Helmikuussa 2016, juuri Naskin käännyttyä nelivuotiaaksi, vein tamman hevosten kantakirjaustilaisuuteen. Enemmän käyttö- kuin näyttöhevonenhan se on, mutta pisteitä tuli kuitenkin 62 ja palkinto KTK-III mihin olen täydellisen tyytyväinen. Skumppaa kaksijalkaisille, porkkanaa nelijalkaiselle!
At the wrong place, the right time.
Minulla ei ole mitään käsitystä, miksi ostin Naskin tai mitä sillä tulen tekemään, mutta onpahan yksi joulupossu. Selailin laiskanpuoleisesti jälleen kerran myynti-ilmoituksia eri hevosista, lähinnä suokkeja katsellen, koska mitäs muuta minä talliini kaipaisin. Mitään hirvittävän kiinnostavaa ei kuitenkaan löytynyt, mitä nyt nuoria ravurinpuolikkaita, vanhoja ravureita ratsukäyttöön, ruunia, tammoja, joiden suku ei ollut mistään kotoisin ja blaa blaa blaa, ei mieltä lämmittänyt. Lompakkoa sen sijaan lämmitti kovastikin, säästöä!
Niin varmaan! Lopulta huomioni kiinnitti, ei suomenhevonen, vaan trakehnertamman myynti-ilmoitus, jossa kehuttiin varsan sukua ja liikettä ja kerrottiin, että puolisisko menestyi jo mallikkaasti. Joulun alla syntynyt vielä nimetön tamma oli myynnissä edellisen ostajan kadottua, ja sukua selatessani - koska suokki-ihmisenä ymmärrän siitä niin paljon, ettei mitään tolkkua - ja katsellessani kuvia aloin olla vakaasti sitä mieltä, että varsa haluaisi muuttaa Pohjanmaalle. Siis tosi lähelle trakehnerin syntypaikkoja ja näin. Niinpä laitoin saman tien Sylvesterille viestiä aiheesta, eikä minun onneksi tarvinnut odotella kuin pari päivää, että kasvattaja vilkutti vihreää valoa. Pikkuinen muuttaisi talliini tammikuun alusta.
Lissu sai kuunnella papatustani ja intoiluani hyvän aikaa, kun pakkasimme autoon evästä ja traikkuun heinää, ennen kuin lähdimme ajelemaan hankintani syntysijoille. Paikan päällä tapasimme Sylvesterin ja tunnistajan, koska poni ei vielä ollut rekisterissä (ja nimetön, jesjesjes!), kävimme katsomassa varsaa, tarkastelimme pullakahvien kanssa eläinlääkärin lausunnot läpi ja lopulta allekirjoitimme kauppakirjan. Tammaa paiskattiin nimellä Serpentinas ja se pakattiin traikkuun ja lopulta se seisoi Pirunportin lumisessa pihassa!
Mitenhän tuota kuvailisi tammaa. No, sanotaanko näin, että kun trakehneria on paiskattu yhden Neil Gaimanin kirjan hahmon, pelätyimmän Seitsemän siskon nimellä, se on tehty ihan tarkoituksella. Eikä puhuta siitä lempinimestä sitten yhtään. Naski ei tosin ole ilkeä, kiitos ja ylistys siitä, mutta se tuntee oman arvonsa erinomaisesti ja auta armias, jos sille koettaa kertoa jotain muuta. Tammalle ei ole kaapin paikan näyttämistä, koska trakehner ei sellaista suvaitse vaan tulee surutta päälle, mutta kun sitä kohtelee reilusti ja napakasti, se on erinomainen hevonen. Käsitellessä saa olla toki tarkkana kuin porkkana, mutta henkensä edestä ei ole tarvis kenenkään pelätä. Lapsista Naski ei pahemmin välitä, mahdolliset silitykset se ottaa vastaan ah-niin-kärsivänä, herkkupalat kelpaavat myös, mutta pikkuihmiset saavat napakat lähtöpassit luimivilta korvilta ja napsuvilta hampailta, jos koettavat tehdä sen enempää.
But I only speak when spoken to.
Vetopaniikkia ei trakehnerilla ole, mutta sitä ei missään nimessä pidä sitoa kiinni hoitamisen ajaksi, sillä Naski vetää siitä herneen syvälle somaan sieraimeensa. Löysäkään naru ei kelpaa, vaan tamma hyppää vaikka karsinassa pystyyn päästäkseen siitä irti. Irrallaan se kuitenkin on kelpo hoidokki, joka naksuttelee kyllä hampaitaan liian lujasta ja ronskista harjaamisesta, mutta ei ilkeyttään tai huvikseen nappaa kiinni mistään. Niinpä saakin syyttää vain itseään, jos Naski ottaa käsivarresta hampailla - itsepähän harjasit liian lujaa, etkä ottanut varoitusmerkkejä huomioon. Mahan alta tosin ei koskaan oikein saisi harjata, ja siellä kannattaa olla todella varovainen ja lempeä, jottei trakehner kiukustu. Takapäätä ei Naskin kanssa tarvitse onneksi varoa, sen saa harjata rauhassa, kaviot voi putsailla vailla pelkoa eikä tamman takaa kiertäminenkään ole mitenkään vaarallista, kunhan pitää kämmenen sen takamuksessa kiinni, jotta trakehner tietää, missä ihminen menee. Eläinlääkäristä Naski ei välittäisi sitten ollenkaan, mutta jos omistaja pitää pääpuolesta tiukasti kiinni se suostuu kyllä toimenpiteisiin, kengittäjän kanssa tammalla taas ei ole ongelmia lainkaan. Vaikka Naski inhoaa kiinnioloa, se seisoo pesarilla kyllä nätisti ketjuissa.
Narun nokassa tamma on yleensä varsin hyvin käsiteltävissä, epävarmojen ihmisten päältä se jyrää surutta, mutta ei se sitä asiakseen tee. Oikeasti Naski on mitä asiallisin talutettava, kunhan taluttaja ei pelkää sitä tai ole otteissaan muutenkaan hiirulainen. Koppiin tamma menee yleensä nätisti kävellen, mutta sen kanssa joutuu silloin tällöin käymään hieman keskustelua, kun trakehneria ei oikein huvittaisi. Pakottaminen ei Naskin kanssa johda kuin tappeluun, jonka lopussa tamma hyppää rampilla pystyyn ja vaikka kaatuu selälleen, jos muuten ei pääse pois. Lahjomalla trakehner sen sijaan kävelee nätisti koppiin. Se myös matkustaa rauhallisesti, ajoittainen lastausongelma johtuu puhtaasti siitä, ettei Naskia satu juuri silloin kiinnostamaan.
Do you remember why we're running at all?
Tässäpä meillä on oikein kunnon trakehner, ja vieläpä hyvässä mielessä! Se on herkkä, tulinen ja säpäkkä pakkaus olematta kuitenkaan hermostunut, säikky tai ylivirittäytynyt. Selkään istuessa tuntuu hetken, kuin istahtaisi raketin päälle, mutta kaikki se voima on yleensä hyvin kanavoitavissa työntekoon. Naski ei ole mikään automaatti, eikä suinkaan niin miellyttämisenhaluinen, että tekisi vähän sinne päin avuista kaiken täydellisesti. Se kyllä osoittaa mieltään, jos avut ovat liian ronskit, ristiriitaiset tai ratsastaja heiluu selässä kuin heinämies. Ainakin tamma opettaa herkkää ratsastamista, sillä trakehner osoittaa mieltään hyppäämällä pystyyn, eikä se yleensä tyydy vain pieneen pomppuun vaan huitoo kuin parempikin elokuvahevonen. Se vastaa kyllä hyvin, ja mielellään apuihin, kunhan ne ovat pehmeitä, täsmällisiä ja nopeita - jalka ei jää puristamaan vaan koskettaa, pidäte on nimenomaan pidäte, ei pitämään jäämistä.
Naski on hevonen, jonka selässä tuntee pääsevänsä maailman kuninkaaksi. Sillä on todella hyvä, laaja liike, se kokoaa, lisää ja vaihtaa laukat, se tekee piruetit, piffit ja paffit niin suurella tarmolla, ettei edes uskoisi. Se reagoi pieniinkin apuihin välittömästi, se on juuri sitä, mitä kisahevoselta ikinä vain voi toivoa. Lisäksi tamma pitää työnteosta, ja vaikka jotkut asiat ovat sille vaikeita - piffit ja paffit eivät kuulu sen suosikkijuttuihin -, se ei mukise vastaan vaan yrittää parhaansa, kunhan ratsastajakin yrittää. Toki paketti voi levitä koska tahansa, jos ratsastaja heilahtaa tai nyppää ohjasta, mutta kun se on kasassa - vautsi vau!
Eipä Naski ole myöskään pöllömpi hyppääjä, vaikka sen kanssa ei esteisiin keskitytäkään, eikä etenkään korkeushyppyyn. Niinpä metrikympin tehtävät kotona ovat aivan riittäviä siihen, että Naski saa nostaa korvat pystyyn ja vaihtaa ison vaihteen silmään. Se on esteilläkin toki herkkää tyttöä joka voi vetää herneen nenään mistä vain, mutta toisaalta se toimii juuri niin hyvin, kuin ratsastaja siltä osaa pyytää. Ei tammalla ole niin kiire, ettei se ehtisi kuunnella mitä ratsastaja haluaa, jos ratsastaja ei vastavuoroisesti häiritse sitä. Naskin kanssa lyhyet välit ovat aina vähän jännän paikka, koska liike on sen verran isoa, ettei tamma mahdu pikkuväleihin jos ei muista lyhentää laukkaa kunnolla.
Rennot maastolenkit kannattaa Naskin kanssa unohtaa, se ei ole säikky eikä hermostunut, mutta sillä on vauhtia vähän enemmän kuin pyydetään. Käynnissä ja ravissa se vielä menee, kun tamma kuuntelee pienenkin pidätteen vaikka vauhtia on, mutta ne laukkasuorat. Ei ole kerta tai kaksi, kun trakehner on yksinkertaisesti kuskannut ratsastajaansa koko laukkasuoran - kyllä se siellä päässä hidastaa, mutta kun laukan nostaa, jarru katoaa aina hetkeksi.
It doesn't get easy, don't you know.
Kun auto kaartaa kisapaikalle, trailerista kuuluu kumeaa hirnuntaa, joka tarkoittaa että "heti ulos täältä!". Naski kyllä purkautuu autosta nätisti kävellen, ei hypi, pompi tai juokse, eikä se tee mitään näistä asioista myöskään kisapaikalla. Punainen rusetti tammalla on hännässään ja sitä kannattaa uskoa - Naski ei potki ihmisiä, mutta muita hevosia se ei kisapaikoillaan lähellä siedä, jos ne eivät ole sen kavereita. Asiallinen kilpahevonen se kyllä on, ja nimenomaan kilpahevonen sanan varsinaisessa merkityksessä. Se asuu jabassa rauhassa, käsihevosalueella toimii oikein hyvin ja jo verkassa sen silmissä on uudenlaista pilkettä. Ratsastaja voi edelleen laittaa kaiken läskiksi, jos alkaa nyhtämään ja nyppimään, se, että trakehner nauttii huomiosta ei tarkoita, että tammaa saisi kohdella miten sattuu. Naski kuitenkin selvästi tietää, koska ollaan kisoissa, ja se nauttii siitä suunnattomasti. Suoritukseen se lähteekin aina tarmoa uhkuen, eikä kukaan voi kiistää siinä näkyvää esiintymisen riemua ja karismaa.
Naskin kanssa menestymisestä on helppo nauttia - tamma rakastaa silminnähden kilparatsun elämää, ja kun sen kanssa saa radalta hyvät prosentit, tietää, että on itsekin onnistunut. Mikään ei trakehnerin mielestä ole mukavampaa kuin se, että sen suitsiin kiinnitetään ruusuke ja se pääsee laukkaamaan lujaa ympäri kenttää yleisön taputtaessa ja Radetzky Marchin soidessa taustalla.
Naski varsotettiin ensi kertaa heti nelivuotiaana, ettei jäisi liian pitkään kuuseen sekin homma. 18.02.2016 syntyi trakehnerori Snapeventuras, eli Sneippi eiku Snape, jonka isänä toimi Crayon Archmobile. Varsan osti ystäväni mori-mori.
Naski kilpailee kouluratsastuksen saralla, mutta katsotaan, eksytäänkö tamman kanssa muutamalle esteradallekin. Tässä vain sijoitukset lukuunottamatta tarinakisoja (tarinat löytyvät päiväkirjasta sivun alalaidasta), joiden sijoitukset kursivoituna, voitot lihavoituna.
How does it feel when all you're counting on is scatterbrained.
Naski käy lähinnä kouluvalmennuksissa, mutta katsotaan josko jokunen estevalmennuskin käydään huvin vuoksi katsastamassa.
Valmennukset:
18.03.2016 Kouluvalmennus, valmensi dookie
Susiraja-vierailun jälkeen pakkauduin taas autooni, ja lähdin ajelemaan narrin perässä kohti Pirunporttia. Perillä suuntasin taas ensimmäiseksi hakemaan termorimukini täyteen kahvia sillä välin kun narri meni laittamaan trakehnertammansa Naskin ratsastuskuntoon. Sää oli onneksi kirkkaampi kuin eilen, mutta loskasohjo oli yhtä märkää ja liukasta kuin Susirajassakin. Maneesin puuttumisesta johtuen valmennus täytyi pitää joka tapauksessa kentällä, joten narrin ja Naskin saapumista odotellessani suunnittelin tunnin tehtäviä hieman uudestaan liukkausvaaran mukaan. Hetken päästä kaksikko astelikin tallista ulos ja kentälle. Alkukävelyiden ja -verryttelyn aikana narri kertoi hieman ratsustaan, joka tosin ilmaisi itseään melko selkeästi
alkuverryttelyiden aikana - tummanruunikko oli loikkaamassa jokaisesta aavistuksenkaan liian kovasta pidätteestä kahdelle jalalle, mutta narri onneksi (yllättäen) tiesi, miten trakehneria tuli ratsastaa. Niimpä alkuverryttelyt saatiin päätökseen melko sujuvasti ja sukkelasti, vaikka Naski jatkoikin satunnaista protestointiaan mukamas liiallisiin apuihin.> >
Olin etsinyt käsiini intermediate kakkosen jonkin kouluohjelman version, jota oli tarkoitus käyttää nyt hyödyksi. Kentän liukkaudesta johtuen vauhti pysyisi tänään hyvin maltillisena, mutta aloittaisimme itse valmennuksen kuitenkin ravissa. Pyysin ratsukkoa kääntymään aina lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle, ja tekemään sulkutaivutusta suoralla. Halkaisijalta poistuttuaan ratsukon tuli tehdä pitkän sivun alkuun kulmaan voltti, jatkaa suoraan avotaivutuksessa, puolessa välissä voltti, ja voltin jälkeen pitkä sivu loppuun taas sulkutaivutuksessa. Naski teki kuuliaisesti ratsastajansa ohjeiden mukaan, ja meno näytti oikein sujuvalta ja toimivalta muutamia kiukkuhännänheilautuksia ja takapotkuja lukuunottamatta. Tovin avoja ja sulkuja hiottuamme tuli tehtävänvaihdos; kouluohjelman ensimmäiset kymmenen kohtaa. Virkistin narrin muistia selostamalla ohjelman alun, jonka jälkeen ratsukko sai luvan aloittaa. Naski teki täsmälliset ja pehmeät siirtymiset, polki passagessa ja piaffessa tahdikkaasti ja käytti takaosaansa erittäin hyvin, ja taipui sulkutaivutuksissa helposti ja notkeasti. Yleensä valmennettavani olivat maksimissaan vaativa B -tasoisia suomenhevosia, joten näyttävästi liihotteleva trakehner oli varsin mukavaa vaihtelua elämään - eikä menoa ollut yhtään hassumpi katsella. Ratsukon suoritettua pyydetyt kohdat, pyysin tulemaan vielä muutaman kohdan erikseen, joita hioimme vielä hetken. Koska pakka näytti olevan melko hyvin käsissä, muutamien ylimääräisten passage-piaffi-passage-siirtymisten jälkeen ratsukko sai siirtyä loppuverryttelemään.
You cannot act your way out of your daily demise.
Naski possuilee eikunsiis päiväkirjahan tämä taitaapi olla.
Päiväkirja:
07.01.2016 Naski saapuu kotiin
Auto kaarsi pihaan pätevästi ajamanani eikä edes juuttunut kinokseen! Kannattaa aurata ajotiet, huomaan ma. Etenkin kun lähtee hakemaan uutta hevosta, joka ei ole vielä edes kovin vanha. Ei edes satulaan totutettu, saanpahan sitten pilata senkin ihan itse siinä kohtaa, kun satula lyödään selkään ja katsotaan, miten menee. Joka tapauksessa purkauduimme Lissun kanssa autosta rapsakkaan parinkymmenen asteen pakkaseen samalla kun panikoin, josko se vuosikas sittenkin paleltui sinne koppiin ja se sai ainakin keuhkokuumeen ellei sitten jo kuollut.
Ei Naski sitten ollut kuollut traikun perään, huh helpotusta. Nuorukaiseni asteli traikusta ulos kuin ei eläissään olisi muuta tehnyt, jähmettyi sitten seisomaan keskelle tallin pihaa näyttäen puoliksi siltä, että mihin ihmeeseen hänet on tuotu, puoliksi siltä, että mihin ihmeeseen hänet on tuotu!
Talliin tamma käveli mielellään ja kun sain sen karsinaan, riisuimme siltä Lissun kanssa suojat ja loimet. Hetken arvonnan perästä päädyimme heittämään Naskille päälle kevyen talliloimen, sillä kun ei ollut mitään huiman paksua talvikarvaa ja vaikka talli on lämmin ja vedoton, parempi olla liian varovainen näin alkuun. Saa tamma luvan opetella tulemaan toimeen ilman talliloimea, mutta nyt alkuun näin, ajattelin vielä käydä illalla katsastamassa, onko sillä kuuma. Naski sai eteensä heinää ja sai jäädä ihmettelemään talliin.
Suurin osa hevosista oli ulkona edelleen, sisällä oli kuitenkin Naskille seuralaiseksi ratsuponitammani Lossi ja Nortti. Sinne tamma jäi tutustumaan uuteen paikkaan ja uusiin kavereihin, kun me Lissun kanssa läksimme sisälle takkatulen ääreen kaakaota juomaan. Huomenissa Naski pääsee ensi kertaa ulkoilemaan, katsotaan, kenen tarhakaveriksi.
26.01.2016 Kärrytellen, kärrytellen
Naskin ajo-opetus ei ollut ihan ruusuilla tanssimista, tamma on muutamankin kerran sanonut mielipiteekseen lähinnä "haistakaa paska". Tällöin on turvauduttu vanhimpaan voitehista, ei sentään veteen, vaan nameihin. Koska mikään muu ei toimi, kun tamma menee siihen tiettyyn mielentilaan, jossa kaikki on ihan perseestä. Kaikki kunnia siis herkkupaloille, jotka toimivat oikein käytettynä. Nykyään parivuotiaani on oikein pätevä ajopeli, jonka kanssa voi lähteä huoletta kärryttelemään pikkulenkkejä tallin ympäristöön. Naski on tottunut myös vetämään rekeä, mutta sitä on tehty vain sen verran, että ponini tottuu rekeen, en ole viitsinyt sitä sen enempää parivuotiasta vielä reettää. Rekeillä. Suomen kieli on vaikeaa. Pääasiassa rekeen totutuskin on tehty käsihevosena, Naski on vetänyt sitä itse kaksi kertaa viisi minuuttia. Ehkä jopa hätävarjelua, mutta mieluummin niin päin.
Tänään kävimme Naskin kanssa vain vartin verran ajolenkillä pellolle auratulla radalla. Tamma toimi oikein hyvin, se asteli reippaasti parinkymmenen asteen pakkasessa minun palellessani kärryillä. Lenkillä lähinnä oli sitä nimenomaista kävelyä ja hieman hölkkää, tänään ei ollut niinkään työpäivä kuin pieni liikkumispäivä, eilen Naskin kanssa tehtiin oikein kunnolla (tai siis parivuotiaalle kunnolla) hommia, tänään sitten vähän palauttelevaa juttua, seuraavat pari-kolme päivää se saakin olla sitten ihan rauhassa ja sulatella oppimaansa. Paljoa kerrottavaa itse lenkistä ei siis ole, sen perästä Naski pääsikin takaisin tarhaan. Nyt sille on pitänyt seuraa Lehmä, mutta muutaman päivän päästä uuden hankintani, trakehnertamma Rosenhof Karreran pitäisi tulla ja sitten katsotaan, miten se pelaa Naskin kanssa yksiin.
Naski ei ollut hionnut ollenkaan keveän kärryttelymme aikana, mutta harjasin sen kuitenkin huolella. Tamma pitää kovasti huomiosta, joten eihän sitä voinut ilman rapsuttelutuokiota laittaa ulos.
07.02.2016 Satula selkään ja menoks tai jotain sinnepäin
Naski on kääntynyt hyvän aikaa sitten kolmivuotiaaksi ja vuotiaana ajo-opetus kantaa nyt hedelmää - tamma on todella hyvässä lihaksessa ja käsiteltävyys on noh, huippuluokkaa tällä luonteella. Satulaankin on saatu tämä opetettua oikein hyvin, aika pitkälti ilman mitään erikoisia sattumuksia tai kommervenkkejä. Naskilla kun on ollut vuotiaasta asti valjaat päällään, huopia selässään ja kaikkea muuta. Satulaa se katseli hetken selässään, ja meni sitten tutkimaan löytyisikö kentän aitojen alta mitään syötävää. Että sellainen hurja elikko. Myöskään selkään nousu ei ole tuottanut ongelmia.
Lissu mankui ja valitti kun pakotin naisen avukseni päivän treeniin, mutta lupasin laittaa kunnon ruokaa treenin jälkeen ja sain kuin sainkin apukädet. Tarkoitus oli lähteä "maastoon" eli kävellä pihatien päästä päähän pariin kertaan ja ehkä hieman ravatakin matkan varrella. Naski on oikein fiksu hevonen, se osaa jo pohkeet ja pidätteen erinomaisesti, laukannostokin on tuttua hommaa. Kentän ulkopuolella ei kuitenkaan ole vielä käyty, joten tamma oli Lissulla liinassa kun minä nousin selkään.
Mietin hetken, pitäisikö ottaa Naskille turvaheppa mukaan ja lopulta päätimme päästää Sitruunan vapaaksi. Naskia ei paljoa kiinnosta shetlanninponin huitelu sen ympärillä, mutta tarvittaessa Sitruuna voisi näyttää, ettei ole hätää. Ja se kuitenkin seuraa vapaana perässä. Naski käyttäytyi oikein fiksusti kun lähdimme kävelemään pihatietä pitkin, se asteli reippaasti Lissun tahtiin. Kokeilimme toki jarruja ja kääntymistäkin siksakkaamalla hieman edes takaisin tiellä ja pysähtelemällä. Kaikki toimi hyvin. Pihatien päässä käännyttiin, käveltiin kotiin, sitten takaisin tielle päin. Puolessa välissä pari autoa kaahasi isompaa tietä myöten, mutta tamma ei korviaan lotkauttanut - hieno pieni!
Ravia otettiin pari pätkää, ihan vain muutama askel, ja Naski toimi oikein hyvin. Ilman taluttajaa en lähtenyt kokeilemaan tänään edes käyntiä, vaikka tamma toimikin kuin ei olisi muuta tehnyt kuin kävellyt pihatietä ratsastajan kanssa. Tallissa Naski sai yhden porkkanan ja pääsi sitten takaisin ulos tarhaan. Se tulee onneksi erinomaisesti toimeen koko suokkilaumani kanssa, tosin onhan se asunut suurimman osan elämästään niiden kanssa pihatossa.
15.02.2016 Arvosteltu ja palkittu porsas
Jälleen kerran olin puolipakottanut, puolilahjonut Lissun mukaani avuksi Naskin kanssa yhteen asiaan. Se yksi asia oli kantakirjaaminen, jonne olin tamman ilmoittanut. Eilen pesty Naski oli saanut viettää yön loimessa, aamulla se harjattiin, loimi vaihdettiin ja jalkoihin kietaistiin kuljetussuojat. Lähtö oli tarkoituksella jo sianpieremän aikaan, jotta paikan päällä olisi tarpeeksi aikaa paitsi verkata, myös värkkäillä sykeröt ja sen sellaiset, niitä emme nimittäin kotona alkaneet tehdä. Tamma ei ihan arvostanut, mutta käveli kuitenkin kuljetuskoppiin nätisti ja alkoi natustella heiniään. Ajomatka sujui kahvinhuuruisesti ja mukavasti, paikan päällä veimme Naskin väliaikaiskarsinaan ja painuimme autoon puolen tunnin tirsoille. Virkistäytyneenä siitä sitten letittämään Naskia ja verkkaamaan.
Kun tuli minun ja Naskin vuoro koetin todellakin saada tamman pistämään parastaan. Siis kävelemään reippaasti, astumaan yli ja esittämään kunnon askellajeja. Sama ravin kanssa, siinä sainkin sitten omine lyhyine kinttuineni painella melkoista vauhtia, jotta tamman ravi olisi päässyt oikeuksiinsa. Onneksi talutusongelmia ei ollut, eihän se Naskin kanssa nyt tavallista olekaan, mutta olisi ollut aivan minun tuuriani, että trakehner olisi juuri tänään päättänyt alkaa kiukutella. Paikallaan seisominen ei ollut ihan niin yksinkertaista kuin kotona rakennekuvia ottaessa, mutta pääasiassa Naski kuitenkin seisoi eikä stepannut. Onhan se nyt mahdotonta pönöttää täysin paikallaan sielä itse kantakirjaustilaisuudessa!
Pisteitä jännittäessä nautimme Lissun kanssa eväitä ja Naski heiniään. Lopulta tulokseksi kerrottiin 62 pistettä ja palkinnoksi tuli KTK-III - olen ihan tautisen ylpeä!
