15.06.2013 Hoppa osallistui suomenhevosvarsojen arviontitilaisuuteen kolmivuotiaana ja se palkittiin SV-I palkinnolla pistein 47,2.
15.01.2014 Hopsansaa kärrättiin suomenhevosorien erikoiskantarkijaustilaisuuteen. Innostuksissani tunkaisin juoksijannäköisen orini R-suunnalle, mutta pisteet 65 ja palkinto KTK-III eivät missään nimessä ole pettymys.
28.02.2014 Otin ja vein Hopan kirjattavaksi uudelleen J-suunnalle, kun aukeni tilaisuus J- ja T-suuntien suomenhevosille. Lähdimme lähinnä kokeilumielellä liikenteeseen, joten olin pyllähtää hämmästyksestä takamuksilleni kun palkinto olikin KTK-II!
15.03.2013 Hopsansaa kärräiltiin jälleen kerran suomenhevosyhdistyksen kinkereihin. Tällä kertaa vuorossa oli suomenhevosten laatuarvostelu ja odotetusti sieltä saimmekin palkinnon SLA-I. Pisteitä kertyi 97, tilaisuuden parhaat pisteet jaetusti kolmen kesken, mutta Hopsansaa sai tilaisuuden parhaat luonnepisteet - en tiedä, miten, mutta olen tautisen ylpeä pikkuorista!
31.12.2014 Vihdoin lähdin kärräämään pikku Vauhtiwurstia kohti ERJ:n laatuarvostelutilaisuutta. Koko päivä kului omistajan jännittäessä ja Hopan huudellessa omaa erinomaisuuttaan ilmoille, mutta vihdoin tuomarit saivat arvosteltua orin ja kuulutettua sen pisteet 101. Tämä johti palkintoon ERJ I ja huolimatta Hopsansaan sikamaisesta käytöksestä tilaisuudessa sai Vauhtiwursti omistajaltaan aivan liikaa porkkanoita palkinnoksi.
Hoppa oli puhdas heräteostos. Katselin huvikseni Susirajaa varten uutta suomenhevosta ja huomasin Hiprakassa olevan myynnissä muutamia kasvatteja. Tarkoituksenani ei oikeasti ollut olla liikkeellä ostomielellä, enemmänkin vain katselin omaksi ilokseni kaikkea tarjolla olevaa, mutta silmiini sattui Korskea Oripoika. Niin tutustuin Hiprakan Hopiaan, tutummin Hoppaan.
Pitihän elukan selkään päästä myös kokeilemaan, olihan herran ratsukoulutus jo aloitettu. Olen tunnetusti toivoton valitsemaan hyväluontoisia hevosia, niin myös nyt. Hoppa osasi omasta mielestään kaiken jo erittäin hyvin ja kaahailikin mallikkaasti ympäri kenttää kuin paraskin F1-formula yrittäessäni parhaani mukaan selässä selittää sille, että se oli vasta kolmen ja tämäkin oli tietyllä lailla opetustilanne..! Toiveunta, että ori olisi kuunnellut laisinkaan, mitä sille koetin ohjeistaa. Koeratsastus päättyi komeaan äkkiseisokkiin ja suunnittelemattomaan jalkautumiseen, jonka suoritin kuperkeikalla Hopan kaulan yli - jaloilleni. Kentän laita nauroi katketakseen ja minä punoitin pahemmin kuin paloauto, mutta silti täysin myytynä luonteikkaalle orille.
Liekö Nenna päästään yhtä vialla kuin minä, kun Hoppa kuitenkin pakattiin autoon ja alkoi matka uuteen kotiin. Kiitän luottamuksesta, mutta samalla tuijotan entistä enemmän epäileväisenä egoaan alati paisuttavaa Hoppaa, josta minun pitäisi saada leivottua käypä kisahevonen. Tiestä saattaa muodostua pitkä ja mutkainen, mutta orini tuntien se kyllä vetää ne mutkat suoriksi alta aikayksikön!
Voi tätä hoppua hoppua hoppua huusivat perunat, voi tätä hoppua ei tule loppua loppua loppua polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa kiireistä aikaa, tulta on kengissä laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa ei ole tolkkua millään, ei ole tolkun tolkkua kolkata täytyy kolkkaa, kolkata kolkkaa hyvä jos pysymme hengissä, hengissä, hengissä voi tätä hoppua hoppua hoppua ei tule loppua.
Hoppa on yksi ralliraita ylinenäkäs minäminäminä-persoona. Joku kertoi orille varsana, että jonkin asteinen itsekkyys on tervettä ja koska hevosella on pahemmanlaatuinen kuulovaurio, se päätti että satakymmenenprosenttinen itsekkyys on tervettä. Ori on aina paras, kaunein, lahjakkain ja täydellisin, eikä se ota kuuleviin korviinsa yhtäkään vastaväitettä. Hoppa antaa muille oreille ja ruunille railakkaasti turpaan heti, jos nämä tulevat kymmentä metriä lähemmäs orin aluetta ja tilaa, oli se sillä kertaa sitten ruokaa, vettä tai huomiota. Parantumaton tammoille flirttailija, joka kaikkien kanssaolijoiden elämän helpotukseksi ei ala naissukupuolen edustajan nähdessään läikkyä testosteronia ympäriinsä, vaan pullistelee ja machoilee aivan omana itsenään - pysyypähän hevonen käsissä, jos pysyy. Hopan egoon ei vain osu kukaan tai mikään, ori on kuuro ja sokea omille puutteilleen ja vioilleen, torumisille ja komennoille. Kaikki huomio on sen mielestä hyvää huomiota, eikä sen paksuun kalloon tunnu uppoavan millään, että yksilön taidot ovat rajalliset.
Älä huuda mulle, älä huuda mulle.
Hoppa pitää ehdottomasti pistää käytävälle ketjuihin, kun sitä hoitaa. Ori on niin täynnä omaa erinomaisuuttaan, että jos sen jättää karsinaan irralleen se vetäisee siellä sellaisen kääntyilyvääntyilyesitysoperaation, että itse kunkin terveydellinen aspekti vaatii uudelleenarviointia. Sinänsä vaikea Hoppa ei ole hoitaa, se ei ole millään tavalla ilkeä tai pahansisuinen hevonen, ei koskaan pure eikä potki, mutta irti ollessaan se kyllä häärää, hosaa ja häslää siihen malliin, että väkisinkin jossain kohti liiskaa hoitajansa seinää vasten tai astuu tämän varpaille. Yksinkertaisesti siitä syystä on paljon helpompaa vain laittaa Hoppa kahta puolen kiinni, silloin se ei pääse kääntyilemään. Steppinumerot ovat ketjuissakin seistessä pakollista kauraa, sillä ori ei yksinkertaisesti voi pysyä kokonaan paikallaan - miten se muka silloin huomattaisiin! Ympäriinsä steppailun lisäksi Hoppa on ahkera huutelemaan joka puolelle olevansa paikalla ja on turha odottaa täydellistä hiljaisuutta silloin, kun oria hoitaa. Pohjattoman itserakas ori haluaa syödä kaiken, minkä huuliinsa saa ja viskoa ne myös ympäriinsä, joten tässäkin sen ketjutus auttaa kummasti. Oria hoitaessa saa olla ripeä, vaan ei kiireinen, sillä siinä missä Hoppa ei turhan kauaa jaksa seistä nätisti (tai "nätisti"), se myös ottaa heti ylimääräisiä kierroksia kiireisestä ihmisestä.
Hopalle kannattaa laittaa taluttaessa päähän jotain tavallisia päitsiä ronskimpaa otetta, sillä ralliauto saattaa kiihdyttää nollasta sataan hetkenä minä hyvänsä. Suitset tai ketju orin suussa auttavat hallitsemaan rallittelevaa hevosta, sillä kuten tunnettua, Hopan mielestä hän on täysin pätevä päättämään vauhdista itsenäisesti. Suomenhevosta saakin komentaa oikeasti melko ronskilla otteella, mikäli haluaa siihen mitään kontrollia. Kaikkien onneksi silloin, kun Hoppa ei ole lähdössä häntä tötteröllä kohti kaukaisuutta se kävelee vierellä pääasiassa ihan nätisti. Orin kanssa ei kuitenkaan saa tuudittautua väärään turvallisuudentunteeseen, sillä se saattaa vaihtaa vaihdetta täysin ilman ennakkovaroitusta.
Se valehtelee myös itselleen.
Koska Hoppa osaa ja tietää jo kaiken, sen selässä istuva ei ole herkullisimmassa asemassa. Jos ratsastaja haluaa pisteestä A pisteeseen B, ori meneekin pisteestä Ö pisteeseen X. Hopalla ratsastaminen on kuin F1-formulaa ajaisi, se kiihtyy nollasta sataan suunnilleen sadasosasekunissa ja ohjaus on... no, mielenkiintoinen. Ori saattaa olla mitä tahansa yliherkän ohjauksen, kaasun ja jarrun omaavasta "kato nyt ko minä osaan totella näin hyvin" -formulasta siihen, että se osaa mielestään kaiken jo niin hyvin, että selässä istuva ratsastaja on pelkkää turhaa painolastia ja häiritsee hänen osaamistaan. Hoppa on ratsastaessa suunnilleen kentällä näkyvä vauhtiviiva, se on yhtä aikaa innoissaan ja itserakas, hän saa huomiota ja hän on täällä tänään. Vielä kukaan ei ole onnistunut saamaan selville, mikä onkaan resepti suomenhevosta ratsastaessa, onko se enemmän sitä mieltä, että osaa ja tietää kaiken eikä ole tarvis kuunnella vai sitä, että se on vain niin menossa ja innoissaan. Usein se on kumpaakin. Kuka tahansa voi päätellä, mitä tapahtuu kun Hoppa ei mielestään tarvitse ohjeita, se vain viipottaa sinne, tänne ja tuonne, eikä sen paljoa väliä jos ratsastaja jää kelkasta. Jos ori taas on sitä mieltä, että kaikkien tulee rakastaa sitä (toki kaikki rakastavat sitä, mitä tahansa se tekeekin), se on suorastaan yliherkkä hevonen, jolla ratsastaminen ei ole sellaista herkkua kuin olettaisi vaan työn ja tuskan takana. Hoppa vetäisee pienimmästäkin avusta näytöksen, se kiihtyy, tekee äkkipysäyksiä ja -käännöksiä ja ties mitä voltteja.
Hopan ratsastaminen on kuin pikkulapsen savityö, joidenkin mielestä herttainen, mutta todellisuudessa ihan saamarin ruma ja avuton räpellys. Sen paksuun kalloon ei vain uppoa, ettei se osaa aivan kaikkea mahdollista ja sen pitäisi edes yrittää tehdä, kuten neuvotaan. Suomenhevosen opettamisen ja ylipäätään sen kanssa vanhan kertaamisen tunnistaa aina kentältä kantautuvista ärräpäistä ja haukuista, jotka kohdistetaan usein siihen "saatanan paksukallo viet meidät molemmat vielä hautaan!" -hevoseen. Hopan toimimiseen vaaditaan kolmisensataa pikkuihmettä ja kolmisentuhatta suurempaa, se on mahdollista, mutta erittäin epätodennäköistä, sillä ori toimii omasta mielestään valmiiksi aivan loistavasti. Myös hypätessään suomenhevonen tietää kaikesta kaiken, ponnistuspaikasta, vauhdista, aivan kaikesta. On hieman epäselvää, selvitäänkö radasta puhtaasti siksi, että Hoppa oikeasti osaa vai siksi, että se on vain niin suunnattoman innoissaan esteistä, että hyppää reilulla ilmavaralla.
Riittävän kova vastapaino aina voiton saa.
Ketään tuskin yllättää, että jos Hoppaa on vaikeaa saada kotikentällä kuuntelemaan, se meinaa kisoissa olla täysin mahdotonta. Kisojen tunnelma menee heti orille päähän ja on sille kuin viskileka juotuna kerrasta. Sen lisäksi se osaa kaiken parhaiten itse, eikä halua, että ratsastaja on mukana pilaamassa suoritusta ja vähentämässä ihailua. Jota toki mikään ei vähennä, onhan ori paras ja kaunein, mutta vielä parempi ja kauniimpi kun saa loistaa aivan yksinään! Jo verkassa Hoppa on aivan mahdoton, se sinkoilee sinne tänne kuuntelematta yhtään, hyvä kun se malttaa edes eteensä katsoa, jotta ei törmäisi kaikkiin kilpakumppaneihinsa. Se aika, mikä rallittelulta ja yleisölle esittämiseltä jää menee oreille ja ruunille kukkoiluun sekä tammoille flirttailuun. Hypyt onnistuvat, jos onnistuvat. Silloin kun ori muistaa hypätä, se hyppää yleensä puhtaasti vaikka liian vauhdilla, mutta joinain kertoina se vain juoksee esteen läpi, kun keskittyminen ja silmät ovat jossain aivan muualla. Radalle päästessä häiriötekijät ovat sentään vähentyneet ja Hopan ainoa tarkoitus onkin näyttää yleisölle kuinka hieno on. Hopan metodi on vain vähän väärä, se juoksee oman päänsä mukaan loikkien kaiken yli. Mikäli oria onnistuu ohjaamaan sen kanssa tekee ainakin nopean, jos ei nyt ihan siistiä rataa, mutta aina ei sekään onnistu.
Hopan kanssa harvemmin kisasuoritus menee täysin nappiin vaikka se hyvin menisikin. Tämän nenäkkään orin kanssa kuitenkin voi tyytyä myös vain siihen, nappisuoritusta ei nimittäin ole ainakaan toistaiseksi näkynyt. Mikäli Hopan saa kuuntelemaan edes jollain tasolla - täydellisesti avuilla se ei kisoissa ole, liikaa hälinää, liikaa ihmisiä, liian erinomainen - se on kyllä kiistämättä hyvä kisapeli. Hopalta löytyy todella hyvin kapasiteettia ja se harvemmiin koluuttelee puomeja, vauhtia sillä on myös enemmäin kuin tarpeeksi. Ori on ketterä ja sisukas, eikä kieltäydy hyppäämästä. Mikä ei aina ole hyvä asia, Hoppa nimittäin saattaa hypätä, vaikka se päätyisi puomien keskelle kyljelleen.
Ne, jotka elävät ikuisesti, ja ne, jotka syntyvät uudestaan.
Isä Malkamäen Topias on hieno, tummanruunikko 156cm korkea suomenhevonen. Ori on painottunut poikansa tavoin esteille, joita se kisaa metrin luokissa. Koulua Topias vääntää tasolla helppo B, mutta esteiden ollessa leipälaji se ei ketään haitanne. Ori on tähän mennessä kerännyt 64 sijoitusta ERJ:n alaisista estekilpailuista. Luonteeltaan Topias on kiltti, hyväntahtoinen ja kuuliainen hevonen, mutta myös ilkikurinen ja leikkimielinen, mikä vie välillä voiton sen leppoisan kiltistä luonteesta. Jälkeläisiä orilla on tähän mennessä viisi.
Emä Hiprakan Hilda on lahjakas tummanrautias estetamma, jolta korkeutta löytyy 156cm. Esteisiin painottunut tamma on koulupuolella tasoa helppo A, estepuolella se taasen hyppää 110cm. Hilda on luonteeltaan seurallinen, energinen ja utelias tamma, joka ei viihdy pitkiä aikoja yksin vaan hakeutuu muiden hevosten tai ihmisten luokse. ERJ:n alaisista kilpailuista Hildalle on kertynyt 43 sijoitusta, se on kilpaillut niitä myös VSR:n alaisuudessa sijoittuen neljä kertaa ja kenttäratsastuksessa kaksi kertaa. Hoppa on Hildan toinen varsa.
Muu suku:
Isänisä Mustanaamio on nimeään kunnioittaen musta suomenhevosori, jonka säkäkorkeus on 157cm. Mustanaamio on kaukana turhasta hevosesta, sillä vaikka orin koulutustaso ei olekaan enempää kuin helppo B / 100cm sillä on ERJ:n alaisista estekisoista peräti 80 sijoitusta sekä muutama muu sijoitus. Mustanaamio on kerännyt myös kiitettävästi arvonimiä, joihin kuuluvat YLA3, SV-I, SLA-II, ERJ II ja ERL-III. "Maukka" on luonteeltaan miellyttävä, rauhallinen ja kiltti hevonen. Se on tehnyt yhden varsan, Malkamäen Topiasin.
Isänisänisä Ilon Lordi on ruunikko suomenhevosori jolta korkeutta löytyy peräti 167cm. Vaikka Ilon Lordi on luonteeltaan huomattavan orimainen, on sillä myöskin käytöstavat hallussa erinomaisesti ja niinpä ori onkin jokaisen tytön unelmien ratsu. Ilon Lordin hyvät ominaisuudet eivät rajoitu käytöstapojen erinomaiseen hallintaan, sillä se on kapasitettikas hevonen niin koulu- kuin estepuolellekin. Eikä siltä kapasiteetin ohella taitoakaan puutu kummassakaan lajissa, ei laisinkaan. Esteillä Ilon Lordi kuitenkin enemmän loistaa ja ori onkin kilpaillut menestyksekkäästi aluetason luokissa.
Ilon Lordia on käytetty jalostukseen maltillisesti huolimatta siitä, että sen hyvät tavat, kapasiteetti ja kilpailunäytöt ovat vallan loistavat. Eikä ori ole periyttäjänä ollut tähänkään mennessä huono, sillä kaikki sen jälkeläiset ovat pärjänneet kilpakentillä vallan mainiosti. Ei siis lie mikään ihme, että orilta odotetaan periyttäjänä paljon ja ainakin tähän mennessä se on vastannut odotuksiin.
Isänisänemä Pikku-Tyttö on kaunis kuin karamelli, oikea sydäntenmurskaaja. Suurimerkkinen punarautias tamma (154cm), jolta löytyvät myös upeat herasilmät ei varmasti jätä ketään kylmäksi ulkonäkönsä tai rakenteensa puolesta. Itsestäänselvistä syistä Pikku-Tyttö onkin omistajansa silmäterä ja sitä kierrätetäänkin ahkerasti näyttelyissä napsimassa niistä ruusukkeita. Näyttelyt eivät ole ainoa paikka, josta tammalle ruusukkeita irtoaa sillä se on kilpaillut hyvällä menestyksellä esteillä niin seura- kuin aluetasollakin. Luonteeltaan Pikku-Tyttö on kyllä suomenhevoselle tyypilliseen tapaan miellyttämisenhaluinen, mutta tammamaista äkkipikaisuuttakin on aimo ripaus.
Pikku-Tyttö ei ole montaakaan varsaa tehnyt, mutta se on osoittautunut hyväksi jalostustammaksi. Kaikki sen tähänastiset jälkeläiset ovat olleet kauniita kuten emänsä, eikä niiden kisamenestyksessäkään ole ollut mitään vikaa.
Isänemä Hepulin Amalia on sievä punarautias 155cm korkea suomenhevostamma. Esteille painottuneen tamman koulutustaso on helppo B / 110cm ja se on kahminut ERJ:n alaisista kisoista peräti 110 sijoitusta. Kisamenestys on ollut omiaan suomaan Hepulin Amalialle myös erilaisia laatuarvostelupalkintoja joita sillä onkin YLA3, SLA-II, ERJ II ja ERL-III. Tamma on luonteeltaan kiltti ja hyväkäytöksinen, hyväntahtoinen ja seurallinen hevonen ei aiheuta luonteellaan kerrassaan minkäännäköisiä ongelmia. Ei siis lie ihme, että Hepulin Amalialla on neljä jälkeläistä.
Isänisänisä Virvelin Kosto, lyhyemmin pelkästään Vikke on 157cm korkea rautias ori, jolla on koon ja näön lisäksi hieno luonne. Lapsirakas ori on lisäksi erittäin helppo hevonen ja sen saattaa antaa hoidettavaksi tai ratsastettavaksi kenelle hyvänsä jo nuorena, ylettömän rauhallinen herrasmies kun ei pienistä pahastu. Eikä sen puoleen suuremmistakaan. Virvelin Kostosta koetettiin alkuun leipoa kouluratsua, mutta se ei niistä hommista jaksanut innostua. Orilla on kuitenkin runsaasti kapasitettia estepuolelle ja siellä se onkin sijoittunut ja kerännyt kilpailukokemusta enemmän kuin tarpeeksi.
Kisakentillä niitetyn maineen ansiosta Virvelin Kostosta tuli suosittu jalostusori. Ori periytti sekä hyvää luonnettaan, että hyppyään kaikille jälkeläisilleen. Nyttemmin ori on eläkkeellä sekä kilpailu- että jalostuskäytöstä ja viettää leppoisaa elämää erään tytön opetusmestarina.
Isänisänemä Roiston Kossuvissy eli Vissy on väriltään perusrautias 154cm korkea tamma. Rakenteeltaan se ei kuitenkaan ole pelkkä perus, vaan tammalla on todella hyvä rakenne minkä turvin se onkin käynyt napsimassa näyttelyistä ruusukkeen jos toisenkin. Estekisoista sijoitukset ja voitot sen sijaan ovat tulleet pelkällä taidolla. Roiston Kossuvissy on mitä kiltein, lapsia rakastava tammamamma joka onkin tehnyt kilpailujen ohella terapiahevosen hommia sekä opettanut omistajansa kaksi tytärtä ratsastamaan. Toinen tyttäristä alkoi myös kisata tammalla vakituisesti.
Roiston Kossuvissy on kahden varsan emä, ja se onkin periyttänyt molemmille parhaat ominaisuutensa, hyppykapasiteetin sekä loistavan luonteen. Nykyään tamma elelee syntymäkodissaan viettäen leppoisia eläkepäiviä sekä tehden edelleenkin terapiaratsun töitä.
Emänisä Armas Adonis, rautias, 158cm korkea suomenhevosori toimii esteratsuna. Helppoa A:ta koulupuolella kulkeva ja metriä hyppäävä ori on kerännyt sijoituksia ERJ:n alaisista estekilpailuista vasta 38, muita estesijoituksia siltä löytyy viisi kappaletta. Ori on kuitenkin äärimmäisen hieno hevonen, hienosta suvusta joten siltä voi odottaa tulevaisuudessakin vaikka ja mitä. Luonteeltaan Adonis on innokas, ratsuna helposti kuumuva, mutta hyväluontoinen kaveri yhtä kaikki. Toistaiseksi orilla on vain yksi varsa, Hopan emä Hilda, joka on perinyt ainakin isänsä hyppylahjat.
Emänisänisä Armaan Halitus, estepainotteinen tummanrautias ja suurikokoinen (161cm) korkea ori oli varsin hyvä ratsuhevonen, mutta luonteessa ei juuri ollut kehumista. Itsepäinen, helposti kuumuva hevonen paahtoi metrikympin radoilla menemään välillä vailla minkäänlaista kontrollia. Oikean ratsastajan kanssa se oli kuitenkin varma sijoittuja, sillä jos kontrolli löytyi hevonen oli nopea ja tarkka. Muuten Armaan Halitus sitten olikin yksi mutruturpa, joka ei ollut koskaan hyvällä päällä vaan napsi ja polki jalkaa minkä jaksoi. Hyvärakenteinen ja hyvällä hyppytyylillä varustettu ori pidettiin siitä huolimatta orina, sillä siltä toivottiin periytyvän hyvää estekapasiteettia varsoillensa.
Armaan Halitus periytti kyllä hyvää hyppyään, mutta valitettavasti myös kuumuvaa luonnettaan. Ne olivatkin sitten ainoat asiat, joita ori onnistui periyttämään esillä orin neljästäkymmenestä jälkeläisestä yksikään ei rakenteeltaan tai liikkeiltään muistuta isäänsä vähimmässäkään määrin. Toisaalta myös ruttuturpaisuus jäi periytymättä, jos varsa sitä ei tammalta saanut joten ei mitään niin huonoa, ettei jotain hyvääkin.
Emänisänemä Nuutin Kevät-Sade, 152cm korkea kaunis liinaharjainen tummanrautias tamma oli hyvärakenteinen ja muutenkin sievä kuin mikä. Vaikka tamma ei järin suurta hypännytkään, estehevosen toiminut neitokainen kilpaili vain 80cm radoilla se oli oikein mukiinmenevä ratsuhevonen. Hieman mitäänsanomaton liike ja hyppytyyli, sekä luonne, mutta yhtä kaikki jokainen, joka hevosen kanssa oli tekemisissä piti Nuutin Kevät-Sateesta. Tamma oli kiltti, seurallinen ja todellinen hyvänmielen polle, joka halusi aina olla mieliksi kaikille. Se teki myös oikein hyviä suorituksia esteradoilla, vaikka ei koskaan miksikään huipputason hevoseksi noussutkaan, kaikin puolin nätti neiti se joka tapauksessa oli.
Periyttäjänäkään Nuutin Kevät-Sade ei ollut millään tavalla säväyttävä. Kolmosella kantakirjattu tamma sai elämänsä aikana neljä varsaa. Oreina käytettiin näyttävämpiä ja luonteikkaampia tapauksia ja tulokset olivatkin varsin hyvä. Kaikki Nuutin Kevät-Sateen varsat ovat nimittäin parempia ja näyttävämpiä hyppääjiä kuin emänsä ja luonnetta niiltä löytyy paljon, paljon enemmän.
Emänemä Vilpertin Hile, nyttemmin jo kuollut tummanrautias 150cm korkea suomehevostamma oli estepainotteinen, hyppäsi 90cm ja koulupuolella se oli tasoltaan helppo B. Tamma keräsi yli sata sijoitusta niin villeistä kuin alaisistakin koulu- ja estekisoista ja se palkittiinkin aikanaan YLA3-palkinnolla. Luonteeltaan kiltti ja ystävällinen, joskin ratsastaessa hieman kuumuva Hile ei myöskään ollut pahan näköinen, sillä se pokasi myös Champion-arvonimen. Jälkeläisiä tammalla on neljä kappaletta, suurin osa Hiprakan kasvatteja.
Emänemänisä V.A. Vilpertti oli 163cm korkea rautias herra, joka muusta suvusta poiketen painottui enemmän koulu- kuin estepuolelle. Näyttäväliikkeinen ori olikin komea näky, sillä se oli muutoinkin ryhdikäs hevonen, jolla oli sekä kokoa, että näköä hurmata yleisö ja tuomarit vaativan tason kouluradoilla. Esteillä ori sen sijaan oli melko lailla kömpelö esitys, minkä vuoksi se ei juuri hypännyt. Rakenteeltaan V.A. Vilpertti ei myöskään ollut millään tavoin huono, sillä se palkittiin jo varsanäyttelyissä lähes aina joko II+ tai I- -palkinnoilla. Aikuisena se kantakirjattiinkin ykköselle rakenteen ja loistavien kilpailutulosten perusteella. Luonteeltaan V.A. Vilpertti oli orimainen ja jääräpäinen ja vaati aina napakkaa, jämäkkää käsittelyä jotta ei ollut se, joka päätti kuka vie ja kuka sen sijaan vikisee.
V.A. Vilpertti siirtyi kisauransa jälkeen jalostuskäyttöön, missä siltä odotettiinkin paljon. Ori myös vastasi odotuksiin loistavasti, sillä sen parikymmentä jälkeläistä perivät kaikki isänsä hyvää rakennetta. V.A. Vilpertti periytti voimakkaasti myös erinomaisia liikkeitään ja sitä käytettiinkin tuomaan näyttävyyttä myös estepuolen hevosiin.
Emänemänemä Mölkkylän Heini oli tummanrautias ja suurikokoinen, peräti 167cm korkea estepainotteinen tamma. Suurikokoinen ja isolaukkainen, joskin matalaliikkeinen tamma oli turhan suurikokoinen ja suurilaukkainen ollakseen loistava estehevonen. Tekniikka Mölkkylän Heinillä oli hyvä, se hyppäsi yksittäisenä menestyksekkäästi 130cm, mutta kilpaili vain metriä, jotta olisi mahtunut kunnolla radoille. Rakenteeltaan tamma oli kuitenkin oikein hyvä ja se kantakirjattiinkin kakkoselle, etenkin estekokeessa se sai paljon kehuja. Luonteeltaan Mölkkylän Heini oli kyllä kiltti, mutta ratsastettavuudeltaan se oli raskas ja kovasuinen, eikä muutenkaan oikein yhteistyökykyinen vaan tykkäsi tehdä radallakin ihan kaiken omin päin.
Periyttäjänä tamma oli kuitenkin oikein hyvä. Itseään pienempien orien kanssa se teki järkevän kokoisia estevarsoja ja vaikka Mölkkylän Heini ei hyvää rakennettaan periyttänytkään oikeastaan yhtään, siltä periytyi hyvin eteenpäin sen hyppytyyli. Tamman kaikki kahdeksan jälkeläistä ovat hyviä estehevosia ja oikein hyväluontoisia tapauksia, itsepäisyys jäi kaikeksi onneksi piiloon.
Hopan kanssa keskitytään eniten esteisiin, mutta sen kanssa vieraillaan myös kouluradoilla sekä kenttäratsastuspuolella esittelemässä erinomaisia taitojamme. Tässä vain sijoitukset lukuunottamatta tarinakisoja (tarinat löytyvät päiväkirjasta), joiden sijoitukset kursivoituna, voitot lihavoituna.
Hopan kanssa valmentaudutaan pääasiassa esteillä, mutta myös muita ratsastuksen lajeja harrastetaan sillä orin ei mielipiteestään huolimatta osaa kaikkea parhaiten.
Valmennukset:
14.06.2013 Estevalmennus, valmensi Lissu T.
Verryttelyt olivat Hopan mielestä kiihdytysajot satunnaisilla hypyillä höystettyinä, eikä ori meinannut millään ymmärtää ettei asia ole niin. Suomenhevonen kaahasi harja putkella välittämättä narrin avuista tuon taivaallista, tiesihän se - ainakin omasta mielestään - kaikesta kaiken. narri pääsi hyppyihin kohtalaisen hyvin mukaan, muutamaan otteeseen liioitellun ilmavaran kanssa hyppäävä Hoppa sai kuulla "nyt jumalauta koni susta niin tulee Happy Meal!!" -huutoja, kun narri purki tuntojaan verbaalisessa muodossa. Pyrin parhaani mukaan pitämään naurun sisälläni ja keskittyä valmentamiseen, vaikka tiukkaa tekikin.
Hoppa ei juuri rauhoittunut, mutta laukkaan saatiin jotain säätelyvaraa. Treeni aloitettiin pikku jumppasarjalla, jonka Hoppa suoritti liioitelluin hypyin ja turhan isolla laukalla joutuen ponnistamaan liian läheltä estettä. Suoritus oli aika töksähtävä eikä narir päässyt kunnolla hyppyihin mukaan. Harjoitusta toistettiin useamman kerran ja muutamaan otteeseen jumppasarjaa korotettiinkin, kun Hoppa ymmärsi jutun juonen ja alkoi pelittää.
Toisena tehtävänä oli pystyeste ja okseri, molempien edessä oli laukkapuomit Hopan menohalujen säätelyä varten. Ensimmäiset kaksi kertaa ori juoksi puomien ylitse ja oli mennä esteen läpi kun askel ei passannut, mutta kuin ihmeen kaupalla Hoppa onnistui venkoamaan ylitse ("Nyt jumalauta olet hevonen etkä hyppykeppi, et hyppää siitä ET HYPPÄÄ --!" "Noooin se hyppäsi siitä.").
Yllätykseksemme Hoppa nöyrtyi siihen, että mekin saatamme tietää jotain ja alkoi suorittaa tehtäviä enemmän meidän mielemme mukaan. Olin enemmän kuin tyytyväinen saavuttaessamme tavoitekorkeuden 110cm, alkuvalmennuksen tolskaaminen oli aika lailla takana ja Hoppa esitteli miten hieno ja osaava onkaan.
Ainakin siihen asti, että päätti jättää parin viimeisen hypyn aikana noin puolet laukka-askelista ottamatta. No, kaikkea ei voi saada.
01.07.2013 Kouluvalmennus, valmensi Jenna S.
Suomenhevosori Hoppa kiinnitti huomioni heti alkuverryttelystä lähtien. Narri ei tuntunut saavan oriin minkäänlaista tuntumaa, vaan ori meni minne huvitti ja milloin huvitti. Sain huudella ohjeita jatkuvasti, sillä sitä mukaa kuin Narri korjasi edellistä virhettä, ori teki uusia. Jäykkyyttä ei tältä orilta löytynyt alkuunkaan ollenkaan, vaan se oli valmennuksen pirtein ratsu koko ajan. Korjailin Narrin istuntaa ja mietin päässäni sopivaa taktiikkaa tämän hevosen kanssa. Aloittaessamme laukkaverryttelyn päätin antaa orin purkaa energiaansa oikein kunnolla. Kehotin muut ratsukot maneesin keskelle ja kehotin Narria jatkamaan koko maneesia ympäri. Kehotin häntä nousemaan kevyeesen istuntaan, tukemaan oria kunnolla suusta ja kehottamaan sitä reilusti eteenpäin. Pelkästään laukka-avut saadessaan ja tuntiessaan ratsastajan nousevan kevyeeseen istuntaan, syöksähti ori eteenpäin. Tämä ei kuitenkaan riittänyt minulle, vaan kehotin kannustamaan oria yhä enemmän ja enemmän eteen. Sitten vielä pidentämään askelta. Ja takajalkoja enemmän alle. Ja vielä muutamat pääty-ympyrät mukaan. Alussa ori pääsi tekemään pieniä pukkejakin, mutta tajusi pian joutuneensa töihin. Mitä pidempään ja pidempään tätä jatkoimme, sen enemmän alkoi Hoppa keskittymään ja kuuntelemaan. Lopetimme tämän hyvään ympyrään ja paljon kehuja pojalle. Kun laukka oli verrytelty, oli pienien välikäyntien jälkeen vuorossa laukanvaihdot. Emme tällä kertaa syventyneet vaihtoihin ns. "vauhdissa" vaan aloitimme helpomman kautta, eli vaihdoimme laukkaa käynnin kautta. Helpottaaksemme vielä asiaa, teimme vaihdot isolla kahdeksikolla, yksi vaihto kerrallaan. Korjailin Narrin istuntaa ja kehotin jämäkästi valmistelemaan siirtymiset kunnolla, antamaan avut rauhallisesti ja selkeästi. Narri sähläsi vähän turhan paljon selässä kaikkea, ja tuli huomaamattaan antaneeksi orille vähän turhan paljon ristiriitaisia apuja, mikä tietysti hermostutti Hoppaa. Tätä tehtävää emme kuitenkaan joutuneet hinkkaamaan kauaa, sillä kohta alkoikin sujua jo erittäin hyvin! Vielä kun kotona saatte käynninkin vaihtojen välissä pysymään rauhallisena. Seuraavana oli vuorossa vastalaukka kiemurauralla. Hopalla ei tuntunut tasapaino riittävän tähän, vaan se rikkoi herkästi ristilaukalle kaarteissa. Ongelma ratkesi kuitenkin kunnollisilla puolipidätteillä ja hienoisella eteenpäin kannustamsella koko ajan. Tätä tehtävää kannattaa treenata kotona, jotta orin tasapaino ja lihaksisto paranee, jolloin ajan myötä se selviää yhä pienemmillä ja pienemmillä avuilla tehtävästä. Tällä ratsukolla oli koko valmennuksen ajan erittäin hyvää kehitystä, mitä pidemmälle valmennusta mentiin. Orin turha häslääminen saatiin karsittua heti alussa pois, jonka jälkeen kuoren alta paljastui hiukan epävarma ja koko ajan ratsastajalta apuja tarvitseva ratsu. Enemmän kotona keskittymistä perusasioihin, turha häslääminen ja häiriötekijät pois, niin hyvä tule! Loistavaa!
12.07.2013 Estevalmennus, valmensi Lissu T.
narrin ja Hopan verrytellessä kokosin innaria ja huutelin ohjeita, intopiukea ori kun tuntui tietävän kaikesta kaiken ja teki asiat tasan oman päänsä mukaan. Verryttelyesteet ylitettiin aivan liian kovassa vauhdissa ja useampi puomi napattiin mukaan, kun Hoppa ei malttanut keskittyä jalkojensa nosteluun. Kun ratsukko teki hyviä pätkiä ne myös olivat hyviä, Hopan laukka oli juuri sellaista kuin esteillä soisi olevan, lähestymiset ja ponnistuspaikat olivat kunnossa, samaten orin hyppytekniikka. Sääli, että kaahausta oli asiamenoa enemmän.
Innarilla Hoppa joutui rauhoittumaan ja kuuntelemaan narria, ainakin sen kolmannen kaahauskerran jälkeen. Onneksi ori itsekin tajusi, ettei se vain voinut juosta tehtävän läpi vaan sen piti keskittyä ja hypätä, ei vain loikkia vähän sinne päin. Asettuessaan Hoppa terästäytyi, kuunteli ratsastajaansa ja reagoi apuihin hyvin. Ikävä kyllä tämä keskittyminen ja hyvä vire kestivät tasan innarin verran ja muutaman askeleen ennen tehtävää, muuten paketti oli aivan levällään ja ori laukkasi turpa taivasta kohden tietämättä itsekään mihin meni.
Innariharjoitteita jatkettiin koko valmennuksen ajan, mutta paljoa enempää malttia kuin mitä tehtävä vaati Hopasta ei löytynyt. Ori kaahasi ohjuksen lailla aina innarin jälkeen, mutta kaipa me tällä haavaa tyydymme siihen, että itse tehtävä sujui miten pitikin.
16.08.2013 Estevalmennus, valmensi Riitsu
Tänään pääsin valmentamaan narria sekä hänen komeaa suokkioriaan Hoppaa. Aloitimme valmennuksen lämmittelyllä. Muutamia käynti-ravi-laukka siirtymisiä alkukäyntien jälkeen. Onnistuneiden alkuverkkojen jälkeen kokosin ratsukolle pienen jumppasarjan, jossa oli neljä 70cm korkeaa estettä. Annoin ratsukolle luvan tulla sarjan. Nostit orilla laukan ja lähestytitte sarjaa. Hoppa hyppäsi hyvällä tyyllillä ja ilman tiputuksia, joten nostin esteiden korkeutta kahdellakymmenellä sentillä. Käskin teidän tulla sarjan vielä kerran ennen kuin teen siitä radan. Yksikään puomi ei taaskaan tippunut, joten siirryimme kunnon radan hyppäämiseen. Rakensin radan, jossa oli kuusi 100cm estettä. Käskin ratsukan aloittaa radan tulemisen melko reippaalla laukalla. Rata oli täysin puhdas ja orin hyppytyyli oli edelleen todella mahtava. Käskin teidän tulla radan uudestaan, mutta nyt toisin päin. Tähän suuntaan rata oli haastavampi, jonka takia kaksi puomia tuli alas. Tulitte radan vielä muutaman kerran vaikeampaan suuntaan, ja kun loppujen lopuksi rata oli puhdas, saitte aloittaa loppuverkat.
04.09.2013 Estevalmennus, valmensi Lissu T.
Taas kerran Hoppa puksutti menemään narrista välittämättä omassa erinomaisuusharhassaan. Alkuverryttelyssä haimme oria kuulolle ja herkäksi avuille. Hoppaa itseään ei kiinnostanut, välillä ori teki mitä pyydettiin, mutta aika pitkälti ori juoksi pää pystyssä vailla mitään rotia. Verryttelyesteillä ponnistuspaikat olivat vähän hakusessa, eikä laukka aina sopinut, askelmäärä heitteli koko ajan. Otimme verryttelyyn laukkapuomit avuksi ja jos ei muuta niin Hopan askel alkoi sopia esteille ja ponnistuspaikka löytyi paremmin. Kunnon kuria kuuliaisuutta ei kuitenkaan löytynyt.
Treeniesteinä oli pari pystyä ja pikku innari. Hoppa suoritti esteet hyvin epätasaisesti, pidätteet menivät läpi vain puoliksi ja vain ohjaus pelasi täysin. narri kokeili voltteja esteiden väliin tai ravista hyppäämistä, mutta Hoppa laukkasi menemään eikä ravatessaankaan keskittynyt. Esteet pidettiin alle metrissä (maksimissaan 75cm), kun ei sellaisella kohkaamisella voinut treenata.
Hyviä pätkiä löytyi lähinnä verkasta, treenin aikana Hoppaan ei saatu niin mitään tolkkua. Lupasin tarjota narrille pullakahvit lohdutukseksi.
20.11.2013 Estevalmennus, valmensi Lissu T.
Herra Hopsansaa oli – vaihteen vuoksi – sitä mieltä, että lahjattomat treenaa ja nynnyt verryttelevät. Suomenhevoselta ei meinannut löytyä käyntiä sitten ollenkaan, ravi oli tikuttavaa steppaamista ja laukassa Hoppa tuntui loikkivan tasajalkaa silkasta innosta. narri koetti parhaansa mukaan säilyttää tasapainonsa ja hyvän, tiiviin istunnan, mutta yritykseksi se jäi ja naisparka pomppi selässä kuin perunasäkki. Hopan askelten epätasaisuudesta ja menon kuoppaisuudesta kertonee se, että narriparka tipahti kyydistä parikin kertaa ennen kuin otettiin edes verkkahyppyjä. Hopan verkkahypyt olivat joko ylijuoksemisia (pieni verkkaristikko) tai liioiteltuja jättiloikkia (isommat pysty ja okseri). narri ei aina ehtinyt hyppyihin mukaan, kun Hopan ponnistuspaikat lähtivät mistä sattuu eikä laukan tahtikaan pysynyt samana koko aikaa.
Sekavan, lähes katastrofaalisen verkan aikana Hoppa teki mitä lystäsi, vaikka laitoin laukkapuomitkin avuksi. Totesimme narrin kanssa isomman treenin turhaksi ja kasasinkin Hopalle pikku innareita (kaksi kolmen esteen innaria) ja hioimme niitä. Innareilla orin oli pakko hidastaa tahtia ja miettiä ponnistuspaikkojaan, koska eihän Hoppa voi kompuroida tai kieriä kuperkeikkoja! Innarit pidettiin 60-70cm korkeudessa, vaikka ori alkoikin keskittyä siihen mitä teki. Laukkaan tuli tahtia ja tempoa, ponnistuspaikkakin löytyi ja narri pääsi hyppyihin mukaan. Huono verkka, hyvä treeni, vaikkei mitään korkeita hypättykään tai ihmeempää tekniikkaa treenattu. Hoppa kuitenkin saatiin rauhalliseksi ja tekemään kunnolla töitä, käyttämään selkäänsä ja tekemään siistejä hyppyjä. Verkkaa voi vain kauhistella, mutta innareilla teitte oikein hyvää työtä.
22.11.2013 Estevalmennus, valmensi Jazzumi
"Terve taas Hoppa." Totesin jo valmiiksi huvittuneena, kun ori tuhahti kyllästyneesti narrin noustessa niin kovin uskollisen ratsunsa selkään. Ratsukko pääsi liikkeelle ja seurasin miten Hoppa hiljalleen huomasi valmiiksi pystyttämäni esteet. Ainakin mielenkiinto heräsi, mutta kuulo ei taaskaan pelannut. Ori lähti ominluvin mutkittelemaan esteiden sekaan saaden narrin heti alkukäynneissä ärsyyntymään.
Tovin kääntelyn, vääntelyn ja huomion hakemisen jälkeen Hopan huomio saatiin kuin saatiinkin takaisin narriin ja kehotin heti jatkamaan volteilla, pysäytyksillä ja ravisiirtymisillä. Yritetään nyt kuitenkin jos saataisiin se keskittymään täysin meihin. Ihmeekseni sain hetken ajan todistaa siivoa etenemistä uraa pitkin narrin tahdon mukaan, joten äkkiä käskin jatkamaan ravissa jossa vielä parit voltit, minkä jälkeen pari laukka kiekkaa ja esteille.
Ravissa Hoppa taas alkoi mutkittelemaan omiaan, se oli jo omasta mielestä valmis esteille ja suuntasi varmoin askelin ravissa vähän isompaa estettä kohti. Ehdin huutaa, että käännä se seinään, mutta turhaan. Kiitettävä kolina kertoi orin vielä kaiken huipuksi vain marssineen esteen läpi. Silmät ymmyrkäisinä kävin kasaamassa esteen, kun narri yritti saada Hoppaa taas kontrolliin.
Kun laukkakin oli lopulta läpi ratsastettu vaihtelevalla menestyksellä, neuvoin ensimmäiseksi kavaletit ravissa tultaviksi. Voi sitä Hopan ilmettä, kun se tajusi mitä se joutui tekemään. No mitä muutakaan, Hoppa piristi tehtävää omalla lisällä ja loikkikin kavaletit keinuhevostyyliin, saaden narrin keikkumaan selässä ees taas. Pakko myöntää, näky oli hulvaton, mutta pidin pokkani ja totesin vain tultavan uudestaan. narri näkyi manaavan jotain ja Hoppa luimisti tälle korviaan kuin osoittaakseen, että kuuli sen.
Viimein Hoppa nosteli jalat siististi ravissa kavalettien yli, varmaan ori tajusi ettei pääse niiltä ennen kuin se edes kerran ylittää ne siististi. Sen toive toteutui ja seuraavaksi ohjeistin hypättäväksi pitkän sivun in-on-outin, jonka jälkeen toiselle pitkälle sivulle kaksi pystyestettä toinen alussa ja toinen lopussa.
Jostain syystä Hoppa kuunteli tällä kertaa ja näytti oikein mahtinsa, se hyppäsi innarin kevyesti, jonka jälkeen narrin kanssa yhteistyössä suunnisti toisen sivun pystyille. Hypyt sujuivat hienosti ja kehuin ratsukkoa kauheasti. Ori askelsi pörhistellen selvästi tyytyväisenä itseensä ja näin siitä, että seuraavaksi se keksisi jotain. "Tältä päivää taitaakin riittää, kiitokseksi hyvästä suorituksesta..." Totesin huolestuneella ilmeellä ja narrille näytti sopivan. Varmaan hänkin huomasi Hopan olemuksen...
29.11.2013 Estevalmennus, valmensi Jazzumi
Tämän kerran aloitus saikin yllättymään. Hoppa askelsi jopa tyynen
näköisesti uralla. Vain hetken... Halusikohan ori näyttää, että kyllä se
osaa, muttei se halua? Seuraavassa hetkessä oltiin taas menossa ja Hoppa
halusi väen vängällä päästä jo laukkaamaan, mutta narri onnistui pitämään
tahdin edes ravissa, jolloin silloinkin Hoppa viskeli päätään ärtyneesti.
Tehtiin tämän puolesta siis ravilämmittely, kun Hoppaa ei saanut millään
enää käyntiin, se oli päättänyt mennä ja nyt sitä tosiaan mentiin. Se
rullata lompsutteli pitkin uraa eikä ihme kyllä lähtenyt tällä kertaa
esteiden sekaan riistämään. Ihan vain suoraa uraa selvästi kuolainta
purren... Neuvoin kokeilemaan jotain voltin tapaisia ja pari sellaista
saatiinkin onnistumaan väännön jälkeen. Päätettiin sen olleen tarpeeksi
hyvä ja siirryttiin miettimään esteitä.
Olin keksinyt tehdä keskelle kenttää ympyrässä hypättävän esteharjoituksen,
jossa ainakin voimat joutuisivat koetukselle kunhan vain Hoppa saataisiin
pysymään ympyrällä. Esteitä oli ensin kaksi vastakkaisilla puolilla
ympyrää, joten niillä aloitettiin. Hoppa totteli ja annoin ratsukon purkaa
Hopan puhtia ja mikäs sen parempi kuin jatkuva laukka ja pari pientä
estettä. Muutaman kierroksen jälkeen lisäsin vielä toisille vastakkaisille
sivuille ihan kavaletin kokoiset esteet, ja päästin ratsukon takaisin
tehtävään. Tällä kertaa Hoppa tuntui taas päättävän itse mitä se halusi ja
lähti ympyrältä aivan yllättäen, mutta narri pysyi hienosti selässä vaikka
käväisikin sivulla. Huokaisin helpotuksesta ja neuvoin siirtymään raviin
josta takaisin sitten laukkaympyrälle. No, Hoppa päätti itse milloin sille
sopi ja se oli juuri silloin kun narrilta loppui voimat ja hän joutui
roikkumaan mukana Hopan hyppiessä tyytyväisenä ympyrän esteitä...
Tuntui ettei se voisi väsyä koskaan ja kehotinkin siirtymään hetkeksi
käyntiin, että ainakin narri saisi levähtää. Hoppa siirtyi käyntiin, joten
taisi tehtävä ottaa sillekin voimille...
Kohta aloitettiin seuraava tehtävä jossa tultiin ihan suoralla linjalla
puomi, ristikko, kavaletti, pysty, että esteiden koot vaihtelivat ja ne
voisivat parhaassa tapauksessa saada hevosen keskittymään jalkojen
nosteluun ja välimatkoihin.
Hoppa nosti laukan pyynnöstä ja suuntasi jopa ohjattuna harjoitukselle, se
myös hyppäsi pikkuesteet! Mutta niiden jälkeen se pukitti
mielenosoituksellisesti, taisivat olla taas sen taitojen aliarvioimista? No
kuitenkin, vielä uudestaan ja tällä kertaa Hoppa sitten menikin ja
rymisteli yli miten huvitti kaataen esteet komeasti. narri nurisi selässä
ja kehotin vain jatkamaan nostettuani esteet. Ori luimisti tuikeana, mutta
totteli turpa mutrullaan ja ylitti tällä kertaa uudestaan sarjan siististi.
Se riitti ja kokosin vielä yhden yksittäisesteen 80cm korkuiseksi.
Tälle esteelle Hoppa saatiinkin jo pirteämmän näköiseksi ja este ylittyi
lennokkaasti, jonka jälkeen muutama riemupukki. narri näytti niin
tottuneelta ettei pukkeja olisi pitänyt minään outona jos ei keskittynyt
hevoseen, kun ratsastaja pysyi selässä tasaisella ilmeellä. Korotin estettä
aina onnistuneen hypyn jälkeen ja viimeiseksi hypättiinkin 110cm este ja
päästin ratsukon jäähdyttelemään.
