa orilla olisi joku ongelma. Klipperiin, hammasraspiin sekä rokotuspiikkiin herra suhtautuu yhtä rennosti kuin harjoihin ja pesusieniin. Matkustaminen ei tunnu olevan karsinassa möllötystä kummoisempaa. Todellinen teräshermo, joka ei menetä ruokahaluaan tien päällä ja korkeintaan koettaa lingota heinäverkkonsa päin matkaseuraansa, jos toinen oikein ärsyttää – ja joskus siksi, että voi.

Ponimaisen vekkuli, ehkä, vaan kapasiteetiltaan ehta puoliverinen. Sieltä lajinsa kilpatasojen yläpäästä. 160cm radoilla uraa tekevä puoliverinen selkeästi rakastaa lajiaan, joka ikistä hyppyä pienimmistä verkkaesteistä massiivisimpiin muureihin. Toisinaan ori innostuu niin, että tekee joitakin laukanvaihtomaisia hypähdyksiä pidemmillä suorilla esteiden välillä, erityisesti radan ollessa helppo. Teknisillä radoilla pienet ilopomput jäävät pois, tai ainakin odottavat maaliviivan jälkeistä suoraa. Suoranaista pukittelua NIMI ei koskaan, edes nuorena irtohypytyksessä lajin hienouden tajutessaan, kokeillutkaan. Joskus yksinään tarhassaan, yleensä lelupallo suussaan, kunnes lopulta linkoaa pallon naapuritarhan suuntaan.
Ja tämä on hyvä ratsastaa, kevyt, herkkä, eteenpäinpyrkivä, voimakas, yhteistyöhaluinen. Ei kuumu, ei pelleile omiaan, kykenee itsenäisiin ratkaisuihin hyvinkin nopeasti, (este)älykäs, kylmäpäinen. Niin fiksu, ettei ota satunnaisista virheistä nokkiinsa ja ymmärtää tehdä myös kieltoja väkisin yrittämisen sijaan, olkoonkin, että aika monet tilanteet ori onnistuu pelastamaan, kääntämään puhtaiksi ylityksiksi. Jatkuvia virheitä ori ei sulata, erityisesti hypyissä jälkeen jäävä tai heikkotasapainoinen ratsastaja suorastaan ärsyttää tätä. Yhteistyö loppuu pysähdykseen, eikä NIMI sitten liikukaan kuin taluttaen tai ratsastajaa vaihtaen.

Kilpailemista ori rakastaa miltei yhtä paljon kuin hyppäämistä, joten onko ihmekään, miten paljon lisää eloa NIMEEN kisapaikoilla tulee? Se tietää valmennuksen ja kilpailun eron, liekö laskee yksi plus yksi yleisömäärästä tai aistii ilmassa väreilevän jännityksen, mutta tietää yhtä kaikki. Ainakin ratsastaja tuntee eron; valmennuksissa NIMI on rento, hyväntuulinen Vili Vilperi kuten kotonakin, kisatilanteissa se tuntuu.. aikuisemmalta. Olemuksessa on edelleen sitä pikkupoikaa ja erityisesti verryttelyissä saattaa näkyä ilohypähdyksiä sekä raipan heiluttelua tahtipuikkona (NIMI noukkii aina irtoraipat suuhunsa, mikäli sellaisen näkee ja ehtii hampaisiinsa napata), suoritukset taas.. NIMI lähtee voittamaan.