Tapahtumarikas yleissuomenhevosori, 441 sanaa

NIMESSÄ on hieman Aku Ankan vikaa. Parhaansa reppana yrittää, välillä ihan pärjäten, mutta aika usein jossain kohti korttitalo sortuu ja homma menee väärällä tavalla pipariksi. Milloin ori lähtee innokkuuttaan hyppyyn aivan liian aikaisin ja kerää koko sarjan puomeja ja virhepisteitä, milloin pohkeenväistö muuttuu steppiesitykseksi suomenhevosen seotessa jalkoihinsa.

Yritystä rautiaan suomiurhon toimista ei puutu. Peruspätevä helppo A / 100cm on oikein hyvin kevyelle kylmäveriselle, ja vielä paremmin tämmöiselle räpyläjalalle, jolla kaikki ei tosiaan mene kuin Strömsössä. NIMI yrittää kyllä, tosissaan, joka ikinen kerta. Valitettavasti sen palvelualttius, miellyttämisenhalu sekä yritteliäisyys lyövät helposti yli. Ori ennakoi, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä tarjoten välillä hyvin mielenkiintoisia tulkintoja vaikkapa kulman ratsastamisesta tai mitä pohkeenväistön perään tehdään. Hieman epäselviä apuja raudikko tulkitsee hyvin vapaamuotoisesti ja fiilispohjalta, mikä sekin tuo omat mausteensa treeneihin. Hypätessä NIMI ei suoranaisesti kuumu, vaikka välillä hyppääkin vähän mistä sattuu kuvitellessaan tekevänsä oikean ratkaisun. Harvemmin reppana tekee, NIMEN estesilmä ei ole kummoinen.

Ratsastajan suurin huolenaihe, haaste ja tehtävä onkin ratsastaa ankkalinnatyyliseen sankariin hieman malttia. Malttia odottaa kulman läpi vieviä apuja, malttia odottaa laukannostoa, malttia odottaa kaikkia apuja sen sijaan, että ori itsenäisesti toistaisi edelliskierroksella tehtävät samassa järjestyksessä, samoissa paikoissa.
Miellyttävän pehmeäliikkeinen, reipas liikkuja, ei sieltä näyttävimmästä päästä mutta perushyvä, ei kopsi tai polje kannoilleen. Myös hyppytekniikka on perushyvä, kaulan käyttö jää välillä vajaaksi ja toisinaan ori unohtaa takasensa, vaikka etujalkojen tekniikka on suorastaan timanttinen joka hypyssä. NIMI tekee joka lajin töitä suurella innolla nauttien uusista haasteista sekä vaihtelevista päivistä. Jo valmiiksi mukavasta maastoretkestä tulee hetkessä Suuri Seikkailu, kun tutulta polulta poiketaankin umpimetsään tarpomaan! Ja NIMIHÄN tarpoo, korvat hörössä innokkaasti pöristen, pelkäämättä kauempaa kuuluvia moottorikelkkojen ääniä tai kauhuissaan kaakattavaa fasaania.

Kilpaileminen se vasta seikkailu onkin, voi pojat! NIMESTÄ on ihanaa matkustaa, nähdä paikkoja, vaikka se olisikin se tuttu lähitalli ja pikkukisat isojen rotumestaruuksien sijaan. Raudikko ottaa kaikki kilpailutilanteet vakavissaan, kuten ottaa kotitreenitkin, kisoissa sitä vain kuulee kuinka hammasrattaat raksuttavat orin päässä sen asetellessa kieltä keskelle suuta sekä jalkoja oikeassa järjestyksessä eteenpäin. Kisareissutkin ovat toisinaan koheltamista, mutta yleensä häpeän sijaan lähinnä naurattaa.

Soma ja symppis, siitä ei pääse mihinkään, ihana halailtava nallekarhu. Valitettavasti NIMEN ympärillä sattuu ja tapahtuu myös tallissa. NIMI onnistuu vetämään tavaroita mukaansa tai kumoon kulkiessaan, saa aidat mutkalle nojailullaan, onnistuu rikkomaan loimensa hämmästyttävän usein vaikkei ainakaan omien tietojeni mukaan edes revi niitä. Ori talloo vahingossa varpaita (näyttäen rehellisen kauhistuneelta tajutessaan, kuinka nyt jäi pienempi jalka kavion alle) ja onnistuu pärskimään suoraan ihmisten kasvoille kaiken flunssakauden liman ja rään, yleensä vielä silmälasipäisen henkilön.
Mutta kilttihän tämä on, hevonen, joka ei tee tahallaan pahaa kärpäsellekään. Raudikko suhtautuu rennosti kaikkiin hoitotoimenpiteisiin ja on yksi yhteistyöhaluisimmista kavereista koko tallissa. Se nostaa jalkansa pyytämättä, avaa suunsa nätisti, koettaa kaikin puolin tehdä oikein ja olla mieliksi, vaikka välillä homma meneekin metsään.