Murroksen Hohto VH16-018-0394

NimiMurroksen Hohto "Hoopo" KasvattajaAssi, Murroksen Ratsutila, Suomi
Rotu, sukupuolisuomenhevonen, ori OmistajaSusiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri158cm, voikko Meriitit-
Syntynyt,
ikääntyminen
s. 01.10.2013, 17v
satunnainen (3v 01.11.2013)
Painotuslaji,
koulutustaso
kenttäpainotteinen
he C / 80cm / 80cm / harraste

20.03.2016 Hoopo on palkittu KTK-II -palkinnolla pistein 71.

VSR Rotunäyttelyt II-palk. (tuom. dookie)

© Vibaja

Luonnekuvaus

Koistila vähensi hevosia rankalla kädellä. Oli hirveää ajatella, että talli, josta mekin olimme useamman hevosen ostaneet, joiden hevosia olimme ihastelleet kilpapaikoilla sekä kantakirjatilaisuuksissa, laittoi niin rajulla kädellä hevosia myyntiin. Olimme jo ties kuinka kauan sitten ostaneet Velmun ja Vampin Koistilasta, jokunen tovi sitten valmiiksi palkittu jalostusori Miiku vaihtoi (isolla rahalla) omistajaa.

Mutta tässä sitä oltiin, Koistilassa, tutustumassa jälleen myytäviin hevosiin.

Joukossa oli useampikin kiinnostava, hieno hevonen, mutta Murroksen Hohtoa me katselimme useamman kerran korvankärjistä kavionpäihin. Suvultaan täysin erilainen kuin Susirajan hevoset, KTK-II -palkittu, koulu- ja kenttäradoilla kykynsä näyttänyt ori. Kapasiteetti nyt ei päätä huimannut, mutta omalla tasollaan ori oli tehnyt tasaisen varmaa tulosta.
”Se sopisi meidän tammoillemme”, kuiskasin narrille, ”ja sillä on ennestään pari jälkeläistä; luulisi tiinehdyttävän.”
”Suku ei ole mitään hyppääjää, emä menee kyllä vaativaa B:tä.. Ehkä tästä kapasiteetikkaamman tamman kanssa saisi jotakin..”

Kun pääsimme muiden hevoskaupoilla olijoiden jälkeen Vibajan juttusille, olimme päätöksemme tehneet ilman myyntipuheita tai esittelyjä. Teimme Hohdosta tarjouksen, ja jokunen viikko myöhemmin se hyväksyttiin.
Mutta koska meillä oli jo yksi Hohto, oriparka sai meillä lempinimen Hoopo.

Hoopo ei ole mikään maatamullistava otus millään tasolla: mukava, kivannäköinen ori, jolla ei ole jättimäisiä pahoja puolia, mutta ei sen kummemmin suunnattoman rakastettavia hyviä puolia. Se on mukava hevonen, jonka kanssa on kiva työskennellä niin peruselämässä, treenissä kuin kisatilanteessakin, mutta joka harvemmin aiheuttaa kenessäkään minkäänlaista tarvetta kuvata sitä ylisanoilla. Käsitellessä leppoisammanpuoleinen, ratsuna sitäkin reippaampi – siitä huolimatta, ettei se aiheuta suuria väristyksiä siinä on paljon kivoja puolia.

Hoopo on sitä kaliiperia oreja, jotka nuokkuvat käytävällä leppoisina alahuuli kilometrin mittaisina, mutta sopivalle etäisyydelle saapuva tamma saa kyllä heräämään. Ori ei pahemmin pöllöile, mitä nyt pitää suunnatonta meteliä itsestään hirnumalla, hörisemällä ja hirnumalla hieman lisää. Ylimääräinen steppaaminen ja pomppiminen jäävät kuitenkin kokonaan pois Hoopon käytösvalikoimasta. Muutoin se sitten tyytyykin osapuilleen nukkumaa läpi kaiken, mitä sille tehdään, mikä on hieman ärsyttävää kun pitäisi esimerkiksi nostaa kavioita, kengittää, tai laittaa suitsia. Ori pullistelee jonkin verran satulavyön kanssa, mutta todellinen koetinkivi ovat kuolaimet. Hammaslomaan joutuu osapuilleen upottamaan nyrkin, ennen kuin Hoopo suostuu raottamaan suuvärkkiään.
Taluttaessa leppoisa, jopa laiskanpulskea Hoopo saa vipinää kinttuunsa. Se ei turhaan hötkyä, mutta vinkeä sää tai riekkuvat kaverit saavat sen steppaavaisemmaksi ja hieman levottomaksi. Viimeistään ketju nenän päällä kulkiessa voikko kuitenkin pysyy vallan kelvollisesti lapasessa, vaikka mitä tuulisempi tai sateisempi sää, sen skarpimpana saa taluttaja olla.

Hoopo on todella energinen, toisinaan pöljäilyyn taipuvainen ratsu, joka on kuitenkin keskittyessään perusmukava, melko kuuliainen ratsu. Tuulinen sää saa sen pöllöilemään todella helposti, samaten pakkanen, sade, tai melkein mikä tahansa. Pilvet ja aurinko. Ori ei mikään kouluratsastuksen ihmeteos ole, sillä sillä on vähän liikaa vauhtia ja vähän liian vähän halua hidastaa pitkäksi aikaa, jotta kouluratsastus sujuisi kovin vaativissa merkeissä. Hyvä ja miellyttävä perushevonen, kunhan avut saa kohdilleen ja tilannetta hieman rauhoitettua. Hoopon kanssa pohjeapuja tarvitaan melko minimaalisissa määrin ja liian reippaasta pohjeavusta moni onkin huomannut sen singahtaneen häntä tötteröllä laukkaan. Pidätettä ori ei aina kuuntele aivan loppuun asti, mutta se ei myöskään paina kädelle tai vastustele. Se reagoi vain vähän liian vähän ja olettaa ratsastajan olevan tyytyväinen.
Pidätteillä ja istunnalla rauhoitettu tilanne kuorii Hooposta esille kivan hevosen, joka haluaa miellyttää ratsastajaansa, mutta joka ei ihan taivu muuhun kuin perustyöskentelyyn. Sen puolesta se toki voisi olla helppo B -ratsukin: ori kulkee tahdissa, tasapainossa, hyvällä tuntumalla ja polkee takaosastaan. Vaan se ei oikein malta keskittyä kiemuroihin.

Puomityöskentely ja kavaletit ovat Hoopon mielestä lähinnä juoksemista varten. Molempia voi kyllä tehdä ja on tehtykin menestyksellä, mutta se vaatii työtä ja pidätteitä. Kunnon kokoiset esteet (siis orin kapasiteetin mukaan kunnon kokoiset, eli 60cm ja siitä ylös) saavat Hoopolta enemmän huomiota eikä sillä ole lainkaan pöllömpi hyppytyyli. Se hyppää hieman hitaasti ja jää helposti etupainoiseksi esteen jälkeen, mutta muuten ori käyttää kyllä selkäänsä ja ponnistaa molemmilla takasillaan. Hoopolla on vähän liian kiire esteiden välissä, jolloin askel ei ehkä ihan passaa ja kolautuksia tulee. Ratsastajan tehtävä onkin hillitä vauhti ja katsoa askeleet, kyllä Hoopo hyppää.
Vaikka niin voisi olettaa, ei Hoopo rynnistä maastossa kuin päätön kana. Se on toki reipas, mutta edes tuuliolosuhteet eivät saa sitä säntäilemään samalla tavoin kuin kentällä. Eniten ori nauttii reippaista maastoista, käyntilenkit käyvät sen mielestä tylsiksi, mikä taas ilmenee pomppimisena ja pukkeina, sekä ohjien kiskomisena. Maastoesteet ovat mahtavia, tuumii Hoopo! Sillä on vauhtia, korvat aina pystyssä ja häntä tötteröllä. Vaikka ori ei ihan hahmotakaan paikkoja ja ratsastaja saa olla tarkkana askeleiden kanssa, voikko ei hyppää typerästi. Se välttelee huonoja paikkoja ja kieltäytyy tarpeen mukaan.

Kuljetukset eivät ole järin Hoopon mieleen ja sitä täytyy aika ajoin luovasti pakottaa kyytiin. Useimmiten Hoopolle riittää takaa heilautettu raippa, jota ei tarvitse edes käyttää kankuille asti, mutta toisina päivinä oria täytyy paineistaa köysillä. Kun voikon saa kyytiin, se tyytyy osaansa, joskin pitkien pysähdysten aikana se osoittaa mielipiteensä raivokkaalla kuovinnalla. Uusissa paikoissa Hoopo on yleensä melko pörhäkkä, joskaan ei enempää kuin tuulisena päivänä kotosalla. Se laiskanpulskea, leppoisa alahuulenvenyttäjä on kuitenkin jäänyt kotiin myös hoitotoimenpiteiden aikaan. Kisoissa ylimääräinen energia ei kuitenkaan ole pahitteeksi, mikäli sen vain saa kanavoitua työntekoon.

Sukutaulu

i. M.L. Leiskaus
sh, vkkkrj, 155cm
ii. M.L. Tulipallo
evm, sh, rtkrj, 159cm
iii. M.L. Tototo
evm, sh, rt, 162cm
iie. M.L. Lintu
evm, sh, rtkrj, 155cm
ie. M.L. Vauhti
evm, sh, vkk, 152cm
iei. M.L. Merkuuri
evm, sh, tprt, 159cm
iee. M.L. Leija
evm, sh, vkk, 154cm
e. Heljätär
sh, rt, 162cm
ei. Kanneljoen Ilmari
evm, sh, rt, 166cm
eii. Ikivireä
evm, sh, trt, 164cm
eie. Kanneljoen Taruhohto
evm, sh, rn, 159cm
ee. Hellevitär
evm, sh, vrt, 160cm
eei. Tenhon Tinhaus
evm, sh, vrt, 165cm
eee. Aika-Hellevi
evm, sh, rt, 158cm

Jälkeläiset

s. 01.02.2014 sh-o. Koistilan Lieska, e. Joulutähti, om. Milja (VRL-00692)
s. 23.02.2017 sh-o. Koistilan Hurmos, e. Koistilan Helmiira, om. Crimis (VRL-10480)
s. 23.11.2017 sph-o. Lemmonliekki, e. Vampyyritar, om. Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Näytä / piilota sijoitukset
KERJ - 41 sijoitusta joista 10 voittoaKRJ - 50 sijoitusta joista 11 voittoa
01. 01.12.2013 KERJ Satulinna, Harraste, 4/30
02. 10.12.2013 KERJ Privas Park, Harraste, 2/8
03. 12.12.2013 KERJ KK Ginger, Harraste, 3/23
04. 15.12.2013 KERJ Privas Park, Harraste, 1/8
05. 18.12.2013 KERJ Susiraja, Harraste, 1/8
06. 18.12.2013 KERJ Privas Park, Harraste, 2/8
07. 19.12.2013 KERJ Pirunkorpi, Harraste, 2/8
08. 19.12.2013 KERJ Susiraja, Harraste, 2/8
09. 20.12.2013 KERJ Susiraja, Harraste, 2/8
10. 29.12.2013 KERJ Huvitutti, Harraste, 2/16
11. 30.12.2013 KERJ Huvitutti, Harraste, 3/16
12. 31.12.2013 KERJ Huvitutti, Harraste, 1/30
13. 12.01.2014 KERJ Susiraja, Harraste, 3/16
14. 14.01.2014 KERJ Susiraja, Harraste, 4/16
15. 14.01.2014 KERJ KK Ginger, Harraste, 4/19
16. 16.01.2014 KERJ KK Ginger, Harraste, 2/19
17. 18.01.2014 KERJ KK Ginger, Harraste, 1/19
18. 20.01.2014 KERJ Susiraja, Harraste, 2/8
19. 21.01.2014 KERJ Satulinna, Harraste, 2/18
20. 22.01.2014 KERJ KK Bailador, Harraste, 3/11
21. 23.01.2014 KERJ KK Bailador, Harraste, 2/11
22. 26.01.2014 KERJ KK Bailador, Harraste, 3/11
23. 30.01.2014 KERJ Cup Taikakuun Kartano, Harraste, 4/19
24. 21.03.2014 KERJ Ryövärin Ratsutila, Harraste, 2/26
25. 24.03.2014 KERJ Ryövärin Ratsutila, Harraste, 4/26
26. 30.01.2015 KERJ Cup KK Bailador, Harraste, 1/42
27. 02.12.2016 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 5/30
28. 04.12.2016 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 4/30
29. 07.12.2016 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 2/30
30. 23.02.2017 KERJ Littleness, Harraste, 1/18
31. 28.02.2017 KERJ Littleness, Harraste, 2/18
32. 01.03.2017 KERJ Hengenvaara, Harraste, 3/21
33. 02.03.2017 KERJ Littleness, Harraste, 4/18
34. 05.03.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 2/11
35. 07.03.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 1/11
36. 15.03.2017 KERJ Hengenvaara, Harraste, 1/21
37. 18.03.2017 KERJ Hengenvaara, Harraste, 1/21
38. 20.03.2017 KERJ Hengenvaara, Harraste, 1/21
39. 24.03.2017 KERJ Hengenvaara, Harraste, 4/21
40. 25.03.2017 KERJ Hengenvaara, Harraste, 2/21
41. 26.03.2017 KERJ Hengenvaara, Harraste, 3/21
01. 15.02.2014 KRJ Fiktio, Helppo C, 2/40
02. 17.02.2014 KRJ Fiktio, Helppo C, 5/40
03. 21.02.2014 KRJ Fiktio, Helppo C, 1/40
04. 21.02.2014 KRJ O' Polo Warmbloods, Helppo C, 1/40
05. 21.02.2014 KRJ O' Polo Warmbloods, Helppo C, 3/40
06. 23.02.2014 KRJ O' Polo Warmbloods, Helppo C, 4/40
07. 23.02.2014 KRJ O' Polo Warmbloods, Helppo C, 6/40
08. 26.02.2014 KRJ O' Polo Warmbloods, Helppo C, 5/40
09. 27.02.2014 KRJ Aittohaara, Helppo C, 1/30
10. 27.02.2014 KRJ Kelokorven Sh, Helppo C, 1/50
11. 01.03.2014 KRJ O' Polo Warmbloods, Helppo C, 1/40
12. 02.03.2014 KRJ Kelokorven Sh, Helppo C, 2/50
13. 09.03.2014 KRJ Koston Suomenhevoset, Helppo C, 3/50
14. 09.03.2014 KRJ Vaapukka, Helppo C, 5/40
15. 10.03.2014 KRJ Vaapukka, Helppo C, 5/40
16. 11.03.2014 KRJ Rhonwen, Helppo C, 3/40
17. 13.03.2014 KRJ Vaapukka, Helppo C, 3/40
18. 13.03.2014 KRJ Fiktio, Helppo C, 3/40
19. 14.03.2014 KRJ Rhonwen, Helppo C, 3/40
20. 14.03.2014 KRJ Rhonwen, Helppo C, 6/40
21. 15.03.2014 KRJ Ramya Ranch, Helppo C, 4/50
22. 15.03.2014 KRJ Rhonwen, Helppo C, 2/40
23. 15.03.2014 KRJ Rhonwen, Helppo C, 4/40
24. 16.03.2014 KRJ Ramya Ranch, Helppo C, 5/50
25. 17.03.2014 KRJ Ramya Ranch, Helppo C, 3/50
26. 17.03.2014 KRJ Kilpailukeskus Stewart, Helppo C, 5/30
27. 18.03.2014 KRJ Vaapukka, Helppo C, 6/40
28. 18.03.2014 KRJ Fiktio, Helppo C, 5/40
29. 19.03.2014 KRJ Fiktio, Helppo C, 5/40
30. 19.03.2014 KRJ Vaapukka, Helppo C, 3/40
31. 20.03.2014 KRJ Ryövärin Ratsutila, Helppo C, 2/40
32. 21.03.2014 KRJ Kärmeniemi, Helppo C, 1/33
33. 21.03.2014 KRJ Vaapukka, Helppo C, 2/40
34. 21.03.2014 KRJ Ryövärin Ratsutila, Helppo C, 1/40
35. 21.03.2014 KRJ Rhonwen, Helppo C, 4/40
36. 21.03.2014 KRJ Vaapukka, Helppo C, 2/40
37. 21.03.2014 KRJ Fiktio, Helppo C, 4/32
38. 22.03.2014 KRJ Rhonwen, Helppo C, 5/40
39. 23.03.2014 KRJ Rhonwen, Helppo C, 6/40
40. 24.03.2014 KRJ Vaapukka, Helppo C, 3/40
41. 25.03.2014 KRJ Kilpailukeskus Stewart, Helppo C, 4/28
42. 25.03.2014 KRJ Kärmeniemi, Helppo C, 4/33
43. 25.03.2014 KRJ Fiktio, Helppo C, 1/32
44. 25.03.2014 KRJ Vaapukka, Helppo C, 5/40
45. 26.03.2014 KRJ Vaapukka, Helppo C, 5/40
46. 28.03.2014 KRJ Rhonwen, Helppo C, 4/40
47. 30.03.2014 KRJ Kilpailukeskus Stewart, Helppo C, 5/28
48. 31.03.2014 KRJ Kilpailukeskus Stewart, Helppo C, 1/28
49. 01.04.2014 KRJ Sigma, Helppo C, 1/30
50. 10.04.2014 KRJ Fiktio, Helppo C, 1/40
VSR - 0 sijoitusta joista 0 voittoa
sijoi

Valmennukset

07.07.2015 Kouluvalmennus, valmensi rebely

Olin saapunut valmentamaan Vibajaa ja Murroksen Hohtoa. Aloitimme alkuverryttelyn tekemällä käynnissä ja ravissa voltteja ja ympyröitä. Ulkona oli hieman sateinen keli ja Hohdon vaalea karva likastui nopeasti sen ravaillessa ympäri kenttää. Ratsukon yhteistyö oli alkuverryttelyn aikana hyvää ja Vibaja antoi orille riittävästi apuja tehtävien suorittamiseen. Kun Hohto oli lämmennyt, lähdimme tekemään erilaisia teitä ympäri kenttään eri askellajeissa. Ratsukko suoritti kentän vasemmassa päässä pääty-ympyrän ja sen jälkeen pitkällä sivulla pari pientä volttia. Pääty-ympyrä suoritettiin laukassa. Vibaja antoi Hohdolle pohkeita ja ori nosti laukan. Se oli hyvin taipuneena lähes koko ympyrän ajan ja Vibaja muisti valmistella sen myös raviin. Sulavan siirtymisen jälkeen jatkettiin ravissa pitkälle sivuille ja volttitehtävään. Vibaja kevensi koko tehtävän ajan ja piti orin hyvässä tempossa. Vaihdoimme tehtävän askellajeja toisella kierroksella eli pääty-ympyrä tehtiin ravissa ja voltit laukassa. Ympyrän Vibaja suoritti harjoitusravissa istuen, jotta laukannosto olisi helpompaa. Hohto sai hieman yllättäen avut laukannostoon ja se säpsähti loikan kautta laukkaan. Vibaja sai orin kuitenkin pideltyä ja laukka pysyi tasaisena. Volteissa Hohto ei taipunut riittävästi ja voltti muistutti enemmän 8-kulmiota kuin ympyrää. Toistimme harjoituksen volttien osalta ja Vibaja antoi paljon puolipidätteitä sekä pohjeapuja orille. Voltti onnistui odotetusti ja lähdimme tekemään loppuverryttelyä kolmikaarisen kiemurauran avulla. Teimme harjoituksen kaksi kertaa todella rennoin ottein, lähinnä keskittyen siihen, että kiemuroiden päädyt olivat samankokoisia.

10.07.2015 Kouluvalmennus, valmensi rebely

Vibajan ja Hohdon valmennus alkoi askellajisiirtymillä. Vibaja nosti orilla ravin ja teki pari volttia, jonka jälkeen siirtyi käyntiin. Käynnistä nostettiin laukka ja tehtiin jälleen pari volttia ja siirryttiin takaisin käyntiin ravin kautta. Vibaja piti Hohdon hyvin tuntumalla ja ori myötäsi jo loppuverryttelyn aikana hyvin. Siirryimme tekemään pysähdys- ja peruutusharjoituksia. Rakensin kentän keskelle puomeista L-kirjaimen muotoisen kuvion, joka oli molemmista päistä auki. Tämän kuvion läpi Vibajan oli tarkoitus ratsastaa Hohto ja sen jälkeen peruuttaa takaisin samaa reittiä. Vibaja ohjasi orin kohti L:ää käynnissä ja Hohto käveli sitä kohti rauhallisesti. Se kummasteli aluksi tiukkaa käännöstä puomien sisässä, mutta Vibaja pysyi rauhallisena ja ohjasi Hohdon päättäväisesti puomien läpi. Peruutusvaiheessa ori lähti liikkumaan taaksepäin melko reippaasti ja se kolautti kavionsa ensimmäiseen taakse tulleeseen puomiin. Vibaja otti pari askelta eteenpäin ja taivutti Hohtoa pontevammin. Ori kääntyi nyt sulavasti L:stä pihalle. Otimme pari ravikierrosta kentän ympäri ja toistimme harjoituksen. Nyt L suoritettiin jo reippaammin. Hohto tiesi mitä siltä odotettiin ja se suoritti tehtävän todella pienillä avuilla. Päätimme siirtyä seuraavaan peruutus harjoitukseen. Vibaja lähti ratsastamaan suoraan keskihalkaisijaa ensin käynnissä ja pysähtyi sitten kahden puomin väliin. Puomeista oli tarkoitus päästä ulos peruttamalla suoraan taaksepäin ja nostaa sen jälkeen ravi. Vibaja pyysi Hohtoa peruuttamaan ja se teki työtä käskettyä. Ori nosti ravin myös todella kepeästi. Päästin ratsukon loppuverryttelemään omatoimisesti.

15.07.2015 Kouluvalmennus, valmensi rebely

Hohto oli energisellä tuulella ja se kiisi ympäri kenttää Vibajan roikkuessa ohjissa. Päätimme päästellä höyryjä tekemällä 3- ja 5-kaaristakiemurauraa ravissa. Hohto ravaili ensin 3-kaarisenkiemurauran läpi ja Vibaja pyrki vaihtamaan kevennyksen aina oikeaan kaarien välissä. Kaarilla ori taipui mukavasti, eikä moitittavaa juuri ollut. Seuraavaksi siirryimme 5-kaariseenkiemurauraan, jonka Vibaja istui sinnikkäästi harjoitusravissa. Hohdolla oli edelleen energiaa ja se puksutti eteenpäin todella temmokkaalla ravilla. Vibaja muisti kuitenkin taivuttaa oria oikein, vaikka kyydissä pysyminen näytti vaikealta. Otimme alkuverryttelyn jälkeen pari käyntikierrosta ja siirryimme sateen alta maneesiin. Maneesiin olin kasannut puomeja pidennetyin ravivälein. Tarkoitus oli lisätä aina pitkillä sivuilla tempoa niin, että ravi venyisi puomien yli. Ensimmäisellä yrittämällä Hohto juoksi puomien yli sellaisella kolinalla, että puomit siirtyivät paikoiltaan. Puolipidätteiden avulla Vibaja sai orin kuriin ja toiset puomit ylitettiin lennokkaasti. Toistimme harjoituksen pari kertaa, jolloin Hohto keksi, että puomien väliin mahtuisi myös varmasti kaksi raviaskelta yhden sijaan. Ori sipsutti yhden puomiradan läpi pompottaen Vibajaa selässään, kuin kumipalloa. Vibaja muistutti kuitenkin heti Hohtoa siitä, mitä piti tehdä ja korjasi ravin seuraaville puomeille. Teimme saman harjoituksen myös laukassa pari kertaa, mutta keskityimme lähinnä Vibajan istuntaan sekä tuntumaan. Hohto oli jo hieman väsähtänyt ja alkutunnin energioita ei näkynyt enää missään. Annoin ratsukon suorittaa loppuverryttelyn maastossa, sillä sää oli vaihtunut sateesta auringon paisteeseen.

27.09.2018 Maastoestevalmennus, valmensi miivi

Värjöttelin odottamassa ratsukkoa, jonka kanssa olimme sopineet näkevämme kolmelta pellolla, jonka kuulemma ennenkin tallilla vierailleena löytäisin helposti, varsinkin kun muilla pelloilla ei kuulemma maastoesteitä jököttäisi. Syksy oli päättänyt saapua juuri tänään, vielä eilen oli pärjännyt ohuella kuoritakilla, mutta tänään manasin sitä, että en ollut varautunut viileään säähän ja tuuleen toppatakilla.

Kymmenen minuuttia myöhässä narri saapui paikalle Hoopon selässä, ravaten reippaasti metsän suunnalta. "Mulla katosi siis ajantaju ihan täysin, lähdettiin verryttelemään metikköön, ja kestikin vähän kauemmin kun mä luulin. Mut ainakin on Hoopolla lihakset lämpösenä!" selitteli ratsastaja. Eipä siinä mitään, vaan tartuin tuumasta toimeen ja ohjeistin ratsukon kohti ensimmäistä tehtävää. Aloittelimme valmennuksen ihan rauhassa tuiki tavallisen, ja hieman tylsänkin esteen kanssa, ratsukko sai hypätä tukin ensin muutaman kertaan ennen kuin siirryimme vaativampien tehtävien pariin. Hoopo esitti nättejä, varmoja hyppyjä tukilla. Ei se miltään maastoratojen kuninkaalta näyttänyt, mutta hyppäsipä kuitenkin. Päivän varsinainen tehtävä oli muutama helpompi este yhdistettynä aitoihin maahankaivettuihin - trakehner-hautaan ja bankettiin.

Muutaman tehtävän radanpoikanen sujui alusta asti näennäisesti ihan kiitettävästi, mutta tarkemmalla katselulla ratsukkoa sai huomautella useasta isommasta ja pienemmästä asiasta. Tempo ei meinannut pysyä tasaisena - pidemmillä teillä esteiden välillä se oli liian matala ja lyhyemmillä teillä vauhtia taas meinasi olla liikaa, eikä kultaista keskitietä oikein löytynyt. Narri sai myös kiinnittää enemmän huomiota ponnistuspaikkoihin, petrausta vaatineet tiet vaativat myös ratsastajalta tavallista enemmän laskeskelua Hoopon selästä käsin, kun askeleet olivat mitä olivat. Näihin ongelmiin saimme kuitenkin hyvin konkreettista parannusta aikaiseksi jo valmennustunnin aikana. A ja O touhun kääntymiseen oli ratsastajan apujen säätäminen - narri meinasi jäädä turhan paljon suuhun kiinni, joka ei auttanut voikon orin vauhdin hiljentämisessä vaan provosoi sitä vain painamaan kuolainta vasten ja kiihdyttämään vauhtia. Vauhdin taas hiljentyessä ratsastaja saisi pitää Hoopon paremmin hereillä, eikä päästää oria tipahtamaan lähes pohkeen taakse, jonne se meinasi tippua, vaikka oli edellisenä hetkenä ollut menossa täysillä.

"Sun täytyy pitää se ori koko ajan hyvin kuulolla. Se, mitä sä edellisenä hetkenä teit saadaksesi sen tekemään paremmin töitä ei välttämättä toimi enää seuraavana, vaan sun täytyy olla satasella mukana tossa touhussa ja lukea Hoopon ajatuksia nopeammin kun se, etkä sä saa jäädä yhtään kiinni siihen millään avuilla, kun se ei selkeesti niin näytä toimivan", paasasin narrille vielä valmennuksen lopuksi, tosin vasta päästyämme takaisin tallille kahvihuoneen lämpöön ulkoa tuulesta, joka oli kehkeytynyt valmennuksemme aikana yhä lähemmäs ja lähemmäs syysmyrskyä.

Lue päiväkirjaa