Kurjenpesä

Kurjen Messinkimoaree

Messinkimoaree syntyi samojen laiskojen tähtien alla kuin isosiskonsakin. Kiltti, suorastaan kylmän rauhallinen, lempeä ja sosiaalinen hevonen – ja laiska. Usein Messinkimoareen löytää tarhastaan istumasta, ilmeisesti piehtaroinnin jälkeen joutuu hetken huilimaan ennen ylös nousemista.

Huiliminen tuntuu muutoinkin olevan kova sana Messinkimoareen maailmassa, jossa koulun parhaita tunteja ovat ruoka- ja välitunti sekä iki-inhokkina liikunta. On tämä sentään emäänsä sporttisempi painos, jotain urheilullisuuden illuusiota voi siis yrittää ylläpitää, mikäli sellaiseen kokee tarvetta. Vaan Messinkimoareepa ei koe, siitä on ihan okei heittäytyä oloneuvokseksi laitumelle viettämään päiviään syöden ja nukkuen. Ötököitä voi juuri ja juuri hätistellä, mikäli myrkyt eivät toimi, ja onhan se laidunkaverin rapsuttelukin kivaa. Sekin on kivaa, jos ihminen harjaa, rapsuttaa, antaa jonkun herkun! Huomio on joutilaisuuden jälkeen parasta, mitä voikko tietää. Messinkimoaree on sosiaalinen ja kiltti, muttei lapanen, se ei missään nimessä ole laumahierarkiassa pahnan pohjimmainen. Se ei jaksa nähdä vaivaa haastaakseen johtajan, siinä asteikon keskipaikkeilla on hyvä olla ilman järin suuria voimainponnistuksia. Ihmisten kanssa voikko on yksi halinalle, se joka hevoskärpäsen pureman saaneen nuoren unelmahevonen, joka ei saa tarpeekseen huomiosta, jaksaa pysyä paikoillaan puunattavana vaikka viikon eikä tasan tarkkaan käyttäydy huonosti. Oikeastaan ainoa miinus tamman käytöksessä on sen taipumus nojata kengittäjää vasten, kun on niin hirveän raskasta kannatella omaa jalkaansa.
Taluttaessa pikku laiskuri ei laita kaviota toisen eteen kovin ripeällä tahdilla. Mikäli Messinkimoareeta hoputtaa tarpeeksi pontevasti, se huokaisee turhankin teatraalisesti (jaa ei ole hevosilla dramatiikan tajua!) ennen kuin kaivaa jotain eteenpäinpyrkimyksen ja vauhdin rippeitä kintuistaan. Ravi se vasta työ onkin saada esille, näyttelytreenit tositilanteesta puhumattakaan ovat sellaista hevosen huokailua ja esittäjän itkunnieleskelyä, että katsojille tulee melkein paha mieli.

Sukuunsa tulleena Messinkimoaree on lahjakas ratsu. Sillä on mukavasti kapasiteettia ja perushyvät seiskan liikkeet, niin suorat ja hyvällä yliastunnalla, ettei tosikaan. "Voimaton" sekä "puutteellinen eteenpäinpyrkimys" kuitenkin kulkevat turhankin sitkeästi siellä, missä Messinkimoareekin. Tai missä tammaa yritetään saada kulkemaan. Se on melko tahmea, sellainen kliseinen venyvä ja valuva teini, joka kyselee koko ajan, onko pakko ja joko oltaisiin perillä. Aina välillä tamman innostuksen saa heräämään, joskus se ihan tosissaan etenee reippaasti, ei koeta kannatuttaa päätään ratsastajallaan tai muutakaan sellaista. Kesäiset uintiretket ja jokunen hiihtoratsastuskerta ovat olleet tällaisia, satunnaisesti Messinkimoaree on syttynyt niin sanotuissa oikeissa treeneissä. Ja kyllä silloin kuulkaa sosiaalinen media laulaa!
Mikäli laiskuus ja mukavuudenhaluisuus jätetään pois, Messinkimoareessa on paljon kehuttavaa. Se on varmajalkainen ja muutoinkin varma hevonen, se ei säpsy turhia eikä aina niitä aiheellisiakaan, ei näe pikku-ukkoja tai tee kesken kaiken omaehtoisia piruettikokeiluja ratsastajan pohkeen ollessa aavistuksen liian terävä. Tamma etenee tasaisen varmasti, vähän hitaasti, jos ei pakoteta tai se ei innostu, mutta etenee kuitenkin pakittamisen tai paikoilleen jumittamisen sijaan. Yllättävän pehmeä, hyvä suustaan ja kyljistään, pienet avut riittävät; tamma ei ole sellainen potkustartattava malli, vaikka herättelyä ja joskus vähän jämäkämpää liikkeelle panoa vaatiikin. Sen, minkä Messinkimoaree osaa, se osaa hyvin. Kulmissa voikko kyllä oikoo minkä kerkeää ja muutoinkin se lipsuttelee asiat helpoimman kautta, mikäli ratsastaja ei asiaan puutu. Jos on pakko, sitten tehdään kunnolla. Innostuksen iskiessä Messinkimoaree näyttää ihan iloitsevan siitä, että osaa, jaksaa ja viitsii, ja saa niin hurjan paljon kehuja!

Tamma hyppää ehdottomasti paremmin kuin mitä viitsii. Jalkansa arvon neiti kyllä nostaa, kun puomikosketus tuntuu niin ikävältä, eikä Messinkimoaree onneksi ole nuoruusvuosien kokeilujen jälkeen koettanut huvikseen jolkotella esteen ohi tai jättää muuten hyppäämättä. Hyppääminen on ilmeisesti sileätreeniä hauskempaa, sillä hypätessä tamma on vähän enemmän hereillä ja mukana. Sen verran, mitä peruslaiska luonne antaa. Hypätessä tulee kuitenkin hiki, vaikka se onkin hauskaa. Kun laukan saa pyörimään, mielellään pidempään kuin yhden esteen ajan, Messinkimoareen tekniikka paranee silmissä ja muukin kuin ne kintut toimivat. Ponnistuspaikat tamma löytää itsekseen, mutta jos lähestyminen jää jostain syystä heikoksi, voikko herkemmin kieltää kuin yrittää yli. Lyhyet tai vinotkaan lähestymiset eivät ole ongelma, kunhan muut palikat ovat paikoillaan. Alitempoisella laukan yrityksellä ne luotisuoran lähestymisen maahan kaivetut ristikotkin kun ovat aika surkea esitys. Kärsivällisyydellä ja taidolla Messinkimoareesta saa irti yritystä ja muutakin kuin esitystä niin rata- kuin maastoesteillä, vaikka se varikko vesi- ja heinätarjoiluineen onkin aina ja ikuisesti tammalle se ykkönen. Maastovarmakin tämä on, vielä ei ole kotimetsissä tai vieraissakaan puskissa tullut vastaan mitään sellaista, joka olisi saanut Messinkimoareen edes hätkähtämään.

Jos ei mitään muuta, niin ainakin tämän hevosen hermot ovat terästä. Ei haittaa, vaikka ratsastaja pyörtyisi jännityksestä tai kisapaikka vilisisi irti päässeitä lampaita aiheuttamassa hämminkiä, Messinkimoaree seisoo paikoillaan kuin tatti. Huokailemassa. Kun on niin rankkaa, sitä tietää jo etukäteen, että töihinhän tässä joutuu, kun vieraassa paikassa ollaan. Matkalla sai sentään heinää, mikä on aina plussa. (Matkustaminenkin on ihan lasten leikkiä tälle hevoselle, paitsi jos ruoka loppuu. Silloin on elämä hirveää ja hetkellinen tömistelykonsertti valmis.) Kyllä tästäkin neidistä on saatu tuloksia esille, kuten sukunsa muistakin pullasorsista. Messinkimoareen suurin ja ihanin puoli on kuitenkin sen suuri sydän, tämä tamma rakastaa kaikkia. Joskus omistajaansa jopa enemmän kuin ruokaa.