Dourado do Dzelzain

Otsikko valehtelee. Tai kyllä, on varsat ihan söpöjä ja välillä kivoja, mutta välillä silti kaikkea muuta. Sen sai kokea Fric tänään, kun hän talutti Radonia aamulla tarhaan. Pikkuorilla tuntui olevan kamala kiire, eikä vain eteenpäin vaan ylipäätänsä revetä jokaiseen suuntaan yhtä aikaa. Se pysyi kuitenkin ihan hyvin hallussa, kunnes ulko-ovella Esmeralda hirnahti sydäntäsärkevästi vieroitetulle lapsukaiselleen... Siinä vaiheessa Radon heitti niin komean yläpystyn kuin ikinä pystyi (eli aika korkealle pääsi siis), huitaisten samalla pienellä kipakalla etukaviollaan Friciä suoraan olkapäähän.

No, Frichän tietenkin kaatui huutaen maahan orin paiskatessa hänet nurin, ja pian oli Radon juoksemassa edestakaisin pihalla kermanvärinen häntä tötteröllä. Aikansa apua huhuiltuaan Fricin oli vain todettava, ettei kukaan kuullut häntä: ei siis auttanut muu kuin könytä vaivoin kivusta huolimatta ylös ja lähteä metsästämään villivarsaa.
Radon oli onneksi sen verran mammanpoika, että karkureissun sijaan se kipitti kuuliaisesti Esmeraldan luokse, antaen Fricin ottaa itsensä kiinni emän hellästi paijaillessa pöljäpoikansa otsaa. Varsa sai selkeästi kierroksia laskettua emänsä luona, sillä yllättävän kivuttomasti, vain muutamalla surullisella hirnahduksella säestettynä, se tyytyi seuraamaan kivusta ähisevää Friciä oritarhalle.

Aamun opetus? Varsat ovat p*rseestä ja revennyt epäkäslihas myös.

Radonin koulutus etenee hyvällä mallilla, ja se on päässyt nyt virallisesti mukaan isojen poikien kerhoon: ratsunalkeet alkavat pysymään jotenkin jo hanskassa, ja näyttelyissäkin suuntana ei ole enää varsaluokat vaan aikuisten orien kehät. Toissapäivänä näyttelyura korkattiinkin komeasti alkuun kotikentällä PKK:n barokkinäyttelyissä, josta matkaan tipahti heti KTK-sert. Kantakirja olisikin Radonilla tavoitteissa, mutta ensimmäisiksi näyttelyiksi nämä sujuivat hyvin — pysyi jopa kultakarva ihan lapasessa, vaikka "omalle" kentälle tupsahtikin vieraita hevosia patsastelemaan. Oli siinä kyllä silti Amelien mukaan piteleminen, mikä varmasti hieman rokotti tuloksessa. Kyllähän muchomacho-ori on komea katsoa, mutta käytöstapojakin voisi olla. Saakohan niitä jälkiasennettua?

Hieman on sellaista teiniuhmaa kyllä vielä jäljellä, henkisesti Radonia ei kyllä vielä kukaan vitsilläkään viitsisi aikuiseksi sanoa. Aina on vähän kyselemässä että "onko pakko, mun idea on parempi", ja sitten kun nöyrtyy ihmistä kuuntelemaan niin seuraavassa hetkessä keskustelu on unohdettu ja se pitää käydä uudestaan. Koulutussessiot ovat siis lyhyitä ja intensiivisiä, sillä muuten ei pakka pysy kasassa ja herra Kultakala unohtaa käydyt asiat heti ensimmäisen ylimääräisen virikkeen osuessa kohdalle. Ei siinä muuten mitään, mutta kun kyseiseksi virikkeeksi kelpaa vaikka oma varjo...

Oli mielenkiintoista seurata Amelien ratsastusta Hesatolla. Niiden meno näytti paljon elegantimmalta kuin mihin mä olin tottunut, ja mä vain saatoin toivoa että mä osaisin joskus noin hyvin itsekin. Kyllähän mä perusteet osasin kun ne oli mulle joskus opetettu, mutta en mä noin hyvin niitä osannut. Tuntui kuin Amelie olisi mennyt vain muutaman sekuntin vaikka oikeasti tuo ratsasti vajaat puolituntia. Talliin palatessamme puhuimme klassisesta ratsastuksesta ja siitä miten siihen opitaan Zenissä, ennen kuin tuo häiriintyi käytävällä olevasta harjapakista ja käännettyään Hesaton karsinaansa, Amelie pyysi minua alkamaan riisumaan oria samalla kun tuo siirtyi muutaman karsinan päähän ja pian kuulinkin tuon käyvän keskustelua jonkun kanssa.

Lopulta Amelie palasi luokseni ja kertoi että saisin hoitaa Hesaton Fricin avustuksella pois ja sen jälkeen alkaa kasaamaan Skills at Arms rataa kentälle blondin kanssa. Mä olin yllättynyt että mä pääsin näin nopeasti tositehtäviin kiinni, mutta se kelpasi enemmän kuin hyvin ja Amelien jatkaessa suloiselta näyttävän laikukkaan varsan ja sen Maxin kanssa ulos liittyi Fric mun seuraan ja se ohjeisti mulle muutaman perusasian Zenin hevosten hoitamisesta samalla kun mä sain kuitenkin itse tehdä työn itse, ennen kuin oli aika palauttaa Hesato ulos ja lähteä rakentamaan rataa. Tarvikkeiden raahaaminen kentälle ei ollut helppo juttu, mutta lopulta meillä oli rata kasassa ja Fricin jäädessä auttamaan ratsukoita harjoituksessaan.

Kai mä olisin voinut tehdä jotain tallissakin, tai etsiä jonkun, joka olisi voinut kertoa mulle mitä tehdä, mutta mä päätin käyttää tilaisuuden oppimiseen hyödyksi ja seurasin ratsukoiden tunnin. Ameliesta huomasi että se ei ollut niin tottunut opettajana kuin mitä sen suoritusvarmuus oli joten mä saatoin päätellä että todennäköisesti harjoittelu tulisi tapahtumaan pääasiallisesti Iivarin kanssa ja mun mielenkiinto sen tapaamiseen nousi vain entisestään. Max ja ilmeisesti kai se Umbra ottivat yllättävän monta toistoa pienille pätkille ja Amelien sekä Fricin äänistä kuuli että ne kehui aika paljon ratsastajaa. Mä en tiennyt että oliko se niiden tyyli aina vai oliko siinä takan jotain muutakin ja mä päätinkin kokeilla kysyä asiasta kunhan me törmättäisiin Amelien kanssa uudelleen.

Lopulta Max ei tehnyt kuin ehkä puolet tehtävistä ennen kuin nuo lopettivat ja ratsukot siirtyivät maastoon samalla kun me alettiin Fricin kanssa siivoamaan kenttää. Mä kyselin blondilta kaikesta mikä liittyi työskentelyyn, ja hevosten hoitamiseen täälä ja se yritti vastailla parhaansa mukaan. Ei se suoraan sanonut mutta rivien välistä oli aistittavissa että homma ei ainakaan helpottuisi Iivarin palatessa ja mitä enemmän mä miehestä kuulin, sitä isommalla mielenkiinnolla mä odotin tapaavani tämän Iivari von Hoffrénin kunhan tuo vain palaisi Latviaan.

Max ja Amelie liittyivät seuraamme kun me oltiin jo loppusuoralla ja lopulta me palattiin Fricin kanssa etukäteen talliin. Mä pohdin hetken mitä mä voisin tehdä, kunnes päätin että ehkä olisi hyvä tarttua härkää sarvista ja tutustua Radoniin, kerta olin mennyt Amelielle lupaamaan että mä voisin auttaa pikkuorin kanssa ja Friciksen neuvojen mukaan lähdin hakemaan helmenhohtoista nuorikkoa.

Radon tuli tarhassa vastaan korvat hörössä ja oikeastaan nuori meinasi muistuttaa enemmän sylikoiraa kuin hevosta joten ihan ensimmäiseksi jouduttiin hieman keskustelemaan nuoren kanssa asiasta nimeltä henkilökohtainen tila, ennen kuin edes poistuttiin tarhasta ja aloimme suuntaamaan kohti tallia. Pääasiallisesti Radonista sai ihan järkevän kuvan, mutta välillä nuoren piti testailla rajojaan ja niihin muutamiin kymmeniin metreihin mitä tarhalta tallin ovelle oli, saatiinkin kulumaan yllättävän paljon matkaa kaikkien pysähdysten, peruutusten, volttien ja muiden temppujen vuoksi, joita saimme Radonin kanssa harrastaa ennen kuin pääsimme nuorikon kanssa jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen asioista.

Tallissa talutin nuoren suosiolla suoraan omaan karsinaansa ja varmistuttuani siitä että ovi oli varmasti kunnolla kiinni, lähdin hakemaan nuoren harjoja. Koska ori oli selkeästi vilkas tapaus, päätin sitoa Radonin kiinni karsinaansa jotta sen hoitamisesta voisi tulla ehkä jotain. Selkeästi riimunnarussa ollut solmu toi nuoren orin aivoille virikettä, sillä se jaksoi yllättävän kauan askarrella solmun kanssa, kunnes siitä tuli auetessaan maailman tyhmin juttu ja nuorikko käänsi huomionsa minuun. Sidoin narun uudelleen, tällä kertaa tuplasolmulla, ja jatkoin Radonin harjaamista nuorikon kiinnittäessä taas huomionsa solmuun. Helmenhohtoisen hevosen askarrellessa solmujen parissa sainkin harjattua ja putsattua sen kaviot ilman mitään isompia ongelmia, ja lopulta oli aika päästää nuorikko vapaaksi ja aloitimme uuden talutus opin paluumatkalla tarhaan.

Selkeästi Radon oli tainnut oppia jo jotain koska ori ei testaillut ehkä ihan yhtä reilusti, vaikka yleensä aina siinä kohtaa kun annoin sille vähän vapaamman tilan kävellä takavasemmallani, se alkoi heti pöllöilemään jotain omiaan. Näin ollen jouduimme silti palaamaan samojen perusasioiden pariin ja saatuani nuoren viimein tarhaan totesin että ainakaan tylsää ei tulisi olemaan sinä aikana kun odottaisimme Iivarin ja Riarion paluuta. Astellessani kohti tallia näin Amelien, joka oli seurannut menoamme.

”DeeDee taisi näyttää parhaita puoliaan?” brunette enemmänkin irvisti kuin hymyili.
”Pitihän pienen vähän kokeilla mikä tuo uusi ihminen on. Ihan semmoinen mukavan oloinen kaveri vaikka vähän vilkas. Kiva haaste varmasti tähän odotteluun” hymyilin ja jatkoin käytävälle Amelien vanavedessä, tuon kertoessa mitä olisi vielä tehtävänä, ennen kuin voisimme mennä katsomaan minulle huoneen ja pääsisin valmistautumaan seuraavaan päivään.

Aamu oli alkanut normaaleissa merkeissä. Amelie ja Edijs oli mun kanssa tänään tekemässä oripuolen tallia ja toisella puolella oli jotain uusia työntekijöitä. Me oltiin tehty jo useampaan otteeseen töitä tällä porukalla joten meillä oli helppo tehdä töitä ja homma pyöri koko ajan. Me oltiin saatu hevoset tarhattua suurimmaksi osaksi kun Amelie pyysi jos mä kerkeisin laittaa Radonin kuntoon Iivarille maasta käsittelyyn.

Mä lupasin hoitaa helmenhohtoisen orin valmiiksi. Mä en ollut hetkeen tehnyt Radonin kanssa isommin töitä, vaikka olihan mä tehnyt orin kanssa töitä silloin kun Iivari ja Riario olivat olleet Siperiassa. Kuitenkin tässä välissä jostain syystä mä en ollut työskennellyt Radonin kanssa pitkään. Nuori ori otti tilanteesta ilon irti ja alkuun mä jouduinkin komentamaan Radonia reilusti ennen kuin nuori hevonen alkoi käyttäytymään taas sen verran että sen kanssa tuli paremmin toimeen. Lopulta mä olin saanut nuoren orin harjattua ja laitettua sille kapsonin päähän.

Sää ei ollut vielä kovinkaan huono taluttaessani Radonia kentälle ja päästessämme orin kanssa kentälle Iivari saapui paikalle muutaman hetken kuluttua. Ojensin kapsonin narun Iivarille ja odotin, olisiko miehellä vielä jotain muuta toivetta tai pyyntöä jatkon suhteen. Mä olin juuri poistunut kentältä ja menossa kohti tallia jotta saisin ilmoitettua että Radon olisi valmis ja että seuraavaa hevosta voisi alkaa laittamaan valmiiksi. Kuitenkin juuri kun mä olin astumassa talliin, kentältä kuului yllättävää ääntä ja kääntyessäni ympäri, näin miten Radon rallitti kenttää ympäri. Tajuttuani mitä oli tapahtumassa, suuntasin takaisin kentälle ja autoin Iivaria saamaan Radonin kiinni.

Pidin nuoresta orista kiinni sen aikaa että Iivari sai tarkistettua jotta nuorikko ei rikkonut itseään riekkuessaan, ennen kuin mies nappasi nuoren orin kapsonin narun käsiinsä ja mutisten jotain omaansa lähti taluttamaan nuorta oria ilmeisesti samalle paikalle, josta tuo oli aikoinaan lähtenytkin. En uskaltanut lähteä kentänlaidalta mihinkään ennen kuin Iivari oli valmis Radonin kanssa. Jos Iivari joskus osasi tehdä itsestään pelottavan näköisen, oli se hetki juuri tänään ja hetken jo mietin että haluaisinko olla kovinkaan lähellä toista, varsinkin tiedostaessani että miehellä oli myös miekkansa matkassa ja itselläni ei olisi kovinkaan paljoa mahdollisuuksia puolustautua jos tilanne sen vaatisi.

”Pidä huoli että se ei karkaa enää.”

En uskaltanut edes hengittää, ennen kuin olimme Radonin kanssa tallissa ja Amelie näytti siltä että tuo ymmärsi sanomattakin että Iivarilla oli ollut omat mielipiteensä asiaan. Hoidettuani Radonin, myös se pääsi ulkoilemaan ja itse jatkoin työpäivääni toivoen että minun ei tarvitsisi törmätä von Hoffréniin enään tämän vuoron aikana.

“Hah, sinäkö, ammut jousella? Mistä lähtien?”

“Viimeksi Siperiassa, esimerkiksi.”

“No, tuliko saalista?”

“Aivan tauluihin vain.”

“Ja kaikki häränsilmään?”

“...Melkein kaikki.”

Ainakin mikäli häränsilmäksi laskettiin koko taulu, ja ehkä myös viiden metrin kehä sen ympärillä. Sen taisi ymmärtää myös kuulustelijan roolissa oleva Vitaliya, joka hymähti tietäväisesti. Iivari kurtisti kulmiaan.

“Ehkä se ei ole alaani, myönnettäköön,” hän puhui totuuden äänellä maltitellessaan kuopivaa Radonia. “Mutta mikäli Ilona-neiti aikoo osallistua, tahdon olla mukana. Ja mikäli tulen mukaan, miksipä en samalla testaisi taitoja itsekin.”

“Kai muistat kuinka pitkä merimatka Hankalaan on? En aio tällä kertaa olla pitelemässä hiuksiasi kun kurkottelet reelingin yli.”

Iivari tuhahti muistolle ja antoi mielenosoituksellisesti Radonin ampaista ravilla eteen. Maneesissa oli kuitenkin ympyrää pyörien vaikea paeta ketään, ja nopeasti Vitaliya oli Topazioineen jälleen perässä. Hän ei ollut päässyt vielä hiillostamisesta.

“Onko sinulla edes tarpeeksi nopeaa hevosta siihen?”

“Pah, varmasti on! Katsopa vaikka Radonia, ja kysy sitten uudemman kerran.”

“Mikset sitten ole jo harjoittelemassa?”

Iivari ei vastannut, jatkoi vain orinsa tanssittamista. Se oli helppoa, sillä kultakarva oli iskenyt silmänsä Topazioon. Käytännössä katsoen tarvitsi vain istua satulassa ja maltittaa sopivissa väleissä, sekä tietenkin näyttää hyvältä. Vaan Vitaliyapa otti haasteen vastaan ja yllytti oman ratsunsa samaan. Se ei tasaluontoisen Topazion kanssa ollut lainkaan yhtä helppo tehtävä, mutta voi kuinka paljon rauhallisempi, hallitumpi ja voimakkaampi askellus tamma olikaan. Sen passage ei ehkä järisyttänyt maailmoja, mutta puoliveljen versioon verrattuna harjoituksen määrä paistoi kauas. Radon korvasi puuttuvan tasapainon voimalla.

“Oletko aivan varma että tahdot tähän leikkiin?” Iivari kysyi. Se oli typerää: totta kai Vitaliya tahtoi. Hän liiteli tammansa kanssa kahdeksikolle ja soi vienon, viekkaan hymyn olkansa ylitse. Teki puolipiruetin ravissa. Kun Radon yritti pistää paremmaksi, Vitaliya vastasi aina vain pidemmällä ja hitaammalla käännöksellä, laukkasi pienen kahdeksikon ja toisti vielä kertana kiellon päälle. Katse heitti pallon vastapelurille, joka otti siitä heti koppia. Kyllä orikin piruetin jos toisenkin osasi, mutta katsopa tämä piaffe!

Vitaliya suoristi hattunsa ja ratsasti rinnalle — kyllä hänkin osasi. Enemmänkin: pieni nosto kangella, ja Topazio näytti kuinka kauniiksi se oli vuoden sisään levadensa saanut.

“Sanoisin tätä epärehelliseksi peliksi, tiedät itsekin ettei Radon ole vielä yhtä pitkällä” Iivari valitti, vaikkakin hymyili hieman. Topazio oli kuitenkin myös hänen kasvattamansa, joten päätti pullistelun voittaneen kumman tahansa, sulka tipahtaisi kuitenkin lopulta miehen omaan hattuun.

“Se ei ole minun ongelmani, kouluttaisit omasi nopeammin” Vitaliya nauraa helähti ja suoristi rusetin ratsunsa harjassa. “Oletko saanut tarpeeksesi, vai joudunko lähtemään rannalle yksin?”

“Lyön Rubenista vetoa, että Radon kiitää siellä nopeammin.”

Iivari sai pitää Rubeninsa.

Fricis ei ollut kait koskaan tuntenut oloaan niin suureksi ja voimakkaaksi kuin nyt, Radonin selässä turnajaishulinan keskellä. Kultainen hevonen nosteli jalkojaan levottomana, se hörisi ja korskui kaikille vieraille ratsukoille. Fricis istui tyyneesti parhaassa takissaan, siinä tummanruskeassa jonka hän oli saanut viime kesänä lainaksi edustusta varten ja sitten näppärästi unohtanut palauttaa. Pörröiset hiukset oli kesytetty taakse kampaamalla, ja jos oikein tarkkana haisteli niin ilmassa leijui halvan partaveden mieto aromi.

Vaikka ero Amelien kanssa ei tullutkaan loppujen lopuksi mitenkään yllätyksenä, löi se Friciksen silti ensin palasiksi. Hän oli lähtenyt samana iltana Jeremyn kanssa viihteelle ja törsännyt kuukauden viimeiset roposet juomalla itsensä turraksi, niin että aamulla krapulan kourissa pystyi vaikeroimaan kohtaloaan tunteenilmaisuin joista parhainkin teatteridiiva pystyisi vain haaveilemaan.

Nyt Fricis oli päässyt pisteeseen jossa Amelie saisi nähdä mistä kaikesta olikaan luopunut. Kissankitit siitä ettäkö tyttö olisi koskaan välittänyt koreilusta, mutta aamulla tälläytyessään Fricis oli vakuuttunut herättävänsä tuossa edes pienen katumuksen tajutessaan kuinka komean, miehisen, taitavan ja kerta kaikkisen upean körmyn hän oli mennyt päästämään käsistä. Liinaa solmiessa Fricis pystyi tyrmäämään surkean "viimeksi kun käytit tätä olit vielä Amelien kanssa"-ajatuksen ottamalla peiliin tiukan katsekontaktin ja muuttumalla Miesten Mieheksi. Ei tässä mitään tunteiltu, kaulukset suoriksi ja uutta matoa vain koukkuun!

Fricis oli muutenkin ehtinyt kunnostautumaan ratsastusrintamalla, mutta tämän päivän itsevarmuus oli ihan omaa luokkaansa. Hän klaarasi Radonin sähläyksen läpi arvokkuudella jota ei olisi vielä kaksi vuotta sitten voinut yhdistääkään nimeen Vanags, ei edes ilveilläkseen, eikä pulisonkikaan värähtänyt kun ori ajautui liian lähelle kaltaistaan ja huitoi etukavioillaan huutaen kuin hyeena. Vastustajan selästä kuului äkäinen "watch it!", mihin Fricis vastasi vain viemällä oman ratsunsa kauemmaksi. Hän nosti leukaansa ja soi pienen myötämielisen nyökkäyksen — tänään ei ollut pahoittelujen ja nolojen luikkimisten päivä. Tänään, yhdeksästoista maaliskuuta, oli Fricis versio 3.0 julkaisupäivä. Jos nöyristelevä tallipoika, versio 2, kalpeni uuden Friciksen rinnalla, niin ruohoa polttelevaan lysyhartiaversioon 1 ei viitsinyt edes verrata. Kyllä oli saanut paljon vettä joessa virrata että tähän pisteeseen päästiin.

Alta escuela II ei mennyt Radonin osalta niin hyvin kuin I, mutta se ei oikeastaan haitannut. Orille oli jäänyt ensimmäisestä arvostelusta kierrokset päälle, ja menestyksestä röyhentyneenä Fricis innostui yllyttämään sen vielä hiemän ärtsymmäksi. Lopputuloksena oli liikkeet joissa oli 95% jalkojen viskomista, 4% äijämäistä pullistelua ratsukon kummaltakin osapuolelta ja vasta viimeinen 1% sitä ihan oikeaa työskentelyä. Mutta so what, kuten Fric totesi kiitellessään Radonia. He olivat näyttäneet pirun hyviltä, ja maltillisemman Pinssin kanssa sitä kuitenkin pääsi vielä tässäkin ryhmässä palkittavien piiriin. Ottaessaan Antiocolta ruusukkeen sekä kädenpuristuksen vastaan Fricis piti huolen että Amelie varmasti näki.

Vitaliya naksautti paheksuvasti kieltään Friciksen ojentaessa hänelle ylikierroksille kuumennetun Radonin — tämän kanssako hän sitten esittäisi haute ecolen? Aikamoinen sotku, mutta koska tänään oli uuden elämän ensimmäinen päivä, nuori ei pahoitellut. Lady Dzelzain ei ollut mielissään, mutta pahan silmän kohde oli livistänyt aidan toiselle puolelle ennen kuin palaute ehti raikaa.

Fricis etsi katsomosta paikan ja jäi odottamaan viimeisen ryhmän arvostelua. Hänellä oli vielä nimittäin yksi ässä hihassaan oman statuksen korottamiseksi, mutta sen toteuttamiseksi Iivari olisi odotettava ulos areenalta.

Vuorollaan neljä ratsukkoa astui näyttämölle antamaan parastaan. Haute ecolen liikkeet taipuivat vain harvalta hevoselta, eikä kaikista ollut siihen koskaan vaikka kouluttaja kuinka taitava olisikin. Mielenkiintoisinta oli seurata isän ja pojan kaksintaistelua — häränniskasta ja kultaisesta väristä ei voinut erehtyä, Vento Aureo oli kuin olikin Radonin isä. Kummallakin oli samanlaisia taipumuksia huitoa kavioillaan, mikä lopulta koitui paradoksaalisesti nuorimmaisen onneksi: Radon oli koko päivän öyhötettyään jo niin väsynyt ettei jaksanut heitellä samanlaisia yliliikkeitä kuin parempikuntoinen isänsä. Vitaliya ei silti näyttänyt tyytyväiseltä, ja Fricis pystyi vannomaan naisen luoneen hyytävän silmäyksen siihen osaan parvea jossa orin väsyttäjä istui.

Kun kaunis kimotamma Perlita oli ansiokkaasti valittu ryhmänsä parhaimmaksi, nousi Fricis ylös ja kipitti hallista ulos kuin tuli nuolisi kintereitä. Oli pakko olla ripeä, sillä muuten sisu ehtisi menemään kaulaan jos liikaa jäisi miettimään. Pyyntö ei olisi iso, mutta kun se osoitettiin Iivarille... Fricis tarkisti ryhtinsä, oikoi takin helmaa ja otti kasvoilleen vakavan perusilmeen nähdessään Nairan ratsastajineen jo hyvän matkan päästä.

"Ser," hän aloitti asiaankuuluvan muodollisesti, näet nyt jos koskaan oli oltava lipevä. Sekunnit venyivät kun Iivari arpoi vastauksen kannattavuutta. Hän olisi tahtonut keskittyä tekemisiinsä rauhassa, mitä moukkamainen tallipoika ei selkeästi käsittänyt.

"Niin?"

Ikävystynyt sävy ei varsinaisesti rohkaissut Fricistä, mutta sitten hän muisti taas mikä päivä oli — versio kolmen julkaisupäivä. Varman, tavoitteellisen ja kertakaikkisesti upean Fricis Vanagsin luomishetki. Hartiat levenivät millin kerrallaan.

"Ottakaa mut — minut, oppipojaksi. Opettakaa, jotta voisin joskus olla melkein yhtä hyvä.

Mielistelystä oli apua, sillä hatun lierin alla muuten niin väsyneet silmät näyttivät hetken verran vähemmän tympeiltä.

"Ettekö ole jo?" ääni sen sijaan oli yhtä tyly. Nairan tuima tammailme ei vähentänyt tilanteen jännittävyyttä.

"Tarkoitan sitä oikeasti, aivan oikeaa oppipoikaa," Fricis yritti olla kiirehtimättä sanoissaan vaikka tahtoikin jo ulos polttopisteestä. "Tahdon seurata teitä, katsoa mallia ja oppia. Ette häviä mitään, mutta miettikää sitä mainetta ja kunniaa minkä hyvänä mentorina siinä sivussa saisitte. Kun — kun— ihmiset ihailevat taitojani, muistan ylistäen kertoa keneltä ne ovat peräisin."

Fricis oli osunut oikeaan hermoon, eikä siinä vielä kaikki: "en tarvitse edes palkkaa, voin tehdä työni siinä sivussa jos vain saan nurkan mihin tehdä petini ja leivänkäntyn ruuaksi."

Uhraus palkan suhteen menetti voimansa kun muisti ettei virkavallan pelon vuoksi löysässä kiitollisuushirressä roikkunut Vanags saanut muutenkaan kummoista, saati lainmukaista, korvausta. Mutta säästöhän se oli pienikin säästö, ja siihen tulokseen tuli lopulta Iivarikin. Fricis oli kunnostautunut hurjasti, joten kaipa hänet sieti silloin tällöin varjona. Ehkä nuori olisi oikeasti hyödyllinen, kenties jopa sanojensa mittainen. Mistäpä sitä tiesi — yllätyksiä hän ainakin oli täynnä, nähtävästi.

"Ymmärsinkö siis oikein: en menetä työntekijää ja rahallisen palkan sijasta kelpuutaatte ylläpidon ja oppini korvauksena?"

"Jep."

Iivari kohotti kulmiaan. "Haluan tästä myös kirjallisen sopimuksen. Tulkaa ennen illallista se vahvistamaan," hän varmisti ennen kuin vihjasi keskutelun olevan tältä erää tässä.

Fricis ei voinut olla hymyilemättä marssiessaan talliin. Kyllä vain hänessä on ainesta ja taitoa! Eikä lie koskaan aiemmin Iivari ollut tuota teititellyt, sekin kertoi jo jotain.

Voi voi minkä vonkaleen Amelie nyt menettikään!