Kaunakohva VH18-018-0911

NimiKaunakohva "Kahvakuula" KasvattajaSusiraja, Suomi
Rotu, sukupuolisuomenhevonen, ori OmistajaSusiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri161cm, tummanpunarautias MeriititKTK-II
Syntynyt,
ikääntyminen
s. 25.04.2018, 12v
satunnainen (3v 16.05.2018)
Painotuslaji,
koulutustaso
kenttäratsastus
he A / 100cm / 90cm / helppo

20.06.2018 komistuksemme kirjattiin R-suunnalle 70 pisteellä ja KTK-II -palkinnolla.

VSR Rotunäyttelyt II-palk. (tuom. dookie)

Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Luonnekuvaus

Pienisuuri lumipoikamme, joka peri vanhempiensa parhaat palat. Valitettavasti lempinimi ei kuulunut niin parhaisiin paloihin tällä kertaa, mutta kerrankos sitä yhtä Kahvakuulaa tallissa heiluttelee. Valitettavan happamat perusilmeet emältään perinyt ori ei ole aivan niin inhottava kuin antaa ensivaikutelmallaan ymmärtää, vaikka sillä toki omat vinkeytensä onkin. Kahvakuulan kanssa elo ja olo on kuitenkin kohtalaisen helppoa, joten sanotaanko näin, että kyseessä on sellainen mukavaan päivätreeniin sopiva Kahvakuula.

Kahvakuula tuppaa olemaan happaman näköinen melkein joka hoitotilanteessa. Korvat takakenossa ja välillä hampaitaan narskuttava ori ei ole se piristävin naama, jonka voi ensimmäisenä saada karsinasta vastaansa. Sen pahempaa raudikko ei kuitenkaan tuppaa tekemään: se näytää siltä, että vähintään maailmanloppu on saapumassa ja siinä se. Kaikki perustoimenpiteet sujuvat varsin hyvin, mutta satulavöistä Kahvakuula ei välitä. Pahinta, mitä se tällöin tekee on laittaa korvansa luimuun ja näykkii ilmaa. Tapa, josta oria ei ole saatu opetettua pois vaikka sitä on miten lempeästi kohdeltu vyön kanssa, joten antaapa olla. Liian ronskit rykäisyt kannattaa kuitenkin jättää aivan toisille hevosille.
Taluttaessa ori ei kaipaa kummempia apuvälineitä, ketjunarunkin voi huoletta jättää roikkumaan naulaan toisia hevosia varten. Kahvakuula on ennemminkin perässähinattavaa haahuilijamallia kuin ryysäävää ja ryskäävää hurja ori -mallia. Kyllä se perässä kävelee, mutta sitä saa aina hoputtaa. Myös lastautujana Kahvakuula on samanlainen. Se ei pelkää matkustusvälineitä, mutta se etenee lastaussillalla aina kovin hiiiitaaaastiiiii, koska mihinkäs tässä kiire valmiissa maailmassa olisi.

Kahvakuula ei ole aivan yhtä aulis toteuttamaan ratsastajan jokaista pyyntöä kuin sen isä oli, mutta orin suurin vika on ehdottomasti sen mukavuudenhalu, ei niinkään halu vastustella siltä pyydettyjä asioita. Hitaammanpuoleisesti reagoiva, hitaammanpuoleinen hevonen on taitavan ratsastajan alla hyvin viriteltävissä kelpo helppo A -peliksi, jonka reaktionopeus ei ole huippupuoliverisen luokkaa, mutta jonka täsmällisyys ja tarkkuus tehdä asiat pyydetyllä tavalla ovat sitäkin paremmissa kantimissa. Kahvakuula kaipaa paljon herkistävää treeniä: siirtymisiä, temmonmuutoksia, väistätyksiä. Sen kanssa ei paljoa auta jurnuttaa keskiympyrällä yrittäen asettaa ja taivuttaa tai pysähdellä kerran kierroksessa, vaan ori tarvitsee tiukkaa treeniä ihan verryttelystä asti alkaakseen kuunnella kunnolla sille esitettyjä pyyntöjä.
Raudikko tulee valmistella hyvin jokaiseen tehtäväänsä, mutta kun sen on saanut herkistelyä avuille se toteuttaa ne täsmällisesti pyydetyllä tavalla. Kahvakuulan kokoaminen on todellinen ilo ja kokoamisen puolesta epäilemme orilla olevan suvussaan myös haitaria, sillä se tuntuu vain kasaantuvan kasaantumistaan senkin jälkeen, kun fysiikka tulee vastaan. Sen puolesta sillä olisikin kapasiteettia vaativiin luokkiin, mutta kaikki muu jää sitten tökkimään. Kahvakuula vaatii joka tapauksessa aina jämptiä ratsastustapaa, jossa valmistelun vaikutus korostuu.

Hyppytyylissä on toivomisen varaa eikä Kahvakuula ole edes tyyppiä, jossa into korvaa taidossa ilmeneviä puutteita. Ori on radalla hidas ja aavistuksen verran raskas: raudikko hyppää hitaasti ja se jää helposti esteen jälkeen nojaamaan kädelle. Kahvakuula vaatii hyvää, eteenvievää ratsastusta pärjätäkseen millään tavalla radoilla, mutta kun selässä osaa tehdä jo vähän enemmän auttaakseen hevosta kuin vain ohjaa sen seuraavalle esteelle, Kahvakuula selviää metrin radoista ilman, että se näyttää kauhealta tuskalta ja pakottamiselta. Esteet eivät missään nimessä ole orin bravuuri, vaan se kaipaa kolmea peruspilaria: eteen, eteen ja eteen.
Maastolenkit ovat Kahvakuulan mieleen ja se on pirteä kaveri kun pääsee kentältä muualle. Erityistä reipastumista orissa ei tapahdu, mutta Kahvakuulasta huomaa, että se viihtyy maastoilemassa hyvin. Hypyt metsässä saavat sen hieman kyseenalaistamaan koko hommaa ja maastoesteradalla oikein korostuu eteenratsastamisen merkitys, sillä liian hitaassa vauhdissa ori kieltää joka kerta. Kun ratavauhdin saa kuntoon se on kuitenkin oikein kelpo peli myös maastoesteille.

Kisapaikka saa Kahvakuulan happamaksi. Se ei pahemmin välitä kaikesta siitä hevosseurasta jota kisoissa pyörii, joten punainen rusetti on tarpeen jotta kisakaverit eivät saa orilta tuliaisiksi takakengän kuvaa ryntäisiinsä. Kisapaikoilla ilmenevä happamuus manifestoituu Kahvakuulassa lopulta, jos mahdollista, entistä pahempana tahmeutena ja se kaipaa reipasta verryttelyä (ja kannuksia) liikkuakseen eteenpäin. Radalla tilanne kuitenkin paranee huomattavasti, sillä yksilösuorituksissa Kahvakuula on huomattavasti paremmilla mielin, vaikka kaipaakin edelleen kotoa tuttuja perusasioita: valmistelua ja eteenratsastusta.

Sukutaulu

i. Mahlavuotos
KTK-II, SLA-I, KERJ-I
sh, vrt, 161cm
ii. Hyövehöpö
evm, sh, rt, 159cm
iii. Pää Pilvissä
evm, sh, rt, 160cm
iie. Suvilumi
evm, sh, vprt, 158cm
ie. Seväsievä
evm, sh, trt, 157cm
iei. Vaaralauma
evm, sh, vrt, 155cm
iee. Salakavala
evm, sh, trt, 153cm
e. Ch Vihavalkea
KTK-III, SLA-I, KRJ-I, ERJ-I
sh, rtkm, 165cm
ei. Inhomielin
evm, sh, rnkm, 158cm
eii. Ivakielin
evm, sh, rtkm, 157cm
eie. Multiinmuutti
evm, sh, klm, 159cm
ee. Hiilloshenkäys
evm, sh, trt, 161cm
eei. Hiilenhiljaa
evm, sh, m, 163cm
eee. Kanervaisten Kaisu
evm, sh, prt, 161cm

Jälkeläiset

s. 00.00.2018 sh-o/t. Warsa, e. Emä, om. Omistaja

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Näytä / piilota sijoitukset
KERJ - 43 sijoitusta joista 6 voittoaVSR - 0 sijoitusta joista 0 voittoa
19.05.2018 Hillhouse Farm helppo 4/30
20.05.2018 Hillhouse Farm helppo 5/30
24.05.2018 Duán Stable helppo 7/50
01.06.2018 Turmeltaja helppo 6/40
05.06.2018 Turmeltaja helppo 5/40
07.06.2018 Mörkövaara helppo 3/30
09.06.2018 Mörkövaara helppo 4/30
10.06.2018 Duán Stable helppo 4/50
11.06.2018 Mörkövaara helppo 3/30
11.06.2018 Turmeltaja helppo 4/40
13.06.2018 Mörkövaara helppo 2/30
16.06.2018 Duán Stable helppo 5/50
16.06.2018 Caswell helppo 1/30
17.06.2018 Silvertop helppo 3/30
17.06.2018 Turmeltaja helppo 4/40
17.06.2018 Duán Stable helppo 2/50
18.06.2018 Duán Stable helppo 7/50
18.06.2018 Caswell helppo 1/30
19.06.2018 Turmeltaja helppo 4/40
20.06.2018 Turmeltaja helppo 4/40
20.06.2018 Duán Stable helppo 4/50
20.06.2018 Silvertop helppo 3/30
21.06.2018 Silvertop helppo 1/30
25.06.2018 Mörkövaara helppo 4/30
26.06.2018 Silvertop helppo 4/30
30.06.2018 Caswell helppo 1/30
30.06.2018 Mörkövaara helppo 3/30
03.07.2018 Riimuvaara helppo 1/30
06.07.2018 Riimuvaara helppo 3/30
12.07.2018 Riimuvaara helppo 4/30
12.07.2018 Roihaja helppo 3/40
13.07.2018 Ristikallio helppo 3/47
14.07.2018 Konkkaronkka helppo 4/40
15.07.2018 Ristikallio helppo 4/47
15.07.2018 Riimuvaara helppo 2/30
16.07.2018 Riimuvaara helppo 5/30
17.07.2018 Liljalehto helppo 4/40
19.07.2018 Roihaja helppo 6/40
19.07.2018 Ristikallio helppo 6/47
21.07.2018 Ristikallio helppo 1/47
22.07.2018 Ristikallio helppo 6/47
26.07.2018 Riimuvaara helppo 5/30
30.07.2018 Liljalehto helppo 2/40
sijajoi

Valmennukset & päiväkirja

14.09.2018 Kouluvalmennus, valmensi Tea

Saapuessani kentälle raudikko seisoi tatin lailla kentällä ratsastajan noustessa selkään. Kiitin ylempiä voimia mielessäni - kerrankin hevonen, joka tottelee. Noh, niinhän sitä olisi voinut luulla. Ei tottelemattomissa hevosissa vikaa ole, sen vuoksi valmennuksissa käydään, mutta vikuri pikkuponi toisensa jälkeen alkaa turruttamaan, kun ainoat ohjeet, mitä voi antaa on luokkaa: "yritä pysyä kyydissä!" ja "älä anna sen laskea päätänsä tai se pukittaa!".
Ensiaskeleesta, joka tapahtui puolen minuutin pyytämisen jälkeen, näki kuinka tahmea ori oli. Ymmärrän kyllä - eihän sitä kukaan haluaisi tihkusateessa työskennellä. Yleensä annan ratsukoiden lämmitellä itsekseen, jotta näkisin parivaljakon työskentelyä, mutta nyt oli pakko antaa jotain ohjetta. Käskin ratsastajaa pitämään tehtävät monipuolisina, jotta Kahvakuula ei aivan nukahtaisi pystyyn - siltä se nimittäin ensinalkuun näytti.
Vartin alkulämmittelyjen jälkeen oli jo täysin toinen ääni kellossa - orihan on oikeasti hieno kouluratsu! Huomasin jo lämmittelyn aikana, että ori tarvitsee paljon eri puuhaa joten tänään tehtävänä olisi tulla ensin kokorataleikkaa lisätyssä käynnissä, nostaa vastalaukka kulmassa, siirtää raviin, tulla kokorataleikkaa lisätyssä ravissa ja jälleen nostaa kulmassa vastalaukka, jonka jälkeen aloitettaisiin alusta.
Pidennykset olivat alkuun erittäin löysiä ja Kahvakuulasta näki, että potkua löytyy paljon parempaankin. Laukat kuitenkin sujuivat hyvin muutamaa väärää nostoa lukuun ottamatta. Pyysin ratsastajaa kokoamaan nurkassa hieman ennen pidennyksiä ja ajamaan tämän jälkeen ehkä jopa hieman liioitellusti eteen. Oria ei vaikuttanut haittaavan tiukemmat avut, vaan ennemminkin se huomasi ratsastajan olevan tosissaan. Vaihtelun vuoksi vaihdoimme suuntaa ja ravi- sekä käyntilisäysten suorat keskenään.
Toiseenkin suuntaan Kahvakuula oli alkuun hieman tahmea, mutta ratsastajan murahdettua hieman, ori lähtikin toimimaan kuin unelma. Laukka oli pyöreää ja nostot olivat joka kerta oikein. Lisäyksistä näki, että pienellä kotitreenilä Kahvakuulasta saisi viimeisetkin sentit puskettua ulos, mutta nytkään ne eivät missään nimessä olleet huonoja. Ori alkoi kuitenkin olemaan hieman väsyneen oloinen joten päätimme lopettaa ennen kuin Kahvakuula ja ratsastaja olisivat aivan loppu. Viimeiseen kierrokseen niin valmentaja, kuin ratsukkokin oli enemmän kuin tyytyväinen joten pystyimme jättämään valmennuksen siihen. Ratsukko jäi kentälle ottamaan loppuhölkät ja tasailemaan hengitystään.

28.09.2018 Maastoestevalmennus, valmensi miivi

Hörpin kahvia Susirajan maastoesteidentäyteisen pellon reunalla ja mietin, että miksi olin taaskaan lupautunut tähän touhuun. Kello oli kahdeksan aamulla, eikä aurinko ollut ehtinyt vielä lämmittää maata, jos se näin pilvisenä syyspäivänä ehtisi tehdä sitä lainkaan. Näin ollen olotila märällä nurmella seistessä ei ollut mikään mukavin, vaikka käsissä oli termarillinen kahvia, päällä varmuuden vuoksi toppatakki ja tiedossa valmennuspalkkio yksityisvalmennuksesta.

Lissu otti vielä laukannostoja Kahvakuulan kanssa ennen hyppäämään pääsemistä. Tahti oli vielä rauhallinen, mutta hypätäkseen ori tarvitsisi kuulemma hyvän vauhdin, se ei ollut mikään estehirmu, ja maastoesteillä eteenratsastuksen merkitys korostui. Tovin kuluttua aloitimme hyppelöt tuiki tavallisella tukki-vesi-tukki-yhdistelmällä. Lähestyminen ensimmäiselle tukille näytti hyvältä heti alusta asti, tahti oli tasainen ja tempo hyvä, mutta ne hukkuivat vesiesteellä. Vedessä Lissu sai tehdä töitä pitääkseen orin oikealla, hieman kaarevalla linjalla, jolloin eteenratsastus jäi toissijaiseksi tehtäväksi, ja ori eteni varsinkin omasta mielestään turhan rauhallisesti kohti toista tukkia, joka johti kieltoon. Kahdesti. Olisi johtanut varmaan kolmannellakin kerralla ilman Kahvakuulan itse aiheuttamaa muutosta - nyt ori ei enää vedessä pyrkinyt painamaan lapa edellä ulos, vaan kuunteli kääntäviä apuja, ja antoi Lissulle mahdollisuuden käyttää osan keskittymiskyvystään tummanrautiaan eteenratsastamiseen.

Onnistuneen suorituksen jälkeen ratsukko sai ottaa mukaan myös lyhyen treeniradan loput tehtävät, banketin ja haudan. Hauta aloitti viiden pienen tehtävän radan, ja maastoesteradoille epätyypillisen, melko tiukan käännöksen vesiestettä seuraavan tukin jälkeen vaatinut banketti päätti harjoituksen. Hauta oli pitkähyppyiselle Kahvakuulalle helppo tehtävä, mutta jopa rataestemäinen tie, vaikkakin reilusti pidempi, tukin ja banketin välillä, sai orin jarruttelemaan. Banketti oli orille selkeästi jännittävä este, ja muistutin Lissua siitä, että kunhan vauhti olisi riittävä (mutta ei liiallinen, jotta muutamaa askelta myöhemmin tullut alastulo ei muuttuisi kuperkeikaksi!) ja rautias pohkeiden välissä, se hyppäisi kyllä. Ja niin se hyppäsikin. Muutaman kerran jälkeen meno näytti hyvältä ja varmalta, enkä tohtinut hyppyyttää ratsukkoa enää turhaan, pitkät tiet väsyttivät ratsukkoa lyhyemmilläkin harjoituskerroilla, eikä hypätäkään kannattanut turhaan.

"Hei, tosi hyvin toi Kahvakuula lopussa meni. Tarpeeksi reippaasti eteen, mutta ei kuitekaan kaahaten, ja nyt sillä oli selkeesti sitä varmuuttakin mukana, mikä tossa banketilla oli alkuun hukassa, eikä se mutkissakaan meinannu painaa lapa edellä ulos, mitä se alkuun meinasi. Tosi hyvä!" intouduin kehumaan ratsukkoa valmennuksen lopuksi.

17.01.2019 Ihme oikuttelua, kirjoitti Lissu T.

Siinä me sitten seisoimme, keskellä lumista peltoa ja kohtalaisen korkeaa hankea. Kasvoni olivat punakat osin pakkasen, osin turhautumisen vuoksi, Kahvakuula taas seisoi paikoillaan tympääntyneen oloisena.
"Et ole näin laiska ja huonokuntoinen, että hankiravailu aiheuttaa tai oikeuttaa täysstoppiin", puuskahdin, laskin mielessäni pari kertaa kymmeneen ja pyysin oria eteenpäin. Jälleen. Kahvakuula veti korvansa luimuun eikä hiemahtanutkaan.
"Voi sinua ja sinun mukavuudenhaluasi, emme me nyt tähänkään voi jäädä seisomaan!"

Alkulenkki oli sujunut oikeinkin leppoisasti ja hyvissä tunnelmissa; rentoa käyntiä ja mummohölkkää kotipihasta metsätielle ja siitä edelleen pellolle hankikahluuseen. Hankea ei ollut aivan orin polviin asti, ja lisäksi lumi oli vielä kohtalaisen kevyttä, ei sellaista raskasta, märkää lumiukkolunta, vaan kevyesti edestä siirtyvää, pölisevää lunta. Käynnissä mukavuudenhaluinen ratsuni oli vielä liikkunut, vaikkakin meno oli hidastunut heti, kun aloin pyytää orilta jonkin näköistä muotoa ja takaosan alle tuomista. Ravia ei sitten montaa kymmentä metriä otettukaan, kun herra oli todennut työnteon riittävän ja päätynyt seisahtumaan niille sijoilleen.

Joten, kuten jo todettua, siinä me sitten seisoimme. Kertasin mielessäni orin viimeisimmän hammashuollon ajankohdan (joulukuussa), varusteiden sopivuuden, ruokavalion, ihan kaiken. Vaikka herra nyt on ollut vähän kevyemmällä liikutuksella ei tämmöinen treeni tosiaan voinut olla liian rankkaa!
"Et sinä nyt yleensä tällä tavalla kiukuttele, vaikka jokin olisikin rankkaa, tylsää ja tympeää", jutustelin hevoselleni komentaessani sitä vähän napakammin liikkeelle. Hyvin vastentahtoisen oloisesti Kahvakuula nosti kavionsa maasta, joskin erittäin tahmeasti. Liikkui kuitenkin, askeleen, toisen, kolmannen.. Kehotin, sitten komensin, aktiivisempaan käyntiin ja takaisin raviin.

Kahvakuulan ravatessa hyvää, rytmikästä ravia pitkin poikin peltoa en voinut kuin ihmetellä, minkä ihmeen taistelun olin joutunut käymään. Ainahan Kahvakuula on ollut hitaammanpuoleinen ja mukavuudenhaluinen hevonen, joka tekisi asiat mieluiten helpomman kautta. Koskaan ori ei ole vastustellut ihan näin jyrkästi! Ja nytkin, tilanteen ollessa ohi, raudikko alkoi tuntua omalta itseltään; hitaasti lämpenevältä, mutta alati virittyvältä ja osaavalta hevoselta, joka kyllä teki töitä, kun siltä pyysi. Eikä hankikaan ollut liian raskas vastus, vaikka pistikin mukavasti liikettä hevosen takaosaan ja vatsalihaksiin; kevyt hiki nousi pintaan, kuten kuuluikin, mutta ori ei missään nimessä muuttunut läpimäräksi hionneeksi ja puuskuttavaksi, kuntonsa rajoilla hoippuvaksi rantakuntoprojektiksi.

Loppuravit pellolla sekä hölkkä- ja käyntimatka kotiin sujuivat ihan tavalliseen tapaan ilman minkäänlaisia oikutteluita. Tallissa Kahvakuula oli yhtä hapan hoidokki kuin yleensäkin eikä muutenkaan vaikuttanut kipeältä, rasittuneelta tai muutenkaan.. epäkahvakuulamaiselta. Pestyäni ja loimitettuani orin kävin kuitenkin nopean palaverin narrin kanssa ja totesimme varaavamme orille ylimääräisen hieronnan (hieroja oli kuitenkin tulossa, joten samapa se). Yksi vaihtoehto on antaa orille ihan vain totaaliloma viikoksi tai kahdeksi ja katsoa, josko se vähän tuulettaisi hevosen ajatuksia ja tekisi työnteosta taas miellyttävämpää. Todennäköisesti tämän kiukuttelun taustalla ei ole mitään ihmeellistä tai vakavaa, mutta minä olen niin lahjakas huolestumaan kaikesta poikkeavasta, että paisuttelin tämän jo valmiiksi vähintään aivokasvaimeksi.

22.01.2019 Pakkaspäivän pulinoita, kirjoitti Lissu T.

Pakkanen kipusi tänään pitkästä aikaa melko epämukaviin lukemiin. Mikä olisikaan ollut parempi päivä hevosten hieronnalle!
Kahvakuula hierottiin ensimmäisten joukossa. Ori oli jätetty aamuksi sisälle (hevoset ulkoilivat muutenkin kahdessa erässä pakkasen vuoksi; talli pysyi vähän lämpimämpänä osan hevosista ollessa sisällä), ja sekös herraa ärsytti. Tai sitten orin nyrpeä ilme oli sitä Kahvakuulan normaalia nyrpistelyä, jolle ei kannattanut turhan montaa ajatusta uhrata.

Viime viikon ihmeellinen stoppikiukuttelu on ainakin tällä erää ollut ainutkertainen ja mystinen tapahtuma. Loppuviikon liikutuksessa Kahvakuula oli oma itsensä; mukavuudenhaluinen kyllä, mutta liikkumaan suostuteltava. Ei ihmestoppeja, ei kovin isoja protesteja. Liikkuminen pidettiin mahdollisimman rentona, mukava hölkkänä ilman sen ihmeempää muotoa tai mitään muutakaan – siis vajaa viikko ihan rehellistä puskailua Kahvakuulalle. Ja ori on toiminut täsmälleen niin hyvin kuin se on aina ennenkin toiminut.

Hieronta ei paljastanut isompia (eikä oikein pienempiäkään) jumeja tai lukkoja. Tulos ei tosin yllättänyt, olimme vähän ounastelleetkin, että jotain pientä voi löytyä, mutta tuskin mitään sen suurempaa. Hieronta taisi kyllä muuten tulla tarpeeseen; yrmy raudikkomme ilahtui silminnähden tutun hierojan näkemisestä, eikä kulunut kuin viitisen minuuttia hieronnan aloittamisesta, kun Kahvakuula oli pelkkää vetelää spagettia. Piti ihan ottaa kännykkäräpsy siitä, miten hevosen alahuuli alkoi venymään alemmas ja alemmas orin rentoutuessa ihan totaalisesti. Hieronnan jälkeenkin Kahvakuula oli jotenkin seesteisempi sekä hieman iloisemman näköinen, vaikka yleensä tämän kaverin perusilme on vähintäänkin sitruunoita syönyt.

Illemmalla Kahvakuula pääsi toviksi ulos. Ilma oli lauhtunut, ja yllätykseksemme mukavuudenhaluinen herramme intoutui pieniin pukkilaukkaspurtteihin tarhassaan. Muutaman vauhtikierroksen jälkeen Kahvakuula meni maate, piehtaroi ja käänsi kylkeä hyvin raskaan huokailun ja ähkinnän säestämänä, kuten yleensäkin. Ilmeisesti kyseessä on pakollinen paha, hyvin raskas työ ja niin edelleen.
Ihana, hölmö hevonen. Toivottavasti viime viikkoinen mysteerikiukku jäi yksittäiseksi tapahtumaksi, ettei tässä tarvitse tosissaan huolestua hevosestaan.